Talkoot

Nykyään talkoo perinne on katoamassa, ainakin meidän sukulaisten keskuudesta.
Ennen vanhaan talkoissa oli mukana koko suku ja paljon talkoolaisia, jolloin jokainen kantoi osansa suuresta työmäärästä ja työ saatiin nopeammin tehtyä.
Nykyään talkoisiin ei enää haluta osallistua, vaikka talkoita onkin aika harvoin enää nykyään.
Ei haluta enää osallista, vaan keksitään aina jokin tekosyy.
Itse olen 40 vuotias ja olen ollut aina mukana talkoissa. Kuten esim. perunan nostotalkoot syksyllä.
Vielä yhteisten kotitalon metsien hoitoon liittyvät työt, joihin ei oikein kukaan haluaisi osallistua.
Talkoiden työhön ei löydy halukkaita, mutta valmiin sadon ottajiksi kyllä, kun joku toinen on tehnyt työn.
Silloin yleensä sukulaisia, jotka eivät muuten ole paikalla, ilmaantuu paikalle.

Sitäkin ihmettelen, että isäni veli puolustaa aina lapsiaan, että heidän lapsillaan on muka aina työkiireitä tai muuta turhaa menoa, jotteivät jouda talkoisiin. Eivät heidän lapset ole koskaan olleet esim. perunan nostotalkoissa, vaikka voisivat ihan hyvin järjestää vapaapäivän. On mukamas aina joitain kiirettä, jopa viikonloppunakin.
Minut he sitävastoin olettavat aina osallistuvan talkoisiin, eikä minulla ei voi olla koskaan mitään estettä osallistua yhteisiin talkoisiin, mutta vastaavasti heidän lapsensa eivät ole velvollisia mihinkään talkoisiin.
Kuitenkin heidänkin lapsensa syövät samoja perunoita.
Jos minä jättäisin talkoot väliin, niin siitähän haloo syntyisi. Moittisivat laiskaksi ja minullahan ei voi olla koskaan mitään niin tärkeää, etten saisi järjestettyä aikaa yhteisiin talkoisiin.

Samoin nämä vielä yhteisten metsien hoitotyöt. Itse olen ollut isäni mukana auttamassa metsänhoitöissä. Vastaavasti isän veljen lapset eivät taaskaan kertaakaan osallistuneet yhteisten metsien hoitoon.
Nytkin olisi taimikon harvennus töitä vielä yhteisissä metsiköissä ja varmaan käy niin, ettei isäni veljen lapsista kukaan osallistu yhteisiin talkoisiin.
Kuitenkin hekin ottavat osansa yhteis metsästä saadusta polttopuusta.
Raha on niin tärkeää, että yksikin on työssä kahdessa työpaikassa, mutta ei muka ehdi niihin harvoihin talkootöihin, koska ne ovat palkattomia töitä.
2556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi sä pelkään sitä jos laiskaksi moititaan. Ehdota että maat jaetaan tai saat korvausta työstäsi. Miksi ne muut sinne talkoisiin vaivautuisi jos ovat tottuneet saamaan muutenkin. Itsessä se vika jos tuo toisille perunat ja halot valmiina. Otat vain oman osuutesi ja muut kaivakoon itse pottunsa ja tehköön polttopuunsa.

Äänestä

Voeh, niin tuttua!
Tosin oma kokemus perustuu siihen, että kaupunkilaisille oli aina maalla talkoita. Heinän nostootalkoot ja pottutalkoot. No, heinällä ei tehty mitään, eikä pottuja otettu...ei tarjottukaan.
Aina riitti töitä ja mistään muusta ei puhuttukaan. Kuka teki mitä ja "voi kun se oli sitten vahvaa tekoa, kova tekeen töitä". Henkiset ominaisuudet ei paljon viljatossujen kanssa paina.

Oma sisko usutti pihansa laittaa monet kerrat ja sanoi sitten vihdoin, että tulee sitten meille sisustusta laittaan vastineeksi. Sisustusta laittaan? Helpolla pääsee kun tarjoaa vastana palveluksia mitä tietää ettei toinen käytä.

Hyväksikäyttäjiä on maailma täysi. Outoa on se kuinka meidän heikkojen ja hyväsydämisten siinä käy :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kivi sammal kirjoitti:

Nykyään talkoo perinne on katoamassa, ainakin meidän sukulaisten keskuudesta.
Ennen vanhaan talkoissa oli mukana koko suku ja paljon talkoolaisia, jolloin jokainen kantoi osansa suuresta työmäärästä ja työ saatiin nopeammin tehtyä.
Nykyään talkoisiin ei enää haluta osallistua, vaikka talkoita onkin aika harvoin enää nykyään.
Ei haluta enää osallista, vaan keksitään aina jokin tekosyy.
Itse olen 40 vuotias ja olen ollut aina mukana talkoissa. Kuten esim. perunan nostotalkoot syksyllä.
Vielä yhteisten kotitalon metsien hoitoon liittyvät työt, joihin ei oikein kukaan haluaisi osallistua.
Talkoiden työhön ei löydy halukkaita, mutta valmiin sadon ottajiksi kyllä, kun joku toinen on tehnyt työn.
Silloin yleensä sukulaisia, jotka eivät muuten ole paikalla, ilmaantuu paikalle.

Sitäkin ihmettelen, että isäni veli puolustaa aina lapsiaan, että heidän lapsillaan on muka aina työkiireitä tai muuta turhaa menoa, jotteivät jouda talkoisiin. Eivät heidän lapset ole koskaan olleet esim. perunan nostotalkoissa, vaikka voisivat ihan hyvin järjestää vapaapäivän. On mukamas aina joitain kiirettä, jopa viikonloppunakin.
Minut he sitävastoin olettavat aina osallistuvan talkoisiin, eikä minulla ei voi olla koskaan mitään estettä osallistua yhteisiin talkoisiin, mutta vastaavasti heidän lapsensa eivät ole velvollisia mihinkään talkoisiin.
Kuitenkin heidänkin lapsensa syövät samoja perunoita.
Jos minä jättäisin talkoot väliin, niin siitähän haloo syntyisi. Moittisivat laiskaksi ja minullahan ei voi olla koskaan mitään niin tärkeää, etten saisi järjestettyä aikaa yhteisiin talkoisiin.

Samoin nämä vielä yhteisten metsien hoitotyöt. Itse olen ollut isäni mukana auttamassa metsänhoitöissä. Vastaavasti isän veljen lapset eivät taaskaan kertaakaan osallistuneet yhteisten metsien hoitoon.
Nytkin olisi taimikon harvennus töitä vielä yhteisissä metsiköissä ja varmaan käy niin, ettei isäni veljen lapsista kukaan osallistu yhteisiin talkoisiin.
Kuitenkin hekin ottavat osansa yhteis metsästä saadusta polttopuusta.
Raha on niin tärkeää, että yksikin on työssä kahdessa työpaikassa, mutta ei muka ehdi niihin harvoihin talkootöihin, koska ne ovat palkattomia töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu