Näyttää olevan suurin osa tämän palstan kirjoituksista puhtaasti ulkonäköön liittyvää turinaa, mutta eipä kai ole kiellettyä ottamasta esille muitakin ominaisuuksia...
Nimittäin muualta olen lukenut varsin halveksuvia kommentteja yh-äideistä - oman kokemukseni pohjalta en voi kuin ihmetellä näitä yleistyksiä, joiden mukaan yh-äidit ovat laiskoja lehmiä, jotka etsivät elättäjää itselleen ja vieraan miehen pennuille, ja jotka odottavat uuden miehen hakevan vaikka kuun taivaalta.
Olen seurustellut nyt parisen vuotta ihanan naisen kanssa, joka on yh. Lasten isä on kuvioissa mukana eli lapset ovat hänen luonaan joka toinen vkl ja muutenkin hoitaa velvollisuutensa. Naiseni on itsenäinen ja toimelias, työssäkäyvä ihminen, jonka tarkoitus ei tosiaankaan ole ollut löytää mitään elättäjää ja sen hän on tehnyt hyvin selväksi. Aikuisena, fiksuna ihmisenä hän hoitaa perheensä asiat ja pitää talouden kunnossa. Kun aloimme seurustella, hän ei ollut mikään helppo nakki, joka seksin avulla yrittää miestä "nalkkiin", vaan tunsi oman arvonsa. Kertoi rehellisesti oman tilanteensa ja omat ajatuksensa, ja totesi lopuksi, että paketti on tällainen, ota tai jätä.
Kun taas ajattelen omaa exääni - lapsia meille ei ehtinyt tulla - niin hän oli enemmän tuota elättäjänetsijä-tyyppiä. En sanoisi, että laskelmoiva, mutta ymmärsi kyllä sen, että taloudellisesti ajatellen minuun kannatti satsata. Samoin exääni vaivasivat "nirppanokkaprinsessa-kaudet", jolloin hän odotti minun lukevan jokaisen ajatuksen ja toteuttavan jokaisen toiveen. Hyvä, ettei heittäytynyt lattialle itkemään ja kirkumaan, jollei kaikki mennyt juuri hänen mielensä mukaan. Toisin on nykyisen rakkaani kanssa. Hänelle en ole itsestään selvyys, vaan mies, jota hän arvostaa ja rakastaa tällaisena kuin olen.
No, taidan kirjoittaa tätä rakastuneen vaaleanpunaiset silmälasit nokallani, mutta halusinpa vain sanoa, että ei pidä "niputtaa" ihmistä hänen elämäntilanteensa mukaan. Jotenkin aika omituista kaikki se halveksunta ja vähättely, jota yh-äitejä kohtaan tunnetaan, sillä itseasiassa hehän tekevät usein tuplaten töitä perheensä eteen verrattuna ehjien kotien äiteihin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan on persoonasta kiinni kaikki,
oli sitten lapsia tahi ei.
Upeaa, että olet löytänyt omanoloisen ihmisen, ja että arvostatte molemmat suhdetanne. Onnea!
"verrattuna ehjien kotien äiteihin. "
Tuo pisti silmään vähäsen. Minä olen yh-perheessä kasvanut ja yhä ärsyttää ehjistä ja rikkinäisistä perheistä puhuminen. Minun kotini oli ehjä vaikkei siellä iskää asunutkaan. Tuskin tuo kultasikaan ilahtuu jos hänen kuultensa tuot ilmi ajatuksesi siitä että hänen kotinsa ei ole ehjä.
itse yh eli kasvatan kahta lasta "päävastuullisesti", exäni ottaa osaa lasten elämään varmaankin saman verran kuin tuossa aloittajan tapauksessa. Tunnen käsitteet "ehkä" ja "rikkinäinen" koti - mutta eivät sanoina heilauta minua suuntaan eikä toiseen. Sanoja muiden joukossa, aivan kuten esim "varattu" nainen tai mies - ei minua ainakaan mitenkään "varata", vaan olen toisen kanssa omasta vapaasta tahdostani. En ole kirja tai etelän matka, jonka voi varata mielensä mukaan... Ajatus on termejä tärkeämpi. Aivan sama, puhutaanko ehjästä tai vaikka ydinperheestä, minä ymmärrän sen joka tapauksessa kahden vanhemman perheenä, koska yleensä lapsien "laittamiseen" tarvitaan äiti ja isä. Ei minunkaan perheeni käytännössä mitenkään rikkinäinen ole, vaikka liittoni lasten isän kanssa rikkoutuikin. Kaikki on suhteellista.
Aloittajalle kaikkea hyvää - ihanaa, kun on teitäkin, jotka eivät arvostele kirjaa pelkän kannen perusteella :-)