Tunteeni ovat ristiriitaiset, sillä jotenkin olen aikuistuttuani alkanut olla tietyissä asioissa melkoisen pettynyr vanhempiini (etenkin äitiini). Toisaalta taas tuntuu siltä, että minulla ei olisi oikeutta tunteisiini, sillä tiedän, että monilla ihmisillä on taustallaan todella kammottava lapsuus ja hirviömäiset vanhemmat, eli moni voi sanoa, että valitan turhista pikkuasioista.
Kuten sanottua, lapsuuteni ja nuoruuteni sujui hyvin ja elin rakastavassa ja tasapainoisessa perheessä. Nämä kriittisemmät tunteet vanhempiani kohtaan ovat heränneet vasta aikuisiällä elettyäni jonkin aikaa poissa lapsuudenkodistani.
Ensinnäkin huomasin, että vanhempani ovat äärettömän tekopyhiä. He pitävät itseään muita parempina, ja jos jonkun kanssa tulee riitaa jostain, niin se on aina muiden syy. Heissä itsessään ei ole ikinä mitään vikaa. Äitini etenkin on aina innokkaana arvostelemassa muita ihmisiä, mutta itse hän ei siedä minkäänlaista kritiikkiä.
Ja toiseksi sain huomata, kuinka suppea elämänpiiri ja kiinnostuksenkohteet vanhemmillani on. Siis heitä ei kiinnosta käytännössä mikään, mikä ei suoraan kosketa heitä itseään. Ja sitä vain ihmettelee, kun joskus tulee kysyttyä heiltä mielipidettä johonkin asiaan, niin vastauksena on että "en minä osaa sanoa" , vaikka luulisi sentään sen, että he ovat 30 vuotta minua vanhempia antavan jotain näkemystä ja elämänkokemusta eri asioihin.
Ja muutakin tällaista on ollut. yleensä kaikenlaisia pikkujuttuja, mutta kuitenkin...
Kuten sanottua, lapsuuteni ja nuoruuteni sujui hyvin ja elin rakastavassa ja tasapainoisessa perheessä. Nämä kriittisemmät tunteet vanhempiani kohtaan ovat heränneet vasta aikuisiällä elettyäni jonkin aikaa poissa lapsuudenkodistani.
Ensinnäkin huomasin, että vanhempani ovat äärettömän tekopyhiä. He pitävät itseään muita parempina, ja jos jonkun kanssa tulee riitaa jostain, niin se on aina muiden syy. Heissä itsessään ei ole ikinä mitään vikaa. Äitini etenkin on aina innokkaana arvostelemassa muita ihmisiä, mutta itse hän ei siedä minkäänlaista kritiikkiä.
Ja toiseksi sain huomata, kuinka suppea elämänpiiri ja kiinnostuksenkohteet vanhemmillani on. Siis heitä ei kiinnosta käytännössä mikään, mikä ei suoraan kosketa heitä itseään. Ja sitä vain ihmettelee, kun joskus tulee kysyttyä heiltä mielipidettä johonkin asiaan, niin vastauksena on että "en minä osaa sanoa" , vaikka luulisi sentään sen, että he ovat 30 vuotta minua vanhempia antavan jotain näkemystä ja elämänkokemusta eri asioihin.
Ja muutakin tällaista on ollut. yleensä kaikenlaisia pikkujuttuja, mutta kuitenkin...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Etäisyys antaa perspektiiviä nähdä asioita eri valossa.
Ja ihmiset ovat ina olleet ja tulevat aina olemaan kateellisia, tekopyhiä ja kaksinaamaisia, se on ihmisen luonto.
Elä seuraavat 30 vuotta ja huomaat olevasi hyvin lähellä samassa pisteessä. Vaikka saisit kuinka elämänkokemusta ja laajentaisit näköalojasi niin jossain vaiheessa alat valittaa jostain. Jo 10 vuotta "keskiluokkaistta" elämää ja kiroat kaikki hävyttömät ja roskaavat teinit alimpaan helvettiin. Toinen kymmenen vuotta ja kaikki naapurisi ovat mitään ymmärtämättömiä kusipäitä. Vielä kymmenen vuotta ja valitat isännöitsijälle naapurissa asuvan nuoren parin moraalittomasta elämästä.
Ihmisen periaatteet muotouvat siinä 15-30 ikävuoden välillä, sen jälkeen niitä on enää hankala muuttaa. Ja vaika sillä hetkellä ja omana aikanaan nuo periaatteet olisiva tliberaaleja ja radikaaleja niin maailma ympärillä muuttuu kunnes ihmisen omat näkemykset ja "uudessa uljaassa maailmassa" syntynyt seuraava sukupolvi ovat taas sukset ristissä. Sinun jälkeläisesi saattavat tulevaisuudessa kysyä sinulta mielipidettä asioihin joista sinulla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta, ja vaikka niitä pystyt tietodtusvälineistä seuraamaankin, niin olet silti pihalla kuin lumiukko, ja vastaat heille: "en minä tiedä".
"Elä seuraavat 30 vuotta ja huomaat olevasi hyvin lähellä samassa pisteessä. Vaikka saisit kuinka elämänkokemusta ja laajentaisit näköalojasi niin jossain vaiheessa alat valittaa jostain. Jo 10 vuotta "keskiluokkaistta" elämää ja kiroat kaikki hävyttömät ja roskaavat teinit alimpaan helvettiin. Toinen kymmenen vuotta ja kaikki naapurisi ovat mitään ymmärtämättömiä kusipäitä. Vielä kymmenen vuotta ja valitat isännöitsijälle naapurissa asuvan nuoren parin moraalittomasta elämästä. "
Vaikuttaa aika kurjalta ja pessimistiseltä tulevaisuudenkuvalta. Ja toivon ainakin, että löydän keinon siihen, ettei minusta tule samanlaista tekopyhää valittajaa joka kuvittelee olevansa muita parempi. (Ja nyt en puhu vain vanhemmistani, sillä loppujen lopuksi he ovat vielä sieltä varsin lievästä päästä.) Jos se ei onnistu, niin silloin minulla on syytä olla todella pettynyt itseeni.
Itseäni ihmetyttyttää se sanonta että "lapsi kasvattaa" vanhempiaan mutta on ihan päinvastoin. Kuinka usein nuori aikuinen huomaa kuinka vanhemmat ovat kaikessa niin jälkeenjääneitä, ihan kehitysasteella.
On sinulla oikeus omiin tunteisiisi ja ne ovat ihan normaaleja. Vanhempien suppea näkemys ärsyttää jos he eivät ole kehittäneet itseään vaan jämähtäneet johonkin omaan alkukantoisuuteensa. Monilla on sellainen systeemi elämässä kun perustaa perheen, lapset niin sen jälkeen ei tarvitse enään mistään mitään tietääkkään kun on kypsä ja siihen se kehitys sitten tyssääkin. Näitä taantuneita näen joka päivä jotka kuvittelevat olevansa lastenteon jälkeen niin viisaita, niin helvetin viisaita sen vaipanvaihdon opettelemisen jlkeen ym. niin ettei tarvitse enään opetella mitään uutta. Vanhempasien kohdalla ei ole enään mitään tehtävissä mutta varo itse ettet jatka heidän perinteitään taantumalla itse aikanaan. Hyväksy nyt vaan heidät sellaisina mitä ovat sillä vanhaa koiraa ei enään kannata opettaa uusille tavoille.