Anteeksi etukäteen, että tämä on näin pitkä kirjoitelma... pakko avautua edes jossain...
Avomieheni kertoi pettäneensä minua kostean baari-illan päätteksi? Mies kertoi tapauksessa olleen ihan jonkun satunnaisen "sutturan", jota ei etukäteen tuntenut ja johon ei myöhemmin ole pitänyt yhteyttä. Uskoakko vai ei? Jotenkin sisälläni velloo, että olenko sittenkään tietoinen koko totuudesta?
Rakastan miestäni ÄÄRETTÖMÄN paljon ja olisin valmis omastamielestäni jatkamaan suhdetta vaikka luotto onkin ymmärrettävästi kortilla tällä hetkellä! Mieheni kuitenkin itse haluaisi aikaa miettiä ja hokee "kun en voi elää itseni ja tekojeni kanssa tapahtuneen jälkeen, niin kuinka voisin elää sinun kanssasi". Hänestä paistaa katumus ja pahaolo. Anteeksikin hän on moneen otteeseen pyytänyt! Hän on kertonut olevansa tapahtuneesta sekaisin, koska ei koskaan uskonut pystyvänsä minua pettämää. anteeksiantoani hän ei halua vielä kuulla, sillä en hänen mielestään voi olla 100%, että haluan olla hanen kanssaan jatkossakin!?!? Olisin kyllä halukas antamaan anteeksi vaikka samantien, olemmehan ihmisiä ja teemme virheitä ja niistä on opittava! Tiedän, että meissä molemmissa on ollut vikoja suhteemme aikana ja molempien on muututtava, jotta voimme selvitä. Itse olen ainakin valmis tekemään töitä suhteen eteen...
Tällä hetkellä kotona vallitsee kerrassaan painostava ilmapiiri kun asiasta ei voi puhua ja asiaa täytyy vaan pyörittää omassa päässään. Seksi ja läheisyyskin ovat kortilla. Tuntuu kuin vika olisi minussa? Puolisoni haluasi tuumaustauon, minä en? Itse haluasin puhua asiat halki ja palata normaaliin arkeen siinä määrin kuin se on mahdollista. Vaikka ajatukseni ovat vielä osin sekaisin, niin silti itse en näe eroa vaihtoehtona. Lapsia meillä ei ole, joiden takia olisi pakko yrittää, vaan halu jatkamiseen löytyy ihan minusta itsestäni.
Tietenkin pelkään asian toistuvan, "nyt kun on kerta aidan toisella puolella käyty". Tietenkin tässä on paljon vielä avoimia kysymyskiä ja paljon saamattomia vastauksia... Ulkopuolista apua mieheni ei halua asioiden selvittelyyn. Itse olisin valmis terapiaan, jotta saisimme kaikki asiat selvitettyä ja aloitettua sitten ns. alusta.
Kuinka saisin puolisoni keskustelemaan kanssani? Kuinka saisimme aikuiseen tapaan välimme kuntoon että elämä voisi jatkua kuten "ennen". Itse haluaisin kolhun jälkeen rakentaa suhteestamme paremman ja vahvemman. Tulisiko suostua puolisoni haluamaan tuumaustaukoon? Vai olisiko se vain lopun alkua?
Avomieheni kertoi pettäneensä minua kostean baari-illan päätteksi? Mies kertoi tapauksessa olleen ihan jonkun satunnaisen "sutturan", jota ei etukäteen tuntenut ja johon ei myöhemmin ole pitänyt yhteyttä. Uskoakko vai ei? Jotenkin sisälläni velloo, että olenko sittenkään tietoinen koko totuudesta?
Rakastan miestäni ÄÄRETTÖMÄN paljon ja olisin valmis omastamielestäni jatkamaan suhdetta vaikka luotto onkin ymmärrettävästi kortilla tällä hetkellä! Mieheni kuitenkin itse haluaisi aikaa miettiä ja hokee "kun en voi elää itseni ja tekojeni kanssa tapahtuneen jälkeen, niin kuinka voisin elää sinun kanssasi". Hänestä paistaa katumus ja pahaolo. Anteeksikin hän on moneen otteeseen pyytänyt! Hän on kertonut olevansa tapahtuneesta sekaisin, koska ei koskaan uskonut pystyvänsä minua pettämää. anteeksiantoani hän ei halua vielä kuulla, sillä en hänen mielestään voi olla 100%, että haluan olla hanen kanssaan jatkossakin!?!? Olisin kyllä halukas antamaan anteeksi vaikka samantien, olemmehan ihmisiä ja teemme virheitä ja niistä on opittava! Tiedän, että meissä molemmissa on ollut vikoja suhteemme aikana ja molempien on muututtava, jotta voimme selvitä. Itse olen ainakin valmis tekemään töitä suhteen eteen...
Tällä hetkellä kotona vallitsee kerrassaan painostava ilmapiiri kun asiasta ei voi puhua ja asiaa täytyy vaan pyörittää omassa päässään. Seksi ja läheisyyskin ovat kortilla. Tuntuu kuin vika olisi minussa? Puolisoni haluasi tuumaustauon, minä en? Itse haluasin puhua asiat halki ja palata normaaliin arkeen siinä määrin kuin se on mahdollista. Vaikka ajatukseni ovat vielä osin sekaisin, niin silti itse en näe eroa vaihtoehtona. Lapsia meillä ei ole, joiden takia olisi pakko yrittää, vaan halu jatkamiseen löytyy ihan minusta itsestäni.
Tietenkin pelkään asian toistuvan, "nyt kun on kerta aidan toisella puolella käyty". Tietenkin tässä on paljon vielä avoimia kysymyskiä ja paljon saamattomia vastauksia... Ulkopuolista apua mieheni ei halua asioiden selvittelyyn. Itse olisin valmis terapiaan, jotta saisimme kaikki asiat selvitettyä ja aloitettua sitten ns. alusta.
Kuinka saisin puolisoni keskustelemaan kanssani? Kuinka saisimme aikuiseen tapaan välimme kuntoon että elämä voisi jatkua kuten "ennen". Itse haluaisin kolhun jälkeen rakentaa suhteestamme paremman ja vahvemman. Tulisiko suostua puolisoni haluamaan tuumaustaukoon? Vai olisiko se vain lopun alkua?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Molempien tulisi tahtoa rakentaa, ja jos toinen ei tahdo, ei häntä voi terapiaan pakottaakaan. Tuumaustaukoon en usko. Jos erotaan, sitten erotaan kunnolla. Ja jos koittaa uusi alku, se on sitten ihan todellinen UUSI alku.
Rohkeutta!