Ei toimi

Pistän tämän viestin nyt kahdelle alueelle tarkoituksella.

Olen parikymppinen nuori mies. Olen seurustellut "kunnolla" yhden naisen kanssa, jonka kanssa vietimme yhdessä viisi vuotta, joista kaksi avoliitossa. En ole koskaan ollut innostunut yhden yön jutuista ja täten ex-heila onkin ainut seksikumppanini tähän mennessä. Olen ihan ok näköinen ja baareissa naiset lähestyvätkin minua paljon, mutta ennen viime viikonloppua en ole oikein edes miettinyt vakavasti mitään yhden yön juttuja. Viime perjantaina sitten "päätin" semmoista kokeilla ja siinä sitten onnistuinkin. Muuan ihan nätti ja viehättävä, hieman "chubby" ja hieman nuorempi nainen lähti kämpälläni mukaan. Suuteluiden ja muiden kautta kohta olimmekin alasti kiehnäilemässä. Mutta ei seissyt. Vitutus ja häpeä oli melkoinen. Jos olisin ollut naisen kämpällä, olisin varmastikin lähtenyt paikalta. Humalakaan ei ollut kovin kummoinen. Yö meni sitten hiljaa käsikädessä lusikassa nukkuen. Nainen vakuutteli, ettei ole mitään ongelmaa eikä silmiinnähden ollut kovin pettyneen oloinen. Itse tosin halusin vajota jonnekin maan rakoseen.

Välimme entisen avopuolison kanssa paranivat kesällä ja hän tulikin viikonloppuvisiitille pari viikkoa sitten. Hommat etenivät seksiin, joka meillä oli mahtavaa. Ja mahtavaa se oli nytkin, kaikki sujui kuin rasvattu. Tämän baarikaverin kanssa puuhailut tuntuivat toki ihan hyvältä ja halutkin nousivat jne, mutta peli ei vain suostunut kovettumaan.

Toki tiedostan ongelman löytyvän lähinnä pään sisältä (toivon mukaan..), mutta tuleeko ihmisillä tämmöisiä minkä verran vastaan? Onko kovin yleistäkin? Teenkö kärpäsestä härkäsen? Tällä hetkellä ei kiinnosta kuin lapaseen heittäminen. Saa nähdä oliko omat yhden yön seikkailut tässä.
2538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

iha normi tapaus

Äänestä

Mulla on aina toiminut hyvin, paitsi kerran kun neiti oli niiiin lahna kuin olla voi. Makasi selällään sohvalla outo ilme kasvoillaan eikä tehnyt elettäkään yhteisen hyvän eteen. Ei kuitenkaan sanallakaan kieltänyt eikä vastustellut kun hänet riisuin. Ja tuntia aikaisemmin baarissa hankasi persettään tanssiessa minua vasten. No ei toiminut ei. Tavallaan hävetti, toisaalta en paljon pahoitellut. Ajattelin että jos puolikkaalla sanallakaan asiasta vihjailee niin annan kyllä tulla ja kerron missä vika. Tällaista minulla...

Tuossa on suurimpana vaarana henkinen puoli. Ensi kerralla rupeat stressaamaan asiasta ja taaskaan ei toimi. Ota pari kertaa puolikas viagra itsetuntoa kohentamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juanne kirjoitti:

Pistän tämän viestin nyt kahdelle alueelle tarkoituksella.

Olen parikymppinen nuori mies. Olen seurustellut "kunnolla" yhden naisen kanssa, jonka kanssa vietimme yhdessä viisi vuotta, joista kaksi avoliitossa. En ole koskaan ollut innostunut yhden yön jutuista ja täten ex-heila onkin ainut seksikumppanini tähän mennessä. Olen ihan ok näköinen ja baareissa naiset lähestyvätkin minua paljon, mutta ennen viime viikonloppua en ole oikein edes miettinyt vakavasti mitään yhden yön juttuja. Viime perjantaina sitten "päätin" semmoista kokeilla ja siinä sitten onnistuinkin. Muuan ihan nätti ja viehättävä, hieman "chubby" ja hieman nuorempi nainen lähti kämpälläni mukaan. Suuteluiden ja muiden kautta kohta olimmekin alasti kiehnäilemässä. Mutta ei seissyt. Vitutus ja häpeä oli melkoinen. Jos olisin ollut naisen kämpällä, olisin varmastikin lähtenyt paikalta. Humalakaan ei ollut kovin kummoinen. Yö meni sitten hiljaa käsikädessä lusikassa nukkuen. Nainen vakuutteli, ettei ole mitään ongelmaa eikä silmiinnähden ollut kovin pettyneen oloinen. Itse tosin halusin vajota jonnekin maan rakoseen.

Välimme entisen avopuolison kanssa paranivat kesällä ja hän tulikin viikonloppuvisiitille pari viikkoa sitten. Hommat etenivät seksiin, joka meillä oli mahtavaa. Ja mahtavaa se oli nytkin, kaikki sujui kuin rasvattu. Tämän baarikaverin kanssa puuhailut tuntuivat toki ihan hyvältä ja halutkin nousivat jne, mutta peli ei vain suostunut kovettumaan.

Toki tiedostan ongelman löytyvän lähinnä pään sisältä (toivon mukaan..), mutta tuleeko ihmisillä tämmöisiä minkä verran vastaan? Onko kovin yleistäkin? Teenkö kärpäsestä härkäsen? Tällä hetkellä ei kiinnosta kuin lapaseen heittäminen. Saa nähdä oliko omat yhden yön seikkailut tässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu