Miksi kuorot sortaa uusia laulajia?

Ihme juttu

Olen opiskellut aikoinaan laulua hyvin pitkälle. Nyt kun ikää on tullut, ajattelin liittyä johonkin kuoroon vieraalle paikkakunnalle muutettuani. Mutta sepä onkin tosi vaikeaa. Minua ei hyväksytä joukkoon ja mielenilmaisuja esiintyy jos minkinlaisia. Olen yrittänyt neljää kuoroa ja kaikissa sama juttu.
Olen todella hyvä laulaja. Voin laulaa niin kevyttä kuin klassistakin musiikkia, yltäen korkeisiin koloratuurisävelmiin, mutta voin laulaa myös matalammat äänet.
Mutta voi ihmisen pienuutta, mikä kateus. Ei olisi pitänyt mennä tavallisiin kuoroihin, joissa kateus iskee katkerana entisissä kuorolaisissa.

Eräs tuttuni kertoi suoraan kuinka hänkin, eräällä toisella paikkakunnalla, oli syyllistynyt savustamaan ulos kuoroon tulleita uusia laulajia, jotka olivat olleet parempia kuin hän itse. Hän kertoi tuon paremmuuden tuntuneen todella pahalta, eikä uutta tulokasta voinut hyväksyä mitenkään joukkoon.
Kuinka pieniä voivatkaan kuoroissa laulavat ihmiset olla? Sitä ihmettelen.

25

1279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä ihmettä?

      Kai se nyt on kaikkien etu, jos rivissä laulaa hyviä laulajia: olethan silloin tavallaan itsekin parempi, kun laulat noin kovassa porukassa..?
      En ole moisesta kuullutkaan.

      • tosi ihme

        Aivan tavallista tuollainen käytös uusia kuorolaisia kohtaan varsinkin, jos ovat hyviä laulajia. Ehkä edellinen kirjoittaja omaa hyvän itsetunnon, joten ei tarvitse olla kateellinen tai osoittaa mieltään kenellekään.
        Kateudesta on joidenkin vaikea kasvaa ylöspäin.

      • Parempien seurassa
        tosi ihme kirjoitti:

        Aivan tavallista tuollainen käytös uusia kuorolaisia kohtaan varsinkin, jos ovat hyviä laulajia. Ehkä edellinen kirjoittaja omaa hyvän itsetunnon, joten ei tarvitse olla kateellinen tai osoittaa mieltään kenellekään.
        Kateudesta on joidenkin vaikea kasvaa ylöspäin.

        Parempien tai suht samantasoisten seurassa kehittyy eniten ja oppii myös toisilta. Tuskin nämä kateelliset ilkeilijätkään tahtoisivat toisaalta kuoroon kovasti omaa tasoaan alempana olevaa (tai nätimmin laulussa "ei vielä niin pitkällä olevaa") tyyppiä, rasittavaa se nyt vasta on. Tosin silloin voi hakeutua kovatasoisempaan kuoroon (mikäli lähistöltä löytyy) tai kerätä oman, pienemmän lauluryhmän.

        Ei kannata käydä kuorossa, jossa on huono ilmapiiri vaikka kuoron ohjelmisto olisi miten mielenkiintoinen hyvänsä.
        Asian voi tietysti (joku vanhempi kuorolainen?) ottaa myös puheeksi: tavoitellaanko kaikki yhdessä kehittymistä yksilöinä ja kuorona, ja saako jokainen olla tässä porukassa itsensä kokoinen. Myös niin hyvä kuin on.

        Kurjaa että nuo työelämän ja lapsuudenperheen kateus/paremmuusjärjestys jne sotkut ulottuvat myös harrastuksiin :(
        Vastustetaan ja ollaan itse fiksumpia!

      • Ihme juttu
        Parempien seurassa kirjoitti:

        Pari naista kuorossa sai laulaa kanssani operetteja kevätjuhlassa. He kumpikaan eivät olisi mitenkään yltäneet noihin suorituksiin ilman minua. Miten he eivät voi hillitä kateuttaan ajatellen, mitä hyvää he minulta olisivat oppineet saadessaan laulaa siivelläni tasokkaita estyksiä.
        Olen pahoillani kuoron johtajan puolesta, joka pahoitti pahasti mielensä pois jäämiseni seurauksena. Olen kuitenkin päätökseni tehnyt, sillä kiltti johtajamme ei ottaisi mitään kantaa kuitenkaan asiaan ja kaikki mielenosoitukset jatkuisivat kuten ennenkin.
        On todellakin kurjaa, ettei kuoroissa aivan yleisesti oteta vastaan hyviä laulajia. On aivan turhaa toivoa uusia ja parempia ääniä kuoron tason kohottamiseksi noilla eväillä.

        Ei enää kuoroja kohdallani, ainakaan tällä paikkakunnalla.

    • Ei ei ei

      Aivan automaattisesti tulee mieleen, että tämä on kyllä provo.

    • Siemen.

      Tai sitten kerron tarinan siitä kun oli tuo kuulo vähän huonontunut kun sitä oli niin paljon tullut käyttäneeksi ja tuli sitten tuutattua kanssalaulajien korvaan aika mojovasti, mutta kun hankin uudet korvat ongelma katosi. Ja sitten voisin kertoa tarinan siitä kun en oikein ymmärtänyt että eri kuorot ovat eri olentoja ja yritin mennä kuoroon pöö asenteella kuoro möö, ja kun ymmärsin tämän ja kunnioitin kuoron henkeä ongelma katosi. Ja sitten voisin kertoa tarinan siitä kun halusin kauheasti päteä kun vähän jännitti tämä oma uutuus ja sitten ihmiset ei varmaan oikeen jaksaneet sitä, mutta kun tajusin ettei kuoro ole pätemispaikka, ongelma katosi.

      Tai sitten näin ei ollutkaan, vaan olen palstan kusipää joka sanoo asiat liian suoraan. Heitäkin vain joskus tarvitaan.

      • Siinäpä se totuus

        Siinäpä taas joku kateellinen kirjoittelee omia tuntemuksiaan! Taidat kuulua juuri niihin kuorolaisiin, joilla ei ole mitään lahjoja, mutta mukaan pitää vain päästä. Ja osoittamaan pientä mieltään paremmilleen. Et voi itse päteä mitenkään ja siksi kateus rehottaa.
        Tuttu ilmiö hyvin monessa kuorossa.

      • Helponkauttametsään
        Siinäpä se totuus kirjoitti:

        Siinäpä taas joku kateellinen kirjoittelee omia tuntemuksiaan! Taidat kuulua juuri niihin kuorolaisiin, joilla ei ole mitään lahjoja, mutta mukaan pitää vain päästä. Ja osoittamaan pientä mieltään paremmilleen. Et voi itse päteä mitenkään ja siksi kateus rehottaa.
        Tuttu ilmiö hyvin monessa kuorossa.

        Siis kuka on kateellinen? Kuka änkeää mukaan?

        On hirveän hauskaa katsoa mainostamaasi totuutta kun uskaltaa, suosittelen. Sitten myös edellinen viesti aukeaa sinulle. Ellei sinulla ole muita motiiveja sen kiistämiseen.

    • Nauttikaa.

      Kyllä kuoroissa on kai ihan tieteellisesti todistetusti suurelta osin oikeinkin hyvinvoivaa porukkaa.

      • siinäpä se totuus

        Kyllä on kokemusta hyvistäkin kuoroista, mutta ne ovat menneen ajan porukkaa. Ainakaan omalle kohdalleni ei ole sattunut hyvää kuoroa, sillä uusia kuorolaisia ei todellakaan helposti hyväksytä, mikä todistaa melkoista yksisilmäisyyttä.
        Taisi kolahtaa aloittajan mollaajiin, sillä nuo puheenvuorot juuri todistavat, ettei heillä juuri olisi kykyä hyväksyä uusia kuorolaisia joukkoon, ainakaan parempia laulajia.

        Edelleen! Kuorot ovat hyvin alkukantaisia kateellisine tunteineen hyvin pitkälle. En kannata edes yrittämistä kuoroihin muuten kuin johtajaksi. Eipä silti. Eräässä kuorossa jossa muutama vuosi sitten yritin käydä, oli erittäin pätevä ja mukava kuoronjohtaja. Mutta mitä tekivätkään varsinkin vanhemmat miehet kuorossa. Haukkuivat takanapäin hyvää johtajaa minkä ehtivät. Tämä viehättävä nuori nainen ei olisi saanut valita ohjelmistoa lainkaan, vaan kuorossa kauan olleet "vanhukset" purivat häntä aina takanapäin valinnoista ja muustakin.
        Sellaisia ne kuorolaulun harrastajat ovat. Tulkoon totuus esille!

      • asian kokenut
        siinäpä se totuus kirjoitti:

        Hienoa kun joku uskaltaa ottaa tämän aiheen puheeksi!

        Minullakin on kokemuksia kuorojen kateellisuudesta, huonosta hengestä ja nurkkakuntaisuudesta.
        Eräässä kaupugissa liityin kuoroon, jossa hyvänä laulajana suoritin kaikki merkit, hankkien kuorolle pisteet. Mutta mitäpä siitä seurasikaan? Valtava kateus ja mielenosoitukset, huomiotta jättämiset, joten tämän ulossavustamisen seurauksena jätin koko alamittaisen kuoron, jota en ole mitenkään katunut.

        Pitäisi kiinnittää paljon huomiota uusien kuorolaisten hyvinvointiin. Mikä sellainen kuoro on, jolla ei ole kykyä hyväksyä hyviä laulajia joukkoonsa? Ei mikään. Lapsellisuus näyttää seuraavan hyvinkin paljon kuorolaisia, joten oikeastaan kuoroihin pitäisi olla soveltuvuustestit, onko kykyä muuhun kuin pelkkään nurkkakuntaisuuteen ja kateuteen?

      • pallo on teillä
        asian kokenut kirjoitti:

        Pidän tätä ketjua provona. Kuorot ovat upea maailma ja on sääli, jos joku nuori tällaisen ketjun luettuaan luulee, että kuoroissa kihisee eltaantunut paranoia ja kyräily. Nettiin kirjoittamalla ei mikään kuoro ainakaan parane. Jokainen vaikuttaa oman kuoronsa olemukseen.

      • asian kokenut
        pallo on teillä kirjoitti:

        Kyllä totuuden voi kertoa. Kenties se auttaa kuoroja muuttamaan suhtautumistaan uusiin tulokkaisiin. Kuoroissa kauan laulaneet ovat niin nurkkakuntaisia ja kuorot sisäänlämpiäviä, etteivät he edes huomaa mitään erikoista olevan siinä, kuinka uusia kuorolaisia ei hyväksytä vanhaan porukkaan. Kateudessaan vanhat kuorolaiset ovat melkoista porukkaa.
        Ei pidä kuitenkaan yleistää, sillä kuoroissa on monen monta mukavaakin ihmistä, mutta uudelle tulokkaalle merkitsee paljon jokaisen entisen kuorolaisen suhtautuminen häneen.

        Siitä vaan nyt parantamaan jokainen oman kuoronsa henkeä. Turha yrittää kiillottaa tahraantunutta kilpeä ennen muutosta parempaan.

      • = ?

        "Turha yrittää kiillottaa tahraantunutta kilpeä ennen muutosta parempaan."

        En ymmärrä.

      • kakkostenori
        pallo on teillä kirjoitti:

        Pidän tätä ketjua provona. Kuorot ovat upea maailma ja on sääli, jos joku nuori tällaisen ketjun luettuaan luulee, että kuoroissa kihisee eltaantunut paranoia ja kyräily. Nettiin kirjoittamalla ei mikään kuoro ainakaan parane. Jokainen vaikuttaa oman kuoronsa olemukseen.

        Valitettavasti pitkä viestiketju vahvistaa, että keskustelun aloittaja oli varsin oikeassa. Tuskin edes osasi kuvitella miten oikeassa.
        Minulla on ilmeisesti ollut suuri onni välttää kuvatunlaiset kuorot. Ehkä ne ovat pikkupaikkakuntien ongelma, niillähän nurkkakuntaisuus, omahyväisyys ja kaikenlainen kateus sikiää ja voi paksusti.

    • Hyi, uusi laulaja.

      Selvennyksen vuoksi ketjun väite yksinkertaistettuna: "Kuorot sortavat uusia laulajia".

      Eipä tuohon mitään varmaan parane lisätä ;)

      • asian kokenut

        Uusien kuorolaisten, nuorien nimenomaan tulee tietää, mihin ja millaiseen paikkaan ovat menossa osatakseen varautua mahdolliseen sortoon.
        Toivon tämän keskustelun herättävän kuorolaisia ymmärtämään ja kasvamaan ahtaista raameistaan. Kuoron taso ei voi mitenkään nousta, jos edelleen osoitetaan mieltä lahjakkaille laulajille, siten yrittäen karkoittaa heidät, karkoittajien mielestä kilpailijat, pois.
        Ahdasmielisten kuorolaisten tulisi ymmärtää, että häpoeä heidän käytöksestään on heidän häpeänsä, ei karkoitettujen entisten kuorolaisten!

      • Käsittely

        Vahingon minimoimiseksi kannattaisi varmaan kertoa kuoron nimi.

      • suuttunut laulaja
        Käsittely kirjoitti:

        Vahingon minimoimiseksi kannattaisi varmaan kertoa kuoron nimi.

        Mitään vahinkoa ei ole tapahtunut, sillä tuollainen käytös on aivan yleistä kuoroissa. Vahinkoa on tapahtunut jo paljon ennen tätä keskustelua nimenomaan kuorojen huonon hengen vuoksi. Kuoroilla on nyt mahdollisuus kasvaa henkisestä alennustilastaan ylöspäin, kohti parempaa kuorohenkeä.
        Toivottavasti mahdollisimman moni kuorolainen on lukenut tämän ketjun. Jokainen kuoro voisi nyt nostaa kissan pöydälle ja keskustella vakavasti tästä kateus ilmiöstä uusia tulokkaita kohtaan.

        Ehdotan, että uusia kuorolaisia sortavat erotettaisiin kuoroista. Kuorot eivät nähdäkseni kaipaa ala-arvoisesti osoittautuneita laulajia joukkoonsa.

      • Loppu rahkeet
        suuttunut laulaja kirjoitti:

        Se Big Brother on sellaista sosiaalipornoa.

      • kuorolainen minäkin

        Ikävää että alkup on kokenut moista savustusta. Mutta siihen en voi yhtyä että kuorot sellasta tekevät, noin yleensä. Itse olen mennyt uutena kahteen kuoroon ja molemmissa otettu vastaan kivasti. Eka kuoro jäi muuten ja toisella viihdyn kolmattavuotta. Siihen tulee uusia välillä ja kaikki otetaan vastaan. Ei sielä porukka toisiaan kyylää ja kyräile laulutaidon perusteella. Tarjolla on kovaa työtä mukavassa porukassa.
        Tohon yhdyn minäkin että sortamisesta ei tule vaijeta sielä missä sellasta esiintyy.

    • victoriaa

      Kuoroissa on suuri ongelmat: siellä ei kukaan opetta laula ihmisia, he vain huutavat. Oikea laulutapa on kadonnut ja vain muutammat opettajat Suomessa osaavat ja haluaisivat opettaa oikea laulu- harmoninen laulutapa. victoriankoulu.com

    • tixie jive

      Ja meillä on huutava pula innokkaista yhtyelaulajista.

      Itse menin mukaan vuosi sitten ja hyvin vanhat laulajat ottivat vastaan.

      • Kakkossopraano

        eipä ole tähän ikään mennessä tullut vielä semmoista kuoroa vastaan, jossa uutta kuorolaista ei olisi otettu mukavasti vastaan.
        Ja minullakin kuoroja riittää: lapsikuorosta nuorisokuoroon, viihdekuoro, kamarikuoro, neljä kirkkokuoroa, teatteri, naiskuoro ja yksi suomen suurimmista klassisen musiikin kuoroista.

        Uudelle paikkakunnalle muuttaessani olen aina etsinyt melkein ensi töikseni kuoron.

        Itse olen huomannut, että uutena laulajana kannattaa mennä mukaan ihan iisisti. Olen laulun puoliammattilainen, tienaan leipääni sillä, mutta en koskaan edes kuvittele olevani missään kuorossa mikään ensilaulaja. Solistiosat kun päättää kuoronjohtaja! Jos uusi henkilö tulee ovesta sisään suunnilleen "karmit kaulassa", että minähän nyt osaan/tiedän/hallitsen kaiken kuorolaulamisesta niin näkemiin vaan. Ei hyvältä näytä. Tänä syksynä nykyiseen kuorooni tuli yksi sopraano juuri tällä asenteella. Muutaman viikon jälkeen yksi basso pisti leidin ojennukseen ja kuoroon palasi rauha sekä hauska tunnelma. Kys sopraano on edelleen mukana, mutta ei enää esitä diivan elkeitä vaan on ihan kuin muutkin.

    • romualdo2

      eiköhän vaan tähänkin ketjuun mahtui noita asenne- ja luonnonvikaisten viestejä, mutta elämä on... ihte uskaltauduin Kokkolan naapuripitäjässä toimivaan ja aikoinaan maikkarin Bumtsibum-ohjelmaankin päässeeseen viihdekuoroon ja tykkäsin kyllä ryhmän välittömästä humoristisesta ja hurtista hengestä.miehiä oli tai on vain niin vähän ettei heidän äänensä tahto oikein kuulua - ainakaan harjoituksissa. "ihan selvä tenori" sanottiin minustakin kun ekaa kertaa hoilasin Exodusta ym heidän kanssaann... mutta tuo harrastus vaatii ennnenkaikkea sitoutumista ja antautumista, se hetki on raivattava viikosta, tärkein/mpiä juttuja... ja ryhmäkuri... se pitää myös muistaa...
      "laula kunnolla" sanoi kuoron (vähän turhan tosikkomainen) johtava (hallitukseen kuuluva kirkkokuorossakin laulava) tenori, kun rennosti letkautin että "mä laulan omalla tyylilläni" tietysti koska en osaa nuotteja... nohh, sittemmin tuo kuoro jäi noin puolen vuoden jälkeen koska olen ns. jännittäjätyyppi enkä ainakaan silloin voinut vielä oikeen kuvitella ihteäni sinne yleisön eteen.
      nyt sitten olen oleillut enimmäkseen täällä tervakaupungissa joten siinäkin mielessä tuo harrastus olisi ...hmm, aika tai hyvin haasteellista... mutta ehkä... tuonnempana joskus - sitten - kun olen harjoitellut lisää - itsekseni... aikoinaan kansakoulun ensimmäisten vuosien (1-6) koulumatka sujuivat pitkälle lauleskellen mm. itselleni hyvin rakkaita sen aikaisia euroviisuja...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4245
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      327
      2145
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1994
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1861
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      453
      1754
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      56
      1395
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      467
      1310
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1306
    Aihe