Moikka!
Asumme avoliitossa ja meillä on 10kk poika. Olen jo pidempään halunnut erota, koska minulla ei ole tunteita miestä kohtaan ja minusta on väärin myös häntä kohtaan että tässä nyt leikitään jotain onnellista perhettä. Poikamme on ihana ja me molemmat rakastamme häntä paljon, mutta kun se ero nyt tulisi, niin kumpi meistä saisi pojan todennäköisemmin luokseen asumaan? Puoltaako sosiaali-ihmiset yleensä äidin puolta jos ei ole mitään ihmeellistä? Meillä on hirveät riidat siitä jos lähden, että kumpi sitten lapsen saa. Mieheni on muutenkin ollut väkivaltainen (ei enään lapsen aikana niin paljoa) ja minua pelottaa lähteä kun en tiedä mitä hän tekee jos lähden ja otan poikamme mukaani.
Mutta syitä siihen miksi en välitä lapseni isästä enään kuin jollain "ystävä tasolla" on se, että hän ei auta minua missään tai tee yleensäkkään mitään. Lapsen synnyttyä hän ei aluksi auttanut edes vaipan vaihdossa, edelleenkään ei auta paitsi jos on pakko. Hän ei siivoa, ei tee ruokaa, ei pese pyykkiä, ei voi käydä kaupassa muuta kuin jos on pakko, hän on työtön. Hän herää ja nukkuu milloin huvittaa, herätessään hän menee koneelle ja pelaa n. 12h/pvä CS ym pelejä ja se on TODELLA ÄRSYTTÄVÄÄ! En saa tältä ihmiseltä minkäänlaista apua normaaleissa asioissa ja hän vielä haluaa pojan itselleen, en pojan kannalta edes haluaisi että hän joutuisi elämään tuollaisen ihmisen kanssa joka ei osaa edes ruokaa laittaa!
Minä itse herään JOKA aamu pojan kanssa, nukutan hänet, käyn töissä, siivoan kotona ja teen ruoat ym, käyn kaupassa ja hoidan kaikka asiat ja jos mieheltä pyydän apua hän suuttuu.
En kestä tätä enään, auttakaa, mitä teen??? :(
Asumme avoliitossa ja meillä on 10kk poika. Olen jo pidempään halunnut erota, koska minulla ei ole tunteita miestä kohtaan ja minusta on väärin myös häntä kohtaan että tässä nyt leikitään jotain onnellista perhettä. Poikamme on ihana ja me molemmat rakastamme häntä paljon, mutta kun se ero nyt tulisi, niin kumpi meistä saisi pojan todennäköisemmin luokseen asumaan? Puoltaako sosiaali-ihmiset yleensä äidin puolta jos ei ole mitään ihmeellistä? Meillä on hirveät riidat siitä jos lähden, että kumpi sitten lapsen saa. Mieheni on muutenkin ollut väkivaltainen (ei enään lapsen aikana niin paljoa) ja minua pelottaa lähteä kun en tiedä mitä hän tekee jos lähden ja otan poikamme mukaani.
Mutta syitä siihen miksi en välitä lapseni isästä enään kuin jollain "ystävä tasolla" on se, että hän ei auta minua missään tai tee yleensäkkään mitään. Lapsen synnyttyä hän ei aluksi auttanut edes vaipan vaihdossa, edelleenkään ei auta paitsi jos on pakko. Hän ei siivoa, ei tee ruokaa, ei pese pyykkiä, ei voi käydä kaupassa muuta kuin jos on pakko, hän on työtön. Hän herää ja nukkuu milloin huvittaa, herätessään hän menee koneelle ja pelaa n. 12h/pvä CS ym pelejä ja se on TODELLA ÄRSYTTÄVÄÄ! En saa tältä ihmiseltä minkäänlaista apua normaaleissa asioissa ja hän vielä haluaa pojan itselleen, en pojan kannalta edes haluaisi että hän joutuisi elämään tuollaisen ihmisen kanssa joka ei osaa edes ruokaa laittaa!
Minä itse herään JOKA aamu pojan kanssa, nukutan hänet, käyn töissä, siivoan kotona ja teen ruoat ym, käyn kaupassa ja hoidan kaikka asiat ja jos mieheltä pyydän apua hän suuttuu.
En kestä tätä enään, auttakaa, mitä teen??? :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuka muuten hoitaa lasta kun olet töissä?
Kertomasi mukaan miehesi ei tee mitään lapseen liittyvää, silti haluaa eron tullen lapsen itselleen. Anna miehen hoitaa lasta pari päivää jotta totuus valkenee hänellekin, mitä elämä lapsen kanssa on. Miehen kommentit että haluaa lapsen erossa itselleen, on noilla edellytyksillä vain uhkaus, jotta et lähtisi lätkimään suhteesta.
Silloin kun olen töissä hän "hoitaa" lasta, eli käytännössä se menee niin että lapsi huutaa yksin leikkikehässä ym ja mies istuu luurit päässä koneella.. siksi en tykkää lasta jättää siksi aikaa kotiin kun joutuu melkein yksin olemaan.. Mutta itsekkin ajattelin että hän vain sanoo niin etten lähtisi..
MIKSI TEIT LAPSEN TUOLLAISEN MIEHEN KANSSA?
jos sinulla ei kerta ole tunteita miestä kohtaan, ja mies on vain "piikki perseessäsi" ja ollut väkivaltainen sinua kohtaan, niin MIKSI teit lapsen hänen kanssaan?
vai kävikö taas "vahinko", ja toivoit lapsen myötä miehen muuttuvan ja aikuistuvan ja romantiikan syttyvän suhteessanne uudelleen?..
turha leikkiä marttyyria jos tietää mihin ryhtyy..
Jos pariskunta ei ole tarpeeksi kypsä lastenhankintaan, niin silloin ei pidä lapsia hankkia! Aikuinen ja vastuullinen ihminen osaa tehdä kotitöitä ilman erillistä sanomista, osaa olla pelaamatta/juomatta/nukkumatta kaiket päivät ja ottaa ITSE vastuun itsestään.
Tulee ihan suru puseroon lasten puolesta, kun lukee tällaisia juttuja! :(
.... ja minusta tämä on jo aika uskomaton tarina. Kaikki alkoi kun odotin toista lastamme noin seitsemän vuotta sitten. Mies satutti itsensä ja nostamiset ja kantamiset jäivät minulle. Hommaa oli paljon sillä oli kaksi pientä lasta. Mies makasi sängyn pohjalla paljon. Ensin sairasloma töistä eikä samalle alalle voinut enää palata vammansa takia. Pian kävi niin että rahaa ei enää tullut mistään miehelle. Byrokratia, paperinpyörittelijät ja muutama epäoikeudenmukainen päätös ja niin miehen tulot olivat nolla euroa. Minulla oli kodinhoidontuki. Saimme perinnön jolla ostimme omakotitalon, velkaakin jäi. Talo teetti paljon työtä minulle sillä mies poti yhä vammaansa, lisäksi yhä edelleen lapset vaativat paljon huomiota. Miehen olematon tulotaso jatkui. Vamma lievittyi, mies pystyi jo nostamaan ja kantamaan. Miehelle tuli uusia terveyspulmia. Mies katkeroitui. Löysi nettipelit. Yritti välillä jotain opiskella tms. tuloa hankkia. Mies sairasteli lisää. Seitsemän vuoden aikana hänllä on jonkinlaisia tuloja korkeintaan kolmelta vuodelta muuten nollatulot. Jossain vaiheessa syntyi kolmas lapsi, vahingossa. Minä teen huonopalkkaista työtä josta en liiemmin pidä, vien lapset hoitoon, haen heidät sieltä, mies herää kymmenen jälkeen mikä on parempi kuin ennen jolloin hän heräsi klo 12 jälkeen. Kun tulen kotiin mies on koneella ja kömpii aamuyöstä nukkumaan. Hän voisi hoitaa edes puolet lasten hoitoon viemisistä ja hauista. Hän voisi laittaa ruokaa kun tulen kotiin. En minä paljoa pyydä. Sitten vielä kiukuttelee minulle kuin teinipoika, enkä ole mielestäni sellaista ansainnut. Mies voisi hoitaa lapset kun ne sairastuu, mutta pienintä ei hoida, kun ei halua. Ja koska teen huonopalkkaista työtä on rahat aina loppu tai tiukalla. En osta vaatteita edes kirppikseltä. Mies ei siis voi ilmoittautua edes työkkäriin jotta sais työttömyyskorvausta, koska kela on hänen mukaansa epäoikeudenmukainen ym. Haluaisin vaihtaa alaa, opiskellakin ehkä mutta siihenhän tarttis puolison tukea! Tänään soitin miehelle ja sanoin että haet sen pienimmän lapsen hoidosta ja löin luurin korvaan ettei alkaisi taas vittuilla mulle siitä että laitan hänet tekemään jotain. Lähdin töistä viettämään ihan omaa aikaa ja ostin kaupasta purtavaa kolmella eurolla, joka on sitte jostai laskuista pois jotka nekin on tullu jo monta vuotta perinnän kautta.... ajattelin että minusta ei äidiksi ole näillä ehdoilla: rupeen sinkuksi, maksan elatusmaksut ja vaihdan alaa, alan tehdä jotain työtä josta pidän... Saisipa sitten mieskin toteuttaa omaa isyyttään kun olis pakko. Kohta avaan kännyn ja katsotaan sitte saanko haukut niskaani, menen kotiin kun on jo myöhäkin ja mikään ei muutu tai sitten muuttuu.
että miehesi on katkeroitunut, tod.näk.masentunut (ainakin ollut jossain vaiheessa) ja pahasti juuttunut ns. hyödyttömän ihmisen rooliinsa. Olet yksinhuoltaja huushollissa, jossa on yksi vastuun osalta lapsen roolissa oleva aikuinen kumppanina. Eli kuinka mikään voisi toimiakaan. Miehesi tarttis apua noidankehästä ulospääsemiseen; tod.näk. surkuttelee olotilaansa ja tilannettaan, mutta ei osaa enää toimia toisin. Työkyvyttömien ja sellaiseksi todettavien kanssa työskennelleenä tiedän, että kynnys lähteä työmarkkinoille on valtavan korkea. Pettymyksiä on tullut terveyden yms. kanssa joten miksi ottaa enää enempää turpaansa. Jotkut löytää viinan avuksi, toiset katkeroituvat todella pahasti ja juuttuvat kielteisiin ajatusmalleihinsa; mikään ei kannata, ei ollut viimeksikään apua, ei tästä mitään tule...