Raamattu-vyöhykkeen vastahyökkäys

Yle saa vapaasti lähettää joka kotiin Ajankohtaisen Kakkosen pitkää Homo-iltaa, mutta Lapua-sivun tekopyhät eivät kestä sen mainitsemista, saati kannanottoja asiaan, vaan kiiruhtivat poistattamaan alotuksen. Joka katsoi ohjelman, ei voinut olla havitsematta kummalla puolella oli ihmisyys ja ajattelukyky. Sitä lajia tuntuu olevan Lapualla niukasti.
46701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Tässä lienee selvin syy.

Äänestä
  • Sie oot ihan väärässä.

    Äänestä

  • homoa, jotka kumpikin on muuttanut Lapualle, toinen Keski-Pohjanmaalta ja toinen Järviseudulta.
    Toivottavasti pysyvät hiljaa "mahdollisissa piireissään".

    Äänestä

  • YxHoMo kirjoitti:

    Sie oot ihan väärässä.

    luulevat että lapua on joku poikkeus homojen kohdalta.

    Äänestä

Uskonnolliset omaavat erittäin herkän ja tunnemaailman ja huteran ajatuskyvyn, jota ei saa lainkaan mukaan loukata, vaikka samalla uskonnolliset piirit saavat mielin määrin loukata uskonnottomia ja uskovaisten jäykistyneestä normimaailmasta poikkeavia vielä näköjään 2000 -luvullakin.

Ps. Lukekaa Aamoksenkirjaa raamatusta.

Äänestä
  • Oliko ne kirkosta eronnehet justin niityä ruskian reijänritaria, hyi perkele yäk. Äläkää homppelit vaan esiintykö julukisesti se ei hyvään pääty alakaa suku ja tuttavat karttamaha.

    Äänestä

  • kosoola kirjoitti:

    Oliko ne kirkosta eronnehet justin niityä ruskian reijänritaria, hyi perkele yäk. Äläkää homppelit vaan esiintykö julukisesti se ei hyvään pääty alakaa suku ja tuttavat karttamaha.

    useimmat kirkosta eronneet ovat heteroja. Kaltaisiasi.

    Äänestä

  • 3+5 kirjoitti:

    useimmat kirkosta eronneet ovat heteroja. Kaltaisiasi.

    Minä erosin kirkosta -05.
    Silloin, kun aloittivat hinttarimyönteisen "politiikkansa", niin nostin kytkintä.

    Äänestä

  • kosoola kirjoitti:

    Oliko ne kirkosta eronnehet justin niityä ruskian reijänritaria, hyi perkele yäk. Äläkää homppelit vaan esiintykö julukisesti se ei hyvään pääty alakaa suku ja tuttavat karttamaha.

    Osa taitaa olla ruskian, osa keltaasen. Joku epätiatoonen siinä välillä.

    Äänestä

  • riipinen kirjoitti:

    Osa taitaa olla ruskian, osa keltaasen. Joku epätiatoonen siinä välillä.

    Kosolalla ainakin oli lapsia.

    Äänestä

  • Riipinen II kirjoitti:

    Kosolalla ainakin oli lapsia.

    harmiksi

    Äänestä

täällä ei kyetä asialliseen keskusteluun mistään aiheesta. seppo mylliksiä ryömii koloistaan, huoh.

Äänestä
  • Pian on kirkosta eronneita tälle päivälle 2600!!!
    Katsoin tuota verolaskuria ja hämmästelen, että Helsinkiläinen maksaa tuloistaan kirkollisveroa 1%/kk, kun taas Lapualainen 1,75%/kk ???

    Äänestä

  • No voi sun kirjoitti:

    Pian on kirkosta eronneita tälle päivälle 2600!!!
    Katsoin tuota verolaskuria ja hämmästelen, että Helsinkiläinen maksaa tuloistaan kirkollisveroa 1%/kk, kun taas Lapualainen 1,75%/kk ???

    josta näkis paljonko tälle päivää kerkeää erota?

    Äänestä

  • kahdesta kyselystä. Toisessa oli kysytty kansanedustajien kantaa sukupuolineutraaliin avioliittoon. 126 vastasi ja heistä yli puolet EI hyväksy sitä. Kansalta kysyttäessa (1009:ltä muistini mukaan), yli puolet HYVÄKSYY. Eli kansa on vapaamielisempi kuin kansanedustajat, mutta kansanedustajat ovat niin irti todellisuudesta, että eivät tiedä minkälaista kansaa edustavat. Kyllä kansa tietää, sanoi Veikko Vennamokin.

    Äänestä

  • 123. kirjoitti:

    kahdesta kyselystä. Toisessa oli kysytty kansanedustajien kantaa sukupuolineutraaliin avioliittoon. 126 vastasi ja heistä yli puolet EI hyväksy sitä. Kansalta kysyttäessa (1009:ltä muistini mukaan), yli puolet HYVÄKSYY. Eli kansa on vapaamielisempi kuin kansanedustajat, mutta kansanedustajat ovat niin irti todellisuudesta, että eivät tiedä minkälaista kansaa edustavat. Kyllä kansa tietää, sanoi Veikko Vennamokin.

    Monessa muussakin asiassa erityisesti tiettyjen puolueiden poliitikot suosivat valituksi tultuaan eliittiä pönkätäkseen omaa ja kaltaistensa asemia. Suomen ev.lut kirkko kuuluu tuohon eliittiin.

    Äänestä

  • 123. kirjoitti:

    kahdesta kyselystä. Toisessa oli kysytty kansanedustajien kantaa sukupuolineutraaliin avioliittoon. 126 vastasi ja heistä yli puolet EI hyväksy sitä. Kansalta kysyttäessa (1009:ltä muistini mukaan), yli puolet HYVÄKSYY. Eli kansa on vapaamielisempi kuin kansanedustajat, mutta kansanedustajat ovat niin irti todellisuudesta, että eivät tiedä minkälaista kansaa edustavat. Kyllä kansa tietää, sanoi Veikko Vennamokin.

    Varmasti se kysely oli suoritettu kehä kolmosen aidan sisäpuolella, siälähän ne homppelit pääasiassa rätkii toisiansa persuuksihin. Ei muuten enää kannata vitsailla ruotsalais homovitseillä taitaa suomessa näiden lukujen perusteella olla näitä sairaita enempi. Paninpa ko. ohjelmassa merkille kokoomuksen kansan-edustajan kommentin "ei osaa sanoa kantaansa ko asiaan" ,mikä kokoomukselaisilla näyttää olevan joka asiassa sama peli eli ei osata sanoa mihinkään mielipidettään.

    joka tulee näkyviin muutamissa asiaankuulumattomissa ilmaisuissa. Siitäkö puhe mistä pinnanalainen puute?

    Äänestä

  • analyytikko. kirjoitti:

    joka tulee näkyviin muutamissa asiaankuulumattomissa ilmaisuissa. Siitäkö puhe mistä pinnanalainen puute?

    Vähemmistön ei pidä lyödä nyrkkiä pöytään enemmistölle, ei missään asiassa. Seksuaaliset vähemmistöt ovat saaneet poliittista valtaa, ja nyt heillä on liian kovat kierrokset. Enemmistöä
    pitää taivutella, suostutella. Osa vähemmistössä pyrkii loukkaanmaan perinteistä kristikansaa.

    Äänestä

  • mukavaa, että minusta on tullut jo käsite. niinhän sen pitääkin olla

    Äänestä

  • Kohtuutta toimiin kirjoitti:

    Vähemmistön ei pidä lyödä nyrkkiä pöytään enemmistölle, ei missään asiassa. Seksuaaliset vähemmistöt ovat saaneet poliittista valtaa, ja nyt heillä on liian kovat kierrokset. Enemmistöä
    pitää taivutella, suostutella. Osa vähemmistössä pyrkii loukkaanmaan perinteistä kristikansaa.

    Paljonkohan Suomessa mahtaa olla tuota perinteistä kristikansaa?

