Katselin näitä viestejä, useissa sanotaan, että ei vanhemmille kuulu mitään asumuseron tai eroasia. Olen toista mieltä, sillä se koskee heitäkin hyvin paljon. Silloin kun itse on kriisissä, voisi ainakin yrittää kertoa jotakin, silloin vanhempien pitäisi lähinnä vain osata kuunnella ja jos mahdollista johdatella puhumaan asantuntijoiden kanssa, sillä tuossa tilanteessa ei varmasti ole itse koviin päätöksiin. Se tuntuu vain siltä.
Ei avioeroon suin päin vihoissa
äidin tuska on suuri
5371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jatkan vielä hieman. Toinen ehkä kauankin ollut väsynyty ja hautonut asioita mielessään, joista onkin sitten kasvanut täysi norsu ja kaikki ryöppyää toiselle täysin arvaamatta ja laitetaan ehkä muuttamaan tässä aivan hirveässä tilanteessa. Onko tämä sanoja tullut ajatelleeksi, mika on puolison tilanne, onko hänkin vain väsynyt. tuskin omassa väsymyksessään on ajatellut ja tuskin ajatellut lapsiaan, sitä mitä kaikki merkitsee jatko0ssa elämässä. Joten pitäisi silloin olla joku toinen jolle tekee ryöpyn ensin ja hakee apua omien ajatuksien selvittämiseen. Jospa ero ei olekaan ratkaisu, vaan perhe on vain väsynyt. Tarvitaisiin apua ulkopuolelta selvittämään tilannette ja niitä toiveita joita kummallkin on ja ennenkaikkea väsymyksen hoito ihan ensimmäiseksi. Joskus saatta olla hyvä olla asumassa tämä aika erillään, jotta tilanne rauhoittuu. Sillä en usko minkään tulevan paremmaksi, jos puoliso ei ole täysi huijari ja renttu. Tämä kannattaa tehdä jo oman itsensä ja lapsiensa vuoksi. Ketään ei saa heittää pois kuin rukkasta jos hänet on kerran puolisokseen valinnut, tuskin olisi kiva kenenkään saada sellaista kohtaloa. Kunnioitusta.
Otapa sinäkin huomioon se, että kaikki eroa haluavat eivät ole samanlaisissa fiiliksissä / tilanteessa kuin sinä. Itselläni ainakin olo helpottui huomattavasti eron myötä ja ex on samaa mieltä. Ei kyse ole kaikilla mistään toisen "pois heittämisestä", vaan yksinkertaisesti toteamuksesta, ettei elämä yhdessä suju ja piste. En etsi mitään parempaa, koska ei ole realistista tai edes oikein ketään uutta ihmistä kohtaan ladata kohtuuttoman korkeita odotuksia häneen. Erosta on nyt 1½ vuotta, olen hyvissä väleissä exän kanssa ja nautin elämästä lapsieni kanssa ilman mitään vimmattua uuden onnen etsimistä.
Sitä tarkoitinkin, että tarvitsee todella miettiä, miksi haluaa eron. Mitä etsii, miksi tämä puoliso ei enää tunnukaan oikealta ja tärkeintä on, että pitää huolta myös puolisostaan, onko hänellä vaikea aika. Tarvitaanko tässä annetun lupauksen täyttmistä niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Jospa hän on vain väliaikaisesti poissaoleva tms. Myös arki saattaa olla kateissa molemmilta, ei ole yhteistä aikaa, syödään roskaruokaa kioskeilta, sillä kukaan ei ehdi valmistaa yhteistä hetkeä tai ei ole voimia. Aina kiistellään kumpi teke minkäkin kodin työn. Silloin on hyvä istahtaa ja miettiä ja laittaa vaikka paperille nämä ahdistavat asiat ja sopia niistä kuten myös perheen taloudenhoidosta, kuka hoitaa. Raha-asioita tulee tarkistaa lähes päivittäin, että tilit eivät ylity ja menot ja tulot ovat tasapainossa, muutoin kyllä rupeaa ahdistamaan ja kovasti.
Ensin täytyy kummallakin olla aikaa miettiä rauhassa eroa ja puhua asiasta yhdessä, vaikeaahan se on, siksi on olemassa ulkopuolisia tahoja, joiden kanssa keskustellessa edes joku pystyy järkevästi kuulemaan ja näkemään, sitähän nämä väsyneet ihmiset eivät osaa tehdä. Kynnys voi tuntua korkealta, mutta jos on lapsia, pitäisin sitä melkein pakollisena, että on käyty pariterapiassa, sinnehän voi mennä ensin yksinkin. Saa edes jonkinlaisen pohjan järkevään ajatteluun. Pakostahan kukaan ei voi olla toisen kanssa, mutta näin vältyttäisiin niin suurelta turhalta tuskalta, edes joissakin tapauksissa.
vanhemmat tuntevat tuskaa, jos lapset eroavat. Mutta pitäisi muistaa, että sen lasten elämää, et voi elää sitä heidän puolestaan. Itseäni ahdisti kamalasti, kun oman eroni aikaan äitini yritti väkisin saada meitä parisuhdeterapeutille, väkisin jatkamaan liittoa, joka oli kuollut jo vuosia sitten. Olimme asian keskenämme jutelleet, emme tunteneet tarvitsevamme ulkopuolista apua. Emmekä ulkopuolisille halunneet omia ongelmiamme edes levitellä. Likapyykki pestiin kotona.
Jälkeenpäin äitini myönsi, että ero oli meille kaikille paras ratkaisu. Häntä vaan oli niin kovasti hävettänyt, ettei oma tytär osannut hoitaa parisuhdettaan, piti mennä eroamaan.
Itse aion seistä omien lasten tukena, jos samanlaiseen tilanteeseen ajautuvat. Mutta en neuvo, en häpeä, en vaadi väkisin jatkamaan liittoa.
Tietysti se on perheen asia, joka koskee varmsti vanhempiinkin. Niin monta asiaa on hyväksyttävä ja lastaan kukaan normaali äiti tai isä ei lähde tuomitsemaan. Jokainen kuitenkin toivoo, että missään nimessä näin lopullista asiaa ei tehdä harhaisin ajatuksin täysin väsyneenä ja kumpikin puoliso saa aikaa käsitellä asiaa rauhassa ennen eroamista. Sillä tuskin kukaan haluaa satuttaa exsäänsä niin, että tämä ei enää kykene normaaliin elämään ja jos lapsia, olemaan heidän kanssaan mahdollisimman normaalista. Jos sitten on, että perhe on kasvanut niin erilleen, silloin lienee aika erolle paikka. Siltikin peräänkuulutan toisen ihmisen kunnioittamista, kaikkien elämän jatkumiseksi. Lapset pitää eritoten huomioida ja seurata tilanetta, jotta heiltä ei kaikki usko elämään katoa. Tarvitaan myös erityistä jaksamista lasten kanssa, sillä he varmaan takertuvat vanhempiinsa ja tavallaan henkinen kasvu joutuu ainakin hetkelliseen taantumaan, jos heille tiuskitaan ja vaaditaan mahdottomia, pitävät siällään kaiken ja padot murtuu myöhemmällä iällä. Siksi on tärkeää, että käsittelemättömia asioita ei jää puolisoille, eikä lapsille. Väsymyksen kautta turha ero täytyisi kuitenkin välttää vaikka ulkopuolisen avun kautta. Eli on ensiarvoisen tärkeää hoitaa ensin omaa itseään kuntoon tästä suunnattomasta väsymyksestä, ehkä senjälkeen pystyy katsomaan asioita rehellisemmin.