suhde ja ero

Onko kellään käynyt niin, että on ollut pitemmässä suhteessa ulkomaalaisen miehen/naisen kanssa ja muuttanut ko. maahan ja sen jälkeen eronnut ja pysynyt maassa? Miten olette selvinneet erosta, voiko jatkaa normaalia elämää maassa vai muistuttaako kaikki suhteesta jne? Entä oletteko jopa rakastuneet uudelleen tms. Onko mahdollista?
2775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

EI ole (vielä) kokemusta ulkomailla eroamisesta. Täytyy sanoa näin, koska elän ja olen kihloissa parhaillaan Ruotsissa. Mutta ero voi tapahtua Suomessakin saman tapaisesti. Seurustelin ja muutin yhteen miehen luokse eri paikkakunnalle hänen kotiinsa, jossa oli kolme lasta. Hän muutti elämäni sisällöltään ja laadultaan monin tavoin ja opetti uusia harrastuksia. Ero tuli hänen pettäessään tosi tylysti ja nöyryyttämällä ja sain tietää naapureilta, että se oli hänen tapansa.
Mitä tulee selviämiseen erosta, niin siitä oli näiden uusien yhteisten asioiden ja kokemusten sekä paikkakunnan vuoksi todella vaikeaa päästä ulos. Siis unohtaa. Ainoa keino on lähteä pois paikkakunnalta. Varmaan sinullekin voisi olla paras niin. Minua ahdisti suunnattomasti nähdessäni niitä asioita ympärilläni mitä olimme tehneet yhdessä.
Jälkeenpäin yhteiset tuttavatkin muistuttivat hänestä ja en voinut myöskään jatkaa samaa harrastusta, koska se muistutti hänen tekemisistään ja hän oli sen minulle opettanut ja se ahdisti. Joten lopetin harrastuksen ja muutin takas mistä olin tullutkin.

Äänestä
  • ehkä se sitten on paras ratkaisu, jotenkin vaan tuntuu liian raskaalta jo luopua rakkaudesta ja se että joutuisi luopumaan myös kaikesta muusta tuntuu ylivoimaiselta. No saa nyt tässä nähdä miten mahdottomaksi elämä käy ja sitten harkita paikan vaihtoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sydän murskana kirjoitti:

Onko kellään käynyt niin, että on ollut pitemmässä suhteessa ulkomaalaisen miehen/naisen kanssa ja muuttanut ko. maahan ja sen jälkeen eronnut ja pysynyt maassa? Miten olette selvinneet erosta, voiko jatkaa normaalia elämää maassa vai muistuttaako kaikki suhteesta jne? Entä oletteko jopa rakastuneet uudelleen tms. Onko mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu