Miksei asioista puhuta niiden oikealla nimellä

ympäripyöreitä vihjeitä mitä tapahtuu jos ja kun.Jos olisi lyödä faktaa pöytään niin se olisi jo tapahtunut.Puskasta muka asianomistaja pelkkä tutise vanukas sanon minä.
36356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

hullu nyt huuhaapalstalla itseään koskevia juttuja selvittelee? Täällähän kirjoitetaan mitä mieleen millonkin pälkähtää ;)
Näin ainakin mä huuhaapalstan ymmärrän.

Äänestä
  • ennen kuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

että ei kestä kantti lähteä nostamaan juttua. Luulisi, että ne siellä sitten tutkivat kokonaisia viestiketjuja, eivätkä irrota vain yhtä viestiä asiayhteyksistä. Putoaa äkkiä pohja pois kunnianloukkaukselta, jos on itse heittänyt ärsykettä peliin olan takaa. Luulenpa, että vain hummeri-Tenhon viestit ovat ihan puhdasta rikollista kamaa.

Äänestä
  • että kaikki herjaavat ALOITUKSET tulevat varmasti tutkintaan, oli viestiketju millainen tahansa, tapeltinn ketjussa tai ei.

    Hummeri-Tenhon aloitukset täyttävät herjaamisen tunnusmerkistön, myös muutamia muitakin aloituksia löytyy, mitkä menevät varmasti tutkintaan. Elikkä herjaavat aloitukset ovat sitä "varmaa kauraa" ja ne kaivetaan esitutkintaan.

    Paljon mahdollista, että herjaavia aloituksia on tehnyt useampikin henkilö, kuin pelkkä Hummeri-Tenho, sekin saadaan selville ja jos useampi kirjoittaja on syyllistynyt herjauksiin ja henkilötietojen levittämiseen, oikeudenkäynnistä tulee varmasti enemmänkin mediaakin kiinnostava tapahtuma.

    Äänestä

  • -en-ole-kotka- kirjoitti:

    että kaikki herjaavat ALOITUKSET tulevat varmasti tutkintaan, oli viestiketju millainen tahansa, tapeltinn ketjussa tai ei.

    saako tuolle nauraa?

    Äänestä

  • tolla ilmotuksen tekeleellään.Huonosti on asiat kun se on ainoa sisältö elämässä.

    Äänestä

  • -en-ole-kotka- kirjoitti:

    että kaikki herjaavat ALOITUKSET tulevat varmasti tutkintaan, oli viestiketju millainen tahansa, tapeltinn ketjussa tai ei.

    Hummeri-Tenhon aloitukset täyttävät herjaamisen tunnusmerkistön, myös muutamia muitakin aloituksia löytyy, mitkä menevät varmasti tutkintaan. Elikkä herjaavat aloitukset ovat sitä "varmaa kauraa" ja ne kaivetaan esitutkintaan.

    Paljon mahdollista, että herjaavia aloituksia on tehnyt useampikin henkilö, kuin pelkkä Hummeri-Tenho, sekin saadaan selville ja jos useampi kirjoittaja on syyllistynyt herjauksiin ja henkilötietojen levittämiseen, oikeudenkäynnistä tulee varmasti enemmänkin mediaakin kiinnostava tapahtuma.

    jokainen elää sen suuren selvityksen varjossa naurettavaa.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    saako tuolle nauraa?

    ja suurimman naurun saa alullepanija.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    saako tuolle nauraa?

    olen kaakattanut [ nauranut ] sisukseni kyllyydestä jo kaksi viikkoa, oikeastaan kauemmin. Nämä viime ajat ovat olleet makoisimmat. En edelleenkään ymmärrä missä kohtaa huuhaa kirjoittelu on kenenkään kunnianloukkausta etenkin jos käyttää huuhaa nimiä.
    Sata salettia on että rikosilmoituksia ei ole tehty. Jos on, niin vaan tappouhkauksista, ei muusta. Jonkun uhosta huolimatta hänen kanttinsa loppuu takapihan orapihlaja-aitaan vertauskuvallisesti sanoakseni.

    Äänestä

  • Takuuvarma nauraja:) kirjoitti:

    ihaaaaanaaaaaaaaaa saa nauraa kunnolla.

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    tolla ilmotuksen tekeleellään.Huonosti on asiat kun se on ainoa sisältö elämässä.

    ole muutakaan elämässä.

    Äänestä

Huuhaalla se on provoista pastamaisimpia.. Asiat asioina ja suoraan..ilman syyttelyä, jos ei ole oikeasti factaa..:o)...

Äänestä
  • saako sulle nauraa?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    saako sulle nauraa?

    Itsekkin nauran itselleni..usein..;o)...Minulle nauretaan usein...:o/...

    Äänestä

  • hyvä kannattaako se joka päivä nostaa esille.Jotenkin alkaa tuntua ,että jos tarpeeki usein sen kirjoittaa niin siitä tulee totta.

    Äänestä

  • demoniiih kirjoitti:

    Itsekkin nauran itselleni..usein..;o)...Minulle nauretaan usein...:o/...

    nyt sain loppumaan naurun.helpotti kyllä paljon kun annoit oikein luvan.

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    hyvä kannattaako se joka päivä nostaa esille.Jotenkin alkaa tuntua ,että jos tarpeeki usein sen kirjoittaa niin siitä tulee totta.

    Valheen tarvitsee olla tarpeeksi suuri. ollakseen uskottava..;o)...

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    nyt sain loppumaan naurun.helpotti kyllä paljon kun annoit oikein luvan.

    naurusi..Mut mukavaahan se on, jos naurattaa...;o)...

    Äänestä

minäkin seurannu,,, mut en sivusta, vaan sivuilta ;o),,, Ja vastaillu ihan tälleen tunnistettavasti jos on siltä tuntunu et kirjotuttaa ;o),,,

Kivaa illan jatkoa ;o),,, jokaiselle,,,

Äänestä
  • Pekka ja susi.

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    Pekka ja susi.

    kiva intuitio tuli mieleen,,, en vaan ole kaiketi koskaan edes kuullu tommosta Pekka ja susi satua,,, Kaikenmoista muuta satua kyllä olen kuullut ;o),,, Kerroppa joku satu ;o),,, jään kuulolle ;o),,, mut älä mitään kovin rajua tähän aikaa illasta,,, saattaa nukkumattikin pelästyä ;o),,,

    Äänestä

  • Cassis-Alma kirjoitti:

    Pekka oli lammaspaimen ja tylsistyi ja päätti ruveta huutaamaan susi susi ja kyläläiset ryntäsivät hätiin ja taas meni jonkun aikaa kun taas tylsistyminen iski päälle niin eikun uudestaan susi susi ja taas kyläläiset hätiin,,kunnes sitten kerran susi oikeasti tuli ei kukaan enää ottanut susi susi huutoja vakavasti.Jotenkin noin se pääpiirteissään meni

    olikaan opetus?: Oisko ollu ettei kannata huutaa apua ennenkun tosi tarve on kysesesä?,,, vai oliko joku toinen pointti?,,, Muuten, ihan outo satu toi Pekka ja susi,,,

    Mutta saankos nukkumattia huhuilla jo tähän aikaan?,,, vai jättääkö tulematta jos en heti sen mukaan mene jos sillois aikaa just mun huutohetkellä?,,, ;o),,,

    bändi ja yhtye oli nimeltään Pekka & Susi

    Äänestä

  • Hurmuri / Veikka kirjoitti:

    bändi ja yhtye oli nimeltään Pekka & Susi

    tuubista kurkata,,, kai siellä jotain Kelaa siltä ajalta on?,,, Oliko kovinkin kuuluisa?,,, en todella muista kuulleeni koskaan tuota bändin nimeä,,, No nyt mun aukkoni musiikinsivistyksessä tuli ilmi ;o),,,

    Äänestä

  • Cassis-Alma kirjoitti:

    tuubista kurkata,,, kai siellä jotain Kelaa siltä ajalta on?,,, Oliko kovinkin kuuluisa?,,, en todella muista kuulleeni koskaan tuota bändin nimeä,,, No nyt mun aukkoni musiikinsivistyksessä tuli ilmi ;o),,,

    osallistuivat rockin SM kilpailuihin ja menestyivät. Tekivät vissiin yhden levyn, en muista varmaksi, saattoi olla kaksikin tai sitten pelkkä 4 kappaleen vinyyli.

    Äänestä

Demo hakee pelkästään huomioo :D Vittu mikä mummo!

3
taasko heh heh10.10.2010 21:53
demo luulee tuot veeraks
· VASTAA
· Kerro kaverille:
· Ilmoita asiattomasta viestistä
-2
Demo ei luule demoniiihKäyttäjän viestit10.10.2010 21:59
koskaan mitään..Demo tietää...;o)...
· VASTAA
· Kerro kaverille:
· Ilmoita asiattomasta viestistä

Äänestä
  • ja toi vanhojen keskustelujen esiin tuonti

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    ja toi vanhojen keskustelujen esiin tuonti

    Tietenkin mä haluun tuoda esiin mun pointin!

    Äänestä

  • bellaaaa-92 kirjoitti:

    Tietenkin mä haluun tuoda esiin mun pointin!

    se sun pointti sitten mahtaa olla, mitä haluat esitellä??

    Äänestä

Mun pointti on se, että mä inhoan kieroja savolaismummoja!

Äänestä
  • täällä rellestää? Katoa kaheli, sua kukaan kaipaa!

    Äänestä

  • kierot "savolaismummot" aina etelän pikkuflikat pesee asiassa kuin asiassa!!

    Äänestä

sää kyykytit demon

Äänestä
  • Jos jättää mun nimen mainitsematta, myös puskista!

    Demo kyykytti itse itsensä!

    Äänestä

  • bellaaaa-92 kirjoitti:

    Jos jättää mun nimen mainitsematta, myös puskista!

    Demo kyykytti itse itsensä!

    ja nyt voin sitten hyvällä omantunnolla kellahtaa vuoteeseen ja nauttia voitostani kiitos seurasta ja hyvää yötä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sivusta seurannut kirjoitti:

ympäripyöreitä vihjeitä mitä tapahtuu jos ja kun.Jos olisi lyödä faktaa pöytään niin se olisi jo tapahtunut.Puskasta muka asianomistaja pelkkä tutise vanukas sanon minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu