Sulaa hulluuttako?

Aivan pakko tilittää edes johonkin kun pää on aivan tyhjä ja vaikka vastauksia... ehkä joku saa tästä tarinasta omaansa miettimisen aihetta tai helpotusta tai vastauksia, kannattaako toimimattomassa suhteessa aikaansa tappaa.. Tarinani: Tulin "jätetyksi" pari viikkoa sitten...

Tapasin vuosi sitten miehen, olemme n. 40v. Alku tuntui lupaavalta. Pidimme samoista asioista, viihdyimme yhdessä tavattoman hyvin. Ainoa, joka "hiersi" minua oli seksin vähyys. Alusta lähtien mies ei oikein ollut seksistä innostunut. Jopa vähän riitelimmekin siitä... Sanoi, että humalassa seksi on kauheeta, mutta selvin päin vielä kauheampaa? Valitteli vähän potenssivaikeuksia jne... Olisi pitänyt nostaa kytkintä ja lähteä jo silloin. Ajattelin antaa hänelle aikaa, jospa se siitä... Alusta lähtien seksi oli mekaanista ja jäin täysin vaille hyväilyjä. Kuitenkin alusta alkaen kun oltiin sängyssä eli vain n. 1-2vkon välein , niin hänellä seisoi mielestäni ihan ok...

2 kuukauden jälkeen tapaamisestamme, mies suhteemme "laatua" kysyttyäni, sanoi, että ei halua seurustella, eikä sitoutua, seurustellessa tulee sitten kaikenlaisia vaatimuksia jne...? Olin aivan puulla päähän lyöty, kavereitako? Näimme 3-5x/vko koko vuoden ajan, ajottain joka päivä... Näin mentiin koko vuosi. Yhdessä melkein päivittäin, ei pahemmin riitoja, vähän seksiä.. Väitti jopa kerran, että minä olen viinipäissäni vaatinut häneltä seksiä... Minä hullu kuitenkin rakastuin häneen ja hän vain puhui kaveruudesta. Sitten 1 vuoden jälkeen hän ilmoitti, että minun pitäisi mennä eteenpäin elämässä ja löytää joku, ja hän on esteenä minulle kun vain "pyörii" minun kanssani. Meni siitä 3 päivää ja mies ilmoitti, että haluaa kertoa, että on menossa viikonloppuna treffeille... että mitä, helvetti??? Eli se "kaveruus" päättyi minun puoleltani siihen, eli tarina oli tässä... Mitä tästä opin? Onko maailmassa yhtään toista näin hullua naista, joka kestää vuoden tälläista?
4802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on! :)

Tässä yksi tyhmä myös. :/

Äänestä

ettet olisi vaan ollut eksäni kanssa..tarina ihan kuin kirjoittamani

Äänestä
  • Niin, näitä tämän tapaisia tarinoita luultavasti riittää... olisinkin ollut eksäsi kanssa, niin onkisin sinut käsiini miten tahansa ja saisin varmasti helpotusta ja selvyyttä tähän asiaan. Itseasiassa tiedän nimeltä hänen eksänsä ja välillä tosissaan ajattelin ottaa numeron selville ja soittaa... Mua on tosi paljon ahdistanut tämä suhteen "tule tänne, mene pois", -leikki. Eli sellaista kaksoisviestintää koko ajan. No nyt se on loppu, mutta ei käy kateeksi seuraavaa...

    Äänestä

  • Surusta sokea kirjoitti:

    Niin, näitä tämän tapaisia tarinoita luultavasti riittää... olisinkin ollut eksäsi kanssa, niin onkisin sinut käsiini miten tahansa ja saisin varmasti helpotusta ja selvyyttä tähän asiaan. Itseasiassa tiedän nimeltä hänen eksänsä ja välillä tosissaan ajattelin ottaa numeron selville ja soittaa... Mua on tosi paljon ahdistanut tämä suhteen "tule tänne, mene pois", -leikki. Eli sellaista kaksoisviestintää koko ajan. No nyt se on loppu, mutta ei käy kateeksi seuraavaa...

    Minä uskon että vastaavaa on tapahtunut aika monelle ihmiselle. Minulle mukaanlukien. Kun tuo kerran tapahtuu sen jälkeen osaa vaatia itselleen parempaa suhdetta ja hälytyskellot alkaa soida vastaavien asioiden tapahtuessa. Sellaista se elämänkoulu on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surusta sokea... kirjoitti:

Aivan pakko tilittää edes johonkin kun pää on aivan tyhjä ja vaikka vastauksia... ehkä joku saa tästä tarinasta omaansa miettimisen aihetta tai helpotusta tai vastauksia, kannattaako toimimattomassa suhteessa aikaansa tappaa.. Tarinani: Tulin "jätetyksi" pari viikkoa sitten...

Tapasin vuosi sitten miehen, olemme n. 40v. Alku tuntui lupaavalta. Pidimme samoista asioista, viihdyimme yhdessä tavattoman hyvin. Ainoa, joka "hiersi" minua oli seksin vähyys. Alusta lähtien mies ei oikein ollut seksistä innostunut. Jopa vähän riitelimmekin siitä... Sanoi, että humalassa seksi on kauheeta, mutta selvin päin vielä kauheampaa? Valitteli vähän potenssivaikeuksia jne... Olisi pitänyt nostaa kytkintä ja lähteä jo silloin. Ajattelin antaa hänelle aikaa, jospa se siitä... Alusta lähtien seksi oli mekaanista ja jäin täysin vaille hyväilyjä. Kuitenkin alusta alkaen kun oltiin sängyssä eli vain n. 1-2vkon välein , niin hänellä seisoi mielestäni ihan ok...

2 kuukauden jälkeen tapaamisestamme, mies suhteemme "laatua" kysyttyäni, sanoi, että ei halua seurustella, eikä sitoutua, seurustellessa tulee sitten kaikenlaisia vaatimuksia jne...? Olin aivan puulla päähän lyöty, kavereitako? Näimme 3-5x/vko koko vuoden ajan, ajottain joka päivä... Näin mentiin koko vuosi. Yhdessä melkein päivittäin, ei pahemmin riitoja, vähän seksiä.. Väitti jopa kerran, että minä olen viinipäissäni vaatinut häneltä seksiä... Minä hullu kuitenkin rakastuin häneen ja hän vain puhui kaveruudesta. Sitten 1 vuoden jälkeen hän ilmoitti, että minun pitäisi mennä eteenpäin elämässä ja löytää joku, ja hän on esteenä minulle kun vain "pyörii" minun kanssani. Meni siitä 3 päivää ja mies ilmoitti, että haluaa kertoa, että on menossa viikonloppuna treffeille... että mitä, helvetti??? Eli se "kaveruus" päättyi minun puoleltani siihen, eli tarina oli tässä... Mitä tästä opin? Onko maailmassa yhtään toista näin hullua naista, joka kestää vuoden tälläista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu