kuinka on elämä jatkunut sen jälkeen? pystyttekö rehellisesti enää luottamaan kumppaniinne?
oletko asettanut mitään ehtoja esim. ei enää baareeja jne? Rakastatko häntä niin paljon että se tekee kipeää vaikka hän olisi tehnyt mitä vaan olet silti valmis yrittämään hänen kanssaan? onko mitään mitä hän voisi tehdä tai luvata että pääsisit tapahtuneen yli?
oletko asettanut mitään ehtoja esim. ei enää baareeja jne? Rakastatko häntä niin paljon että se tekee kipeää vaikka hän olisi tehnyt mitä vaan olet silti valmis yrittämään hänen kanssaan? onko mitään mitä hän voisi tehdä tai luvata että pääsisit tapahtuneen yli?
Vastaukset 24
Vanhimmat
vaikka kuinka moni on antanut anteeksi. Moni on ollut anteeksi antamattakin. Riippuu niin monesta. Mutta ei ainakaan pitkän liiton tarvitse kaatua yhteen pettämiseen, useammasta sitten tiedä. Yli pääsee elämällä. Ja mihin tässä elämässä voi luottaa, 100 prosenttisesti? Ihmisiä kuolee, vammautuu, syntyy vammaisena jne. Suhteuta siihen. Jos sinua ei rakasteta, sinusta ei välitetä, vedä siitä johtopäätökset. Katso, kuuntele, tunnustele. Ole armollinen itsellesi ja toiselle.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja muistista poistetuksi. Vaikka luulet antaneesi anteeksi ja selittelet itsellesi että kyllä tämä tästä taas lähtee menemään, niin ei onnistu. Aina jossain mielensopukassa asuu paholainen joka tivaa sinulta että no entäs nyt, mitäs jos kuitenkin, et voi tietää....Aikaa myöten tulee itse hulluksi sen ajatuksen kanssa ja normaali elämä on mennyttä. Myöskään mitkään liekanarut eivät ole kuin tekohengitystä kuolevalle suhteelle. Puhuminen ei auta, ei auta anteeksiannot eikä -pyynnöt. Suhdetta voi jatkaa jos käytäntö (=lapset) niin vaatii, mutta parisuhde on lopullisesti muuttunut.
Olen kertonut vaimolleni, että tahdon antaa anteeksi. Helppoa se ei silti tunnu olevan. Aina kun kuulen tekstiviestin äänen tai facebookin chatti-ikkunan plop-äänen, mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan. Tuntuu, että persoonallisuuteni on muuttunut, sydämeni on revitty irti juurineen. Rakastan vaimoani. Oma sinisilmäisyyteni ja varaukseton luottamiseni saa minut vihaamaan itseäni ja pitämään itseäni typeränä. Nyt en anna itselleni lupaa enää heittäytyä vaan oletan koko ajan, että kohta minua taas loukataan ja satutetaan. Oma henkinen tilani ällöttää minua. Tunnen olevani täysin tuuliajolla kuin odottaen seuraavaa iskua. Miehisyys täysin menetetty, kuitenkaan en tahdo erota.
Internet facebookkineen ym ym ja kännykät ovat oiva työkalu pettämiselle ja salasuhteiden ylläpitämiselle.
Jos vaimo jäisi kiinni pettämisestä ja jonkin hetkellisen mielenhäiriön takia en hakkaisi ja heittäisi sitä pihalle, niin facebook ja ylipäätänsä kaikki pettämiseen liittyneet jutut menisivät vuosikausiksi pannaan.
En käsitä miten joku voi hyväksyä vaimolleen facebookin, jos sen kautta on pidetty yhteyksiä kakkoseen. itse mielummin ottaisin jonkun hengiltä kuin hyväksyisin moisen käytöksen jatkamisen!
raunio. Tosin olen nainen, tunteet kuitenkin samoin. Allekirjoitan kaiken, mitä kirjoitit...Voimia, ihana mies!
myös minä.. Siinä tuli täydellisesti.. Voimia molemmille, "rauniomiehelle" ja sinulle!!
Olemme olleet avopuolisoni kanssa yhdessä vuoden verran, suhteemme alkoi kaukosuhteena ja näimme kahden viikon välein aina viikonloppuisin. Puhuimme joka ilta puhelimessa 2-3h ja tekstareita lähti varmaan sata per päivä, tutustuimme, ihastuimme ja rakastuimme. Tai ainakin minä. Minua on petetty kaikissa parisuhteissani teini-iästä lähtien (plus henkistä väkivaltaa tähän liittyen, kun olen saanut selville pettämisen, ovat mieheni kääntäneet asian minua vastaan "kato itseäs" jne) ja tämän takia itsetuntoni rypee pohjamudissa. No näistä sioista minä selvisin ja tapasin tämän hurmaavan maalaispojan joka vannoi ettei ikinä petä ja kuunteli surullisena kun avauduin hänelle kokemuksistani ja siitä kuinka en uskalla antaa itseäni kokonaan henkisesti, kun aina ennennkin on tullut turpaan.. No hän vakuutti vain kuinka tulen näkemään että hän ei ikinä tekisi niin. Juu minä tulinkin näkemään, kovimman kautta!
Yksi viikonloppu olimme hänen paikallisessaan, sinne tuli toinenkin tyttö Helsingistä joka oli mieheni ystävä jo ennestään, no hän istui pokkana pöytään ja teki tuttavuutta myös minuun. Olin ystävällinen tottakai. Ja jossain välissä kun kävin vessassa, oli tämä naikkonen sitten miehelleni tokaissut että "miksi olet tuon kanssa, saisit paaaaljon paremmankin!!" jne. (tästä mieheni ei edes kertonut minulle, vaan sain tietää sitte yhteiseltä kaveriltamme) no tottakia suutuin, ja loukkaannuin, että olit ollut mukava ja minusta puhutaan noin. Hävetti.
Pari viikkoa tämän tapahtuman jälkeen, tarkemmin joulupäivänä (emme viettäneet joulua yhdessä) soitin miehelleni ja kyselin miten ilta oli mennyt. No hän oli ihan normaali, joskin hermostunut mutta ei mtn kummempaa ja sanoi soittavansa kohta takaisin.. No soittoa ei tullut, tekstari kyllä. Missä hän sitten tunnusti olleensa edellisen yön juuri tämän minua haukkuneen naisen kanssa ja on todella pahoillaan.
Romahdin. En voinut kuin itkeä ja kysyä koko ajan, miksi aina minä? Kukaan ei vastannut.
Kuukausi meni sumussa, soittelimme joskus ja yritin antaa anteeksi.. Tammikuun lopussa päätin että yritämme vielä, mieheni muutti luokseni Helsinkiin, sai työpaikan ja kaikki alkoi kirjaimellisesti alusta.
Paitsi minun päässäni. Nyt kun tapauksesta on kulunut 10kk, olemme kihloissa, en vieläkään pysty olemaan edes kokonaista viikkoa itkemättä kertaakaan, asia pyörii mielessäni iltaisin ja aina jos meillä ei ole seksiä vaikka pariin päivään. Seksistä onkin tullut minulle keino tulla hyväksytyksi.. En minä siitä erikoisemmin nauti, mutta tunnen että minä kelpaan, se riittää minulle. Toistaiseksi.
Eniten mieltäni kalvaa se, että tämä nainen haukkui minut ja mieheni allekirjoitti sen kaiken lähtemällä hänen matkaansa. Kaiken sen, että mieheni ansaitsee parempaa, olen liian lihava, ruma jne. Kyllä minä lihonut olenkin, ja se painaa mieltäni entisestään, jotenkin siihen karkkiin on niin helppo purkaa tunteet! Tämä nainen oli fyysisesti paljon kauniimpi ja ihanempi kuin minä. Vaikken minäkään ruma todellakaa ole, mutta en nähtävästi riittävä.
Tämä nainen myös tekstailee välillä miehelleni jos on käymässä siellä paikkakunnalla mistä mieheni on kotoisin, että voisimme nähdä jne., mieheni ei ole koskaan vastannut. Ja on sanonut vihaavansa itseään sen takia, kun ei ole koskaan pettänyt ennen ketään ja nyt sitten sortui jne. Hän on vannomalla vannonut ettei petä enää koskaan, ja sanonut että syy pettämiseen oli siinä välimatkassa, hän ei kuulemma pohjimmiltaan uskonut että 500km takaa suhteesta voisi tulla jotain.
Eniten masennun siitä että olen muuttunut persoonana ja ihmisenä, olen ruvennut vertaamaan itseäni kaikkiin naisiin, seiskan tähtitytöistä lähtien mieheni ex-naisiin ja nyt kun olen pyöristynyt tunnen itseni oksettavaksi.. Olen nähnyt hänen pitkäaikaisen exänsä ja en ihmettele miksi juuri MINUA piti pettää, kyllähän se aika moinen "riman alennus" on.. Omasta mielestäni, mutta mieleni onkin vääristynyt näinä tuskaisina kuukausina.. Anteeksi en ole antanut, en itselleni enkä miehelleni, olen oppinut hyväksymään sen että minä en riitä ja minä ansaitsen kaiken tämän. Ei tähän muuta syytä ole. :( Surullista kyllä, mutta ihminen alkaa pikku hiljaa uskoa siihen mitä loukanneet ihmiset ovat sanoneet, kun sitä hänelle tarpeeksi monta kertaa toistaa...
...että olisit riittämätön. Et vain ole ollut tarpeeksi onnekas, vaan olet törmännyt kusipäihin. Joillekin vain käy niin. Sellaista elämä on. Toivottavasti miehesi jonain päivänä osaa arvostaa sinua sellaisena kuin olet - tai löydät miehen, joka arvostaa sinua. Ja ennen kaikkea: toivottavasti opit arvostamaan itseäsi.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää.
Et varmasti ole rumempi tai "huonompi" kuin ne vähissä vaatteissa keikistelevät naikkoset tai miehesi exät tai mitkään/ketkään muutkaan naiset. Vika on luultavimmin korviesi välissä johon taas ovat syynä nämä kusipäät jotka sinua ovat pettäneet ja kyykyttäneet. He ovat saaneet sinut tuntemaan epähaluttavaksi eikä se ole sinun vikasi. Sinulla vain on ollut huonoa onnea miesten suhteen.
Mutta mieti jos miehesi muutti 500km asti vain asuakseen kanssasi, kyllä sinussa jotain taianomaista silloin on oltava :) Ja sinuthan miehesi valitsi eikä tätä toista jonka kanssa ilmeisesti tyhmyyksissään härväsi.
Nyt on tosin sitten totuuden paikka: kykenetkö elämään miehesi kanssa ilman että se tekee elämästäsi helvettiä? Pyöriikö asia mielessäsi aina, voitko koskaan täysin luottaa mieheesi? Onko tämä sitä mitä haluat? Jos vastaus johonkin näistä on ei, kannattaa ottaa aikalisä ja miettiä olisitko onnellisempi yksin tai toisen, sinua pettämättömän miehen kanssa.
Nyt lähdet kyllä itsetunnon kohotuskurssille! Niin masentava omakuva ja itsetunto sinulla on. ET SAA VERRATA itseäsi muihin. Kukaan toinen ei voi olla niin hyvä sinä kuin sinä itse, lihavana tai laihana.
Sinuna hakeutuisin liikunta- tai laihdutusryhmään ja lemppaisin miehen pihalle. Hän ei ole sinun arvoisesi. Kuullostaa myös vakavalta, että haet seksin kauttaa hyväksyntää, vaikket seksistä edes nauti. Tämä alkaa raastaa sisintäsi entistä enemmän. Itsetunto sillä ei nouse.
Et ole unohtanut pettämistä, annat miehellesi seksiä vaikket itse halua, mies ei ole edes vaihtanut puhelinnumeroaan jne, mutta silti ilmoitat ihan ohimennen että olet kihloissa miehen kanssa?! Missä välissä se tapahtui? Ja miksi? Eikö olisi ensin hyvä katsoa miten asiat menee ja selvittää oma pää ennekuin ui syvemmälle suohon. Hiton naisten logiikka, kas kun ette yritäneet "pelastaa" suhdetta lapsenteolla. No, kuitenkin olen sitä mieltä että yhden kerran voi antaa anteeksi, yksi kerta voi olla erehdys, mutta toinen kerta on aina harkittu päätös, silloin äkkiä petturi pihalle! Sitä kun noudattaa ei joudu pettymään aina vain uudelleen ja itsetunto ei katoa kokonaan. Miehesi tuntuu kuitenkin aidosti katuvan, toivottavasti saat itsetuntosi paremmaksi ja suhteenne kuntoon. Äläkä välitä kakkosen puheista, harvinaisen lapsellisen kuuloinen tapaus.
Ryhtiä, hyvä nainen!
Kesäkuu 2010.
Mies ilmoitti, että oli lopettanut salasuhteensa ja hakeutunut omin päin terapiaan ja haluaa taistella suhteemme eteen.
Masennukseni kuitenkin jatkui ja sitten mieskin alkoi masentua, hänestä näki päälle päin, että olo oli tuskainen ja kaamea. Terapeutti sai miehessä melkoiset omantunnotuskat esiin. Mies yritti syyllistää minua helpottakseen omaa oloaan, mutta terapeutti piti etänä myös minun puoliani. Meidän olisi pitänyt oikeastaan erota, mutta olimme kumpikin niin poikki, että jaksoimme hädin tuskin käydä töissä ja pyörittää arkea.
Mies sanoi, että hän häpeää itseään ihan sairaasti. Hän sanoi, että jäi koukkuun siihen ylenpalttiseen ihailun tulvaan, ihastui tavallaan siihen naishuomioon eikä siihen naiseen. Aivan kuten joku voi rakastaa rakastumisen tunnetta enemmän kuin sitä rakkauden kohdetta.
Pöly on nyt laskeutunut. Mies yrittää kaikin tavoin osoittaa tekevänsä kaikkensa korjatakseen virheensä. Hän jopa sanoi, että voimme muuttaa toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille pois kaikesta ja aloittaa alusta. En kuitenkaan luota häneen, vaikka nyt jollain tasolla ymmärrän tilanteen. Suurin syy oli miehen itsetunto-ongelmat.
Pahinta kaikessa oli se miehen väliaikainen häikäilemättömyys ja päin naamaa valehtelu paljastuneen salasuhteen aikana. Hän näki minut tuskasta sairaana, mutta se omakiva oli tärkeämpi. Olen edelleen uupunut ja sairastelen paljon. En pysty olemaan miestäni lähellä, paitsi korkeintaan vastaamaan kevyeen halaukseen.
En tiedä miten tämä tästä jatkuu. Meillä oli ennen aina hauskaa ja seksikästä, halailimme ja suukottelimme jatkuvasti. Olemme olleet naimisissa vasta neljä vuotta. Kaipaan sitä aikaa, kun suhteemme oli niin iloinen ja intohimoinen. Miehen puolesta se voisi olla sitä taas, mutta minä en pysty. Välillä mies yrittää painostaa ja se saa minut vain itkemään.
Täytyy hyväksyä, että elämässä tapahtui traumaattinen kriisi. Kärsinhän ihan hirveitä tuskia monta kuukautta joka päivä, ei kai sellaisesta noin vain toivu. Luin jostain, ettei traumaa aiheuttavaa kohtaloniskua voi unohtaa, vaan sen jälkeen on opeteltava elämään uudesta lähtökohdasta sen kipeän muiston kanssa. En sitten tiedä miten se onnistuu, ei ainakaan kuulosta kovin houkuttelevalta tulevaisuudennäkymältä.
En sitäpaitsi enää uskaltaisi heittäytyä täysin sydämin ja tuntein rakkaussuhteeseen tämän miehen kanssa. Näinhän jo kerran millaiseen tunteen kylmyyteen ja raakuuteen hän kykenee. Sehän voi tapahtua koska tahansa uudelleen, että totean hänen olevan taas aivan ventovieras ihminen. Näyttää siltä, että yritämme jatkaa, mutta aika näyttää tuleeko tästä pitkä päälle mitään.
suhteessa petetyksi tuleminen on usein traumatisoiva kokemus, josta toipuminen vaatii aikaa. Prosessi on lähes sama, jatkaako suhdettaan pettäjän kanssa tai ei, sitä ei voi ohittaa sillä että eroaa siitä puolisostaan. Mielestäni kannattaa käydä läpi toipumisprosessia sen puolisonsa kanssa, tietysti sillä edellytyksellä että hän sitoutuu keskittymään vain siihen suhteeseen, muut hyppelyt on jätettävä. Vaikeaa yhteiselämän jatko on varmasti ainakin aluksi, jossain vaiheessa sen näkee onko onnistuakseen ylipäätänsä. Vaikeaa uskottomuusprosessin läpikäyminen olisi myös, jos heti saman tien eroaisitte. Lisänä olisi vielä eroprosessikin.
Jos aloitat uuden suhteen siinä tapauksessa että eroatte, voi siinäkin se ihminen johon luotat, pettää sinut. Mutta tiettyjä riskejä on otettava, vanhojen tai uusien kanssa. Elämä on aika monimuotoinen paketti.
Voisin sanoa ihan samoin, että pahinta on se häikäilemättömyys ja valehtelu, vaikka näkee että toinen ei voi hyvin. Aavistelin, että kaikki ei ole kunnossa jo ennen käryn käymistä. Minulla oli kaikenlaista fyysistä kremppaa ja kärsin unettomuudesta. Lopulta sairastuin erääseen krooniseen tautiin, ei kuitenkaan masennukseen. Edes minun sairastuminen ei saanut miestäni lopettamaan, omakiva oli tosiaan tärkeämpi. Vasta kiinnijääminen lopetti tuon suhteen. En pysty luottamaan mieheeni ja minusta tuntuu, että en tunne häntä lainkaan. Miten minua muka rakastava mies on voinut käyttäytyä noin. Mekin yritämme jatkaa tästä jotenkin, mutta en tiedä tuleeko tästä mitään. En ole hyvässä kunnossa tuon sairastumisen takia, joten juuri nyt en jaksa tehdä mitään suuria muutoksia.
Eroaminen ei tietenkään poista sitä faktaa että on tullut petetyksi ja se täytyy silti käsitellä.
Kokemuksesta voin silti sanoa että ihminen joka pettää useammin kuin kerran, on paatunut ja madaltanut moraaliaan monella tasolla. Varsinkin salasuhteessa oleva pettäjä, joka valehtelee lähes päivittäin sille ihmiselle kuka olettaa olevansa rakastettu. Salasuhde ei ole vahinko, kyllä pettäjä tietää mitä on pelissä. Vielä pahempi tapaus on sellainen joka jatkaa salasuhdetta kiinnijäämisen jälkeenkin. Niinkuin tämä mistä minulla on kokemusta. Hän tiesi mitä aiheutti pettämisellään, näki sen omin silmin. Jatkoi valehtelua, mutta tällä kertaa valehteli ryhdistäytyvänsä, unohtavansa salasuhteen ja yrittävänsä tosissaan panostaa suhteeseen ja sanoi rakastavansa. Mutta todellisuudessa jatkoi entiseen malliin, vain varovaisemmin. Sanoit että kuka tahansa voi pettää. Ehkä. Erehdyksessä, humalassa tai ihastuneena, kerran. Mutta useampaan kertaan ei kaikkien omatunto anna mahdollisuutta. Normaali ihminen haluaa rakastamalleen pelkää hyvää, ei tekisi harkiten mitään mikä satuttaa. Pitkään pettänyt siis ajattelee eri tavalla kun muut, itsekkäällä ja kierolla tavalla. Tämäkin mies josta olen kertonut on kunnollinen, rauhallinen, reipas ja kaikkien mieleen. Ei hänestä näe ulospäin miten hänen mielensä on vääristynyt. Mielestäni on parempi vain jättää taakse ihminen joka kykenee ajattelemaan niinkuin pitkään pettänyt, sillä suojelee itseään, omaa henkistä hyvinvointiaan. Ei joudu käymään kaikkea läpi uudestaan ja hajoamaan aina vain enemmän.
Yhden kerran voin antaa anteeksi, se voi mennä tyhmyyden ja uteliaisuuden piikkiin. Toinen pettämiskerta taas tarkoittaisi sitä että pettäjä ei ottanut opikseen, ei ole tosissaan kanssani eikä välitä siitä miltä minusta tuntuu. En vain voisi antaa sitä anteeksi sillä välinpitämätön itsekkyys särkisi sydämeni. Ihan sama mitä pettäjä yrittäisi sen jälkeen peloissaan selostaa ja väittää. Se että pystyy pettämään toistamiseen kertoo paljon toisen tunteista tai niiden puutteesta.
kertasuhteissa voin minäkin antaa anteeksi yhden kerran. mutta jos "kertasuhde" kestääkin kuukausia, vuosia, niin siinä ei enää ole uteliaisuudella mitään tekemistä. Vaikka mies väittääkin pitäneensä kakkostaan pelkkänä panona, niin tuskin on tunteetonta paneskelua jos näin niin onpa mieheni täysin tunteeton tollo jota en miehekseni enää tituleeraa paperillakaan.
Mies petti niin vaimoa kuin minuakin, hän haluaisi jatkaa ja niin kai minäkin, mutta kun luottamus on mennyt, niin tää on yhtä helvettiä.
kakkosilla ei ole oikeutta valittaa. Sitä sai mitä tilasikin ja nyt voit etsiä seuraavan ukkomiehen nussimaan sinua.
Kakkosilla ei ole TOSIAAN OIKEUTTA VALITTAA!!! Koskee myös kolmosia. Niin kuin sanottu: ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön. Terveisin AS HOLE!!!
kun surettaa, kakkosille ei empatiaa heru.
On kahdenlaista uskottomuutta: sellaista, jonka kumppani tietää, mutta etupäässä sellaista, jota kumppani ei tiedä. Parhaiten uskottomuuden yli pääsee ajattelemalla miten hyvin asiat olisivat, ellei asiasta tietäisi. Jos se armahin kumppani olisi osannut salata paremmin asian. Jos tämä vaihtoehto tuntuu ikävältä, niin tieto uskottomuudesta tulisi ottaa avosylin vastaan, kiittää kumppania tiedosta ja ajatella asiaa elämänkokemuksen kannalta. Monikaan ei tiedä kumppaninsa uskottomuudesta ja nekin osa niistä, jotka tietää ottavat asian tyynesti.
Sitäpaitsi petetty voi myös itse pettää. Sitäkin kannattaa pohtia. Mitä kumppani siihen sanoisi?
Monenko promillen vaikutuksen alaisena kirjoitettua.. aivan älytöntä!