250 e munasolusta?

Tällä kertaa vilkaisin ylkkäriä ennen kuin heitin paperinkeräyskoriin. Ei olisi kannattanut.

Löysin liikuttavan naiivin jutun, jossa opiskelijoita kehotettiin luovuttamaan munasolu mikäli sattuvat olemaan rahapulassa. Kaiken vaivan jälkeen toimenpidettä kokeilleella toimittajalla oli hyvä mieli: ehkä hän saattoi auttaa jotakuta!

Ei muuta kuin yksi kysymys. What the fuck? Viittaan seuraaviin tosiasioihin ja näkökohtiin:

- maailma on ympäristökatastrofin kourissa. Kyseistä katastrofia kutsutaan liikakansoitukseksi.
- samaan aikaan montako lasta asuu kadulla? Haluaisin todella kuulla hedelmöityshoitoon hakeutuvalta parilta, että miksi adoptio ei käy.
- adoptiohan ei käy, koska ihmisellä on niin vitusti yksilöllisiä oikeuksia. On saatava itse olla raskaana ja itse synnyttää ja itse imettää ja kiva jos lapsen ulkonäkökin olisi suomalainen. Kysyn vaan, että minkälaisen bemarimulkun näin itsekeskeinen perhe kykenee kasvattamaan.
- jep, tiedän. Adoptioprosessi on pitkä ja kaikki eivät kelpaa adoptiovanhemmiksi. Mutta kelpaavat muuten vanhemmiksi, niinkö?
- lapsettomuus voi (vähättelemättä) olla henkilökohtainen tragedia, mutta saisiko sen nyt kuitenkin asettumaan oikeisiin mittasuhteisiin?
- minä sitten piikittäisin itseeni hormoneita kymmenen päivää, ravaisin lääkärissä, vääntäisin aikatauluni sopiviksi hyväntekeväisyyshanketta varten, olisin luovutuksen jälkeen sairaslomalla 3 päivää ja riskeeraisin oman terveyteni... JA SAISIN TÄSTÄ HYVÄSTÄ 250 euroa? Juu, korostetaan että kyseessä on hyväntekeväisyysluonteinen juttu (helppoon tienestiin ei sovellu, toisin kuin ylkkärin toimittaja kuvittelee). Kyllä minua silti kiinnostaa se, että millä rahalla hedelmöityshoidettava pennun kasvattaa, jos minulle ei munasolusta irtoa tuon enempää?

Kipsamies lähettää terveisiä.
5125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt mä muistan miks mä rakastan sua :)

Äänestä

Hyvin sanottu,minä en muuten ymmärrä sukusolujen luovutusta.Siinähän tavallaan antaa oman lapsen heitteille toisten kasvatettavaksi.
Tai niin minä ainakin ajattelen siksi en koskaan ole suostunut spermaa luovuttamaan.
Ja totta sekin että kaikki eivät sovi vanhemmiksi tässä minun lähellä asuu eräs pariskunta jonka kaikki lapset on huostaanotettu heti niiden synnyttyä,ei lisääntymisoikeutta tarvitse kaikille heittiöille antaa. On minustakin outoa että samalla kun adoptiovanhemmat "syynätään läpi mikroskoopilla ja täikammalla"niin ns.luonnoliset vnahemmat saavat kaikessa rauhassa tehdä mukuloita vaikka minkälaisiin oloihin.Epäkohta tulee esille vasta kun joku huomaa ja viitsii ilmoittaa sosiaaliviranomaisille.

Äänestä
  • minullekin tuli mieleen heti se, että biologisestihan se mukula on minun. Millainen äiti antaa HYVÄNTEKEVÄISYYTENÄ oman lapsensa pois! - Kyseessä on varmaan jokin evoluution kannalta oleellinen tunnereaktio, joka oikeastaan on tässä maailmantilanteessa vain terveellinen.

    Jos hyväntekeväisyyttä pitää harrastaa, niin minun (osin naisellisiin hoivavaistoihin perustuva) empatiani kohdistuu kodittomiin ja huonoissa oloissa eläviin lapsiin. Ei johonkin hermoriekaleena teutaroivaan pariskuntaan, jonka avioliitto uhkaa mennä pilalle jos kersaa ei tule.

    Lisäksi pohdiskelin geenieni arvoa. Noh... ei sinänsä sen arvokkaammat kuin kenenkään muunkaan, mutta 250:llä eurolla ei lähde :)

    Äänestä

TURHA YLPEILLÄ MUNILLA JOIL EI OLE HENKEÄ, ELI RÄPLÄÄ ONRKKU´S ITTE JA ILMAN TYYDYTYSTÄ.

Äänestä
  • meistä kahdesta sinä olet se joka räplää ihan itte

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomilisko kirjoitti:

Tällä kertaa vilkaisin ylkkäriä ennen kuin heitin paperinkeräyskoriin. Ei olisi kannattanut.

Löysin liikuttavan naiivin jutun, jossa opiskelijoita kehotettiin luovuttamaan munasolu mikäli sattuvat olemaan rahapulassa. Kaiken vaivan jälkeen toimenpidettä kokeilleella toimittajalla oli hyvä mieli: ehkä hän saattoi auttaa jotakuta!

Ei muuta kuin yksi kysymys. What the fuck? Viittaan seuraaviin tosiasioihin ja näkökohtiin:

- maailma on ympäristökatastrofin kourissa. Kyseistä katastrofia kutsutaan liikakansoitukseksi.
- samaan aikaan montako lasta asuu kadulla? Haluaisin todella kuulla hedelmöityshoitoon hakeutuvalta parilta, että miksi adoptio ei käy.
- adoptiohan ei käy, koska ihmisellä on niin vitusti yksilöllisiä oikeuksia. On saatava itse olla raskaana ja itse synnyttää ja itse imettää ja kiva jos lapsen ulkonäkökin olisi suomalainen. Kysyn vaan, että minkälaisen bemarimulkun näin itsekeskeinen perhe kykenee kasvattamaan.
- jep, tiedän. Adoptioprosessi on pitkä ja kaikki eivät kelpaa adoptiovanhemmiksi. Mutta kelpaavat muuten vanhemmiksi, niinkö?
- lapsettomuus voi (vähättelemättä) olla henkilökohtainen tragedia, mutta saisiko sen nyt kuitenkin asettumaan oikeisiin mittasuhteisiin?
- minä sitten piikittäisin itseeni hormoneita kymmenen päivää, ravaisin lääkärissä, vääntäisin aikatauluni sopiviksi hyväntekeväisyyshanketta varten, olisin luovutuksen jälkeen sairaslomalla 3 päivää ja riskeeraisin oman terveyteni... JA SAISIN TÄSTÄ HYVÄSTÄ 250 euroa? Juu, korostetaan että kyseessä on hyväntekeväisyysluonteinen juttu (helppoon tienestiin ei sovellu, toisin kuin ylkkärin toimittaja kuvittelee). Kyllä minua silti kiinnostaa se, että millä rahalla hedelmöityshoidettava pennun kasvattaa, jos minulle ei munasolusta irtoa tuon enempää?

Kipsamies lähettää terveisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu