Jos italialaiset ja saksalaiset alukset olisi aseistettu Välimerellä japanilaisella 93-torpedolla niin oltaisiko Italian luhistuminen voitu välttää?
Italian laivastosta tehokkaampi?
lance torppeeo
2108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin olisihan siihen veneen noklkaan voitu laittaa vaikka kuinka iso dildo, mutta ei yksittäinen tekijä yleensä hetkauta lopputulosta paljoakaan. Kyse on suuremmista tekijöistä, jotka sitten lopulta kääntävät vaa'an kielen suuntaan taikka toiseen. Tärkein syy akselivaltojen luhistumiseen oli nimenomaa yhdysvaltojen liittyminen sotaan ja sen massiivinen talousveturi, joka laittoi kaikki akselivaltojen talouskoneet polvilleen. Sodat siis voitetaan vahvalla infrastruktuurilla ja taustavoimilla. Se minkälainen molo etupäässä törröttää, ei juurikaan vaikuta asiaan.
Jenkkien Mustang käänsi ilmasodan Akselia vastaan. Luftwaffe pystyi kyllä koneillaan taistelemaan brittejä ja nekkuja vastaan vaikka poltto-aine pula oli suuri. Poltto-aine pula johtu juuri siitä että britit voitti Afrikassa ja Yhdysvallat antoi lend-lease apua jolla ryssä voitti Kaukasiassa.
Lisäksi Amerikan Gato ja Balao olivat parempia sukellusveneitä mitä Saksalta ja Japanilta löytyi Mussolinin ihmistorpedoista puhumattakaan.