Hei, en tiedä mitä tehdä. Olen seurustellut yli kaksi vuotta poikaystäväni kanssa, ja usein tuntuu, että en ole varma siitä, haluanko olla juuri tämän pojan kanssa. Joskus mietin, että jos jossain olisikin joku toinen. Välillä taas mietin että en pystyisi elää ilman poikaystävääni. Välitän silti hänestä todella paljon. Mietin myös,että olisiko mulla vahvuutta ja rohkeutta jatkaa yksin. Silti itken kun mietin, että se olisi ohi. Meillä menee muuten hyvin, emme riitele paljon koskaan, ja tiedän sen että poika rakastaa minua, eikä jättäisi minua, niin hän aina sanoo. Mutta joku tässä ei tunnu oikealta. Haluaisin vaan nämä epävarmat tunteet pois. Onko tämä normaalia vai mitä tämä on? en jaksaisi miettiä.
epävarmuus, mitä tehdä?
epävarmaa
10955
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Silti itken kun mietin, että se olisi ohi."
Ehkä tuota pohtimalla löytyy vastaus... Kyyneleet tulivat silmiin koska:
A) Olisit yksin
B) Olisit ilman nykyistä poikaystävääsi
C) Pitäisit itseäsi pahan ihmisenä/naisena (koska jätit miehen joka raksti sinua / ei tehnyt mitää väärin)
Jos vastaus on kaikki tai useampi vaihtoehto - ajattele uudelleen. Kiinnitä huomiota siihen mikä tulee ensimmäisenä mieleen tai yritä antaa vaihtoehdoille painoarvo.
vaihtoehdoista kaikki tulee mieleen, mutta en tiedä mikä tulee ensimmäisenä. Tämä miettiminen on hankalaa kun tuntuu että ei pääse minkäänlaiseen tulokseen. Onko muilla samanlaista epävarmuutta? Haluaisin muitten kertovan, miten olette siitä selvinneet ym.
Mulla on täsmälleen samanlainen tunne, uskon sen johtuvan nuoresta iästä. Silti on hassua, että tää toinen puolisko puhuu yhteenmuutosta, lapsista, kihloista yms tulevaisuuden asioista, vaikka onkin miespuolinen. Menee jotenkin nää roolit väärinpäin, kun mä olen tottunut siihen että mies on se vaikeasti kesytettävä.
Mulla on poikaystävä, joka on kaikkea mitä tulevalta aviomieheltä voisi vaikka toivoa. Ihan erilainen mies kuin muut, ulkonäkökin miellyttää. Sehän tässä kai ärsyttää, kun piti näin nuorena tämä ihminen tavata. :/ Suhdetta ei kuitenkaan voi vain poikkaista ja muutaman vuoden päästä jatkaa kun haluaa. Eiei ... Eli on tehtävä valintoja. Tosin mun valinta ei ole jättäminen, koska tuon parempaa miestä tuskin ikinä edes löytäisin ja kun mietin elämää ilman häntä, tulee mulle myös kyyneleet poskille. Varmaan noiden kaikkien vaihtoehtojen takia, mutta enimmäkseen sen, että se ihana ihminen ei olis mua tukemassa ja rakastamassa. Tunnen itseni ihan hirviöksi kun ahdistun ihanasta miehestä. Mulla on kuitenkin kai ihan hyvä syy, meinaan tän suhteen jälkeen olen tullut tosi epäsosiaaliseksi. Ei vain ole mitään motivaatiota enää lähteä minnekään, häpeän ulkonäköäni ja näen itsessäni vain huonoja puolia, tuntuu ettei kukaan enää muista mua tai tykkää musta ja sen takia kai olenkin tekemättä mitään, etten vahingossakaan pahoita miehen mieltä. Ennen tätä suhdetta olin bilettävä tyttö, tunsin oloni upeaksi ja "suosituksi" ensimmäistä kertaa elämässäni, tunsin että elin. Onhan se ihanaa käpertyä toisen kainaloon, mutta ei se mulle riitä että ainoa sosiaalinen kontakti on mies ja sen kanssa sitten makoilee siinä sohvalla koko päivän ja seuraavana päivänä sama ja taas ja taas. En mä halua vanhana muistella että tein vain tuollaista. Ei varmaan mikään ihme jos toisen naama ärsyttää toisinaan, tosin hänelle tuokaan aika ei ole tarpeeksi. Tuntuu että itsetuntoni on huonontunut niin paljon, etten enää kehtaa mennä minnekään. Tuntuu kuin olisin omassa päässäni vankina. En pysty kenellekään näitä kertomaan, sekin on varmaan yksi syy siihen että tunnen kokoajan tukehtuvani. Jostain syystä tuntuu joskus, että olen kuollut. Henkisesti kuollut ... Jos sanon tämän miehelle, niin voi apua mikä mökötys syntyy. Syyttää siinä itseään varmaan kuukauden ja minä vain ahdistun lisää kun tunnen itseni pahaksi ihmiseksi.
joo ymmärrän.. Mullakis toi sama, että jätkä on todella kiltti, ihana, voin luottaa poikaan ihan täysin. Mutta myös tämä nuori ikäni.. tuntuu välillä että olen ehkä liian nuori, koska haluaisin tavata vielä paljon uusia ihania ihmisiä. Ja jos tulisi joskus vielä parempi vastaan? ei voi tietää.Vaikka ei se ruoho aidan toisella puolella ole välttämättä sen vihreämpää. Ja itseänikin pidän kamalana ihmisenä sen takia , että mietin tällälailla, vaikka poika on aivan ihana luonteeltaan. Mutta hänen kanssaan on aika hankala keskustella syvällisistä asioista, ja tuntuu että olen kokenut paljon enemmän kuin hän.
Välillä tuntuu että olen ns. vankina, vaikka saankin mennä kavereiden kanssa ja viettää myös paljon omaa aikaa. Mutta mietin vaan että jos en tee asialle mitään, niin loppuukohan tämä epävarmuus koskaan? Haluaisin olla varma siitä että haluan olla pojan kanssa, mutta toisaalta eihän kukaan varmaan ole kokoajan ihan 100% varma tälläisestä asiasta. Se on hyvä kuulla että muillakin on samanlaisia tunteita.
Ja se olisi varmaan hyvä puhua poikaystäväsi kanssa, jos et uskalla lähteä mihinkään, ettet vain pahoita hänen mieltään. Jos oikein käsitin. Tottakai se on hyvä että on aikaa riittävästi poikaystävälle, mutta myös kavereillekkin. Mullakin on kyllä sama, että ennen olin viikonloppuisin enemmän kavereiden kanssa, mutta nykyään lähes kaikki viikonloput poikaystävän kanssa.. Siinä sitten vähän hiipuu läheiset välit kavereihin.
Hei. Mullakin on ihan sama tilanne kun sulla. Ollaan seurusteltu 2 vuotta, ja nyt oon epävarma jaksanko enää poikaystäväni kanssa. Musta on tullut ihan eri ihminen, en enää lähde kavereitteni kans viikonloppuisin mihinkään ym.. Oon miettiny et pitäisi erota, mutta pelkään jääväni yksin, nyt kun kaveritkaan ei ole enää niin läheisiä kuin ennen.
Olisin melkein voinut itse kirjoittaa tämän vielä joku aika sitten, mutta nyt tuli loppu, Minä en enää jaksa, epävarmuus iskee naamaan. Yritettiin jo taukoa, mutta ikävä ja yksinäisyys iski, joten halusin palata. Mutta epävarmuus iski uudelleen, yritin ottaa omaa tilaa ja en yrittänyt vähääkään enää miellyttää miestä, iski ahdistus. Olin sanonut liikaa, miettinyt liikaa ja paisuttanut asioita liian suuriksi ikävän paineessa. Mutta tämä epävarmuus iskee takaisin taas, haluan ottaa niin ison aikalisän että saattaa tulla ero. Kyllä, saatan jättää taakseni hienon miehen, mutta mä en halua jatkaa enää pakkopullameininkiä, todelliset tunteet ovat tärkeämpiä kuin se, että suhde näyttää paperilla hyvältä.
Epävarmat tunteet voi johtuu siitä että et ole enää niin rakastunut mieheesi. Olla rakastunut on kuitenkin eri asia kuin rakastaa. Eli voisin sanoa että pitkässä suhteessa toi vaihe on ihan normaalia... Kokemuksesta voin kertoa että mulla oli sama mun miehen kanssa vuosia sitten. Päädyin jättämään hänet, mutta huomasin että muualta ei parempaa löytynyt ja ikävä tuli hyvin nopeasti. Sain vihdoin hänet vakuuteltua että haluan olla vain hänen kanssaan ja palasimme yhteen. Hän kuitenkin on vihainen vieläkin (monien vuosienkin päästä) siitä että menin jättämään hänet ja aina riidoissa se tulee esille... Eli menin rikkomaan luottamuksen ja en oo tainnut saada sitä vieläkään kokonaan takaisin.
Jos teillä menee hyvin ja kundi on ihana, mikset pystyisi ihastumaan häneen uudelleen?
Eihän tuo poika ole ainoa ystäväsi?
Pitäkää toisianne erikoisystävinä, mutta tehkää yhdessä ja erikseen muiden ystävienne kanssa asioita. Jos sinulla on "poikaystävä' sen ei suinkaan tarvitse tarkoittaa että muita ystäviä ei saisi olla. Tietenkään intiimiä suhdetta ei halua muiden kanssa mutta heidän kanssaan rehellistä ystävyyttä.
Kuulostaa että olette vielä nuoria, joten sinun on aivan turha miettiä onko muunlaisia ihmisiä olemassa. Tietenkin on, ja ennenkuin laillistatte liittonne teillä on hyvää aikaa tutustua muihinkin ihmisiin ystävyyden merkeissä.
Jos aikanaan huomaatte että joku toinen saatta olla sittenkin se parempi aviopuolisoehdokas jommalle kummalle, se on vain hyvä että se tulee aikanaan selville. Eikä tarvitse turhaan tuhota kaunista ja hyvää ystäväsuhdetta tuon pojan kanssa.
Joten aivan rauhassa antakaa ajan kulua ja laajentakaa ystäväpiiriänne.
Joo se on totta, että se rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. Sitä vaan kaipaa pirusti sitä tunnetta kun oli ihastunut/rakastunut, perhosia vatsassa ja toinen näytti komeammalta. Nyt toista näkee suurimmaksi osaksi väsyneenä ja sotkuisena. Laittaa itseään kun menee töihin, mutta mun aikana lötköttää sohvalla joku karsee paita päällä ja collarit jalassa ... silmät tuijottaa telkkaria väsyneenä ja valittaa kuinka koomainen on. Kyllä se muakin näkee tuommoisena, mutta yleensä kuitenkin laitan itteäni tosi paljon jo ihan miehenkin takia, ettei vaan ala kattelemaan muita. Tuleehan siitä itselleenkin hyvä mieli kun toinen sanoo kauniiksi ja on itellään kaunis olo.
Mä en vaan jaksa enää tehdä mitään, mennä minnekään. Tuntuu että tää masennus on vaan pahentunut. Tuleeko se ainoo elämänilo miehen metsästämisestä?? Näköjään. Mua ei kiinnosta enää nähdä ketään. Silti häpeän itseäni kokoajan. Mitä muutkin ajattelee. Ainoa sosiaalinen kontakti tyyliin oma poikaystävä. Äti vittuilee siitä että ku joskus olin menevä ja kävin baarissa. Nyt kun seurustelee, ni tuntuu että koko elämä on ohi. Ihan kun en sais ollakaan enää sekoileva nuori joka tekee virheitä. Ei sais mennä enään uloskaan kun luulee että menen pettämään poikaystävääni. Oksettaa ja ahdistaa. Mua ei todellakaan kiinnosta puhua mistään kihloista. Ehkä pitäis vaan muuttaa sinne omaan kämppään ettei tarttis kuunnella ja vetää ne kännit just sillonku huvittaa ja mennä sinne baariin tai ulos ylipäätänsä ELÄMÄÄN. Tuntuu että olen vankilassa, vaikkei mun toisten mielipiteitä tarttis kuunnellakaan. Haluisin olla menevä ja "suosittu" niinkuin ennen tätä suhdetta. Mutta ei kai se ole mahdollista jos on varattu.