Ärsyttää. Onneksi tavataan vain muutamia kertoja vuodessa. Näin tapaamisen kynnyksellä taas mietityttää, että mitähän tällä kertaa. Tässäpä muutama esimerkki:
Ostin muutama vuosi sitten (teetin käsityöläisellä) muurinpohjapannun ja annoin sen appivanhemmilleni lahjaksi. Pannu on hiekkapuhallettua terästä. Anoppi väittää että se on maalattu, olemme kertoneet ettei näin ole mutta hän ei usko ja on palauttanut sen paikkaan jossa on mieheni tavaroita. Ostimme heille myös kauniin lyhdyn lahjaksi. Sen olivat vieneet meidän kesämökin terassille.
Hän moittii sukulaisten tapaa kasvattaa lapsiaan ja kertoo, että pitäisi enemmän kurittaa ruumiillisesti jotta lapset uskovat. Kerroin hänelle, että annoin kuusi vuotta sitten läpsyn meidän Matin pyllylle ja minulla on vieläkin siitä huono omatunto. Anoppi totesi tähän: "Matti on niin hyvä poika että ei sitä olisi edes saanut mennä lyömään!"
Anoppi näytti heidän vessassaan olevia hammasharjoja jotka minulta ja mieheltäni oli jäänyt heille joskus vuosia vuosia sitten. Niistä ei enää tiennyt kumman ne oli. Sanoin ystävällisesti, että pistetään ne roskiin kun ovat ikivanhoja. Anoppi tähän halveksivasti: "No eihän näitä nyt roskiin pistetä!"
Samoin kotonani olen muovinkeräykseen laittanut valmisruokien (salaattien) rasioita. Nuhtelee minua tästä ja vie kotiinsa rasiat, puolen Suomen halki. Toinen tapaus (näitähän riittää): sain tädiltäni isoja kannellisia muovirasioita, pino oli metrin korkuinen ja anopin tullessa ne olivat apupöydällä. Anoppi sanoi että rasiat pitää laittaa keittiön kaappiin. Sanoin, ettei mahdu. Anoppi otti ja kävi kaikki kaapit läpi omin päin ja totesi sitten: "No eipä mahdu".
Anoppi on kiinnostunut vaihtoehtohoidoista. Hän on yrittänyt kotikonstein hoitaa erästä vaivaa yli kymmenen vuoden ajan, tuloksetta. Minun sukulaiseni on perhetynyt kasvilääkintään ja kysyin häneltä neuvoa. Hän kirjoitti hoito-ohjeet anoppiani varten. Kerroin tästä iloisena anopilleni. Vastaa siihen: "Minä haen lääkkeeni apteekista". Kerroin tyttärelleen eli mieheni siskolle, että sukulaiseni kertoi tällaisesta hoitomuodosta tähän vaivaan. Miehen sisko sanoi, että äidilleen (eli anopilleni) pitää kertoa heti. Sanoin että kerroin jo mutta hän ei ole kiinnostunut. Tähän mieheni sisko: "Ai". Tämä miehen sisko on muuten toisessa yhteydessä ilmoittanut minulle, että anoppini on pahoittanut mielensä minun sanomisistani.
Olimme kylässä anoppilassa ja tein lähtöä poikani kanssa kauppaan ja asioille johon anoppi: "Taasko se Matti lähtee pois, ei ennätetty edes leikkikentällä käydä, olisit nyt ollut vielä kun niin harvoin nähdään ym. ym..." Sanoin tähän innostuneena: "Jos haluat niin kyllä Matti voi ihan hyvin jäädä Teille, ei minulla niin pitkään mene asioilla." Tähän anoppi ei vastaa. Sanon uudelleen:"Minun puolestani Matti voi jäädä Teille, voittehan käydä vaikka ulkona jos haluatte!" Anoppi ei vastaa tähänkään mitään. Tuumaan sitten jotain no, me nyt mennään tästä, heippa...
Hän on myös kertonut minulle kuinka sukulaiset puhuvat minusta pahaa ja hän puolustaa minua. Pahoitin mieleni ja mieheni sanoi tästä anopille sekä sukulaisille. Nämä sukulaiset kertoivat että mieheni nuhdeltua anoppiani tämä oli sukujuhlissa (jossa me emme olleet) sanonut kaikkien kuullen että
olen jostain suuttunut näille sukulaisille, mutta en tälle anopin tyttärelle, koska tytär on toista maata kuin nämä toiset, minua muka haukkuneet sukulaiset.
Kyllä näitä juttuja riittäisi kun vaan kertoisi. Ja tiedän: olen aivan hullu kun vaivaan tuon naisen sanomisilla päätäni. Harmittaa kun yritän kaikkeni ja silti käsittelee minua kuin vajakkia eikä arvosta minua ollenkaan. Antakaa pliis jotain vinkkejä, kertokaa omia kokemuksianne ym...
Ostin muutama vuosi sitten (teetin käsityöläisellä) muurinpohjapannun ja annoin sen appivanhemmilleni lahjaksi. Pannu on hiekkapuhallettua terästä. Anoppi väittää että se on maalattu, olemme kertoneet ettei näin ole mutta hän ei usko ja on palauttanut sen paikkaan jossa on mieheni tavaroita. Ostimme heille myös kauniin lyhdyn lahjaksi. Sen olivat vieneet meidän kesämökin terassille.
Hän moittii sukulaisten tapaa kasvattaa lapsiaan ja kertoo, että pitäisi enemmän kurittaa ruumiillisesti jotta lapset uskovat. Kerroin hänelle, että annoin kuusi vuotta sitten läpsyn meidän Matin pyllylle ja minulla on vieläkin siitä huono omatunto. Anoppi totesi tähän: "Matti on niin hyvä poika että ei sitä olisi edes saanut mennä lyömään!"
Anoppi näytti heidän vessassaan olevia hammasharjoja jotka minulta ja mieheltäni oli jäänyt heille joskus vuosia vuosia sitten. Niistä ei enää tiennyt kumman ne oli. Sanoin ystävällisesti, että pistetään ne roskiin kun ovat ikivanhoja. Anoppi tähän halveksivasti: "No eihän näitä nyt roskiin pistetä!"
Samoin kotonani olen muovinkeräykseen laittanut valmisruokien (salaattien) rasioita. Nuhtelee minua tästä ja vie kotiinsa rasiat, puolen Suomen halki. Toinen tapaus (näitähän riittää): sain tädiltäni isoja kannellisia muovirasioita, pino oli metrin korkuinen ja anopin tullessa ne olivat apupöydällä. Anoppi sanoi että rasiat pitää laittaa keittiön kaappiin. Sanoin, ettei mahdu. Anoppi otti ja kävi kaikki kaapit läpi omin päin ja totesi sitten: "No eipä mahdu".
Anoppi on kiinnostunut vaihtoehtohoidoista. Hän on yrittänyt kotikonstein hoitaa erästä vaivaa yli kymmenen vuoden ajan, tuloksetta. Minun sukulaiseni on perhetynyt kasvilääkintään ja kysyin häneltä neuvoa. Hän kirjoitti hoito-ohjeet anoppiani varten. Kerroin tästä iloisena anopilleni. Vastaa siihen: "Minä haen lääkkeeni apteekista". Kerroin tyttärelleen eli mieheni siskolle, että sukulaiseni kertoi tällaisesta hoitomuodosta tähän vaivaan. Miehen sisko sanoi, että äidilleen (eli anopilleni) pitää kertoa heti. Sanoin että kerroin jo mutta hän ei ole kiinnostunut. Tähän mieheni sisko: "Ai". Tämä miehen sisko on muuten toisessa yhteydessä ilmoittanut minulle, että anoppini on pahoittanut mielensä minun sanomisistani.
Olimme kylässä anoppilassa ja tein lähtöä poikani kanssa kauppaan ja asioille johon anoppi: "Taasko se Matti lähtee pois, ei ennätetty edes leikkikentällä käydä, olisit nyt ollut vielä kun niin harvoin nähdään ym. ym..." Sanoin tähän innostuneena: "Jos haluat niin kyllä Matti voi ihan hyvin jäädä Teille, ei minulla niin pitkään mene asioilla." Tähän anoppi ei vastaa. Sanon uudelleen:"Minun puolestani Matti voi jäädä Teille, voittehan käydä vaikka ulkona jos haluatte!" Anoppi ei vastaa tähänkään mitään. Tuumaan sitten jotain no, me nyt mennään tästä, heippa...
Hän on myös kertonut minulle kuinka sukulaiset puhuvat minusta pahaa ja hän puolustaa minua. Pahoitin mieleni ja mieheni sanoi tästä anopille sekä sukulaisille. Nämä sukulaiset kertoivat että mieheni nuhdeltua anoppiani tämä oli sukujuhlissa (jossa me emme olleet) sanonut kaikkien kuullen että
olen jostain suuttunut näille sukulaisille, mutta en tälle anopin tyttärelle, koska tytär on toista maata kuin nämä toiset, minua muka haukkuneet sukulaiset.
Kyllä näitä juttuja riittäisi kun vaan kertoisi. Ja tiedän: olen aivan hullu kun vaivaan tuon naisen sanomisilla päätäni. Harmittaa kun yritän kaikkeni ja silti käsittelee minua kuin vajakkia eikä arvosta minua ollenkaan. Antakaa pliis jotain vinkkejä, kertokaa omia kokemuksianne ym...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Anna kokonaan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Voipa olla, että nämä jutut on hänellekin vain sitä, että tuuli huulia heiluttaa, eikä todellinen tunne ole mukana. Pelkkää höpötystä, minkä varmasti moni muukin on huomannut tai tulee ainakin huomaamaan, jos hänen kanssaan seurustelee.
Aikamoinen ilkimys anoppi, ajattelematon ja lapsellinen vaikuttaa olevan. Sinä otat huomioon ja haluat auttaa, palkaksi saat väheksyntää ja mielen pahoitusta.
Seuraavan kerran kun tapaatte niin pidä puolesi ja kerro hänelle heti ääntäsi korottamatta jos hänen puheensa loukkaavat sinua.
Viestistäsi voi päätellä että käyttäydyt fiksusti, asiallisesti ja kunnioittavasti; toisin kuin anoppisi.
Anoppiasi ja hänen kaltaisiaan ihmisiä pitää lempeästi ojentaa, eivät he muuten opi käyttäytymään ja kohtelemaan kunnolla ketään. Miehesi moitti jo häntä ja sukulaisianne ja sinä sait siitäkin loat päällesi. Joka kerta kun miehesi puolustaa sinua tapahtuu samoin, sinusta puhutaan vaan lisää pahaa. En tietenkään voi olla varma tästä mutta oma kokemukseni on tämä. Käyttäydyn aina huomaavaisesti appivanhempia kohtaan silloin harvoin kun olemme tavanneet. Heillä ei pitäisi olla minusta mitään pahaa sanottavaa, silti heillä on. Pelkkiä ilkeitä luulotteluja minusta.He eivät vaan halua hyväksyä minua sukuunsa, enkä enää edes halua tietää miksi.
Toivottavasti sinulla käy anoppisi kanssa paremmin!
Pää pystyyn, pidä hauskaa ja nauti elämän runsaista iloista!
Kiitos vastauksistanne, nyt jo kummasti helpotti... Murehdin kovasti kuitenkin tulevaa vierailuamme, pitää yrittää kerätä rohkeutta jotta pystyn käyttäytymään hyvin mutta varmasti seuraavan kyläreissumme ajan. Pyrin toimimaan niin, etten ole anoppilassa muutamaa tuntia pidempään, mies tietysti saa olla lasten kanssa niin kauan kuin haluaa mutta minimoin vahingot tällä oleskeluni lyhykäisyydellä.
Sama kokemus mulla! Paras kun on hiljaa ja tapaa niin vähän kuin mahdollista. Olen kuullut semmoistakin, että minä olen mukamas ilkeyttäni erottanut mieheni sukulaisistaan (ikään kuin hän olisi lapsi, joka ei itse saa päättää tapaamisistaan). Oikeasti asia on niin, että olen monesti patistellut häntä kylään, mutta häntä ei huvita eikä hän viihdy sukulaistensa luona. Mutta kaikki on kuulemma minun vikani.
Eipä tuollaiselle oikein mitään voi, itse ainakin olen luovuttanut.
Ihan mielelläni kuulisin lisää.
Kiitos etukäteen.
Oletko tosissasi että haluat lisää, miten niin muistitko nyt varmasti kaiken? Alkuperäisessä viestissä on maininta: kyllä näitä juttuja riittäisi kun vaan kertoisi.
Paras ratkaisu on, kun lakkaat välittämästä. Älä kuuntele äläkä mieti anopin puheita, päästä ulos toisesta korvasta ja ajattele ettei sinulle ole ollenkaan tärkeää mitä mieltä anoppi on. Ei sinun tarvitse ruveta karttelemaan häntä, kyllähän sukulaisiin on tapana olla yhteydessä vaikka heissä olisikin omat vikansa. Jos hän ei käytä lahjojanne, ei sekään haittaa. Pääasia että olette huomioineet häntä lahjalla, ja on lahjan saajan oma asia mitä hän sillä tekee. Lahjojen perään ei ole tapana kysellä eikä lahjan saaminen velvoita pitämään siitä.