2. kirje Timoteukselle 3
Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
MTV3-uutisissa netissä sanotaan Seurakuntaneuvos/kirkolliskokousedustaja Matti Sollamo kertoo seuraavaa:
"Tämä on valitettavaa, mutta en kyllä yhtään ihmettele. Kyllä se ohjelma oli karmeaa katseltavaa, en tosin edes jaksanut sitä loppuun saakka katsoa, toteaa turhautuneen oloinen Sollamo MTV:n uutisille.
Sollamon mukaan kirkon olisi ehdottomasti siunattava homot.
- En voi ymmärtää, että joku voi kieltäytyä siunaamasta ihmisiä, jotka siunausta pyytävät."
--
Vai että vielä pitäisi "miehimysten" tekoja siunata? Raamattu kyllä antaa selkeät ohjeet siihen, että parempi olisi jopa karttaa näitä ihmisiä kuin yrittää löytää heidän kanssaan jonkinlaista yhteistä säveltä.
Raamatussa sana "Senkaltaisia karta" ei tarkoita senkaltaista karta, vaan nimenomaan se kohdistuu henkilöihin.
Kun tällaisena "tiukkapipoisena uskovaisena" yrittää tulla näiden pöyhkeiden, itserakkaiden, mutta ulkonaisesti niin hyvien ihmisten kanssa toimeen ja auttamattomasti törmää siihen, että heidän arvot ovat mitä sattuu ja niitä väännellään ja käännellään sen mukaan, miten itselle sopii, niin VAIKEATA HEIDÄN KANSSAAN ON KANTAA SITÄ IESTÄ SELÄSSÄÄN, JOKA ON JUMALALTA SAATU JA SOPIVA, MUTTA EI KELPAA HEILLE.
Sitten muistutukseksi taas, ettei totuus unohtuisi, lopuaikojen ihmiset eivät ole vain 2. kirje Timoteukselle 3 kaltaisia, vaan myös alla kuvatun kaltaisia:
Roomalaiskirje 1:22
Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
SENTÄHDEN JUMALA ON HYLJÄNNYT HEIDÄT HÄPEÄLLISIIN HIMOIHIN;
SILLÄ HEIDÄN NAISPUOLENSA OVAT VAIHTANEET LUONNOLLISEN YHTEYDEN LUONNONVASTAISEEN, SAMOIN MIESPUOLETKIN, LUOPUEN LUONNOLLISESTI YHTEYDESTÄ NAISPUOLEN KANSSA, OVAT KIIMOISSAAN SYTTYNEET TOISIINSA JA HARJOITTANEET MIESPUOLET MIESPUOLTEN KANSSA, RIETTAUTTA JA VILLIINTYMISESTÄÄN SAANEET ITSEENSÄ SEN PALKAN, MIKÄ SAADA PITI. JA NIINKUIN HEILLE EI KELVANNUT PITÄÄ KIINNI JUMALAN TUNTEMISESTA, NIIN JUMALA HYLKÄSI HEIDÄT HEIDÄN KELVOTTOMAN MIELENSÄ VALTAAN, TEKEMÄÄN SOPIMATTOMIA
HE OVAT TÄYNNÄNSÄ KAIKKEA VÄÄRYYTTÄ, PAHUUTA, AHNEUTTA, HÄIJYYTTÄ, TÄYNNÄ KATEUTTA, MURHAA, RIITAA, PETOSTA PAHANILKISYYTTÄ,ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

Vastaukset 2
Vanhimmat
2. korinttolaiskirje 6
Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".
--Onneksi ev.lut.kirkosta ovat lähteneet eroamaan, median antamasta väärästä kuvasta huolimatta, myös ne, jotka eivät haluavat kulkea valossa eikä pimeydessä.
Näin. Juurikin näin. Raamattu tuomitsee homoluden, homot. tekojensa tähden, päätöksensä tähden seurata riettautta ja edes ajatusta olla mies miehen kanssa, nainen naisen kanssa.
Ne jotka tuomitsee, tuomitsee Raamatulla. =) Minäkin, Raamatun sanan perusteella voin tuomita. En minä itse ole ketään parempi, mutta Saan olla Armosta Jeesuksen oma. Ai että. Kiitos Herra!