Mikä keski-ikäisiä miehiä oikein vaivaa kun eivät pysty yhtään avautumaan? Mikä siitä puhumisesta tekee niin vaikeaa? Kyllähän sitä tietää miten parisuhteen käy jos ikinä ei puhuta avoimesti tunteista tai toiveista tai ajatuksista.Tai pystytä selvittämään riitoja.Kyseessä "tuore" parisuhde...tällä hetkellä jo entinen...:((
Olisi kiva jos joku pystyisi vastaamaan...voisi helpottaa ymmärtämään miehiä paremmin.
Olisi kiva jos joku pystyisi vastaamaan...voisi helpottaa ymmärtämään miehiä paremmin.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Joskus nuoruudessa sitä tuli avauduttua, mutta vastaan tuli sellaiset täyslaidalliset, että opin nopeasti pitämään ajatukseni omana tietonani. Ja tämä oli jo kauan ennen nk negatiivisia tunteita.
Toinen juttu on kohteliaisuus. Otetaan esimerkki: sinä soitat kotiin ja kerrot tulevasikin aikaisemmin kuin oli puhe. Olisiko asiallista, jos miehesi "avautuisi" ja toivoisi, että viipyisit poissa pitempään?
Minun ystäväpiirissä miehet kertoo asioistaan siinä kuin kumppanilleen...itse erosin naisesta hänen osittaisen puhumattomuuden ja jatkuvan syyttelevän " et sä saa noin ajatella" tyylisen vuorovaikutuksen takia.
Harkitsen Hyvin tarkkaan kenelle avaudun.
Tässä yksi vastaus.
..olen tavannut puheliaan miehen ja olen sanonut, että vaikka räiskähdän niin hän ei saa muuttua ja ruveta varomaan sanojaan vain sen vuoksi että satun saamaan mustasukkaisuuspiikkejä hänen kertoessaan esim. naispuolisista tuttavistaan. Olen ihastunut juuri häneen senkin vuoksi, että hän ns. avautuu...on kehoittanut minuakin useasti avautumaan. Tunteita saa näyttää. Omien pelkojen vuoksi ei toista saa pyytää muuttumaan. Mistäs tietää, miten itsekin kehityn ja kasvan hänen rinnallaan. Hävettää myöntää tällaisia heikkouksia kun mustasukkaisuus...se on mielestäni niin pikkumaista. Tunteilleen ja tuntemuksilleen ei voi kuitenkaan kuin menemällä itse itseensä. Omat oikuttelut toiselle ja raamien vetämiset vähentävät rikkautta ihmisten välillä. Jos olet puhelias ja oma itsesi sellaisena kuin olet niin ei kannata muuttaa itseään toisen vuoksi..jos siis itse hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Tietenkin mielestäni avoimuudella on jokin raja, mutta se on sisään rakennettu jokaisella, missä raja kulkee. Jos alkaa kärsiä toisen rajailujen vuoksi elämässä, niin ei hyvä. Jos taas tulee oivallus itselle tai toisen kautta että tulipa tosiaan oltua liian suupaltti, niin siinä on se raja.
Kuitenkin varmaan ko. nainen ihastui sinussa juuri tuohonkin puheliaaseen puoleen...mikä sitten tuli hänelle tms. ettei se asia kelvannutkaan, vaan pyrki muuttamaan sinua. Aikuista ihmistä ei enää kasvateta, mutta hienosäätöä ja yhteensovittamista voi harjoitella..
olen miettinyt, että kun tapaa uuden kumppanin, niin missä vaiheessa on aika alkaa keskustelemaan "syvällisempiä", jos huomaa että molemmin puolista kiinnostusta jollain tasolla löytyy.Toki riippuu ihmisestä itsestään kuinka avoin on.Ihmisillä on on elettyä elämää takana, niin uudessa suhteessa on tärkeää että tietää minkalaisen ihmisen kanssa seurustelee.Jos kaikki keskustelu jää hyvin pinnalliseksi niin tuskin suhde tulee etenemään.Itselläni tällaisia kokemuksia ja tuntuu turhauttavalta kun itse on valmis keskustelemaan asiasta kuin asiasta, mutta toinen menee heti kipsiin jos pitäisi jotain itsestään ja ajatuksistaan kertoa.
Minä en enää jaksa edes pohtia mitkä syyt ovat taustalla, mutta kait sitä heti uuden ihmisen tavatessaan pitäisi kysyä, että pystytkö puhumaan, kuinka avoin olet...hölmöltähän se tuntuu, mutta silloin ainakin minä tiedän uskallanko lähteä juttuun mukaan vai en...
Miten tunteista ja ajuksista voi puhua, jos niitä ei ole ? Tai jos vaikka olisikin, niin vain omat ovat oikeita, toisten kokemat ovat jotain soopaa, jota ei tartte kuunnella eikä käsnätä. Kun ei tunne eikä älyä, on vailla tunneälyä.
"Mikä siitä puhumisesta tekee niin vaikeaa?" Niin, missä lienee vika, kun mies puhuu helpommin jollekin
umpioudolle hepulle kapakassa parisuhteensa kipupisteistä, kuin omalle vaimolleen? No tiedäthän: on joku, joka kuuntelee oikeasti.
"Vaietessani minä suojelen sinua."
Tai on ainakin kuuntelevinaan,,,useinhan sekä puhuja että kuuntelija on reilussa humalatilassa ja tuskin kumpikaan muistaa seuraavana päivänä kankkusissaan mitään koko jutustelusta.
Tai jos kuuntelija on nainen ja hyvinkin empaattinen, niin ainahan on se mahdollisuus, että mies aloittaa salasuhteen kapakan symppiksen naisen kanssa...edelleen puhutaan miehen parisuhteen kipupisteistä.
Tai sitten jos käy niin,että mies eroaa vaimostaan ja alkaa parisuhteen kapakan naisen kanssa, niin eipä mene aikaakaan kun mies taas vuodattaa uuden parisuhteen kipupisteitä umpioudolle hepulle.
Mikä siitä puhumisesta tekee niin vaikeaa omalle kumppanille?
Tietysti se kun kumppani ei kuuntele.
Ajatusten ahtaus, tunteitten tiedostamattomuus, yksinkertaisuuden ylistys, oman minän mahtavuus, huomioimisen huolimattomuus, kohteliaisuuden kadotus, toisen arvon alentaminen, itsensä yli-ihmiseksi ylentäminen, 'rakkaus'-sanan väärin ymmärtäminen ja omiin tarkoitusperiin sopivaksi vääntäminen ...
Tapasin 5-kymppisen miehen vajaa vuosi sitten S24-treffeiltä. Jo ensi tapaamisesta tuntui hyvältä ja tapailimmekin lapsiltamme ( aikuiset lapset ) salaa ja nautimme toisistamme. Koin itse aikamoisen seksuaalisen vapautumisen ja tietyllä tapaa saman henkisen yhteyden. Ei tarvinnut keskustella kaikkea auki ja hajalle. Molemmille jäi tilaa "kummastella" tietyllä tapaa odottamatonta tapaamistamme ja yhdessä viihtymistä.
Kevään koittaessa keskustelut muuttuivat syvällisemmiksi ja jopa termeihin tarttuviksi, onko tämä tapailua, seurustelua, suhde, parisuhde. Se oli jotain niin outoa etten ymmärtänyt sitä. Ja niinpä ajatukseni menivät aivan sekaisin moisesta pohdiskelusta. En vieläkään ymmärrä mihin sellaisen pohdiskelun tulisi johtaa vai johtaako se edes mihinkään. Tunsin olevani lisämauste hänen elämäänsä, jonka kautta/avulla hän pohti omia fiiliksiään, asenteitaan, kokemustaan, tavoitteitaan....Oli aivan kuin kaikki suhteessamme ollut "sisältö" ja tunne olisi jäänyt sen pohdinnan alle. Tajusin, että lasten lomakauden alkaessa hän peruutti eron jälkeisten vuosien jälkeen muodostuneen täydellisen isän rooliin takaisin. Siihen eivät kuuluneet yhteiset hetkemme eivätkä toisaalta suhteemme eteneminen seuraavalle tasolle eli toistemme perheisiin, sukulaisiin, tuttaviin tutustuminen. Jäin sivuun kesäksi. On koittanut syksy ja juopa välillämme on aikamoinen. Olemme keskustelleet asiasta ja tapailemme edelleen lasten ja muiden menojen niin salliessa, mutta emme varaa toisille aikaa unohtaen muut menot. Tuntuu kuin "järkisuhde" olisi astunut mukaan.
Itse mietin onko syytä jatkaa mitään kun todellinen vaihe olisi rakentaa uutta. Haluaako toinen rakentaa uutta vai haluaako hän sopivan palikan jo rakentamaansa legotaloon. Voisiko yhdessä rakentaa yhteisen siiven siihen legotaloon....
Miettikää tarkkaan kun perään kuulutatte avointa keskustelua ja kommunikointia. Kestättekö kaikki miehen tarinat miehisillä sanoilla ja verrannoilla ryyditettyinä. Opetelkaa niin naiset kuin miehetkin nauttimaan suhteesta. Siitä ainutkertaisesti, jonka voitte vielä keski-iällä kohdata toisen sukupuolen edustajan kanssa. Kaikki muu elämässä asettuu uomaansa, mutta löytyykö rakkautta ja rakauden kohdetta. En usko, että kaikkea tarvitsee tietää tai keskustella auki. Myös keski-iässä voi luottaa toiseen ja yhteen kasvamiseen ja sitä kautta antaa mahdollisuuden arvokkaan suhteen ja ehkä loppuelämän kestävän tarinan muodostumiselle. Meille, jotka tallaamme täällä joskus oman arvontunto hajalla ja kuitenkin huomiseen luottaen.
mä haluaisin vakavan parisuhteen, niin juuri tuolla lailla mitä kirjoitat en haluaisi seurustella tai tapailla.Eli roikkua tyhjän päällä jokinlaisessa salasuhteessa.Haluan kyllä tietää mitä mies tulevaisuudelta ja meiltä odottaa ja samalla myös kertoisin itsekin mitä toivon.Ja jos odotukset ja toiveet ei mene yksiin, niin molemmat voi lähteä omille teille.Eri juttu jos haluaa olla salasuhteessa, silloin puhumisella ei juurikaan ole merkitystä.
Keskusteluhan voidaan käydä positiivisessa hengessä.Ei siinä tarvitse alkaa tilittää pilkuntarkasti menneisyyttään ja tietää toisesta kaiken, parempi keskittyä tulevaisuuteen.
Mitä mahtaa tarkoittaa tuo lause: kestättekö kaikki miehen tarinat miehisillä sanoilla ja verrannoilla ryyditettyinä ? Ja mä mietin aina tarkkaan kun peräänkuulutan avointa keskustelua ja kommunikointia...sitä juuri mä haluan parisuhteessa, jotta tiedän missä mennään!
Juu, sama täällä. Jonkun kerran tavattiin, ja kemiat toimi, mutta asiat ei, piti jonakin humalaisten öidensä kaverina. Osasi osittain kyllä puhua asioista, ja lempeä, joskus kovia kokeneen unelmamies siinä suhteessa.
Sanoi minua kivaksi naiseksi, ja itse tiedän että aidosti pitää minusta.
Liekö se joillain raskaampi ammatti, mikä määrittää miehen käytöstä? Ainakin itse sitä epäilen, mikäs esim. kaivosalan mies alkaisi akkoja pokkuroida. Nainen kyllä kaipaisi miehen kanssa, ei välttämättä alvariinsa, jotain yhteistä, arkista. Tämä... On se asia, jota miehet ei tunnu sulattavan, mikä parisuhde se on, jossa naista alennetaan, pelkäksi petinlämmittimeksi? Osaavaa, tavallista ihmistä, joka tekee työtä, veroja ja laskujaan maksaa, ja ois joskus virtaa ihan...Omiakin harrastuksia on, mutta, ne ovat yksinäisiä, käsityöt ja kirjoittaminen, vesijuoksu.
Se viimeinen pisara minulle oli kun pyöri puolentusinan naisen kanssa illan- ja kehtasi pyytää minut mukaansa yöksi. Vaikka miten kännissä, mutta silti...
Hyvin oli hiljainen surutyö-yö. Ajattelin, että muistaapahan minun jaksaneen lämpöni antaa lähelle, vaikkei ois ollut jaksolukua. Siitä jää yli nelikymppiselle naiselle rankka hylätyn olo, kun ei tunnu löytyvän pysyvämpää, vai... Miksi miehet ei halua sellaista? Pelottaako rakastaminen?
Voitteko keski-ikäiset miehet kommentoida jotenkin näitä... Minulle miehen sielunelämä on hirmuisen vieras, omat työnikin ovat aina olleet naisvalt. aloilla... Olen toki yhden kanssa elänyt vuosia aikoinaan, mutta hänpä olikin perhekeskeisempi.
Juu, perusluoneteeltaan sitä haluaa olla vapaa, naiset juuri noilla yhteisillä "arkiasioilla " haluaa sitoa, sitouttaa, häkittää tms. ja se on jollain lailla vasten omaa olemusta.
Tällainen se vain miehen luonto on, toki puhun vain omsta puolestani.
Kun miehen sielunelämä on sekaisin, niin se ei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.
Jotkut vaan riehuu joka suuntaan ja yrittää kaikkia oman arvoasteikkonsa mukaisesti, himoitut-halutut-samantekevät-varmat ... jne....
Siis jonkunlainen huuma jossa unohtuu arki ja rutiinit valtaa mielen.
Asioista keskustelu ja kertominen arveluttaa, sillä niiden "rääpiminen" tai "julkaiseminen" ei yleensä mieltä kovasti lämmitä.
Joo, minäkin haikailin joskus että ois se niin ihanaa kun olis mies joka puhuu ja avautuu! Varmaan sen kanssa olis niin avointa ja asiat käsiteltäis jne.
Tuli sitten sellainen mies vastaan joka puhui. Ja puhui ja puhui ja puhui. Mutta ei koskaan kuunnellut. Jos yritin puhua hänelle, en saanut mitään vastakaikua. Tajusin että olikin tarkoitus puhua hänestä, hänen asioistaan ja hänen elämästään, ja minusta siinä kontekstissa miten vaikutan häneen, hänen elämäänsä ja asioihinsa. Kun minusta puhuttiin, se tarkoitti sitä että olin joko ollut paha hänelle tai en ollut tehnyt jotain oikein. Jos yritin silti puhua omista tunteistani tai kokemuksistani tai elämästäni,hän hyökkäsi välittömästi, takertui joka sanaan ja alkoi etsiä niistä ristiriitaisuuksia. En päässyt puhumaan. Pikkuhiljaa menetin kaiken halunkin puhua. Se hänen tyylinsä oli niin päällekäyvä.
Että kun toivotte puhuvaa miestä niin miettikää toiseen kertaan, voitte saada sen.
Meillä, tossa ylempänä on yksi tekstini... Ongelmaa oli siinäkin, että puhua en olisi juuri saanut: ja hyväksyin tämän, koska tiesin olevani liian puhelias ajoittain.
Mutta, sitten tuli sekin, kun minulla ei saanut olla ns. omaa ääntä, kuvailemaan omaa elämääni, huoritteli aiheetta, piti minua jotenkin kuten miehillä on tapana kohdella jotain, elättiä.
Enhän minä hänen leivissään mitenkään ollut, juonut en juuri, saati yhä juo...
Jos mies on kasvatettu tekemään eikä puhumaan, on aika vaikeaa saada häntä avautumaan esim. tunteistaan vain sen takia, että yhtä-äkkiä joku nainen vain niin vaatii. Jos mies ei koe luontevaksi tunteistaan puhumista, ei hän sitä tee. Ei siis kiusallaan tai tieten tahtoen, hän vain on sellainen.
Olen itse ollut naimisissa tällaisen puhumattoman miehen kanssa jo vuosikymmeniä, enkä häntä enää ahdistele puhumaan yms. vaan keskustelemme harvakseltaan tärkeistä asioista kun taas kiintymyksen osoittamiset mieheni hoitaa tekemällä; saan kukkia, halauksia, ihanaa seksiä jne. yllin kyllin. JOs minulla on pakottava tarve analysoida tunteitani tai parisuhdetta, teen sen naisystävieni kanssa.
Mieheni isä on samanlainen toiminnan mies, eikä puhele hempeitä. Tosin oma mieheni on silloin tällöin todella tunteellinen ja puhuukin hellästi eli silloin kun lapsistamme on kyse.
Puhumattomuus on siis tahatonta eikä suinkaan tarkoitta tunteettomuutta tai välinpitämättömyyttä, ainakaan meillä. Jos ei koe tarvetta puhumiseen ei sitä silloin opi vaikka kuinka toinen sitä toivoisi.
Asia on juurikin näin ja kerroit hyvän kasvutarinan kohdallasi.
Minä taas naisena en jaksa syväluodata kaikkea vaan rento ja mukava yhdessäolo vie voiton, miehessä arvostan enemmän kuuntelemisen ja ymmärtämisen taitoa silloin kun sen aika on.
Niin moni ele voi korvata sanat kun ne oikein tulkitaan.
Mä olen itse kova puhumaan, ja haluaisin keskustella enemmän. Mutta mies ei. Monta vuotta houkuttelin, painostin ja olin välillä pettynyt, valillä vihanen kun ei toiminut "keskusteluyhteys"
Päätin sitten lopettaa yrittämisen turhana touhuna ja ajan haaskaamisena. Oli hyvä päätös. Opin itse näkemään, että mies kommunikoi omalla tavallaan, teoilla, pienillä jutuilla, joihin en aiemmin ollut kiinnittänyt huomiota, tai antanut niille mitään arvoa. Se keskustelu, jota olin halunnut, oli ollut aika tavalla mielessäni jo rakennettu etukäteen. Miten, millaisissa tunnelmissa, mitä sanotaan, miten reagoidaan jne. En minä sitä tietenkään silloin tajunnut. Halusin vain avointa ja rehellistä keskustelua. Tosin minun määräämälläni tavalla, niillä käsityksillä, jotka minulla oli avoimesta keskustelusta.
Nyt menee ihan hyvin. Välillä minä edelleen pohdin ja pölisen ja ruodin kaikkea maan ja taivaan välillä. Minulle riittää, että mies on kiinnostunut sanoistani ja ajatuksistani, vaikka häntä ei "syväanalyysit" kaikesta niin kovasti kiinnosta. Ja kun en odota häneltä niin paljoa, niin hänkin on kiinnostuneempi ajatuksistani. Hän voi olla nykyään rauhassa ja kuunnella, ilman, että yrittää keksiä jonkun järjellisen lauseen. Näin kärjistettynä :)
Ja kyllä se mieskin puhuu. Yllättävän paljon, kunhan vain itse pysähtyy kuuntelemaan.
En kirjoita, että kaikki naiset ovat kuin minä. Minä kuitenkin olin. Onneksi ihminen aina välillä tajuaa, että päätään ei kannata loputtomasti hakata seinään. Vain sen vuoksi, että haluaa jotain. Joskus saa enemmän kun haluaa vähemmän.
Toinenkin nainen, kuka ei vaadi kumppanilta puhetta, vaan on ehkä joskus itsekin hiljaa ja kuuntee, mitä silloin kuuluu.
Moni nainen tosiaankin tahtoisi käydä syväanalyyseja milloin mistäkin, omalla kaavallaan, mutta unohtaa sen, että vain naiset yleensä sitä harrastaa. Joskus omaa analyyttistä puhetulvaa on osattava kanavoida, keskustella siis ystävättärien kanssa. Miehet on toisenlaisia. Heidän muuttamisensa käy kyllä elämäntyöstä, mutta hukkaan heitettyä se useasti on.
Jos ymmärtää, että mies puhuu enempi teoillaan, rakastaakin, on heidän kanssa huomattavasti mutkattomanpaa elää.
Tuo miehen muuttaminen, se on se perustavaa laatua oleva harha mihin naiset syyllistyvät.
Se juuri koetaan nalkuttamiseksi, jäkätykseksi tms.
Ja lopputulos pitemmässä juoksussa on etä aijä kyrpiintyy koko touhuun ja häipyy.
Naisethan ovat kautta aikojen pystyneet/halunneet analysoida tunteita ja tekemisiä. Harvoilta miehiltä se luonnistuu samalla tavalla. Toki asioista pitää voida keskustella, mutta mikäli toisesta ei ole siihen, olisi se pitänyt ottaa huomioon jo yhteen mennessä.
Parisuhteissa ollaan aika huteralla... Jos niissä ei saa olla Me-henkeä, jonka vuoksi molempi on valmiita, jakamaan omia ajatuksiaan toimiviksi yhteisen taipaleen rakennuspalikoiksi, aikaakin kohtuullisesti. Ja etenkin alkava parisuhde on vaikea: siinä tulee niin hyvin väärinkäsityksiä...
Eli yhä, keski-ikäinen mies, kirjoita toki,mitä liikaa nainen siinä kysyy, että juuri sinä olet hänelle ihmisiksi... Jos hän itsekin on, ja voitavansa tekee asioissa, ja osaa kyllä tulla toimeen ilman sinuakin, keski-ikäinen mies, muttei tahdo, kun... Non niin, just siksi.
Ja sitten sinä keski-ikäinen mies et nyt ihan jääsankoa etsi, mutta käyt pitkäripaisessa, esität haareminhallitsijaa ja muutenkin ilmaiset ettei se sinusta tykkäävä kiva nainen ole oikein ihminenkään, jolle voi ja saa sanoakin, mikä mättää..
Ihan noiden kommunikointiongelmien vuoksi ois hyvä saada tietoa. Ja: en ole pistämässä miesparkaa nalkkiin,sitä tykkääminen ei ole.Sotii perusluonnettani vastaan että pitäisi naisen pakosti elää jollain nykytyylillä, mielummin rakentaa rauhas parisuhdetta, ne, pari suhdetta eio minun juttu. Siin tuppaa heräämään vielä 20 vuoden kuluttuakin yksin, semmoisessa.Enkä minä näe siinä mitään järkeä. Kulkeekohan mies läpi tästä maailmasta vain herätäkseen lopullisesti, aina, mieluiten yksin? Ja minkä kumman takia?
No eippä ole ollut montaa miestä joka osais vähän valaista. Tyhmiä kysymyksiä kun ei ole... Miehen sielunelämästä jotain ymmärtävä fem. ois kait joka tapauksessa parempi, tuttavana, kaverina, tai rakastettuna... Kättä autostansa nostelee.
Ota siitä nyt selvä.
Minä meen kotia työntekopaikasta päästyä, pesulle ja ilta, tai yö...Ajelee ohite, edestakaisin.
Eipä pyytele anteeksi, muistaa kyllä... Kukaan muistiaan killitä. Huitaisen vastineeksi... Varailen vkl töitä, että piisaa. Se siitä, arki rullaa.
Eienää ikinä, sen ihmisen vierellä, missään. Joskus asia vaihtamalla voipi parantua.
Tai, kunhan näkee. Eipä tämäkään puhu, mutta ainakin kohtelee kuin ihmistä.
Mä olen ollut koko ikäni huono puhuja ja jo lapsesta asti meillä perheessä oli kulttuuri, missä asiat aina jätettiin käsittelemättä.
Mutta tapasin kesällä ihastuttavan ja märätietoisen naisen. Kirjaimellisesti sanoen hän opetti minut puhumaan. Hän jankkasi ja jankkasi ja vaati että vaikeatkin asiat puhutaan aina halki. Lopulta huomasin että se on ainoa tapa selviytyä parisuhteesta. Ja olen tosi onnellinen. Rakastan häntä..