Olemme olleet naimisissa kaksi vuotta, nyt vaimoni on alkanut haluamaan lasta. Aikaisemmin hän oli sitä mieltä, että edellisessä avioliitossaan hankkimansa lapsi riittää. Minulle on taas itsestään selvää, että en halua lasta. Meidän seksielämämmekin on mennyt huonoon suuntaan, kun vaimo päätti, että hän ei syö enää pillereitä. Kondomin kanssa homma ei ole oikein koskaan toiminut.
Mitä siis tulee tapahtumaan?
Poislähteminenkin tuntuu jotenkin vaikealta, koska muuten tulemme toimeen toistemme kanssa.
Mitä siis tulee tapahtumaan?
Poislähteminenkin tuntuu jotenkin vaikealta, koska muuten tulemme toimeen toistemme kanssa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
hanki lasta toisen mieliksi, jollei ole kiinnostusta. Siitä on hirveästi vaivaa, murhetta ja kuluja. Jos eroat, niin elaritkin on ilona. Eroaminen on parempi ratkaisu. Päädyin itse naisena samaan, kun mieheni 20 v yhdessäolon jälkeen halusi ykskaks hirveästi tiineyttää minut ja siitä tuli pakkomielle. Koska se suvun jatkaja piti saada ja sun muuta jalkapallostaraa siitä jatkosssa. Miksei ihmiset elä itselleen, vaan lasten kautta. Olisi itse alkanut jalkapallostaraksi. Ei mukuloita kiitos, ihana elää rauhallista elämää kuuntelematta vihlovaa huutoa, ei penskan palvelemista ja jatkuvaa ruuanlaittoa, tarhaan raahaamista myöhemmässä vaiheessa läksyjen katsomista sen kanssa. Jää myös uhmaiät, teinin mellastus ja muut shithommat kokematta. Siitä voi olla kiitollinen. Taloa ei valtaa lapsi tai teinilauma. Lisänä on, että pärjää rahallisesti paremmin ja on varaa tehdä jotain, pääsee pois kotoa milloin vain ja mihin aikaan hyvänsä. Ulkonäkö pysyy parempana, kun ei ole valvomisia ja pöhöty lapsensaannista. Lapsista saa tarpeeksi jo kyläillessä / kaupassa / kaupungilla.
Sata vuotta sitten ei olisi ollut tällaisia ongelmia..avioelämästä luonnollisesti seurasi jälkikasvua jne.
Itse ainoana lapsena ymmärrän vaimoasi melko pitkälle.
En nyt oikein osaa oikeaa neuvoa antaa sinulle mies joka ei halua lasta, muuta kuin kommentin että jos isäsi olisi ollut samaa mieltä kuin sinä nyt, niin sinua ei olisi olemassa.
Nainen ei ole se, joka yksin päättää hankitaanko lapsia vai ei. Miehellä on asiassa yhtä suuri päätösvalta. Jos et halua lapsia, niin vaimollasi ei ole mitään oikeutta siihen pakottaa.
Surullista että vaimosi on niin itsekäs, että on alkanut kiristämään sinua seksinkin suhteen ja yrittää sitä kautta pakottaa sinut hankkimaan lapsen.
Tee oma päätöksesi. Eihän sitä tietenkään haluaisi erota, mutta joskus se on ainoa vaihtoehto. Ei suhde voi toimia vain toisen osapuolen ehdoilla. Punnitse tarkkaan kumpi sinulle on tärkeämpää: Päätöksesi lasten suhteen, vai suhde vaimosi kanssa. Löytyy myös paljon naisia, jotka eivät lapsia halua.
Tämä on luullakseni aika yleinen ongelma ? Ihmeen vähän vastauksia.
Tietenkään nainen ei voi tehdä yksipuolisesti päätöstä lapsen hankinnasta ja lopettaa vielä pilleritkin, kuulostaa aika määräilevältä naiselta muutenkin. Nyt hyvä mies pitää olla tarkkana että et kohta ole isä. Lapsi on ihana asia mutta ajattele miltä lapsesta tuntuisi olla ei toivottu. Kanna vastuusi ja keskustele naisesi kanssa asiasta ja siitä että hän ei todellakaan voi yksipuolisesti tuollaista päättää tai alkaa edes painostamaan.