Moi.

Kerron tähän alkuun että tämä ei ole vitsi eikä provo.

Torstai-iltana sattui eräs erittäin surullinen tragedia. Perjantaina sain niin voimakkaan ahdistuskohtauksen asian vuoksi että jouduin ensiapuun jossa luhistuin aivan täysin. Sain sairaalasta 5kpl diapameja että pärjään niillä maanantaihin asti. Maanantaina mulla alkaa katkaisuhoito - olen siis alkoholisti. Join torstaina viimeksi kun tää kamala asia tapahtui.
En pysty kertomaan mitä on tapahtunut. Oon ehkä shokissa vieläkin. Eilen täällä kotona ollessani meni taas jalat alta kun ahdisti niin paljon ja itkin naama seinää vasten ja huusin ja itkin. Just tällähetkellä on "parempi aalto" menossa että pystyn kirjottaa ja jopa ajattelee vähän. Sitten kun se huonompi aalto tulee niin luhistun taas. Jos tänään vielä se suru hyökkää päälle niin voimakkaasti niin menen takas sairaalaan ja jään sinne maanantaihin asti.
5212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuollaisen asian tunnustaminen julkisesti on 1 askel kohti toipumista, oikein tehty se katkaisuhoito,

Hyvää jatkoa.

Äänestä

Hienoa, että lähdit hakemaan apua ahdistukseesi. Surusi keskellä sinun ei tarvitse jaksaa yksin.

*rohkaiseva voimahali*

Äänestä

provojen ja tosijuttujen sekoittamisesta mieleeni tulee tarina paimenpojasta joka huuteli "Susi!" ajankulukseen, ja kun lopulta susi tulikin oikeasti niin kukaan ei enää välittänyt tulla apuun .....

Äänestä

zisel.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


zisel kirjoitti:

Kerron tähän alkuun että tämä ei ole vitsi eikä provo.

Torstai-iltana sattui eräs erittäin surullinen tragedia. Perjantaina sain niin voimakkaan ahdistuskohtauksen asian vuoksi että jouduin ensiapuun jossa luhistuin aivan täysin. Sain sairaalasta 5kpl diapameja että pärjään niillä maanantaihin asti. Maanantaina mulla alkaa katkaisuhoito - olen siis alkoholisti. Join torstaina viimeksi kun tää kamala asia tapahtui.
En pysty kertomaan mitä on tapahtunut. Oon ehkä shokissa vieläkin. Eilen täällä kotona ollessani meni taas jalat alta kun ahdisti niin paljon ja itkin naama seinää vasten ja huusin ja itkin. Just tällähetkellä on "parempi aalto" menossa että pystyn kirjottaa ja jopa ajattelee vähän. Sitten kun se huonompi aalto tulee niin luhistun taas. Jos tänään vielä se suru hyökkää päälle niin voimakkaasti niin menen takas sairaalaan ja jään sinne maanantaihin asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu