Mistä niitä miehiä oikein löytää? Ikää 26v, mielestäni en ole mitenkään sikaruma enkä läski enkä ihan hirveän pahasti luonnehäiriöinenkään. Takana pari teiniseukkailua vuosia sitten, mutta nyt 5 vuoteen ei mitään. Olen käynyt 2v sitten yksillä treffeillä, joilla mies vinkui miksen voi antaa hänelle saman tien. Muuten - täysi hiljaisuus. Ei mua ole koskaan pyydetty kahville tai viimeisille hitaille. Ei kukaan ole vuosiin halunnut mun puhelinnumeroa. Panoksi kyllä kelpaisin joillekin epätoivoisille vanhoille ukoille n.1krt vuodessa, mutta muuten olen miehille ilmaa.
Kaverini pariutuvat vaivatta ja siitä huolimatta saavat hätistellä kosijoita pois kimpustaan. Kaikki ihmiset ympärilläni ovat vuosien varrella löytäneet jonkun, ikisinkut alkaneet seurustella, on käyty treffeillä, vaihdettu ensisuudelma, vakiinnuttu, menty naimisiin. Paitsi minä - mulla ei ole lainkaan kysyntää. Ei baarissa, ei koulussa, ei töissä, ei lenkkipolulla, ei kaupan leikkeleosastolla, ei missään. Omat aloitteeni on tyrmätty suoralta kädeltä tai sitten ymmärretty panokutsuksi. Ja ei, kyseessä eivät ole stereotyyppiset limaiset panomiehet, vaan mielestäni ihan tavispojat.
Olen useammalta ihmiseltä kysynyt missä mättää. Eivät kuulemma ymmärrä, veikkaavat, että oikeasti olen vain hirveän valikoiva ja tyrmään kaikki kosijat. Mutta kun ei ole ketään tyrmättävää. Ehkä sitten minussa on joku aivan hirveä vika, jota ei vain kehdata sanoa päin naamaa. Varmasti olen epätoivoinen, sen kyllä myönnän. Sinkkuelämästä olen saanut nyt nauttia sen yli 5 vuotta, enää en jaksa iloita kaikesta "omasta ajasta ja vapaudesta". Sanotaan, että itseä pitäisi osata rakastaa ja elämästä nauttia täysillä ennen kuin voi löytää jonkun. No, vaikeaa se on kun koko ajan saa negativiista palautetta itsestään (suhteessa muihin) ja pikkuhiljaa tosiaan kaipaisi sellaisia juttuja kuin vierekkäin sohvalla istuminen tai toisen ihmisen koskettaminen, vaikkapa nyt edes olkapäähän. Ja sitä, että joku joskus soittaisi ja kysyisi miten menee.
Äh, en tiedä. Tuntuu siltä etten kohta viitsi enää edes yrittää. Silti löydän itseni viikonloppu toisensa jälkeen baarista tai keikalta ja töissäkin huomaan hautautuvani typeriin päiväuniin. Sinkkuus määrittää elämääni aivan liikaa, mutta yksin on ikävä olla. Etenkin kun kaikki läheiset tosiaan keskittyvät omiin suhteisiinsa.
Kaverini pariutuvat vaivatta ja siitä huolimatta saavat hätistellä kosijoita pois kimpustaan. Kaikki ihmiset ympärilläni ovat vuosien varrella löytäneet jonkun, ikisinkut alkaneet seurustella, on käyty treffeillä, vaihdettu ensisuudelma, vakiinnuttu, menty naimisiin. Paitsi minä - mulla ei ole lainkaan kysyntää. Ei baarissa, ei koulussa, ei töissä, ei lenkkipolulla, ei kaupan leikkeleosastolla, ei missään. Omat aloitteeni on tyrmätty suoralta kädeltä tai sitten ymmärretty panokutsuksi. Ja ei, kyseessä eivät ole stereotyyppiset limaiset panomiehet, vaan mielestäni ihan tavispojat.
Olen useammalta ihmiseltä kysynyt missä mättää. Eivät kuulemma ymmärrä, veikkaavat, että oikeasti olen vain hirveän valikoiva ja tyrmään kaikki kosijat. Mutta kun ei ole ketään tyrmättävää. Ehkä sitten minussa on joku aivan hirveä vika, jota ei vain kehdata sanoa päin naamaa. Varmasti olen epätoivoinen, sen kyllä myönnän. Sinkkuelämästä olen saanut nyt nauttia sen yli 5 vuotta, enää en jaksa iloita kaikesta "omasta ajasta ja vapaudesta". Sanotaan, että itseä pitäisi osata rakastaa ja elämästä nauttia täysillä ennen kuin voi löytää jonkun. No, vaikeaa se on kun koko ajan saa negativiista palautetta itsestään (suhteessa muihin) ja pikkuhiljaa tosiaan kaipaisi sellaisia juttuja kuin vierekkäin sohvalla istuminen tai toisen ihmisen koskettaminen, vaikkapa nyt edes olkapäähän. Ja sitä, että joku joskus soittaisi ja kysyisi miten menee.
Äh, en tiedä. Tuntuu siltä etten kohta viitsi enää edes yrittää. Silti löydän itseni viikonloppu toisensa jälkeen baarista tai keikalta ja töissäkin huomaan hautautuvani typeriin päiväuniin. Sinkkuus määrittää elämääni aivan liikaa, mutta yksin on ikävä olla. Etenkin kun kaikki läheiset tosiaan keskittyvät omiin suhteisiinsa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
hey oon 20v mies haluaa tavata kahvilla ja muutenkin, oon avoinmielinen kaikkeen mitä ehdottaisit vastaa pian
Aika mielenkiintoinen viesti. Se herätti joitakin mielenkiintoisia ajatuksia.
Olen siinä 30-vuotias mies ja just tavallaan sun kaltaisia naisia ettinyt/ettimässä. En kuitenkaan lainkaan epätoivoisesti koska sinkkuus (ei vapaa paneminen jne.) on tietynlainen vaihtoehto sekin. Tiedän myös monen minun ikäisen ja nuoremmankin etsivän juuri sinua.
Olis kiva tietää että missä liikut ja minkälaiset ehdokkaat tyrmäät itse? Toisin sanottuna mitä etsit ja mistä?
Oletko sosiaalinen ihminen eli helposti puhut vieraillekin ihmisille, hymyilet (peiliin katsoessa näkyy selkeä hymy) ja katsot heitä silmiin?