oon ollu jo 5 vuotta blondi, oikea hiusvärini on melkein musta. Nyt alkaa hieman kyllästyttää vaaleat kutrit ja tekis mieli laittaa tummaa, mutta kaikki ympärilläni olevat väittävät vaaleitten hiuksian sopivan minulle parhaiten, joten olen antanut asian olla. silti mietin että jos sittenkin... mitä tehdä? silmäni ovat siniharmaat ja ihoni hieman punakka ja välillä kärsin iho oireista...
mitä tehdä...??
vieras mamma
2187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kannattaa tehdä omien hiuksien suhteen juuri niin kuin itse tuntuu. Ja muutenkin, usein ihmisille sopivat parhaiten hiustenvärit jotka ovat lähellä luonnollista väriä, korkeintaan asteen tai pari muun tummemmat tai vaaleammat. Voihan olla, että tuttusikin vain luulevat vaaleiden sopivan sinulle parhaiten, koska eivät muista ja osaa kuvitella sinua tummilla hiuksilla? En nyt tietenkään sano, että näin pakosta olisi, mutta onhan se mahdollisuus.
Tosiaan minusta kannattaa tehdä hiuksiensa suhteen juuri niin kuin itsestään tuntuu. Ja jos et pidkään tummemmasta, niin aina voit palata vaaleaan (vaikka se kieltämättä onkin hankala ja aikaa vievä prosessi).
Ja jos et vieläkään osaa valita niin onhan kompromissiratkaisuja, voit vaikka tummentaa hiuksiasi hiukan alta tai muuta vastaavaa.
Myös minä olen sitä mieltä, että sinun halusi hiustesi suhteen on se ratkaiseva tekijä, eivät muut.
Itse olen ollut vuosikausia melkein blondi, raitoja siis niin paljon että yleisvaikutelma oli blondi. Sitten alkoi kyllästyttää ja halusin oman värini hiuksiini. Olen myös ihan tumma ja siniharmaat silmät. Kampaajani hyppi tasajalkaa innosta kun ilmoitin päätöksestäni muuttua tummaksi.
No joo...mies ja muut läheiset eivät oikein innostuneet ajatuksesta, mutta toteutin sen silti. Omapathan ovat hiukseni. Ovat nyt sitten kuitenkin tottuneet ja ihan hyvän näköinen heidänkin mielestään. Itse olen enemmän kuin tyytyväinen, viihdyn tummissa hiuksissani todella hyvin.
Eli tee niin kuin itsestä tuntuu, älä toisia ajattele. Tosin mieti tarkkaan, koska blondiksi takaisin muuttuminen on työläs urakka.