    Äänestä

  • Kohtuutta toimiin kirjoitti:

    Vähemmistön ei pidä lyödä nyrkkiä pöytään enemmistölle, ei missään asiassa. Seksuaaliset vähemmistöt ovat saaneet poliittista valtaa, ja nyt heillä on liian kovat kierrokset. Enemmistöä
    pitää taivutella, suostutella. Osa vähemmistössä pyrkii loukkaanmaan perinteistä kristikansaa.

    "Osa vähemmistössä pyrkii loukkaamaan perinteistä kristikansaa."

    Kun vähemmistö kysyy ihmisoikeuksiensa perään, perinteinen kristikansa loukkaantuu? Silloinhan kristikansa ei täytä kristillisuuden alkeitakaan. Kristikansalla on itseensä menemisen paikka. Kristikansa ei selviä sillä päälleliimauksella, että ottaa Raamatusta jonkun irrallisen lauseen tuekseen. Raamatun sanoman ydin on jäänyt käsittämättä.

    Äänestä

  • UPDATE_9421968 kirjoitti:

    mukavaa, että minusta on tullut jo käsite. niinhän sen pitääkin olla

    Enemmistö ei muuta seksuaalista suuntautumistaan, mutta jos asiat heille selitetään kiihkottomasti niin suvaitsevuus lisääntyy. On tyhmää hyppiä heterojen silmille, emme me muutu homoiksi, lesboiksi. Jos homoja/lesboja loukkaa mies/nainen suhde- joskus tuntuu siltä - niin onko heteroilla vastaavasti okeus loukkaantua ?

    Äänestä

  • Kohtuutta toimiin kirjoitti:

    Enemmistö ei muuta seksuaalista suuntautumistaan, mutta jos asiat heille selitetään kiihkottomasti niin suvaitsevuus lisääntyy. On tyhmää hyppiä heterojen silmille, emme me muutu homoiksi, lesboiksi. Jos homoja/lesboja loukkaa mies/nainen suhde- joskus tuntuu siltä - niin onko heteroilla vastaavasti okeus loukkaantua ?

    luonnonvastaisuudesta on kysymys homo ja lesbopareilla, eli sairaudesta. ei ole ihme että isokirja sanoo .. jos mies makaa miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan ei peri taivasten valtakuntaa. näitä sairaita on aina ollut ja tulee olemaan.

    Äänestä

  • isokirja oikias kirjoitti:

    luonnonvastaisuudesta on kysymys homo ja lesbopareilla, eli sairaudesta. ei ole ihme että isokirja sanoo .. jos mies makaa miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan ei peri taivasten valtakuntaa. näitä sairaita on aina ollut ja tulee olemaan.

    Uskot satuihin...säälittävää.

    Äänestä

  • UPDATE_9421968 kirjoitti:

    Uskot satuihin...säälittävää.

    sano myllis onko siinä satua että vehkeet ei yksinkertaisesti sovi yhteen, kai olet leegoja sen verran koonnut.

    Äänestä

  • 123. kirjoitti:

    "Osa vähemmistössä pyrkii loukkaamaan perinteistä kristikansaa."

    Kun vähemmistö kysyy ihmisoikeuksiensa perään, perinteinen kristikansa loukkaantuu? Silloinhan kristikansa ei täytä kristillisuuden alkeitakaan. Kristikansalla on itseensä menemisen paikka. Kristikansa ei selviä sillä päälleliimauksella, että ottaa Raamatusta jonkun irrallisen lauseen tuekseen. Raamatun sanoman ydin on jäänyt käsittämättä.

    "Räsäsen, Revon ja muitten Ajankohtaisen kakkosen teemaillan ihmisvihaajien esiintyminen synnytti kauniin hedelmän. Kirkosta eroaminen pomppasi ennästyslukuihin. Teemaillan jälkeisenä päivänä kirkosta erosi lähes kaksikymmenkertainen määrä ihmisiä normaalipäivään verrattuna. Minuun levisi lämmin tunne: ehkä maailmassa sittenkin on rakkautta, kirkosta huolimatta. Olisin itsekin eronnut kirkosta vielä ohjelman aikana, mutta en ole koskaan kuulunut siihen.

    Suomalaisessa kirkossa vaikuttaa siis vahva virtaus, joka vähät välittää Suomen kansalaisten ihmisoikeuksista. Tämäkö on rakkauden ja välittämisen kirkko? Tämäkö on kirkko, joka puolustaa sorrettuja ja solvattuja?

    Hävetkää."

    http://jaritervo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49006-ihmisoikeudet

    Äänestä

  • Tuon summan kirkko korvaa helposti luopumalla pienellä siivulla suuresta maallisesta omaisuudestaan, joka kirkolla on henkisenä taakkanaan.

    Äänestä

  • (Mutta onhan täs tilaa.)

    Äänestä

Jeesus sanoo Matteuksessa:

"Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi.

Joka voi se itseensä sovittaa, sovittakoon."

-------------------------------------------------------------

Lainaus nimimerkki Dari-anne Suomalaisen viestistä keskustelussa, jota käydään Petri Sarvamaan oivan blogikirjoituksen tiimoilta Uudessa Suomessa.

http://petrisarvamaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49048-avoin-kirje-paivi-rasaselle

Äänestä
  • Raamatun valintatalossa onkin ollut meneillään hullut päivät viime aikoina. Myynnissä on ollut käytössä olevia, vähän käytettyjä, poistoon meneviä ja erikoistarjouksena kaikkin tarkoituksiin sopivia raamatunlauseita.

    Tavaraa on vielä jäljellä, joten joutukaa sielut, on aikanne kallis!

    Äänestä

  • Kekripukki. kirjoitti:

    Raamatun valintatalossa onkin ollut meneillään hullut päivät viime aikoina. Myynnissä on ollut käytössä olevia, vähän käytettyjä, poistoon meneviä ja erikoistarjouksena kaikkin tarkoituksiin sopivia raamatunlauseita.

    Tavaraa on vielä jäljellä, joten joutukaa sielut, on aikanne kallis!

    hahah tämä on aina yhtä hauskaa kun muka kristitty, muka luettuaan tätä satukirjaa löytää sieltä selkeitä käskyjä ja ohjeita mutta tuskin kukaan on ikinä edes teosta lukenut! esim tämä mooseksen 3. kirja jossa tästä homoudesta, yhdessä jakeessa puhutaan pitää sisällään niin paljon typeriä ja raakalaismaisia käskyjä että vaatisi k-18 vähintään! lukekaa idiootit joskus tämä typeristäkin typerin teos edes joskus kokonaan ennenkä alatte sieltä ottamaan mitään, muka joltain jumalalta saatuja käskyjä!!..tässä taas niin ajankohtainen linkki tämän paimentolaisten höpöhöpö kirjan mahtavaan sääntöjen ja käskyjen maailmaan..http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=62041&ref=nf.... ja eikun huononäköistä pappia tappamaan joka alttarille on uskaltautunut astumaan 3. moos 21:20! ps. olen 110% hetero..homot tehkööt niinkuin tykkäävät, te muka kristityt ja uskikset tässä naurattavat jotka muka raamatusta repivät hienoja elämän ohjeita ja sääntöjä.. ja tuskin kukaan tähän edes tätä ikinä on lukenet...kuorossa vaan kuin pulut päästetlette muilta kuultuja juttuja raamatun ihanasta ja elämään ohjeita antavasta sanomasta...nyt ne kannet auki siitä pölyyntyneestä opuksesta, alkaen tietysti osasta nro.1...josta jokainen voi yhdellä kädellä laskea ne armolliset kohtaukset paitsi jos murhaamista tai omien tyttäriensä antamista raiskattavaksi pitää armollisena......kuten tietysti kunnon kristityn kuuluukin, onhan tämä suoraan jumalan sanaa...kun on toipunut tästä opuksesta nro.1 voi alkaa lukemaan teosta nro. 2, jossa jakomielinen jumala on yllättäen vähentänyt ihmisten kidutusta ja murhaamista, ainoastaan poikaansa muistaa koetella pikkuisen, toki armollisessa hengessä.... tosta noin niinku aluksi jonka jälkeen on sitten mukavampaa tulla heittelemään noita typeriä, muka raamatusta saatuja jumalan käskyjä+ohjeita....

    Äänestä

  • joulupukki on olemas kirjoitti:

    Onhan sinulla oikeus mielipiteeseesi. Mutta myöskin minulla ja minä uskon tuohon kirjaan, jonka ennustukset toteutuvat silmiemme alla. Ja homoudesta puhutaan enemmässä, kuin yhdessä kohdassa, eikä mitään hyvää siitä siellä sanota, kuten ei haureudesta eikä murhista kuin juomisestakaan ym,sta sellaisesta.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Sanot uskovasi tuohon kirjaan. Voisitko selittää meille uskomattomille, tai ainakin epäröiville, mihin siinä kirjassa tarkemmin ottaen uskot. Minä olen ihan ymmälläni kun siinä kirjassa on niin monia keskenään ristiriitaisia ja/tai toisensa poissulkevia käsityksiä oikeasta ja väärästä.

    Äänestä

  • joulupukki on olemas kirjoitti:

    hahah tämä on aina yhtä hauskaa kun muka kristitty, muka luettuaan tätä satukirjaa löytää sieltä selkeitä käskyjä ja ohjeita mutta tuskin kukaan on ikinä edes teosta lukenut! esim tämä mooseksen 3. kirja jossa tästä homoudesta, yhdessä jakeessa puhutaan pitää sisällään niin paljon typeriä ja raakalaismaisia käskyjä että vaatisi k-18 vähintään! lukekaa idiootit joskus tämä typeristäkin typerin teos edes joskus kokonaan ennenkä alatte sieltä ottamaan mitään, muka joltain jumalalta saatuja käskyjä!!..tässä taas niin ajankohtainen linkki tämän paimentolaisten höpöhöpö kirjan mahtavaan sääntöjen ja käskyjen maailmaan..http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=62041&ref=nf.... ja eikun huononäköistä pappia tappamaan joka alttarille on uskaltautunut astumaan 3. moos 21:20! ps. olen 110% hetero..homot tehkööt niinkuin tykkäävät, te muka kristityt ja uskikset tässä naurattavat jotka muka raamatusta repivät hienoja elämän ohjeita ja sääntöjä.. ja tuskin kukaan tähän edes tätä ikinä on lukenet...kuorossa vaan kuin pulut päästetlette muilta kuultuja juttuja raamatun ihanasta ja elämään ohjeita antavasta sanomasta...nyt ne kannet auki siitä pölyyntyneestä opuksesta, alkaen tietysti osasta nro.1...josta jokainen voi yhdellä kädellä laskea ne armolliset kohtaukset paitsi jos murhaamista tai omien tyttäriensä antamista raiskattavaksi pitää armollisena......kuten tietysti kunnon kristityn kuuluukin, onhan tämä suoraan jumalan sanaa...kun on toipunut tästä opuksesta nro.1 voi alkaa lukemaan teosta nro. 2, jossa jakomielinen jumala on yllättäen vähentänyt ihmisten kidutusta ja murhaamista, ainoastaan poikaansa muistaa koetella pikkuisen, toki armollisessa hengessä.... tosta noin niinku aluksi jonka jälkeen on sitten mukavampaa tulla heittelemään noita typeriä, muka raamatusta saatuja jumalan käskyjä+ohjeita....

    en tiedä muuta että lesbous ja homous on eläimellistä, ei viisaan ihmisen luulisi sitä harjoittavan, vaikka onhan niitä eläimeenkinsekaantujiakin.

    Äänestä

  • Tomasmessu kirjoitti:

    Sanot uskovasi tuohon kirjaan. Voisitko selittää meille uskomattomille, tai ainakin epäröiville, mihin siinä kirjassa tarkemmin ottaen uskot. Minä olen ihan ymmälläni kun siinä kirjassa on niin monia keskenään ristiriitaisia ja/tai toisensa poissulkevia käsityksiä oikeasta ja väärästä.

    ole niin ristiriitainen kun sitä lukee. Aloita lukemaan uutta testamenttia. Se on raamatun loppupuolella oleva osa.. alkaa Matteuksen evankeliumista.

    Vanha testamentti on vaikeampi selkoista. Siellä kuitenkin ennustetaan Jeesuksen syntyminen. Mutta se on tarkoitettu enemmän aikaan, joka oli ennen Jeesuksen ristinkuolemaa ja on esikuvallista. Siellä on vanhanliiton säädökset ja Jumalan antama laki jonka Jeesus täytti ristillä. Jeesus ei kumonnut lakia vaan täytti sen. Uusi testamentti on kirjoitettu Jeesuksen ristintyön jälkeen ja siinä on tämän ajan ihmisille selvemmin asiat sanottuna.

    Ilmestyskirja joka on uuden testamentin lopussa on vaikea, se kertoo lopun ajoista, ennen Jeesuksen takaisin palaamista koskevaa aikaa ja millaista silloin on.

    Itte tykkään tosi paljon Johanneksen evankeliumista. Johannes eli lähellä Jeesusta ja kertoo tosi selkeästi asioista joita sillon tapahtui.

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    pyhäkoulussa?

    Raamattu on julma kirja. Siellä tapetaan, raiskataan, ympärileikataan, pahoinpidellään, sorsitaan heikkoja, juodaan alkoholia yms. Pitäisikö kaikki nämä hyväksyä kun ne on raamatussa kirjoitettu? Sukupuolisuus ja sen eri muodot tulee myös ilmi raamatusta. Onko ihan pakko seurata jotain kirjaa? Miksi ihminen ei voi elää oman moraalinsa mukaan? Saako ihminen joka ei usko sokeasti raamatun teksteihin uskoa Jumalaan? Eikö tämä touhu mene jo turhan pikkutarkaksi?

    USKONSA KUTAKIN AUTTAKOOT!

    Äänestä

  • No se siitä kirjoitti:

    matt19
    16 Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?"
    17 Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
    18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
    19 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'".

    Ei Jumala kehota tappamaan siis.. eikä juomaan.. siitäkin sanotaan,, ef5:
    18 Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,

    Haureudesta raamatussa on paljon varoitusta.

    Raamattu on ainut kirja josta selviää iankaikkisen elämän salaisuus.. ilman Jeesusta täältä ei taivaaseen mennä.. Siellä on vapauttava sanoma.

    Äänestä

  • raamatusta.. kirjoitti:

    Raamattu on ainut kirja josta selviää iankaikkisen elämän salaisuus.. ilman Jeesusta täältä ei taivaaseen mennä..

    No totta mooses näin on!

    Äänestä

http://armaskumpulainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49112-jeesus-tanaan

"Kirkkoonsa hän (Jeesus) toisi uudistuksen ja puhdistuksen aallot. Hän panisi rahamiehet uhraamaan köyhien hyväksi. Hän lopettaisi herrottelun ja kumartelun. Hän näkisi historian haamut tanssimassa kirkon seinillä ja orjuuttamassa sananpalvelijoita. Papeille hän pitäsi tiukan puhuttelun: "Menkää sinne missä ihmiset elävät ahdingossaan, älkää odottako heitä tänne kultakupolien alle". Varmaan hän siunaisi sateenkaariavioliitot ja poistaisi kaiken syrjinnän ja ulkopuolelle jättämisen. Ennen poistumistaan ajasta hän vielä käskisi myös vihkiä kaikki, jotka sitä pyytävät. Lopuksi hän kehottaisi kaikkia elämään hänen sanansa mukaan. Hän mainitsisi sen löytyvän vanhasta Vuorisaarnasta. Hän kehottaisi vielä siunaamaan kaikkia, ei kiroamaan."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lapualla pimeää kirjoitti:

Yle saa vapaasti lähettää joka kotiin Ajankohtaisen Kakkosen pitkää Homo-iltaa, mutta Lapua-sivun tekopyhät eivät kestä sen mainitsemista, saati kannanottoja asiaan, vaan kiiruhtivat poistattamaan alotuksen. Joka katsoi ohjelman, ei voinut olla havitsematta kummalla puolella oli ihmisyys ja ajattelukyky. Sitä lajia tuntuu olevan Lapualla niukasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu