Lumisota

Koska lumisota kiellettiin Suomessa? Ainakin 1970-luvun peruskoulussa se oli jopa toivottavaa, että välitunnilla näin liikutaan porukalla.

Viimeisin tieto on 2000-luvun peruskoulusta, että jälki-istuntoahan siitä tulee, jos yksikin lumipallo heilahtaa ikkunatonta seinääkään päin.
8363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ja porttiteorian mukaan sen minkä pienenä oppii sen isona taitaa vielä paremmin. Kielto on selkeästi toiminut, koska talvisodan päättymisen jälkeen Suomi ei ole sotinut kuin kerran - jos ei lasketa Afganistania.

Tilalle triangelin soittoa ja tunteista keskustelua.

Äänestä
  • sitten puristi ja repi hysteerisesti kädestä, kun se pallo olisi Voinut osua jotakuta silmään ja sen pallon sisässä olisi Voinut olla kivi?

    Äänestä

kuntien maksettua "riittävän monien" vakuutusten korvattua silmiä näkönsä vioittaneilta.

Välkällä voi pelata jalista, pesistä, sählyä, hyppiä hyppynarulla, olla mustapekkaa, littaa, peiliä...vain mielikuvitus on rajana. Lumesta voi myös tehdä linnoja, valleja, oksista majoja, inkkaria voi leikkiä, samoin pollaria.

Ongelma on siinä, että lapset on opetettu valmiiseen, ohjattuun toimintaan, luovuus ja aloitteellisuus on hukassa. Koululla toi toimii, kun sitä välkkävalvojat sitkeesti tekee pari kk, sit pennut tekee ite.

Äänestä
  • mutta sitten on näitä alakouluja, joissa on liian pieni piha ja liian paljon lapsia... Josta syystä koulun säännöt kieltävät välitunnilla juoksemisen muualla kuin pelikentällä, kiven tai kepin pitämisen kädessä jne.

    Eli välitunnilla saa suurin piirtein istua maassa tai seistä. - Purkakoot siinä sitten kymmenvuotiaat energiaansa raittiissa ilmassa...

    Äänestä

  • UPDATE_9003451 kirjoitti:

    mutta sitten on näitä alakouluja, joissa on liian pieni piha ja liian paljon lapsia... Josta syystä koulun säännöt kieltävät välitunnilla juoksemisen muualla kuin pelikentällä, kiven tai kepin pitämisen kädessä jne.

    Eli välitunnilla saa suurin piirtein istua maassa tai seistä. - Purkakoot siinä sitten kymmenvuotiaat energiaansa raittiissa ilmassa...

    kouluissa välkät porrastetaan. Ongelma on sellainen, miksi se tehdään.

    Äänestä

  • että kusemalla lumipalloon, se tehoaa paremmin, eikä tiedetty minua sniperiksi;)

    Äänestä

  • Vaarallisia silmille myös sähly.suojavarustus kehiin ja lumisotaa leikkimään.kaikissa muissakin urheilulajeissa ja leikeissä piilee vaaroja

    Äänestä

siitä ole sodankäynnin harjoitteluksi. Huolimatta nimessä esiintyvästä sanaleikistä.

Liian hauskanpitoinen leikki siis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muoti muuttuu kirjoitti:

Koska lumisota kiellettiin Suomessa? Ainakin 1970-luvun peruskoulussa se oli jopa toivottavaa, että välitunnilla näin liikutaan porukalla.

Viimeisin tieto on 2000-luvun peruskoulusta, että jälki-istuntoahan siitä tulee, jos yksikin lumipallo heilahtaa ikkunatonta seinääkään päin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu