Olen 29v mies, lapseton ja elelen tällä hetkellä ihan poikamiehenä. Elämäntilanteeni on siis sellainen, että mikään ei minua pakota asumaan jossain tietyssä paikassa, eli työn perässä muuttaminen on täysin ongelmatonta. Edellisen määräaikaisen työsuhteeni päätyttyä olen nyt käynyt useammassakin työhaastattelussa, jotka kaikki ovat sattuneet olemaan siinä 50-200km haarukassa tämän hetkisestä asuinpaikastani..
Haastatteluissa tulee aina se piste jossa ilmeisesti pyritään kyseenalaistamaan motivaatio tulla töihin koska asun aivan muualla. Asiaa kysytään yleensä aina joko hirveän epäuskoisena ("olet siis OIKEASTI valmis muuttamaan tänne tämän työn perässä") tai sitten hämmästyneenä ("olet siis oikeasti valmis muuttamaan TÄNNE TÄMÄN TYÖN perässä"). Mikä siinä on niin omituista? Miksi en tässä elämäntilanteessa olisi? Teen haastattelussakin hyvin selväksi, että muuttovalmiuteni on aivan välitön..
Yhtäkään noista paikoista en ole saanut.. eivätkö työnantajat ota "tosissaan" jos haen paikkaa joka sijaitsee 200km päässä, hieman ylikin, sieltä missä asun? Tuohon kauimmaiseenkin paikkaan olivat ottaneet jonkun naapurikunnassa asuvan. Meneväthän monet ulkomaillekin töihin (minne en ikinä lähtisi), ja Suomessa sen kuin siunaillaan että voi sentään..
Haastatteluissa tulee aina se piste jossa ilmeisesti pyritään kyseenalaistamaan motivaatio tulla töihin koska asun aivan muualla. Asiaa kysytään yleensä aina joko hirveän epäuskoisena ("olet siis OIKEASTI valmis muuttamaan tänne tämän työn perässä") tai sitten hämmästyneenä ("olet siis oikeasti valmis muuttamaan TÄNNE TÄMÄN TYÖN perässä"). Mikä siinä on niin omituista? Miksi en tässä elämäntilanteessa olisi? Teen haastattelussakin hyvin selväksi, että muuttovalmiuteni on aivan välitön..
Yhtäkään noista paikoista en ole saanut.. eivätkö työnantajat ota "tosissaan" jos haen paikkaa joka sijaitsee 200km päässä, hieman ylikin, sieltä missä asun? Tuohon kauimmaiseenkin paikkaan olivat ottaneet jonkun naapurikunnassa asuvan. Meneväthän monet ulkomaillekin töihin (minne en ikinä lähtisi), ja Suomessa sen kuin siunaillaan että voi sentään..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Törmäsin itse ihan samaan kun olin työnhakija. Erotuksena se, että olen perheenäiti, mutta lapseni ovat jo isoja, yksi lähtenyt jo kotoakin ja olisin täysin valmis muuttamaan mihin tahansa ja olisin ollut valmis myös ns. pula-aloille oman alani ulkopuolelle, mutta ei selvästikään mitään pulaa ole, jos raitis tavallinen perheenäiti ei kelpaa esim. kauppoihin tai siivoojaksi.
En edes asu synnyinseudullani, vaan suurehkon työttömyyden alueella, joten olisin todellakin ollut valmis mihin tahansa. En päässyt edes haastatteluihin sen enempää omalle alalle kuin muihinkaan, en edes entiselle asuinkunnalleni, jossa viihdyin hyvin. Kaksi haastattelua kävin, kumpaankin paikkaan kävelymatka kotoa. Toisen paikan sitten sain. Jotenkin tuntuu, että kaikista neuvoista huolimatta muualle hakeminen oli täyttä ajan hukkaa. Eli oman tarinani opetus, että kannattaa keksittää haku omalle alalle ja aika lähelle kotia, kaikki muu on ajan hukkaa. Kolmas haastattelukutsu tuli vielä 500 metrin päähän kotoa, kaikista lähin näistä kolmesta, mutta silloin olin jo ehtinyt ottaa tämän saamani työn.
Aloitin juuri aihetta käsittelevän keskustelun - työnHAUN perässä muuttaminen. Ihmetyttää tilanteessasi, jos 200km on jo työnantajalle ihmettelyn aihe. Minulla on etäisyyttä ainakin 600km ja olen törmännyt monet kerrat kysymykseen, että miten on, kun työpaikka on sillä ja sillä paikkakunnalla. Tänä päivänä jokaisella on joku tuttu esim. Helsingissä, missä on myös tullut oltua töissä. Hulluna buumivuotena 2007 hain kesätöitä Hesasta ja työn piti alkaa vieläpä nopeasti. Tämän homman aloitin välittömästi seuraavana maanantaina käymättä opiskelupaikkakunnallani. Noin vuosi sitten hain ulkomaille töihin ja pääsin - eikä kysytty, että miten on muuttoni laita.
Kyllä Suomi on epäluuloisia Einareita ja Ellejä täynnä.