Gottfried Weise liittyi 17-vuotiaana Waffen-SS:n joukkoihin vapaaehtoisena. SS-armeijassa hän koulutuksen jälkeen taisteli 1941 rintamalla ja sai 1.9.1941 pahan päävamman kiväärinluodista menettäen silmänsä. Sotainvalidi Weise ei kelvannut edes vartijaksi keskitysleiriin, kuten virheellisesti ilmoitin aiemmassa kirjoituksessa. Lokakuussa hän oli jo pioneeriyksikössä Dresdenissä ja sitten kouluttajana alokkaille kaksi kuukautta tammi-helmikuussa 1942. Sitten hän meni Radolfzellin aliupseerikouluun ja sai koulutuksen hallintotehtäviin. Jatkokurssi raha-asioiden hoidossa Dachaussa päättyi 29.5. Sen jälkeen hän toimi SS:n keskushallinnon talousosastolla Berliinissä, kunnes 28.1.1944 sai lyhyen rintamakoulutuksen Oranienburgissa Marschissa. Sen jälkeen hän palveli taas “Rechnungsführerinä” 1. vartiokomppaniassa. Toukokuun alussa hän joutui unterscharführerinä taas I Totenkopf -vahtipataljoonaan Oranienburgiin. Sieltä hänet vaihdettiin Auschwitziin, jossa hän toimi toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin vankien raha-asioiden hallinnon tehtävissä. Tämä selviää myös Auschwitz-museon paperista. 15.9.1944 lähtien mies oli kolme kuukautta valvontatehtävissä, jolloin hän joutui tekemisiin myös vankien kanssa. Tämän jälkeen Weise toimi Ravensbrückin keskitysleirissä sen evakuoimiseen asti.
Sodan jälkeen Weise harjoitti poikkeuksellista etsintä- ja tutkimustoimintaa. Häneen oli tehnyt vaikutuksen keskitysleirijärjestelmä ja vankien kohtelu. Esim. se, kuinka heidät oli yleensä erotettu perheenjäsenistään. Hän halusi ottaa selvää, mitä niille vangeille ja näiden perheille oli käynyt, joiden kanssa hän oli ollut tekemisissä. Etenkin Ravensbrückin leirin vankien, mutta myös Auschwitzin, jossa mies siis oli ollut kolme kuukautta tekemisissä Effektenkammer II:n eli ns. Kanada-parakin (Birkenau) vankien kanssa. Tämä kertoo poikkeuksellisesta suhteesta vartiointihenkilökunnan ja vankien välillä. Kyseessä SS-aliupseeri ja juutalaiset vangit. Tämä myös kertoo jo siitä, että tuskin mies kovin paha oli ollut, koska hän loi tällaiset kontaktit vankeihin. Tässä huomaamme taas yhtymäkohdan toiseen Wiesenthalin noidanmetsästysoperaatioiden uhriin eli puolalaiseen vankiin Walus, joka oli ystävystynyt maatilojen väen kanssa, jossa oli ollut renkinä. Ilmeisesti tällainen yhteystoiminta oli angloamerikkalais-israelilaisen imperiumin propagandatarinoiden vastaista ja herätti mm. sen takia vihaa OSIn ja Mossadin natsienmetsästäjien keskuudessa. 1962 oli eräs monessa maassa etsintäkuulutettu rangaistusvanki Herbert Tischler antanut lausunnon Richard Baeria vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä. Hän oli kertonut tarinan näkemästään ammuskelusta keskitysleirillä, jossa vartija olisi ampunut peltipurkkia vangin pään päällä, kunnes oli osunut myös vankiin ja tämä oli kuollut. Ajankohtaa hän ei muistanut, mutta tekijäksi tähän ja muihin rikoksiin hän oli maininnut upseerin nimeltä Weiser. Tämä todistus oli hylätty ja miehen todistukset epäluotettaviksi todettu mm. etsintäkuulutuksen perusteella. Tämän tarinan perusteella natsienmetsästäjät alkoivat kuitenkin suunnitella Weisen nitistämistä, kun jo 1958 täysin epäluotettavaksi todettua Tischleriä kuultiin Johann Beyeriä vastaan käydyssä tutkinnassa 1980.
Sodan jälkeen Weise harjoitti poikkeuksellista etsintä- ja tutkimustoimintaa. Häneen oli tehnyt vaikutuksen keskitysleirijärjestelmä ja vankien kohtelu. Esim. se, kuinka heidät oli yleensä erotettu perheenjäsenistään. Hän halusi ottaa selvää, mitä niille vangeille ja näiden perheille oli käynyt, joiden kanssa hän oli ollut tekemisissä. Etenkin Ravensbrückin leirin vankien, mutta myös Auschwitzin, jossa mies siis oli ollut kolme kuukautta tekemisissä Effektenkammer II:n eli ns. Kanada-parakin (Birkenau) vankien kanssa. Tämä kertoo poikkeuksellisesta suhteesta vartiointihenkilökunnan ja vankien välillä. Kyseessä SS-aliupseeri ja juutalaiset vangit. Tämä myös kertoo jo siitä, että tuskin mies kovin paha oli ollut, koska hän loi tällaiset kontaktit vankeihin. Tässä huomaamme taas yhtymäkohdan toiseen Wiesenthalin noidanmetsästysoperaatioiden uhriin eli puolalaiseen vankiin Walus, joka oli ystävystynyt maatilojen väen kanssa, jossa oli ollut renkinä. Ilmeisesti tällainen yhteystoiminta oli angloamerikkalais-israelilaisen imperiumin propagandatarinoiden vastaista ja herätti mm. sen takia vihaa OSIn ja Mossadin natsienmetsästäjien keskuudessa. 1962 oli eräs monessa maassa etsintäkuulutettu rangaistusvanki Herbert Tischler antanut lausunnon Richard Baeria vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä. Hän oli kertonut tarinan näkemästään ammuskelusta keskitysleirillä, jossa vartija olisi ampunut peltipurkkia vangin pään päällä, kunnes oli osunut myös vankiin ja tämä oli kuollut. Ajankohtaa hän ei muistanut, mutta tekijäksi tähän ja muihin rikoksiin hän oli maininnut upseerin nimeltä Weiser. Tämä todistus oli hylätty ja miehen todistukset epäluotettaviksi todettu mm. etsintäkuulutuksen perusteella. Tämän tarinan perusteella natsienmetsästäjät alkoivat kuitenkin suunnitella Weisen nitistämistä, kun jo 1958 täysin epäluotettavaksi todettua Tischleriä kuultiin Johann Beyeriä vastaan käydyssä tutkinnassa 1980.
Vastaukset 5
Vanhimmat
1985 oli oikeudenkäynti edessä ja Weise pyysi apua juutalaisilta vangeilta, joihin oli pitänyt yhteyttä. Ja he tulivat Israelista, USA:sta, Alankomaista ja Puolasta. 20 juutalaista todistajaa antoivat todistuksensa miehen puolesta. Mutta tuomari ei halunnut kuulla heitä. Neljää puolustuksen todistajaa kuultiin, mutta heidän todistustaan ei otettu mitenkään huomioon. Yhden mukaan Weise pelasti nuoren tytön hengen kantaen tätä selässään läpi venäläisten tykistökeskityksen alaisen pellon Ravensbrückin leirin evakuoinnin viime vaiheessa. Myös muualla oli annettu lausuntoja. Näiden kaikkien perusteella oli selvästi nähtävissä, että mies oli syytön ja syyttäjän järjestämät todistukset eivät voineet pitää paikkaansa tai tarkoittaa Weisea. Weisea ei ollut nähty parakissa ennen syyskuuta. Weisen ei koskaan oltu nähty tekevän mitään pahaa ja hän oli aina ollut erittäin korrekti vankeja kohtaan. Hän oli tunnettu vankien keskinäisissä keskusteluissa “sinä hyvänä yksisilmäisenä ss-upseerina”. Jos leirillä olisi yleensä sattunut mitään sellaista, mistä syyllistävät todistukset ketoivat, sen olisi tiennyt koko parakki. Nyt ei sellaisia ollut nähty eikä Weisen tekemänä tiedetty. Itse asiassa ei ollut nähty yhtään teloitusta. Todistajiennimet ja todistukset on luettavissa Gerd Honsikin kirjasta Fiend and Felon ja Rüdiger Gerhardin kokoamasta kirjasta Der Fall Weise, jotka ovat tämän kirjoituksen lähteet. Oikeudenkäynnin aikana tuomari lausui suoraan, että ei laskenut todistamaan ketään, jonka arveli yhtäkkiä voivan ruveta puolustamaan tuomittua ja estämään tuomitsemisen.
Mikään arkistotieto ei tukenut syytteitä. Tischlerin kertomuksen perusteella nostetun murhaepäilyn lisäksi natsienmetsästäjät olivat hankkineet todistajia ja oikeudenkäynnissä miestä syytettiin seitsemästä murhasta, joista kaksi hylättiin. Tuomioksi tuli elinkautinen vankeustuomio viidestä murhasta. Keskitysleirin arkistot eivät kerro kuin yhdestä teloitetusta pakoa yrittäneestä vangista tuolloin, mutta se ei koskenut tätä yksikköä eikä Weisea. Muutenkin keskitysleirillä oli ankarasti kielletty lyömästä tai tappamasta vankeja. Mitään omavaltaisuuksia ei sallittu. Syyttäjän todistajat eivät kyenneet nimeämään uhreja eivätkä tekijöitäkään oikein. Tekijöiksi oli nimetty eri aikoina eri nimiä ja kutsumanimiä omaavia vartijoita. Päätodistajan (Lazar) 1972 todistus ei sopinut tapaukseen, joten hän antoi erilaisen todistuksen 1984. Oikeudenkäynnissä sitäkin muutettiin ja vielä oikeuden johdateltua todistajaa muuttamaan teon ajankohtaa. Muutenkin todistukset tuntuivat elävän koko ajan sen mukaan, mikä olisi raskauttavinta syytetylle. Todistukset, joiden perusteella tuomio tuli, olivat hyvin kummallisia ja epäuskottavia. Todistajat olisivat saaneet muka liikkua vapaasti ympäri leiriä. He olisivat nähneet metrien päästä tai auki unohtuneesta ovesta Weisen tekevän murhia ja kidutuksia eri puolilla leiriä. Hän olisi ammuskellut vankeja kivääreillä, pistooleilla ja konekiväärillä. Oikeusviranomaiset pyysivät vaihtamaan erään todistuksen mukaisen murha-aseen pistooliksi, kun automaattikiväärin käyttö olisi ollut mahdottomuus. Tällöin sitten se muuttui automaattipistooliksi. Teloituksia olisi ollut päivittäin ja koko parakki puhunut niistä tai niitä olisi tehty kaikkien nähden. Oikeus suhtautui ymmärtäväisesti siihen, että vankien muisti ei ollut tarkka pitkän ajan kuluttua tapahtumista. Se ei kuitenkaan epäillyt Weisen syyllisyyttä, vaikka mitä ilmeisimmin oli hyvin epäilyttävää, että vangit kymmenien vuosien päästä olisivat tunteneet Weisen tai että he olisivat yleensä puhuneet juuri hänestä. Suurin osa todistuksista on kaiketi silkkaa valhetta. Mitä ilmeisimmin juuri Josefin Lazarin, Tischlerin ja Jakob Freimarkin kokonaan (joiden perusteella tuomio tuli).
Oikeudenkäynti aloitettiin propagandafilmillä Auschwitzista. Tuomarin puheet eivät jättäneet yhtään epäselväksi, että hänen mielestään syyllisyys oli alusta lähtien ilmiselvä. Auschwitz olisi kauhea murhalaitos ja “todistajat” raukkoja, jotka olisivat selvinneet ihmeen kaupalla. Kukaan ss-mies ei voinut olla syytön eikä ainakaan tuon laitoksen työntekijä. Valitettavasti kyseessä oli ns valamiesprosessi, josta ei pidetä pöytäkirjoja (Schwurgericht). Tämä on vaarallinen muutos, joka Saksan oikeuslaitoksessa oli saatettu voimaan 60-luvulla. Murha oli myös täpärän äänestyksen jälkeen tehty koskaan vanhenemattomaksi 70-luvulla. Mitä ilmeisimmänjuuri siksi, että natsijahti saisi jatkua. Vanhenemissääntö eri maissa perustuu kuitenkin juuri siihen, että silminnäkijätodistuksia ei pidetä enää luotettavina kymmenien vuosien kuluttua tapahtumista. Nämä kaksi muutosta kuitenkin mahdollistavat melkoisen mielivallan. Jos oikeudenkäynnissä rikotaan sääntöjä tai ei huomioida todistuksia ym, valitusviranomainen ei saa tästä tietoa, vaan ylemmille oikeusasteille jää hyvin vähän mahdollisuuksia muuttaa tuomiota. Vuosien kuluessa ajankohdan aatteet ja asenteet saattavat johtaa oikeusmurhiin, kun vanhoja tapahtumia yritetään ratkoa ideologisten intohimojen mukaan ihmisluonnon lakeja vastaan silminnäkijätodistuksiin perustuen. Tässä oikeudenkäynnissä esim. tuomari väitti tuomiossa, että yksikään ss-mies ei ollut esittänyt syytetyn eduksi minkäänlaista todistusta, vaikka Werner Hahn oli todistanut, että Weise ei ollut käynyt Birkenaussa, vaan oli ollut Auschwitz I:sää dokumenttien mukaisesti rahastonhoitajana syyskuuhun 1944 asti. Hahn oli lähtenyt lokakuussa 44 eikä siihen mennessä ollut mitään tapahtunut, mitä syytteissä väitettiin eikä hän ollut nähnyt Weisea ikinä ase kädessä. Tuomari Klein myös muutti todistajan lausuntoa tuomioonsa eli hän toimi rikollisella tavalla monella tapaa. Mielenkiintoista muuten on myös se, että täysin samassa osastossa samaan aikaan toimineiden vartijaupseerien Grafin ja Wunschin syytteet oli hylätty Wienissä ennen tätä oikeudenkäyntiä, Kyseessä olivat kuitenkin itse vartijat ja kyseessä sama paikka, samat vangit ja sama ajankohta ja aika sitä ennen myös. Tähän oikeusprosessiin viittaaminen ei auttanut puolustusta, koska tuomari ei sitä halunnut käsitellä. Siihen tutustuminen olisi käytännössä merkinnyt syytetyn vapauttamista. Tai sen olisi pitänyt merkitä.
Herää kysymys, onko näille juutalaisille puolustuksen kutsumille todistajille jotenkin kostettu. Tiedämme Israelin lähettäneen Mossadin miehiä 1948 sodan aikoihin tappamaan arabiystävällisiä juutalaisia ulkomailla ja siten herättämään pelkoa muissa ja saamaan heidät pakenemaan Israeliin. Myös oli tarkoitus saada herätettyä vihaa näitä ulkomaalaisia kansoja kohtaan, koska heidät lavastettiin syyllisiksi. Niin ulkomainen kuin Israelin kansalaisten ja näiden pakolaisten silmissä. Tiedot ovat Michael Collins Piperiltä. Voidaan ajatella, että Wiesenthalin kaltaiset kovan linjan rasistifasistit ovat tehneet jotain näille rohkeille todistajille, kuten myös toisessa oikeudenkäynnissä Leo Bergerille, rohkealle juutalaiselle todistajalle Josef Schwammbergerin puolustukseksi, joka kaikesta huolimatta todisti Wiesenthalin vihatodistajia vastaan. Hän esitt kysymyksen oikeudelle: “kostoa, vihaa, vaiko oikeutta?” Wiesenthalin ammattivihaajat uhkailivat häntä jo oikeussalissa. Monia todistajia on painostettu rajustikin. Gerd Honsik ei ole päässyt käsiksi heidän tietoihinsa eli pääsy on estetty.Kukaan ei ole selvittänyt heidän kohtaloaan eikä tehnyt haastatteluita. Sellaisiakin todistajia on kuitenkin esiintynyt, jotka ovat syytettyjen puolustuksen lisäksi todistaneet myös holokaustin virallisen version kanssa ristiriidassa olevalla tavalla leirien oloista ja elämästä siellä yms. Toivotaan parasta. Tässä on kyllä kysymyksessä todella mahtava voima ja täysin kyyninen ja piittaamaton, kuten olemme näiden todellisten natsien teoista huomanneet. Sillä juuri juutalaiset natsithan johtavat tällaisia täydellisiä näytösoikeudenkäyntejä pyörittävää koneistoa painostusjärjestöineen ym.
Erittäin rumaa on ollut kansainvälisen median toiminta näissä prosesseissa. Tässäkin tapauksessa se alkoi kirkua “Auschwitzin Wilhelm Tellistä” välittömästi ja tämä iskevä otsikko auttoi saamaan propagandasatua ihmisten mieliin. Wiesenthalin ja hänen työnsä jatkajien jutut käynnistetään Honsikin mukaan tällaisilla mediakampanjoilla. Maailman media on paitsi vahvasti sionistisessa omistuksessa, niin myös USA:n valtaeliitin suuntaan rähmällään muilta osin (reaalipoliittisista ym. syistä). Vain syytteen perustana olevat tarinat ja prosessin aikana juuri mielikuvitukselliset kauhutodistukset esitetään täytenä totena ja syytettyä pidetään valmiiksi syyllisenä ilman että lukija tajuaa oikeudenkäynnin luonnetta (täysin, sillä kyllähän mielikuvitukselliset jutut ja kova ennakkoasenne herättänevät ainakin useissa epäilyksiä). Kun tuomio oli julistettu, niin lehdissä siihen vedottiin kaiken oikeutuksena ja syytetty oli syyllinen jo ennen kuin tuomio oli laillinen. Kuten aiemmasta huomaamme, kyse ei ollut kuitenkaan oikeusvaltiosta eikä oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä, vaan puhtaasta näytösoikeudenkäynnistä, jossa kaikki lait ja periaatteet sivuutettiin ja joka oli siten aivan täysin mielivaltainen ja väärämielinen syyttömän ihmisen ristiinnaulitseminen. Julkinen häpäisy ja valtavat korvaukset tulivat kaiken päälle. Omaiset joutuivat luopumaan Weisen itse rakentamasta talosta vuosikausien myllytyksen päätteeksi. Ylemmissä oikeusasteissa ei muutosta tuomioon tullut. Jo 90-luvulla Weise oli Honsikin kirjan mukaan dementoitunut. Hänen perheensä eli köyhyydessä ja valtavissa veloissa.
rikollinen. Oikeusmurhahan tuo selvästi oli.
Todella pirullisia ihmisiä on loppujen lopuksi aika vähän, kuten tämäkin palsta osoittaa. Ilkeämieliset tekstit ovat muutaman harvan kirjoittamia.
Pääsääntöisesti jokainen sotilas maasta ja arvosta riippumatta vihaa sotaa ja yrittää vain pysyä hengissä.
Niskurointi maksaisi nupin, samoin viholliselle häviäminen.
Tunnen henkilökohtaisesti nyt jo edesmenneitä SS-miehiä ja he olivat yhteiskunnan tukipylväitä ja suuria hyväntekijöitä.