Naiset heikkona miesten pohkeisiin?

Täällä kun eräs vakiopalstalainen saa jatkuvasti aiheettomia huomautuksia sukkahousuista, niin olen tähän saakka luullut, että kyse on pilkasta. Nyt vasta olen antanut itselleni kertoa ja itseni ymmärtää, että kyse onkin aivan päinvastaisesta jutusta. Taitavat muut olla vain kateellisia, kun naiset ovat heikkona......

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010100912492548_vi.shtml
15267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

tukisukat eivät ole sukkahousut
eikä siellä lukenut että naiset olisivat heikkoina
artistilla taitaa vaan olla suonikohjuja

Äänestä
  • kun on tosikko polla,
    kaikki hauskuus hunningolla.

    Äänestä

-taavit ei vaan ossoo?

Äänestä

pohkeista tiedä mutta sanovat, että 15 denierin sukkahousut ovat "kova sana". Meinaan kun asioi pankissa. Siis kun vetää ne päähänsä.

Äänestä

sukkahousumiehestä.:-DDDDDDD
On ihan kaksi eri asiaa tukisukat kuin sukkahousut. Käyttötarkoituskin on ilmeisesti Laurilla ja The.Barbiemänillä aivan eri.;))
Lauri käyttää tukisukkia jalkojensa vuoksi, mutta Barbiemän taas SUKKAHOUSUJA ilmeisesti vaippansa paremmin paikoillaan pysymiseen.:-P

Äänestä
  • Olen juuri rassannut viemärin auki ja katselen, kuinka tuuli täyttää aamulla lakaisemani pihan lehtivaipalla. Silti jaksan hymyillä, koska se on vain huuhaata. Elämä on.

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    Olen juuri rassannut viemärin auki ja katselen, kuinka tuuli täyttää aamulla lakaisemani pihan lehtivaipalla. Silti jaksan hymyillä, koska se on vain huuhaata. Elämä on.

    -osa vetää heti herneen nenuun, jos heitä arvosteleepi? Hyvä vain, että jotkut jaksaa heittää kritiikkiä.....
    -Oon niin tottunut tohon negatiiviseen, että tulee oikein paha olo, jos ei joka päivä hieman moitita.....,-))

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    Olen juuri rassannut viemärin auki ja katselen, kuinka tuuli täyttää aamulla lakaisemani pihan lehtivaipalla. Silti jaksan hymyillä, koska se on vain huuhaata. Elämä on.

    sunnuntai puuhaa ollut.;)
    Lohdutuksesi sulle sanon, että meillä on kova tuuli nyt ja piha on täynnä syreenin lehtiä, eli se eilinen työni meni ns. harakoille.:D

    Äänestä

  • satumainen_nainen kirjoitti:

    sunnuntai puuhaa ollut.;)
    Lohdutuksesi sulle sanon, että meillä on kova tuuli nyt ja piha on täynnä syreenin lehtiä, eli se eilinen työni meni ns. harakoille.:D

    -Mun kirahvi vois tulla hoitaan pihan harakoilta? ,-)

    Äänestä

  • visukinttu-tre kirjoitti:

    -Mun kirahvi vois tulla hoitaan pihan harakoilta? ,-)

    Olis tuossa kirahvillekin syömistä.;)
    En viitsi nyt tuonne myrskyyn lähteä ja sitäpaitsi on työpäivä, en kehtaakaan...pitää lähteä taas auton rattiin.:D

    Äänestä

  • satumainen_nainen kirjoitti:

    Olis tuossa kirahvillekin syömistä.;)
    En viitsi nyt tuonne myrskyyn lähteä ja sitäpaitsi on työpäivä, en kehtaakaan...pitää lähteä taas auton rattiin.:D

    -ookoo, annahan tuulen hoitaa, jos vaikka puhaltaisi naapurin pihaan ne lehdykät?
    -Auton rattiin? Jäi tänään ihan haaveeksi vaan, kun toi punkku maistuupi taas.... (-,o)

    Äänestä

  • satumainen_nainen kirjoitti:

    sunnuntai puuhaa ollut.;)
    Lohdutuksesi sulle sanon, että meillä on kova tuuli nyt ja piha on täynnä syreenin lehtiä, eli se eilinen työni meni ns. harakoille.:D

    Mutta kyllä oli komea näky ku oikeen puhals, ni taivas oli täynnä lehtee. Hittojako noita murehtimaan. Taas kerran totesin että ei minusta putkimiestä onneksi ole tullut. Vaikka onhan niillä pelit ja vehkeet vähän erilaiset. Millä rassata.

    Äänestä

  • old_profile_49727 kirjoitti:

    Mutta kyllä oli komea näky ku oikeen puhals, ni taivas oli täynnä lehtee. Hittojako noita murehtimaan. Taas kerran totesin että ei minusta putkimiestä onneksi ole tullut. Vaikka onhan niillä pelit ja vehkeet vähän erilaiset. Millä rassata.

    persereikä päähäs.

    -putkiduunitkin kyllä taipuu,, mutta matka rassaa hieman....
    -vaan antaa puhaltaa vaan,-))
    -Tarjoon ton kirahvin ihan käsirahalla, jo haluut? (hieman kyllästynyt siihen,)

    Äänestä

  • -.- kirjoitti:

    persereikä päähäs.

    siskoltas, kuinka se tehään?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

LaardiBee kirjoitti:

Täällä kun eräs vakiopalstalainen saa jatkuvasti aiheettomia huomautuksia sukkahousuista, niin olen tähän saakka luullut, että kyse on pilkasta. Nyt vasta olen antanut itselleni kertoa ja itseni ymmärtää, että kyse onkin aivan päinvastaisesta jutusta. Taitavat muut olla vain kateellisia, kun naiset ovat heikkona......

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010100912492548_vi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu