läväri

Olen suunnitellut ottavani kielilävistyksen. Uskon että vanhempani eivät anna ottaa sitä vasta kun rippikoulun jälkeen, eli olen silloin 15vuotta. Tiedän että tarvitsen siihen luultavasti vanhempieni luvan tai sitten he tulevat mukaan. Olen yrittänyt lukea paljon tietoa kielilävistyksestä, mutta silti minua mietityttää muutama asia. Haittaako kielilävistys paljonkin kun menee hammaslääkärille? Joutuuko sen ottamaan pois vai? Entä miten lävistyshetkellä, mitä jos sattuukin niin että säikähdän neulaa tai jotain muuta ja vedänkin kielen sisään? Ja miten saa tämän jännityksen tai pelon hieman lievemmäksi? Minua jännittää ihan hirveästi. Isosiskollani on kielilävistys ja hän laittoi sen ulkomailla. Hänellä se epäonnistui kahdesti ja kolmannella kerralla se onnistui, mutta koru jouduttiin laittamaan hieman vinoon. Hän sanoo ettei se satu, mutta hänellä on paljon lävistyksiä eli korkea kipukynnys. Sattuuko se hirveästi?? Paljon vastauksia KIITOS. :)
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että haittaa, tosin viimeisin hammaslääkärikäyntini oli maaliskuussa ja lävistyksen otin toukokuussa. Todennäköisesti lääkärit vain valittavat korun pilaavan hammaskiilteen. Mitä lävistyshetkeen tulee, niin kielilävistyshän on yksi kivuttovimmista lävistyksistä, eli tuskin sattuu. Tosin tämäkin yksilöllistä. Lävistys on myös niin nopeasti tehty, että tuskin tajuat vetää kieltä sisään. Itse olin ihan paniikissa kun menin lävistystä ottamaan, pyörin liikkeen ulkopuolella miettien "Otan, en uskalla sittenkään", mut onneks kaverit oli taustatukena. Vielä lävistystuolissaki kyselin lävistäjältä, et "Sattuuko sattuuko?", mut eipä tuo sattunu. Vasta sen jälkeen, ku koru oli kielessä ja mä liikkeestä ulkona, alko pyörryttää ja oksettaa. Onneks oli nopeesti ohi. Itselläni on ollut (korvikset mukaan lukien) yhteensä 10 läväriä (nykyään 7), joista nenälävärin jälkeen kieli sattu vähiten. Ja kun en sitä nenälävärin laittamista tuntenut OLLENKAAN, niin niin. Ja kielilävistystäkin laittaessa tunsin vain kylmän neulan, en kipua.

Eli kyllä kannattaa. Moni on sanonut, että kun on kielilävistyksen hankkinut, ei siitä halua luopua. Samaa mieltä olen

Äänestä
  • Kiitos näistä tiedoista. Kipu on yksilöllistä, mutta toivon ettei se satu minun kohdallani, ainakaan paljon. :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miharu- kirjoitti:

Olen suunnitellut ottavani kielilävistyksen. Uskon että vanhempani eivät anna ottaa sitä vasta kun rippikoulun jälkeen, eli olen silloin 15vuotta. Tiedän että tarvitsen siihen luultavasti vanhempieni luvan tai sitten he tulevat mukaan. Olen yrittänyt lukea paljon tietoa kielilävistyksestä, mutta silti minua mietityttää muutama asia. Haittaako kielilävistys paljonkin kun menee hammaslääkärille? Joutuuko sen ottamaan pois vai? Entä miten lävistyshetkellä, mitä jos sattuukin niin että säikähdän neulaa tai jotain muuta ja vedänkin kielen sisään? Ja miten saa tämän jännityksen tai pelon hieman lievemmäksi? Minua jännittää ihan hirveästi. Isosiskollani on kielilävistys ja hän laittoi sen ulkomailla. Hänellä se epäonnistui kahdesti ja kolmannella kerralla se onnistui, mutta koru jouduttiin laittamaan hieman vinoon. Hän sanoo ettei se satu, mutta hänellä on paljon lävistyksiä eli korkea kipukynnys. Sattuuko se hirveästi?? Paljon vastauksia KIITOS. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu