ikäerosta

annika kirjoitti:

olen 24-vuotias ja seurustelen miehen (pojan) kanssa, joka on itseäni 2,5 vuotta nuorempi. välillä tuntuu, että riidat johtvat ikäerosta. edellisessä suhteessa ikäero oli paljon suurempi, mutta päinvastainen, eli mies oli minua lähes 12 vuotta vanhempi. meillä ei ollut typeriä pikkuriitoja, mutta nyt tuntuu että niitä vain tulee ja tulee. opin edellisessä suhteessani joustamaan ja vetäytymään omiin oloihini/omiin tekemisiin, kun ilmapiiri tuntui kireältä. en välitä riiteystä, vaikka se joskus puhdistaakin, kunhan riidat pysyvät sopivalla "tasolla". olen vain kovin kiivas (oinas) ja siksi juuri pyrin välttämään kärpäsestä härkäsen tekemistä. nyt tuntuu, ettei taktiikka pure. poikaystäväni (asumme yhdessä, kun toiselta tapaamiseltamme tämä vain yksinkertaisesti muutti luokseni) tuntuu vlillä oikein haastavan riitaa ja ärsyyntyvän asioista, joista ei pitäisi. esim. tänään tuli telkkarista 24 (mielisarjansa), josta oli nähnyt jo ensimmäisen osan viikko sitten sub tv:ltä. kurkkasin teksti tv:ltä jere karalahden jalkavammasta pikaisesti juuri ohjelman alettua (poikaystäväni oli tuolloin käymässä toisessa huoneessa) ja kun halusin lukaista jutun, tämä alkoi heti kiukutella. seuraavaksi kävin keittämässä teetä (toin kupin myös poikaystävälleni) ja hakemassa keksejä ja kuinkas ollakaan tätä alkoi ärsyttää suunnattomasti, kun kuulemma söin suu auki. en todellakaan, mutta satuin nuolaisemaan murusia alahuuleltani ja se kai ärsytti siinä määrin, että piti mainita. päätin lähteä työhuoneeseeni tekemän töihin liittyviä juttuja koneella ja laitoin samalla titokoneeseen tänään nettikaupasta tulleen the arkin cd-levyn (volume pienimmällä mahdollisella). kuinkas ollakaan meni minuutti ja olohuoneesta (76 neliön asunnon toisessa päässä) kuului huuto: "laita se hiljaisemmalle!". heh. miten ihmeessä toinen voi kuulla olkkariin asti musiikin, jota itse hädin tuskin kuulen koneella istuessani? välillä tuntuu että vaikka mitä tekisi tai olisi tekemättä, niin ärsyttää toista. itse taisin tuntea vastaavasti viimeksi joskus murrosiässä (pikkusiskon tai vanhempien pärstä ärsytti). mahtaako olla turha toive, että toinen aikuistuisi, vai kannattaako tällainen jo alkuun (olemme oleet ydessä tammikuusta) näin heikosti toimiva suhde heittää menemään? pieniä asioitahan nämä ovat, mutta kun niitä tuntuu tulevan eteen joka ainoa päivä. poikaystäväni kyllä arvostaa minua omalla tavallaan ja on selvästi rakastunut ja sopivasti mustasukkainenkin, mutta ei osaa pätkääkään huomioida ja on hetkittäin äärettömän itsekäs. tuntuu todella, ett vika on miehen kypsymättömyydessä. tällä on kuitenkinn takanaan yksi neljän vuoden seurustelusuhde ja toinen kolme vuotta kestänyt. luulisi, että olisi niistä jotain oppinut. hetkittäin tuntuu, että olen saanut vieraan lapsen tänne elätettäväkseni ja hoivattavakseni. onko vastaavia kokemuksia ja miten näistä turhista riidoista (en suostu riitelemän, mutta miksi näitä nyt sitten nimittäisi?) pääsee? ja onko syy ikäerossa, kuten minusta tuntuu, vai jossain syvemmällä?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä