Luterilainen kristillisyys on ymmärtääkseni sitä että Jumala toimii aina ensin lahjoittamalla armonsa ja rakkautensa ja siihen ihminen vastaa uskolla, mikä merkitsee luottamusta Heprealaiskirjeen 11. luvun mukaan. Tätä siis merkitsevät puheet paluusta kasteen armoon. Kaste on ”uudestisyntymisen peso” jossa ihminen saa omistaa Jeesuksen ja Pyhän Hengen työn. Armo ja rakkaus eivät ole kuitenkaan mitään spiritismiä vaan kristinusko on inkarnaatiouskoa jossa meille ihmisille on uskottu tämä rakkauden vaativa välitystehtävä. Jeesus asetti pienen lapsen uskon aikuisillekin esikuvaksi (Mark. 10:13-15), eikä se missään nimessä synny käskemällä eikä oman tahdon ponnistuksella tai ratkaisulla. Usko näkyy arkielämässä kilvoituksena muiden armahtamisena. Se merkitsee siis ”rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Puheet armosta ovat valehtelua jos kristityt eivät osoita sitä kanssaihmisilleen. Nykyinen keskustelu seksuaalivähemmistöjen asemasta kirkossa todistaa tämän paikkansapitävyyden.
Vapaakirkollisessa kristillisyydessä järjestys on päinvastainen. Siinä ihminen toimii ensin ja Jumala vastaa siihen. Usko ei ole luottamusta vaan ihmisen teko, tahdon ratkaisu, ja se on kaiken mitta. Ratkaisukristillisyyttä on vaikea perustella Raamatulla ja luterilaisuuteen se ei kuulu lainkaan. Se vaikuttaakin enemmän eräänlaiselta vaihtoehtoiselta kristillistä sanastoa käyttävältä uskomusterapialta kuin kristinuskolta. Yleensä ratkaisukristityt puolustavat ideologiaansa Ilm. 3:20: ”Minä seison ovella ja kolkutan...”, mutta kyseinen paikka puhuu uskoville seurakunnan jäsenille ja kehottaa heitä parannukseen. Luterilaisessa kirkossa saa toimia myös nykyään täysin epäluterilainen ns. viidesläisyys (Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura), joiden opetukseen kuuluu vapaakirkollinen ratkaisukristillisyys. Luterilaiseen kristillisyyteen kuuluu käsitys Jumalan ehdottomasta rakkaudesta; vapaakirkoissa tämä rakkaus on aina ehdollista.
Luterilaisen kirkon tunnustuksen kannalta tämä on tietysti hyvin ongelmallista ja siksi toiminta tapahtuukin osaksi sammutetuin lyhdyin, joutuuhan pappi jo pappislupauksessaan lupaamaan olla opettamatta ja suosimatta luterilaisuudelle vieraita oppeja. Koska ”yksin uskosta” on luterilaisen kristillisyyden kulmakivi, olisi vähintäänkin aiheellista puhua asiasta julkisesti ja selvästi mitä kirkko oikeastaan opettaa. Viimeistään rippikoulussa asia pitäisi selvittää perusteellisesti. Kirkkoon kuuluvalla on oikeus tietää mitä oppeja kirkossa suositaan ja opetetaan, muu on sanankuulijan halveksimista tai harhauttamista. Mikään uskonyhteisö tai kirkko, ei ole uskottava, jos sillä ei ole selkeää ja avointa uskonoppia ja jos se yrittää olla kaikille mieliksi niin että mikä tahansa käy. Moni kokeekin luterilaisen kirkon tänäpäivänä mitäänsanomattoman tunnustuksettomaksi, ja aivan syystä eroavat siitä.
Vapaakirkollisessa kristillisyydessä järjestys on päinvastainen. Siinä ihminen toimii ensin ja Jumala vastaa siihen. Usko ei ole luottamusta vaan ihmisen teko, tahdon ratkaisu, ja se on kaiken mitta. Ratkaisukristillisyyttä on vaikea perustella Raamatulla ja luterilaisuuteen se ei kuulu lainkaan. Se vaikuttaakin enemmän eräänlaiselta vaihtoehtoiselta kristillistä sanastoa käyttävältä uskomusterapialta kuin kristinuskolta. Yleensä ratkaisukristityt puolustavat ideologiaansa Ilm. 3:20: ”Minä seison ovella ja kolkutan...”, mutta kyseinen paikka puhuu uskoville seurakunnan jäsenille ja kehottaa heitä parannukseen. Luterilaisessa kirkossa saa toimia myös nykyään täysin epäluterilainen ns. viidesläisyys (Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura), joiden opetukseen kuuluu vapaakirkollinen ratkaisukristillisyys. Luterilaiseen kristillisyyteen kuuluu käsitys Jumalan ehdottomasta rakkaudesta; vapaakirkoissa tämä rakkaus on aina ehdollista.
Luterilaisen kirkon tunnustuksen kannalta tämä on tietysti hyvin ongelmallista ja siksi toiminta tapahtuukin osaksi sammutetuin lyhdyin, joutuuhan pappi jo pappislupauksessaan lupaamaan olla opettamatta ja suosimatta luterilaisuudelle vieraita oppeja. Koska ”yksin uskosta” on luterilaisen kristillisyyden kulmakivi, olisi vähintäänkin aiheellista puhua asiasta julkisesti ja selvästi mitä kirkko oikeastaan opettaa. Viimeistään rippikoulussa asia pitäisi selvittää perusteellisesti. Kirkkoon kuuluvalla on oikeus tietää mitä oppeja kirkossa suositaan ja opetetaan, muu on sanankuulijan halveksimista tai harhauttamista. Mikään uskonyhteisö tai kirkko, ei ole uskottava, jos sillä ei ole selkeää ja avointa uskonoppia ja jos se yrittää olla kaikille mieliksi niin että mikä tahansa käy. Moni kokeekin luterilaisen kirkon tänäpäivänä mitäänsanomattoman tunnustuksettomaksi, ja aivan syystä eroavat siitä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
nimenomaan "ymmärtääksesi", mikä ei tarkoita sitä että ymmärryksesi olisi oikea.
Voiko "hengen" mies tai muita muuten vaan parempi ja viisaampi "uskovainen" olla homo?
uskon asia luterilaisuudessa. Eikö sentään luterilaisuus perustu vain homojen tuomitsemiseen.
Miten sylivauvalle selitetään ja kysytään,että uskooko hän koska yksin uskosta sinut vanhurskautetaan???
"yksin uskosta sinut vanhurskautetaan"
ei ole ollenkaan kristinuskon mukaista, se on Lutherin omaa opetusta, mutta jostakin syystä sitä on haluttu opettaa suomalaisille jonkinlaisena Jumalan sanana jo useamman vuosisadan ajan.
Luterilaisuus on todellakin kuin kalpea ja typistetty versio kristinuskosta, sinänsä luterilaisuus ei ole edes kristinuskoa vaan Lutherin seuraajien oppia, mutta miksi ihmeessä sitä on tarjottu suomalaisille kristinuskona? Eivätkö suomalaisetkin voisi olla oikeita kristittyjä ja liittyä oikeaan Kirkkoon tämän lahkouskonnon sijaan.
Kirjoitit:
>>Vapaakirkollisessa kristillisyydessä järjestys on päinvastainen. Siinä ihminen toimii ensin ja Jumala vastaa siihen. Usko ei ole luottamusta vaan ihmisen teko, tahdon ratkaisu, ja se on kaiken mitta. Ratkaisukristillisyyttä on vaikea perustella Raamatulla ja luterilaisuuteen se ei kuulu lainkaan.
Olet oikeassa jos me luterilaiset uskoisimme kasteeseen, mutta kun emme usko, vaan me uskomme Jeesukseen kristukseen ja hänen työhönsä Golgatalla.
Tämä Jumalan evankeliumi otetaan vastaan uskolla kristillisessä kasteessa UT:n mukaisesti. Aikuisena uskoontullut, jota ei ole kastettu, kastetaan, ja lapsena kastettu saa palata parannuksessa samaan evankeliumiin: "Anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi."
Viidesläisyyden ja Kansan Raamattuseuran opetuksen vakavin ongelma on siinä, että se katsoo, että ihmisen pitää olla mieleltään rikottu. Vasta rikottu mieli voi ottaa parannuksen vastaan ja olla uskollinen Kristukselle. Vasta kun ihmien on henkisesti rikottu hän siis voi saada armon ja anteeksiantamuksen. Koska tämä on edellytys, on oppi anteeksiannon kieltävää ja ilon kautta ja syntymästään uskovaiseen kotiin syntyneestä lapsuuden uskossa elävästä varmasti aivan käsittämätöntä. Tällaista tuhoavaa oppia saa kuitenkin saarnata.
Tämä tuli reaalimaailmassa kuulemassani saarnassa esiin hyvin raakana. Samanlaista julmuudella ja kärsimyksesllä "mässäilyä" on tässkin nettisivuilta löytämässni saarnassa. Tässä ei ihan niin raakana kuin puheena kuulemassani.
"Jeesuksen Kristuksen Golgatan ristillä suorittama sijaissovitus voi jäädä oudoksi salaisuudeksi myös ihmisen oman uskonnollisuuden takia. Kuulit aivan oikein: uskonnollinen harrastelu on aina ollut elävän uskon pahimpia vihollisia ja esteitä. Uskonnollinen ihminen tarjoaa, usein alitajuisesti ja tiedostamattaan, omaa hengellistä itseriittoisuuttaan jonkunlaisena sovituksen osamaksuna Jumalalle. Toinen tapa on ikään kuin ” kilpailla” siitä, kuka on kurjin ja syntisin, mainita lähes jatkuvasti ( erityisesti muiden kuullen!) kuinka syntinen ja kurja olenkaan ja miten vähän voinkaan antaa Jumalalle.
Pelastuksen asiassa emme voi antaa Jumalalle mitään, tai tarkemmin ajatellen, kyllähän me voimme. Luther puhuu autuaasta vaihtokaupasta: siinä Vapahtaja saa syntimme, ja niitähän on paljon, me saamme armon ja anteeksiantamisen.
1. Sovitus
Totesin aiemmin, että tilanteemme on täysin toivoton perisyntimme takia, olemme auttamattomasti tuhoon tuomittuja ja iankaikkisesti kadotettuja – jos yritämme selvitä omassa varassamme, tavalla tai toisella omin avuin.....
Jeesus tietää sinun väsymyksesi. ehkä olet yrittänyt kelvata Jumalalle; olet katunut katumasta päästyäsikin ja tehnyt parannusta parannuksen perään. Joskus synnintuntosi on saanut sinut epätoivoiseksi, toisena päivänä et ole tuntenut sitä pätkääkään. Olet rukoillut ja yrittänyt, tehnyt ja tehnyt. Mutta sekään ei riitä. Parannuksesi, katumuksesi, synnintuntosi ja syntien tunnustamisesi ei koskaan ole täydellisiä ja riittäviä sinua pelastamaan, eivätkä milloinkaan sellaisiksi tule. Uskon määräsi tai sen laatu eivät voi sinua sovittaa ja tehdä sinua Jumalan lapseksi. Eivätkä ne voi sinua pitää Jumalan lapsena. Mikään tekosi, tunteesi, kokemuksesi, asenteesi tai mielenlaatusikaan eivät riitä sinua pelastamaan ja syntikysymystä ratkaisemaan. Ihmisellä ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista keinoa pelastaa itseään.
Vain se kelpaa ja riittää, mikä tulee Jeesukselta. Sinä voit pelastua Jeesuksen sijaissovituksen tähden. Jumala rakasti sinua jo ennen aikojen alkua, ennen maailman perustamista. Jumala rakasti sinua jo, kun Jeesus riippui verisenä, ruoskittuna, halveksittuna ja häväistynä ristillä. Hän tukehtui siellä sinun syntiesi tähden, heikon parannuksesi ja synnintuntosi takia, yrittämisen ja itseriittoisuuden tähden. Isä näki Vapahtajan ristillä haavoitettuna ja hylättynä, jotta sinä et tulisi hylätyksi. Myös Jumalan isänsydän repesi ja halkesi , jotta sinä saisit syntisi anteeksi. Kaiken kammottavan hirvittävyyden keskellä verille haavoitettu Vapahtaja tuli synniksi, että sinä saisit niistä vapautua ja saisit elää. Saatat joskus sanoa:” en jaksa uskoa…” Haluatko vielä löytää jonkun osamaksuerän itsestäsi? Voi, lapseni, ei sellaista ole. On vain kärsivä Vapahtaja ristillä. Todelliseen sovitukseen kuuluu myös epäuskosi, epäilyksesi, penseytesi, kylmyytesi ja omien yritystesi sovitus. Hengelliset kokemukset ja tunteesi eivät nekään ole sovituksen hinta, eikä niiden puute ota mitään pois pelastuksesta. sinut on sovitettu: menneisyytesi, nykyisyytesi, tulevaisuutesi on täydellisesti sovitettu. Sinä saat olla Jeesuksen oma. Olet Jumalan lapsi. Sinut on puettu Kristuksen vanhurskauteen, kelpaat myös Jumalan pyhyyden edessä Jeesuksen tähden! Olet Jumalalle yhtä rakas, kuin Jeesus on. Älä pelkää, sillä Vapahtajasi kantaa sinut perille. Nöyränä ja hiljaisena tämä ristin mies kolkuttaa sydämesi ovelle ja kysyy lupaa päästä sisälle. Ja hän kysyy:” Lapseni, saanhan antaa sinulle syntisi anteeksi ja eheyttää sinun rikkinäisyytesi, antaa turvallisuuden pelkojesi keskelle, hoivata ja lohduttaa ahdistuksissasi, kärsiä kanssasi kipusi keskellä, virvoittaa sinua väsymyksessäsi ja vapauttaa sinut yrittämästä?”
Kelpaahan sinulle tällainen sovitus? "
Ilmoitan tässä, että minulle se ei kelpaa. Minulle kelpaa yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden."Parannuksesi, katumuksesi, synnintuntosi ja syntien tunnustamisesi ei koskaan ole täydellisiä ja riittäviä sinua pelastamaan, eivätkä milloinkaan sellaisiksi tule" Tällaisen sanomien kristitylle on mitä suurinta harhaa. Täysin luterilaisuuden vastaista. Anteeksiantamukseen saa aina luottaa iloon rauhaan ja vapauteen asti, ainakin muualla kuin viidesläisyydessä.
Olen syntinen. Syntisyyteni ajaa minut epätoivoon ja loputtomaan itseinhoon. Olen arvotonta mätää lihaa, kuvottavaa ja saastunutta. Rukoilen, parun ja huudan, mutta syntisyyteni vain kasvaa. Ensin oli synti, vasta sitten minä. Syntisyyttäni en pääse karkuun, vaikka harjoitan säännöllisiä katumusharjoituksia. Ruoskin itseäni kaikin voimin. Kyyristelen omassa paskassani. Syön lasia ja leikkaan itseäni saksilla. Näännytän itseni sairaalaan ja karkaan vain näännyttääkseni itseäni lisää. Tämän kaiken teen koska olen syntinen, saastainen, kylmä, hirvitys, kammotus ja heikko.
Mutta odota!
Olen Jumalalle rakas. Kuin Jeesus. Olen Jumalan lapsi, täydellinen, armon ansainnut, vanhurskas, ehyt, sovitettu ja pelastettu. Syntini - mennyttä. Jeesus kärsi, jotta MINÄ saisin elää! Hukutan itseni hänen vereensä. Olen niin loputtoman arvokas, että sellaista arvoa ei ole. Taivas on ihana paikka. Minä pääsen sinne. Elämä on ihmeellistä. Ei tarvitse kuin uskoa.