Yksityiset turvayhtiöt haluavat mukaan merirosvojen torjuntaan
Kirjoittanut STT 16.10.2010 15:04
Amerikkalaisyritys aikoo aseistaa kaksi alusta kauppalaivojen saattajiksi.
Merirosvouksen torjunnasta saattaa tulla yksityisten turvallisuusyritysten uusi työmaa. Nyt Intian valtamerellä partioi kymmeniä sotalaivoja, jotka pyrkivät estämään laivakaappauksia ja avustamaan kaapattuja laivoja.
Sotalaivojen armada ei ole säikäyttänyt somalialaisia merirosvoja. Rosvot lähtevät merelle pikaveneillään muhkeiden lunnasrahojen perään, ja laivakaappausten ennustetaan kiihtyvän lähikuukausina.
Merirosvojen hallussa on tällä haavaa noin 20 laivaa, joissa on yhteensä yli 300 merimiestä.
Sota-alukset eivät voi mitenkään turvata merenkulkua aukottomasti valtavalla merialueella. Siksi monet yksityiset turvallisuusyritykset tähyävät samoille vesille.
Amerikkalainen Marque Star -yritys on jo maksanut käsirahan kahdesta aluksesta, jotka on tarkoitus varustaa ja aseistaa kauppa-alusten saattotehtäviin.
-Yritämme pysytellä erossa termistä "yksityinen laivasto". Kutsumme itseämme mieluummin yksityiseksi meriturvallisuusyritykseksi, sanoo yrityksen perustaja Greg Stenstrom.
Marque Starin alukset on määrä aseistaa konekivääreillä, jotka ovat järeämpiä kuin merirosvojen AK-47-rynnäkkökiväärit. Stenstrom vakuuttaa, etteivät turva-alukset leiki "John Waynea" merellä vaan ne toimivat kurinalaisesti: aseistus toimii lähinnä pelotteena eikä tulta avata muuten kuin itsepuolustukseksi.
Merivoimissa turvayritysten ilmestymiseen suhtaudutaan varauksellisesti.
Yksityisyrittäjien toiminnasta Afganistanissa ja Irakissa on kertynyt karvaita kokemuksia.
-Yksityisyritysten joukko saattaisi tuoda lisäarvoa, mutta se saattaisi myös monimutkaistaa tilannetta, sanoo EU:n merirosvouksen torjunnan yksikön Eunavfor Atalantan komentaja, kenraalimajuri Buster Howes.
Kauppalaivat eivät aina piittaa turvaohjeista
Laivastot ja merenkulkujärjestöt ovat laatineet tukun turvaohjeita, joita ei aina noudateta. Yhdenkään ohjeistusta pilkulleen noudattaneen aluksen ei tiedetä päätyneen merirosvojen käsiin.
Sääntö numero yksi on valppaus: joissakin laivoissa kaappareiden lähestymiseen on havahduttu vasta kun he ovat rynnänneet komentosillalle. Lisäksi laivojen pitäisi ajaa laivaväyliä pitkin, välttää riskialueilla purjehtimista yöllä ja ilmoittaa sotalaivoille sijainnistaan.
Merirosvojen hyökkäystä voi torjua vesitykeillä ja piikkilangalla. Merimiesten aseistamista ei suositella: se on epäkäytännöllistä ja mahdollisesti vaarallista. Yhdysvallat ja Venäjä ovat silloin tällöin komentaneet kauppalaivoihin miehistön turvaksi merijalkaväkeä.
Myös turvahuone voi koitua pelastukseksi. Hiljattain merirosvot vetäytyivät kreikkalaisaluksesta, jonka miehistö lukitsi itsensä konehuoneeseen hyökkääjien ulottumattomiin.
Asiantuntijoiden mukaan turvahuoneesta on hyötyä, jos se on rakennettu luodinkestäväksi ja varsinkin jos sieltä käsin voi pysäyttää laivan koneet. Miehistöllä pitää olla myös viestijärjestelmä, muonaa ja vettä.
Silloin kun merirosvot ovat jo laivassa, varustamolle jää harvoin muuta mahdollisuutta kuin maksaa miljoonalunnaat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.