HIKOILIJAT HUOMIO

antiperspirantti

Olen itse kärsinyt käsittämättömästä hikoilusta 10 vuotta ja pahenemaan päin mentiin lujaa. Olen mies 40 v. ja terve kuin pukki ja urheilen paljon. Olen viimeiset 6 v.noin vuoden välein käynyt asiasta ruikuttamassa sekä kunnallis-,että yksitys-sektorilla eikä apua löytynyt.

Tyypiltään hikoilu oli myös sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää vrt. paniikkikohtaus mutta paniikkihäiriöstä ei ollut kyse koska hikoilin myös ihan pikkuriikkisenkin ponnistelun jälkeen kuin possu vaikka olisin yksin metsässä ja kerran alettuaan hikoilu ei meinannut loppua ikinä..

Lääkärithän sulkevat ensin pois kaikki fyysiset ongelmat jotka on helppo todentaa, tämän jälkeen ongelma diagnosoidaankin sitten mentaalipuolen hommiksi. Näitä lääkkeitä en suostunut syömään, olen kaupan alalla "uralla edennyt" ja sen verran kovapäinen etten antanut hikoilun haitata minua ja toisaalta en tod. pelkää sosiaalisia tilanteita tahi esiintymistä joten uskoin että vika on autonomisessa hermostossa eikä korvien välissä.

Tikkurilan mehiläisen ihotautilääkäri löysi oikean lääkkeen minulle ! Mäntsälän terveystalon ihotautilääkäri ehdotti botoxia mutta halusin vielä referenssiä toiselta taholta mehiläisestä. Vanhempi lääkäri ihmetteli että "etkö ole kokeillut CYSTRIN-lääkettä"?. Aloitin sen viikko takaperin eikä merkittävimpiä sivuvaikutuksia suun kuivumista lukuunottamatta ole eli voin luvata että worth it. ja lääke on vielä puoli-ilmainenkin.

2

4000

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      u ‹ CYSTRIN 3 MG KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 100
      CYSTRIN 3 MG KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 100
      CYSTRIN 3 MG KALVOPÄÄLLYSTEINEN TABLETTI 100

      Normaalihinta 22,80 € (0,23 €/kpl)

      Reseptilääke
      Korvattavuus

      Lääke on peruskorvattava.
      Myyntiluvan haltija/markkinoija

      Sanofi-Aventis
      Lääkeopas
      Lääkemuoto

      Tabletti ja depottabletti. Tableteissa on vaikuttavaa ainetta 3 milligrammaa (mg) ja depottableteissa (Cystrin CR) 10 mg.
      Vaikuttava aine

      Oksibutyniini.
      Käyttötarkoitus

      Lääkettä käytetään vähentämään kiusallisen usein ja voimakkaana tulevaa virtsaamisen tarvetta sekä estämään tähän liittyvää virtsan karkailua. Yli 5-vuotiaille lapsille tabletteja käytetään myös yöllisen vuoteenkastelun hoitoon. Lääkettä ei suositella alle 5-vuotiaille.
      Vaikutustapa

      Lääke vaikuttaa virtsarakon sulkijalihakseen ja rakon seinämän lihaskerrokseen siten, että virtsa pysyy paremmin rakossa.
      Annostus

      Lääkärin ohjeen mukaan. Tabletteja otetaan tavallisesti 2 - 3 kertaa vuorokaudessa, depottablettia käytettäessä riittää yksi annos vuorokaudessa.
      Lääkkeen ottaminen

      Tabletit niellään vesilasillisen kera. Depottabletti tulisi ottaa kokonaisena. Lääke otetaan tyhjään vatsaan eli vähintään tunti ennen ruokailua tai kaksi tuntia sen jälkeen.
      Haittavaikutukset

      Lääke voi mm. kuivattaa suuta ja kurkkua, ummettaa, hämärtää näköä, hidastaa sydämen lyöntitiheyttä ja häiritä virtsaamista. Myös kasvojen punoitusta tai allergisia ihottumia saattaa esiintyä. Kasvojen punoitus on yleisempää lapsilla kuin aikuisilla, ja lapset saattavat saada lääkkeen käytön yhteydessä myös nenäverenvuotoa. Kuumassa ympäristössä voi tulla lämpöuupumusta hikoilun vähentyessä. Muita, suhteellisen harvinaisia haittavaikutuksia ovat mm. huimaus, väsymys, levottomuus ja aistiharhat. Etenkin lääkityksen alkaessa joillakin ilmenevä väsymys ja näön hämärtyminen voivat heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä ja muissa vastaavissa tilanteissa. Lääkärin kanssa tulee sopia muista lääkityksistä Cystrinin käytön aikana.
      Raskaus ja imetys

      Lääkettä käytetään raskauden aikana ainoastaan lääkärin harkinnan mukaan, eikä lääkityksen yhteydessä saa imettää.
      Säilytys

      Valmisteet säilytetään huoneenlämmössä, 15- 25 asteessa, kuivassa paikassa ja alkuperäispakkauksessa. Kelpoisuusaika pakkauksessa.
      Päivitetty

      20.5.2008

      Lääkeoppaan tiedot: ©Lääketietokeskus

    • heivaan

      Hei! Viestiketju on jo 8-vuotta vanha, mutta haluaisin silti kysyä, että vieläkö viestiketjun aloittaja on saanut avun tästä lääkkeestä kokovartalohikoiluun?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe