Narsismista

Hei!

Olisin kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksista parisuhteesta narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivän ihmisen kanssa. Itselläni on takana kolme vuotta kestänyt suhde tällaisen ihmisen kanssa. Vei kauan ennen kuin tajusin, että syy ei aina ollut minussa, vaikka hän niin väitti. Erostamme on nyt vähän yli kolme kuukautta ja alan vähitellen toipua vuoristoratasuhteestamme.

Ex-miehelläni on jo uusi nainen ja en voi mielessäni olla ajattelematta, että naisparka ei tiedä, mitä helvettiä pahimmillaan on luvassa. Mieshän osaa alkuvaiheessa hurmata ja hullaannuttaa. Itsekään en voinut hänet tavatessani ymmärtää, miten joku nainen oli voinut jättää niin täydellisen miehen. Karu totuus paljastui vähitellen. Henkinen väkivalta, jota narsistisesta luonteesta kärsivä ihminen käyttää voi olla äärimmäisen julmaa ja laskelmoivaa.

Kirjoitelkaa kokemuksianne!
963080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Siis miten narsismilla satutetaan toista? Vai sekoitatko nyt termejä, tarkoititko esim. sadistista?

Narsismi tarkoittaa sitä että nauttii muiden ihailusta ja huomiosta. Tämäkö sitten suhteenne kaatoi?!? Kas kun ei kaatunut hammastahnatuubin avaamiseen jo aiemmin.

Äänestä
  • ...pelkästä toisten ihailusta nauttimisesta. Toki on niitäkin "normaaleja" narsisteja, jotka vain tykkäävät paistatella keskipisteenä - eikä se haittaa ketään - mutta luonnehäiriö on erikseen.

    Kyse on siitä, että vaikka mies (jos se on mies, jolla on narsistinen luonnehäiriö) tekisi miten päättömiä juttuja hyvänsä, ne ovat miehen mielestä _aina_ naisen vika. Ja täydellisinkin nainen voi miehen mielestä olla vanha lehmä tms. Ja mies ilmeisesti ainakin toisinaan uskoo itsekin puheisiinsa, olivat ne miten hulluja hyvänsä. Ja hän osaa markkinoida sen niin taitavasti, että toinen uskoo - varsinkin, kun mies on alussa ollut niin hurmaava, niin hurmaava...

    Muistaakseni kyseisen lajin narsistit esim osaavat kyllä pitää pitkän luennon tunteista tai teeskennellä niitä, mutta ei heillä itsellään niitä tarvitse olla. Jos heidän kanssaan yrittää terapiaa, he osaavat ehkä älyllisesti kuunnella ja vastata, mutta todellisuudessa he osaavat taitavasti väistää oman osuutensa asiassa eivätkä näe itsessään mitään muutettavaa. Ja sellaista ihmistä ei olekaan, jossa ei itsessään olisi yhtään mitään vikaa. Kaikki viat vain eivät ehkä ole eron arvoisia. Narsistinen luonnehäiriö yleensä vain on sellainen, että sen toisen osapuolen olisi parasta ottaa kiireesti jalat alleen.

    Kirjoitettuna tuo luonnehäiriö ei välttämättä näytä "miltään", mutta todellisuudessa se voi hyvinkin tehokkaasti murentaa vastapuolen. Ja luonnehäiriöinen voi sivullisten silmissä olla mitä hurmaavin, mutta annas olla, kun päästään puolison kanssa kahden kesken... :( Kyseinen luonnehäiriöinen käyttää rankkaa henkistä väkivaltaa, jota joissakin tilanteissa voitaisiin sanoa myös sadismiksi, vaikka varsinainen sadisti voi olla muunkinlainen ihmistyyppi.

    Äänestä

  • Paremmin selvillä oleva kirjoitti:

    ...pelkästä toisten ihailusta nauttimisesta. Toki on niitäkin "normaaleja" narsisteja, jotka vain tykkäävät paistatella keskipisteenä - eikä se haittaa ketään - mutta luonnehäiriö on erikseen.

    Kyse on siitä, että vaikka mies (jos se on mies, jolla on narsistinen luonnehäiriö) tekisi miten päättömiä juttuja hyvänsä, ne ovat miehen mielestä _aina_ naisen vika. Ja täydellisinkin nainen voi miehen mielestä olla vanha lehmä tms. Ja mies ilmeisesti ainakin toisinaan uskoo itsekin puheisiinsa, olivat ne miten hulluja hyvänsä. Ja hän osaa markkinoida sen niin taitavasti, että toinen uskoo - varsinkin, kun mies on alussa ollut niin hurmaava, niin hurmaava...

    Muistaakseni kyseisen lajin narsistit esim osaavat kyllä pitää pitkän luennon tunteista tai teeskennellä niitä, mutta ei heillä itsellään niitä tarvitse olla. Jos heidän kanssaan yrittää terapiaa, he osaavat ehkä älyllisesti kuunnella ja vastata, mutta todellisuudessa he osaavat taitavasti väistää oman osuutensa asiassa eivätkä näe itsessään mitään muutettavaa. Ja sellaista ihmistä ei olekaan, jossa ei itsessään olisi yhtään mitään vikaa. Kaikki viat vain eivät ehkä ole eron arvoisia. Narsistinen luonnehäiriö yleensä vain on sellainen, että sen toisen osapuolen olisi parasta ottaa kiireesti jalat alleen.

    Kirjoitettuna tuo luonnehäiriö ei välttämättä näytä "miltään", mutta todellisuudessa se voi hyvinkin tehokkaasti murentaa vastapuolen. Ja luonnehäiriöinen voi sivullisten silmissä olla mitä hurmaavin, mutta annas olla, kun päästään puolison kanssa kahden kesken... :( Kyseinen luonnehäiriöinen käyttää rankkaa henkistä väkivaltaa, jota joissakin tilanteissa voitaisiin sanoa myös sadismiksi, vaikka varsinainen sadisti voi olla muunkinlainen ihmistyyppi.

    ole narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, mikäli sitä ei ole psykiatri diagnosoinut.
    Narsismi on yleisempää naisella kuin miehellä.

    Kyseinen tarkennus ainakin minulle tarkentaa sitä, että kyseessä on ainoastaan hemmoteltu poika, joka ei milloinkaan ole kasvanut aikuiseksi.
    Persoonallisuushäiriöitä on muitakin samantyyppisiä, joita ei maallikko pysty erottamaan.
    Myös kumppanin oma käytös vaikuttaa toiseen.

    En lähtisi tuolla vastineella kyllä tuomitsemaan ketään persoonallisuushäiriöiseksi.

    Äänestä

Itsellä kokemusta lähes kaksikymentä vuotta kestäneessä suhteessa, voin sanoa että kyllä siinä toinen palaa täysin loppuun. Sitä ei itse välttämättä huomaa milaisessa pyörityksessä on.
Luonnehäiriöinen ihminen napsii itselleen vähitellen " etuja " suhteessa ja syyllistää toista kautta rantain kokoajan. Eli on tyytymätön teit niin tai näin niin mikään ei ole hyvä. Ja minusta naisissa on ihan yhtäpaljon luonnehäiriöisiä kuin miehissä.Itse olen ainakin oppinut tunnistamaan kyseiset ihmiset kun on käynyt kunnon " kurssin " miten tällainen ihminen toimii.

Äänestä

Rakastuin joitakin vuosia sitten tällaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivään mieheen. Hänkin osasi olla aluksi hurmaava, hellä, jopa ujo. Kaikki oli hyvin vähän aikaa, kunnes hiljalleen hän alkoi musertamaan minua...

Ensin tulivat pienet piikit, sitten isommat, lopulta haveksunta, henkinen väkivalta, tunteilla kiristäminen ja leikittely, manipuloiminen, mustasukkaisuus ja vainoharhaisuus...

Sairastuin lopulta, kun rakkaudessani olin hölmö ja sokea ja annoin kaiken vallan miehelle. Onneksi tuli muutto toiselle paikkakunnalle ja pääsin eroon hänestä. Vielä vuosia myöhemmin tämä mies yritti ottaa yhteyttä ja kokeilla vanhoja kikkojaan. Onneksi en enää lähtenyt siihen leikkiin...

Voimia sinulle! Tuollaisesta ihmisestä eroon pääseminen vaatii tahtoa ja voimaa.

Äänestä
  • "Diagnoosin" miehestäni teki pariterapeutti, jonka luona kävimme jonkin aikaa. Tyypillisesti tällaiselle luonnehäiriöstä kärsivälle ihmiselle, mieheni lopetti terapian kesken, koska koki asioista puhumisen niin ahdistavana ja vain häntä syyllistävänä, mistä todellakaan ei ollut kyse. Tästä kärsivä ihminen ei vain pysty näkemään mitään huonoja puolia itsessään toisin kuin tavallisella terveellä itsetunnolla varustetut ihmiset.
    Ero teki hyvin kipeää, koska tällaisella miehellä on tämän vaikean puolensa lisäksi taito kohdella puolisoaan välillä kuin prinsessaa ja halutessaan hän osaa olla varmasti maailman hurmaavin ihminen. Kuitenkin kun laskee yhteen suhteen plussat ja miinukset on pakko myöntää, että on huojentavaa olla yksin, kun ei enää tarvitse olla koko ajan varuillaan ja miettiä, mistähän tänään tuulee.

    Äänestä

  • Sunshine kirjoitti:

    "Diagnoosin" miehestäni teki pariterapeutti, jonka luona kävimme jonkin aikaa. Tyypillisesti tällaiselle luonnehäiriöstä kärsivälle ihmiselle, mieheni lopetti terapian kesken, koska koki asioista puhumisen niin ahdistavana ja vain häntä syyllistävänä, mistä todellakaan ei ollut kyse. Tästä kärsivä ihminen ei vain pysty näkemään mitään huonoja puolia itsessään toisin kuin tavallisella terveellä itsetunnolla varustetut ihmiset.
    Ero teki hyvin kipeää, koska tällaisella miehellä on tämän vaikean puolensa lisäksi taito kohdella puolisoaan välillä kuin prinsessaa ja halutessaan hän osaa olla varmasti maailman hurmaavin ihminen. Kuitenkin kun laskee yhteen suhteen plussat ja miinukset on pakko myöntää, että on huojentavaa olla yksin, kun ei enää tarvitse olla koko ajan varuillaan ja miettiä, mistähän tänään tuulee.

    "diagnoosi", jollei hän ollut psykiatrian erik.lääkäri samalla, ja tuskin oli, koska käyttää terapeutti nimitystä.
    Sillä yleensä käytetään ylintä oppiarvoa.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    Ei kai täällä palstalla mitään diagnooseja ole tarkoitus tehdä... Eikä asialla oppiarvojen kanssa ole mitään tekemistä. Usein ihan maallikko on "psykologina" paljon pätevämpi kokemuksensa kautta kuin ammattilainen. Ja jollakin sanalla asioita on kuvattava. Minusta kysyjä käyttää ihan sopivissa kohdin termiä "narsistinen".

    Äänestä

  • drx kirjoitti:

    leikkauspöydälle vaikeaan sydänleikkaukseen, jos saisit etukäteen kuulla että sinut leikkaa maallikko. Perusteluina nuo mainitsemasi, paljon pätevämpi kokemuksensa kautta kuin ammattilainen.

    Saanko kysyä, oletko kasvanut maakellarissa?

    En tunne ketään maallikkoa, jolla olisi kokemusta sydänleikkauksista. Sen sijaan minulla on monia ystäviä, joilla on kokemusta sydänsuruista ja elämän karikoista.

    Hei Kaisa!
    Taidat itse olla pikku narsisti, kun on pakko kiinnittää huomio toisen murheista itseesi. On aivan naurettavaa alkaa täällä osoittamaan, että hei, minäpä olen tyyliin tuleva lääkäri ja te käytätte vääriä nimityksiä asioista.
    Jos sinulla olisi oikeasti minkään näköistä ymmärrystä asiasta/asioista, niin yrittäisit auttaa ko. henkilöä, etkä osoittelisi omaa erinomaisuuttasi. Ennenkuin päädyt tulevalle asiantuntija urallesi, koeta saada itsetuntosi normaalille tasolle. Kyllä sinäkin olet varmasti hyvä ihminen ja ansaitset rakkautta ilman, että täytyy omaa itseään koko ajan epätoivoisesti korostaa. Hyvää jatkoa!

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    "diagnoosi", jollei hän ollut psykiatrian erik.lääkäri samalla, ja tuskin oli, koska käyttää terapeutti nimitystä.
    Sillä yleensä käytetään ylintä oppiarvoa.

    ...että toinenkin osapuoli käytti diagnoosin ympärillä lainausmerkkejä, kuten sinä itsekin. Jos kerran oireet ovat selvästi nähtävissä, lienee turha mennä psykiatrin diagnosoitavaksi (ja maksaa siitä maltaita) vain siksi, että tietää jo, mistä on kysymys ja aikoo erota joka tapauksessa. Jos haluaisi jatkaa kyseisessä suhteessa ja psykiatrilla olisi paremmin parantava hoito kuin kyseisellä terapeutilla, niin totta kai silloin investointi psykiatriin kannattaisi. Tahdonvastainen hoito tietysti olisi asia erikseen, mutta miten lienee toipumisen laita silti juuri kyseisessä tapauksessa?

    Ja toiseksi: jos sinä saat nuhan, tarvitsetko siihen lääkärin diagnoosin uskaltaaksesi sanoa sitä nuhaksi? Minä tiedän nuhan nuhaksi ilman lääkäriäkin. Sydänleikkaus on eri asia kuin edellinen juttu, koska siinähän menee henki, jos asiantuntijan luo menoa pitkittää.

    Äänestä

  • drx kirjoitti:

    En tunne ketään maallikkoa, jolla olisi kokemusta sydänleikkauksista. Sen sijaan minulla on monia ystäviä, joilla on kokemusta sydänsuruista ja elämän karikoista.

    sanasi. Niin arvelinkin.
    Kokemus sydänsusuista ja elämänkarikoista ei tee sekään kenestäkään spesialistin veroista. Vai kannattaako vaihtaa mielisairaat hoitamaan toisiaan? Heillähän siitä eniten kokemusta on...

    Äänestä

  • Eila kirjoitti:

    ...että toinenkin osapuoli käytti diagnoosin ympärillä lainausmerkkejä, kuten sinä itsekin. Jos kerran oireet ovat selvästi nähtävissä, lienee turha mennä psykiatrin diagnosoitavaksi (ja maksaa siitä maltaita) vain siksi, että tietää jo, mistä on kysymys ja aikoo erota joka tapauksessa. Jos haluaisi jatkaa kyseisessä suhteessa ja psykiatrilla olisi paremmin parantava hoito kuin kyseisellä terapeutilla, niin totta kai silloin investointi psykiatriin kannattaisi. Tahdonvastainen hoito tietysti olisi asia erikseen, mutta miten lienee toipumisen laita silti juuri kyseisessä tapauksessa?

    Ja toiseksi: jos sinä saat nuhan, tarvitsetko siihen lääkärin diagnoosin uskaltaaksesi sanoa sitä nuhaksi? Minä tiedän nuhan nuhaksi ilman lääkäriäkin. Sydänleikkaus on eri asia kuin edellinen juttu, koska siinähän menee henki, jos asiantuntijan luo menoa pitkittää.

    siksi kommentoinkin kuten kommentoin. Älytöntä pitää sellaista todennettuna, jota ei ole diagnosoitu tarvittavalla tarkkuudella ja asiantuntemuksella!

    Persoonallisuushäiriö on huomattavasti vakavampi asia kuin nuha!
    Meinaatko, ettei persoonallisuushäiriöiset tee esim. murhia? Tai että he ovat itselleenkään vaarattomia...

    Tässäpä se, ette/et tunne asiaa ensinkään. Luulet vain.
    Luulo ei edelleenkään ole tiedon väärti.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    sanasi. Niin arvelinkin.
    Kokemus sydänsusuista ja elämänkarikoista ei tee sekään kenestäkään spesialistin veroista. Vai kannattaako vaihtaa mielisairaat hoitamaan toisiaan? Heillähän siitä eniten kokemusta on...

    Tuo sinun epätoivoinen taistelu oikeassa olemisesta on jo aivan säälittävää. Kyllä me uskotaan jo. Kyllä olet varmasti älykäs ja muut idiootteja, uskotaan jo. Onnea spesialistin uralla:)

    Äänestä

  • laura kirjoitti:

    kyse olikin sitten siitä, että vastaukseni eivät miellytä. No sen ymmärtää.

    Mihis persoonallisuushäiriöön taas sopikaan toisen vähättely ja nimittely, sekä alentuva käytös toista kohtaan? Ettet vaan olisi itse narsistinen?

    Just joo. Pilkkokaa vaikka toisenne. Minua ei kiinnosta.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    sanasi. Niin arvelinkin.
    Kokemus sydänsusuista ja elämänkarikoista ei tee sekään kenestäkään spesialistin veroista. Vai kannattaako vaihtaa mielisairaat hoitamaan toisiaan? Heillähän siitä eniten kokemusta on...

    Uskoin sinun ymmärtävän, että tarkoitin ystäviä jotka ovat SELVINNEET "sysänsusuistaan" ja muista vähemmän miellyttävistä elämäntilanteista. Ja usein vieläpä ilman jyviä. En tiennyt, että sinun viitekehyksesi tulevat mielisairaalasta. Sorry.

    Me olemme hyvä esimerkki siitä, miten tällaista keskustelua EI tulisi käydä. Ollaan erkauduttu kauaksi itse aiheesta ja nussitaan keskenämme oman itsekkyytemme pauloissa.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    siksi kommentoinkin kuten kommentoin. Älytöntä pitää sellaista todennettuna, jota ei ole diagnosoitu tarvittavalla tarkkuudella ja asiantuntemuksella!

    Persoonallisuushäiriö on huomattavasti vakavampi asia kuin nuha!
    Meinaatko, ettei persoonallisuushäiriöiset tee esim. murhia? Tai että he ovat itselleenkään vaarattomia...

    Tässäpä se, ette/et tunne asiaa ensinkään. Luulet vain.
    Luulo ei edelleenkään ole tiedon väärti.

    Siis mikä tässä on oikea kaava? Millä perusteilla kannattaisi näissä vastaavissa tapauksissa mennä psykiatrille? Ja jos persoonallisuushäiriötä epäillessä asianomainen ei itse suostu psykiatrille, mitä sitten tehdään?

    Äläkä sano, ettei persoonallisuushäiriötä saa edes epäillä, jos ei ole psykiatrin mielipidettä. Epäilläänhän muitakin tauteja (esim syöpää, sydänvikaa) ja juuri siksi mennään lääkäriin, että saadaan diagnoosi varmistetuksi tai poissuljetuksi.

    Ja mikä olisi luultavasti psykiatrin hoitoehdotus? Ehkä niitä on erilaisia tapauksesta riippuen, mutta muutama kuvaava esimerkki, jos sellaisia on?

    homma ei toimi kuten kuumeen mittaaminen tai verenpaineen, joista heti näkee että potilaalla on tai ei ole.

    Psykiatriassa hoitosuhde on pitkä, ennen kuin edes varmaksi mitään tiedetään.
    On olemassa myös kaikenlaisia testejä, joita voidaan käyttää, mutta nekään eivät tuo ehdotonta varmuutta. Ehkä suuntaa vain.

    Hoitoon ei mennä ennen diagnoosia, varmennettua diagnoosia.

    "Hoitoon ei mennä ennen diagnoosia, varmennettua diagnoosia"... Siis esimerkiksi minä en voi mennä psykiatrin tai psykologin luo hakemaan "hoitoa" pahaan olooni kun minulla ei ole varmennettua diagnoosia itsestäni näytettäväksi hänelle. Mistä niitä "varmennettuja" saa että pääsisi alkuun? Kiva kun valistat. Minun hammassärkynikin oli varmaan luulosairautta vaikka se ihan hammassäryltä tuntui mutta kun olen amatööri.

    Äänestä

  • mira kirjoitti:

    että nyt ei olekaan itseen kohdistuvasta diagnosoinnista kyse, vaan toiseen henkilöön kohdistuvasta.
    Tässä eräs pääpointti asiaan.

    Oletko kuullut että syöpähoito aletaan naapurillesi sinun pyynnöstäsi ilman diagnoosia, jonka lääkäri on varmentanut???

    ...että moni vaimo joutuu pakottamaan miehensä lääkäriin sellaisten oireiden takia, jotka viittaavat syöpään, sydänvikaan tai masennukseen. Kaikki nuo hengenvaarallisia sairauksia. Ja sillä keinolla syöpä löytyy ajoissa. Ei noitakaan tauteja hoideta, ennen kuin diagnoosi löytyy, mutta oireita näkyy kyllä - ihan sama juttu tuon narsismihäiriön kanssa. Sinun logiikkasi mukaan ei edes lääkäriin voi mennä ilman varmaa asiantuntijalausuntoa. Mitenkähän sitten yksikään ihminen päätyy hoitoon minkään vaivan takia ja selviää hengissä?

    Kannattaa nyt oikein tosissaan miettiä tätä asennetta tähän asiaan.
    Jos haluat asiasta oikeaa tietoa, etsi sitä.
    Tämä ei ehkä ole paras paikka, eikä täällä saa asiantuntevia neuvoja.

    Jokainen päättää lääkäriin menostaaan itse, eikä hae ensin syytä täältä.
    Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • merja kirjoitti:

    Viestien kirjoittajien alkuperäinen tarkoitus oli ilmeisesti pohtia parisuhteissaan ilmenneitä ongelmia. Puolisoiden käyttäytymisestä on löytynyt yhteneviä piirteitä, kirjoittajat ovat halunneet pohtia selviytymistään, tilanteitaan ja seikkoja jotka mahdollisesti ovat johtaneet/ altistaneet kyseisiin käyttäytymismalleihin.

    Ongelmaksi muodostui sana "diagnoosi". Mielenterveyden ongelmat ovat yhä eräänlaisia tabuja, joiden avulla henkilö voidaan helposti leimata "hulluksi". Kuitenkin ne ovat hyvin tavanomaisia ongelmia, suurin osa jopa parannettavissa.

    Mielenterveysongelmat voivat kohdata meitä jokaista jossain elämämme vaiheessa. Kukaan ei siis ole niille immuuni.

    Muutamia verkkolinnkejä aiheesta löytyy ohessa. ne ovat tutustumisen arvoisia, kenellä vain kiinnostusta riittää. Osa on tarkoitettu ammattihenkilöstölle, mutta ovat mielestäni melko "kansantajuisia" myös maallikon luettavaksi.

    http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_9.html

    http://www.omaisten.org/labyrintti/juttu.html

    Psykoterapiasta:

    http://www.promente.fi/kenelle.htm

    http://www.a-klinikka.fi/jss/koulutus/aineisto/Linehanin_hoitomalli_1.pdf

    ja mielenterveydestä yleensä:

    http://www.mielenterveysseura.fi/

    Ottamatta kantaa sen enempää diagnooseihin ja muuhun kirjoitusten sisältöön toivotan aurinkoista kevättä kaikille lukijoille.

    ...kommentoikin, keskustelussa oli kyse ihmisten samantapaisista ongelmista eikä itse diagnoosista. Siinä minun pohjimmainen asenteeni. Tämä vain on mennyt siihen, että toiset puhuvat aidasta ja toiset aidan seipäästä.

    sen voi todeta ainoastaan lääkäri. Ja "luonnehäiriöstä kärsivien puolisoita" etsittiin aloituksessa.

    Pikaiseen tahtiin ilmestyi "lista", mistä saattoi kukin katsoa oliko puoliso "luonnehäiriöinen". Siis ts. tehdä oma diagnoosi.

    Näin sen ei kuulu todellakaan mennnä.

    Se tieto joko on, tai sitten sitä ei ole, jolloin ei ole kyse aloittajan tarkoittamasta asiasta.

    OK?

    Äänestä

  • Freud kirjoitti:

    Viestien kirjoittajien alkuperäinen tarkoitus oli ilmeisesti pohtia parisuhteissaan ilmenneitä ongelmia. Puolisoiden käyttäytymisestä on löytynyt yhteneviä piirteitä, kirjoittajat ovat halunneet pohtia selviytymistään, tilanteitaan ja seikkoja jotka mahdollisesti ovat johtaneet/ altistaneet kyseisiin käyttäytymismalleihin.

    Ongelmaksi muodostui sana "diagnoosi". Mielenterveyden ongelmat ovat yhä eräänlaisia tabuja, joiden avulla henkilö voidaan helposti leimata "hulluksi". Kuitenkin ne ovat hyvin tavanomaisia ongelmia, suurin osa jopa parannettavissa.

    Mielenterveysongelmat voivat kohdata meitä jokaista jossain elämämme vaiheessa. Kukaan ei siis ole niille immuuni.

    Muutamia verkkolinnkejä aiheesta löytyy ohessa. ne ovat tutustumisen arvoisia, kenellä vain kiinnostusta riittää. Osa on tarkoitettu ammattihenkilöstölle, mutta ovat mielestäni melko "kansantajuisia" myös maallikon luettavaksi.

    http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_9.html

    http://www.omaisten.org/labyrintti/juttu.html

    Psykoterapiasta:

    http://www.promente.fi/kenelle.htm

    http://www.a-klinikka.fi/jss/koulutus/aineisto/Linehanin_hoitomalli_1.pdf

    ja mielenterveydestä yleensä:

    http://www.mielenterveysseura.fi/

    Ottamatta kantaa sen enempää diagnooseihin ja muuhun kirjoitusten sisältöön toivotan aurinkoista kevättä kaikille lukijoille.

    luonnehäiriö ja persoonallisuushäiriö, jos kyseessä on v-mäinen puoliso?

    Ymmärtänet ettei kyseessä ole sama asia!
    Vai ymmärrätkö?

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    siksi kommentoinkin kuten kommentoin. Älytöntä pitää sellaista todennettuna, jota ei ole diagnosoitu tarvittavalla tarkkuudella ja asiantuntemuksella!

    Persoonallisuushäiriö on huomattavasti vakavampi asia kuin nuha!
    Meinaatko, ettei persoonallisuushäiriöiset tee esim. murhia? Tai että he ovat itselleenkään vaarattomia...

    Tässäpä se, ette/et tunne asiaa ensinkään. Luulet vain.
    Luulo ei edelleenkään ole tiedon väärti.

    että olet kaisa keskustelupalstalla. Sairaalat ja lääkärinvastaanotot erikseen. Siellä puuhastelevat ammattilaiset oikein termein ja diagnoosein. Täällä saa nk. maalaisjärki puhua. Siis saa, mikäli eivät viisastelijat sekaannu.

    Äänestä

Luin näitä kirjoituksia ja jotain valkeni aivan selvästi. Muutama vuosi sitten päättyi vähän reilu vuoden kestänyt suhde tällaiseen ihmiseen. Alussa kaikki meni tietty hyvin, pienet kinat ja eripuran otin vastaan sillä, että "kaikissa suhteissahan on riitoja ja erimielisyyksiä". Kunnes...

Ennenpitkää huomasin, että en saanut liikkua yksin juuri missään. Kotiin tuli tarkistussoittoja, jopa keskellä yötä. Jos puhelin soi liian kauan; huono asia -miksi et vastaa aikaisemmin, onko sinulla seuraa siellä? Jos taas vastasin heti -miksi sinulla on kiire vastata, yritätkö salata jotain? Suihkussa ja vessassa oleminen ei riittänyt selitykseksi siitä etten ollut tavattvissa. Mies saattoi tosin itse olla muutaman päivän pimennossa, tavoittamattomissa tai lähteä ihan van "reissulle" kertomatta minne ja kuinka pitkäksi aikaa.

Tekemäni ruoka ei maistunut, jos taas yritin jotain parempaa -mistä nyt tuulee, onko jotain kerrottavaa?

Minun oli luovuttava miespuolisista hyvänpäiväntuttavista, opiskelu- ja työtovereista jotka olivat miehiä. Jos satuin vilkaisemaan muualle, mies yhdisti sen heti siihen, että katselin jotakuta muuta miestä "sillä silmällä".

Jatkuvasti hän puhui tunteistaan, kuinka häntä satutti minun "valehteluni" ja "uskottomuuteni" ja kuinka paljon hän minua silti rakasti. Välillä oli toki parempia aikoja.

Jos olin hiljaa -ei hyvä, et halua puhua, mitä salaat? Jos taas yritin puhua, olin kiusankappale joka oli aina nalkuttamassa.

Mies maksatti minulla laskunsa, vuokra maksettiin puoleksi (koska oleskelin melko paljon hänen asunnollaan), hankin ruokaa jääkaappiin ja sain kuulla olevani elättinä ja käyttäväni häntä taloudellisesti hyväksi (tämän kuulin eräässä puhelinkeskustelussa jonka hän kävi ystävänsä kanssa).

Naiset alkoivat soitella hänelle, hän kävi oluella naistuttavansa kanssa, mitään ei kuulemma tapahtunut ja se oli aivan normaalia, että ystävien kanssa voi käydä "ulkona". Toki on, mutta ei puhettakaan siitä että minulle olisi suotu sama vapaus.

Tilanne kärjistyi sitten niin, että tavaroitani alkoi lennellä pitkin honeistoa. Lähdin keskiyöllä 20 asteen pakkaseen rahattomana, ilman puhelinta kävelemään koska mies heitti minut ulos. Viimein sain sen yhden ainoan iskun vasten kasvoja, pakkasin kamani ja häivyin. Syy oli kuulemma minun, pelkkä olemassaoloni sai hänet raivon partaalle.

Mies heittäytyi herttaiseksi, soitteli, lupaili yhtä hyvää ja kahta kaunista. Sain kuitenkin tarpeekseni, raja oli ylitetty. Vielä puoli vuotta eron jälkeen mies soitti, kyseli kuulumisia, pyysi käymään; "Mehän sovimme niin hyvin yhteen"

Yksin on hyvä.

Äänestä
  • Huvittavinta tässä kaikessa näin jälkikäteen ajateltuna on, että mies sai minut todellakin uskomaan, että vika on minussa. Missään nimessä se ei voi olla hänessä, vaan sen oltava siis minussa; koska minä provosoin jo pelkällä olemassaolollani.

    Äänestä

  • Elisabeth kirjoitti:

    Huvittavinta tässä kaikessa näin jälkikäteen ajateltuna on, että mies sai minut todellakin uskomaan, että vika on minussa. Missään nimessä se ei voi olla hänessä, vaan sen oltava siis minussa; koska minä provosoin jo pelkällä olemassaolollani.

    Juuri niinhän minäkin aina sain kuulla: minä provosoin, minä teen kaiken väärin. Mies saattoi keskustella muka asioita selväksi, mutta lopputulos oli aina sama: minä käyttäydyin tavalla joka aiheutti kaiken, minä sanoin asiat väärin, olin mahdoton. Jas siitä seurasi julmaa sadistista henkistä väkivaltaa jopa vuorokausien ajan putkeen.

    Missä vaiheessa tajusit että syy ei ole sinun? Terapeutin luonako? Miten olet päässyt yli suhteesta?

    Se on kyllä yllättävää, miten voimakkaasti ihminen voi hallita toisen ajatuksia ja manipuloida niitä haluamaansa suuntaan.

    Tajusin tilanteen pikku hiljaa, vaikka kesti todella pitkään, kun todella uskoin, mitä mies sanoi, eli syytin itseäni kaikesta meidän suhteessa pieleen menneestä. Olen lukenut jonkin verran psykologista kirjallisuutta ja tunnistin oireita lukemani perusteella. Kun oireet vähitellen pahenivat ja olin niiden edessä ihan voimaton, ehdotin terapiaa. Uskoin viimeisseen asti miehen paranemiseen. Kun hän katkaisi terapian kesken ja aloin käydä siellä yksin, niin vasta sitten terapeutin kanssa käymieni keskustelujen perusteella tajusin, että tätä miestä ei voi rakkaudella parantaa, vaan itseni säästääkseni minun on lähdettävä suhteesta.

    vai miten se nyt meni... Syyllisyys voi olla todella valtava, aiheetonkin syyllisyys. Olen ihmetellyt itseäni näin jälkeenpäin, miten olen voinut vieläpä pyytää anteeksi käytöstäni, jossa ei näin myöhemmin ajatellen ole ollut mitään vikaa.

    Äänestä

Tämän avulla maallikko voi auttaa itseään tunnistamaan mihin kannattaa kiinnittää huomiota. En ole psykiatri, vaain entinen uhri; ja olisin arvostanut kovasti tämänkaltaista listaa.

Narsismille on määritelty yhdeksän diagnoosikriteeriä. Narsismin diagnoosi edellyttää että vähintään viisi niistä toteutuu:

1.Tuntee itsensä mahtavaksi, suureksi ja hyvin tärkeäksi (esimerkiksi liioittelee saavutuksia, kykyjä, taitoja, kontakteja ja persoonallisuuden piirteitä valehteluun asti, ja vaatii tulla tunnustetuksi ylemmänasteisena ilman vertailukelpoisia todellisia saavutuksia);

2. Pakonomaisia fantasioita rajattomasta menestyksestä: maine, pelottava voima tai kaikkivaltius, vertaansa vailla oleva loistokkuus (älyllinen narsisti), ruumiillinen kauneus tai seksuaalinen kyky (ruumiillinen narsisti), tai ideaalinen, loputtomiin kestävä rakkaus tai intohimo;

3. On syvästi vakuuttunut omasta ainutlaatuisuudestaan, minkä tähden vain muut erityiset tai ainutlaatuiset ihmiset (tai instituutiot) voivat ymmärtää häntä, kohdella häntä oikein tai ovat hänen seuransa arvoisia;

4. Vaatii ylenpalttista ihailua, palvontaa, huomiota ja mielenkiintoa - tai sen puuttuessa vaatii olla pelottava ja pahamaineinen;

5. Kokee olevansa oikeutettu. Vaatii automaattista ja täydellistä omien epärealististen odotustensa täyttämistä - erityistä ja etuoikeutettua kohtelua;

6. "Riistää" ihmissuhteita, toisin sanoen käyttää muita omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen;

7. Vailla empatiaa. On kykenemätön tai haluton tunnustamaan tai hyväksymään muiden tunteita, tarpeita, tärkeysjärjestyksiä ja valintoja sekä samaistumaan niihin;

8. On jatkuvasti kateellinen muille ja etsii keinoja loukata tai tuhota turhautumisensa kohteita. Kärsii vainoharhaisista mielikuvista koska uskoo että muut kokevat hänet samoin ja todennäköisesti toimivat samalla tavalla;

9. Käyttäytyy ylimielisesti ja koppavasti. Tuntee olevansa ylivoimainen, kaikkeen kykenevä, kaiken tietävä, voittamaton, immuuni, "lain yläpuolella", ja kaikkialla läsnä oleva (maaginen ajattelu). Raivostuu ollessaan turhautunut, kohdatessaan vastarintaa, tai kun sellaiset ihmiset nuhtelevat häntä, joita hän pitää alempiarvoisina ja arvottomina.

Useimmat narsistit (75%) ovat miehiä.

Diagnoosiin liittyy usein muita persoonallisuushäiriöitä, aineiden väärinkäyttöä tai impulsiivista ja yltiöpäistä käyttäytymistä.

Narsismi syntyy varhaislapsuudessa, lapsuudessa ja varhaisessa nuoruudessa. Se liittyy yleensä lapsuudessa olleeseen väärinkäyttöön tai traumaan joka on vanhempien, auktoriteettien tai ikätoverien aikaansaama.

Narsistit ovat joko "älyllisiä" (saavat Narsistisen Lähteensä älykkyydestään tai akateemisista saavutuksistaan) - tai "ruumiillisia" (saavat Narsistisen Lähteensä fysiikastaan, harjoituksesta, fyysisestä tai seksuaalisesta kyvykkyydestään ja "valloituksistaan").

Klassinen narsisti on itseensä luottava, kompensoiva narsisti peittää ylimielisellä käyttäytymisellään syvällä olevan oman arvonsa puuttumisen, ja käännetty narsisti on läheisriippuva joka pitää huolta klassisen narsistin emotionaalisista tarpeista.

Hoidetaan puheterapialla. Aikuisen narsistin paranemisennuste on huono, vaikka hänen sopeutumisensa elämään ja muihin ihmisiin voi parantua hoidolla. Lääkitystä käytetään sivuilmiöiden ja käyttäytymisen hoitoon (kuten mielialojen vaihteluun ja pakkomielteisyyteen) - tavallisesti se onnistuu jonkin verran.

Narsistien ominaisuuksia:

Itsekeskeinen. Hänen tarpeensa ovat kaikkein tärkeimmät.

Ei katumusta virheiden tai väärintekojen jälkeen

Epäluotettava, kykenemätön sitoutumaan

Ei piittaa tekojensa seurauksista.

Projisoi vikansa muihin. Kova syyttämään, ei koskaan hänen vikansa.

Omatunto vajavainen tai olematon.

Epäherkkä toisten tarpeille ja tunteille.

Hyvä julkisivu (yksi tai useampia) jolla tehdä vaikutus ja saada valta.

Huono stressinsietokyky. Herkkä suuttumaan ja raivoamaan.

Oikeutettu manipuloimaan ihmisiä täyttääkseen tarpeensa.

Järkiperäistää helposti. Elää järjellä. Vääntää keskustelun omaksi edukseen toisen kustannuksella. Jos joutuu ansaan, jatkaa puhumista, vaihtaa aihetta tai suuttuu.

Piintynyt valehtelu.

Valtava tarve kontrolloida tilanteita, keskusteluja ja muita ihmisiä.

Ei todellisia arvoja. Opportunisti. Arvot vaihtuvat tilanteen mukaan.

Antaa itsestään usein empaattisen ja ymmärtäväisen vaikutelman jotta voisi manipuloida muita.

Vihaisia ja ailahtelevia tunnetiloja.

Käyttää seksiä kontrolloimiseen.

Ei jaa omia ajatuksiaan, motiivejaan eikä tunteitaan.
Kontrolloi keskusteluja. Täytyy sanoa ensimmäinen ja viimeinen sana.

Hyvin hidas antamaan anteeksi. Roikkuu katkeruudessa.

Salainen elämä. Piilottaa rahansa, ystävänsä ja aktiviteettinsa.

Pitää muiden ärsyttämisestä. Pitää kaaoksen ja hajaannuksen luomisesta ilman syytä.

Ailahtelevat tunteet - muuttuu hetkessä mukavasta vihaiseksi ilman merkittävää syytä.

Epäonnistuu usein taloudellisten asioiden hoitamisessa.

Ilmaisee harvoin arvostusta.

Suureellinen. Vakuuttunut siitä että hän tietää enemmän kuin muut ja tekee kaiken oikein.

Ei kykene näkemään omaa osuuttaan suhteessa toisiin ihmisiin. Puolustautuu nuhdeltaessa. Ei koskaan hänen vikansa.

Voi näyttää herkältä ja kyynelehtiä. Tämä on näyttelemistä tai turhautumista mutta ei surua.

Rikkoo ihmisten sydämet tehdäkseen heistä hänessä riippuvia.

Tarvitsee uhkauksia tai painostusta saadakseen muut pysymään lähellään.

Sabotoi kumppania. Haluaa tämän olevan onnellinen vain itsensä kautta. Ei salli kumppanille ulkopuolisia tuttavia eikä kiinnostuksen kohteita.

Hyvin ristiriitainen.

Vakuuttava. Täytyy vakuuttaa muut tulemaan hänen puolelleen.

Kätkee todellisen itsensä. Aina "päällä".

Ystävällinen vain jos saa sinulta sen mitä hän tahtoo.

Hänen on oltava oikeassa, voitettava ja näytettävä hyvältä.

Ilmoittaa, ei keskustele. Kertoo, ei kysy.

Ei puhu avoimesti. Salaiset motiivit.

Kontrolloi muiden rahoja mutta käyttää itse vapaasti.

Jatkuva "Olen OK ja voin hyvin, eikä minun tarvitse kuunnella sinun näkökantojasi tai ajatuksiasi".

Kokee olevansa aina väärinymmärretty.

Tunnet olosi kurjaksi hänen lähellään. Hän kuluttaa sinua.

Ei kuuntele koska ei välitä.

Hänen tunteistaan puhutaan mutta ei kumppanin.

Ei ole kiinnostunut ongelmien ratkaisemisesta.

Erittäin hyvä lukemaan muita, jotta voisi manipuloida heitä

Äänestä
  • Vaikka yksitoikkoista luettavaa... siinä mielessä että kun mietin aiempaa suhdettani: "tuo sopii, tuokin ja tuo ja tuo jatuotuotuo...." :)

    Äänestä

  • näistä diagnoosin teoista täällä. Se ei ole oikein ketään kohtaan ja kaikkein vähiten "potilasta" itseään kohtaan.
    Narsismi on myös täysin normaali tunne, se kuuluu ihmisluontoon.

    Toivon todella, että tämänlaatuiselle puoskaroinnille palstalla laitetaan piste.

    Jos ei muuten nin sefu saa poistaa koko joutavan ketjun. Tai menkää ao.palstalle (Terveys) tekemään toisistanne diagnooseja. Tämä parisuhteisiin kuulu.
    Minä ainakin ilmoitan asiattomasta.

    Äänestä

  • Elisabeth kirjoitti:

    Vaikka yksitoikkoista luettavaa... siinä mielessä että kun mietin aiempaa suhdettani: "tuo sopii, tuokin ja tuo ja tuo jatuotuotuo...." :)

    et tiedä, mitä persoonallisuushäiriö ehdottomasti vaatii todentuakseen. Näin jää diagnoosin teko mahdottomaksi.
    Joten miksi edes yrittää?

    Äänestä

  • mínä vain kirjoitti:

    näistä diagnoosin teoista täällä. Se ei ole oikein ketään kohtaan ja kaikkein vähiten "potilasta" itseään kohtaan.
    Narsismi on myös täysin normaali tunne, se kuuluu ihmisluontoon.

    Toivon todella, että tämänlaatuiselle puoskaroinnille palstalla laitetaan piste.

    Jos ei muuten nin sefu saa poistaa koko joutavan ketjun. Tai menkää ao.palstalle (Terveys) tekemään toisistanne diagnooseja. Tämä parisuhteisiin kuulu.
    Minä ainakin ilmoitan asiattomasta.

    On olemassa normaalia narsismia ja narsismihäiriö.

    Ja kyllä se kuuluu parisuhteeseen, jos toinen osapuoli sairastuu toisen liiallisen narsismin takia.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    et tiedä, mitä persoonallisuushäiriö ehdottomasti vaatii todentuakseen. Näin jää diagnoosin teko mahdottomaksi.
    Joten miksi edes yrittää?

    Että haluat puuttua myös tähän asiaan. Uskoisin olevani omien asioideni asintuntija? Kuten meistä jokainen.

    En tee diagnooseja, en ole edes puhunut niistä. Jos muuta väität, lue uudelleen.

    Vain lääkäri voi tehdä diagnoosin ja kirjoittaa lääkemääräyksen. Lääkärin tunnistaa siitä, että usein ammattinimikkeen perässä on -atri.

    Sanoin huomaavani samoja piirteitä entisessä puolisossa kuin mitä listassa oli lueteltu. "Omaan käyttöön" lista on aika mielenkiintoinen. Kannattaisi sinunkin lukea se läpi.

    Kannattaa pitää puurot ja vellit erillään. Luetun ymmärtäminen on myös taito jota voi harjoitella.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    et tiedä, mitä persoonallisuushäiriö ehdottomasti vaatii todentuakseen. Näin jää diagnoosin teko mahdottomaksi.
    Joten miksi edes yrittää?

    Jos sitten tiedät mitkä ne kriteerit ovat, niin voisitko jakaa ne meidän kanssa? Kun ongelma on kuitenkin olemassa, niin siksi joutuu yrittämään.
    Ja voisitko ystävällisesti vielä kertoa mistä ja miksi ne kriteerit tiedät, kiitos.

    Äänestä

  • nainen78 kirjoitti:

    on rikos.
    Ketään ei saa yllyttää rikoseen eikä ainkaan täällä. Joten olepa tarkkana ettei nimike rikokseen yllytys täyty!
    Miten kukaan, edes lääkäri, voisi kertoa mitään varmaa mistään, jos ei edes näe potilasta?
    Vastuullinen ei niin teekään.

    Oletko koskaan kuullut heistä, jotka sairastuvat lääkärikirjoista? Ilmiö on sama.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    et tiedä, mitä persoonallisuushäiriö ehdottomasti vaatii todentuakseen. Näin jää diagnoosin teko mahdottomaksi.
    Joten miksi edes yrittää?

    Kuka tässä on diagnoosia yrittänyt mitenkään (lääke)tieteellisellä tasolla tehdä? Palsta on nimeltään "parisuhde", ja kuvitellakseni myös jollakin tasolla häiriintyneen puolison uhriksi joutuneet ovat oikeutettuja kertomaan kokemuksistaan ja keskustelemaan.

    Me emme voi internetissä tehdä toisistamme diagnooseja, sen tajuaa jokainen vähänkin järjissään oleva. Lähettämäni lista saattaa auttaa jotakuta asettamaan omat kokemuksensa jonkinlaiseen viitekehykseen ja selviämään paremmin. Jos tämä sinua kovasti häiritsee, niin kannattaisi ehkä jättää lukematta.

    Kaikkea sairasta ja häiriintynyttä ei koskaan diagnosoida. Tämä ei poista inhimillistä kärsimystä, eikä varmastikaan kukaan asiaa kokematon kärsi siitä että häiriintyneen ihmisen uhrit käsittävät vian olevan puolison mielessä eikä itsessä.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    millainen henkilö listasi lukee, etkä tiedä, mitä hän sillä saa aikaan!

    Sen takia on vastuutonta kirjoitella asiasta mitään ymmärtämättä!

    Persoonallisuushäiriöt ovat mielenterveysongelmia, eivätkä liity parisuhteisiin. Täällä on olemassa myös mielenterveyssaitti, joten TERVEMENOA!

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    on rikos.
    Ketään ei saa yllyttää rikoseen eikä ainkaan täällä. Joten olepa tarkkana ettei nimike rikokseen yllytys täyty!
    Miten kukaan, edes lääkäri, voisi kertoa mitään varmaa mistään, jos ei edes näe potilasta?
    Vastuullinen ei niin teekään.

    Oletko koskaan kuullut heistä, jotka sairastuvat lääkärikirjoista? Ilmiö on sama.

    Siis, en tietääkseni ole puoskaroinut vielä ketään... Yritin vain kysyä sinulta neuvoa, että mitkä ne kriteerit sille persoonallisuushäiriölle on kun kerran tunnut tietävän,en odota mitään diagnoosia, jolloin et varmaankaan voi pitää itseäsi puoskarina jos vaan kerrot faktat. Ja mistä ne tiedot saa ja miten ne tiedät. Vastausta odotan edelleen ja olisin siitä kiitollinen.

    vaatii AINA asiakkaaseen lähikontaktin, mielellään useamman kuin yhden.
    Ymmärtänet, että koko psykiatrian kirjan kirjoittaminen tähän on työläs juttu kelle tahansa. Ja sitten vielä sinun pitäisi ymmärtää, mistä kirjoitin.

    Kuten sanoin: VARMAA TIETOA EI SAA LÄÄKÄRIKÄÄN KUIN MONEN HOITOKERRAN/TAPAAMISEN JÄLKEEN. Joten näissä olosuhteissa, antakaa herran tähden olla!

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    millainen henkilö listasi lukee, etkä tiedä, mitä hän sillä saa aikaan!

    Sen takia on vastuutonta kirjoitella asiasta mitään ymmärtämättä!

    Persoonallisuushäiriöt ovat mielenterveysongelmia, eivätkä liity parisuhteisiin. Täällä on olemassa myös mielenterveyssaitti, joten TERVEMENOA!

    Olen ollut parisuhteessa häirintyneeseen ihmiseen, joten se asia kyllä kuuluu myös parisuhdeotsikon alle. Ei kaikkea voi jakaa mustavalkoisesti yhden otsikon alle. Siinä ehkä piilee ongelmasi, et näe että mahdollisen selityksen tarjoaminen ei ole kenekään manipuloimista tai diagnosointia? Senhän toki tiedät vain itse, mitä vaikuttimesi ovat.

    Sinun logiikallasi netissä ei saisi nähtävästi olla ylipäänsä mitään informaatiota mistään, koska joku saattaa ymmärtää sen väärin. minun ymmärtämisestäni tai ymmärtämättömyydestäni sinulla ei ole mitään muuta tietoa kuin omat oletuksesi, joten fiksuna ihmisenä jättänet tuollaisen saivartelun pois.

    uskoisin etten ole mikään suunnaton auktoriteetti kenenkään täällä surffaajan elämässä, joten tuskin on pelkoa siitä että saisin normaalin ihmisen raiteiltaan tuolla lainauksella. vähemmänkin terve osaa sitäpaitsi hakea netistä hakusanoilla kaikenlaista tietoa, jolla on enemmän painoarvoa kuin minun henkilökohtaisilla kommenteillani.

    Edelleen, miksi sinua sieppaa että jollakin tavalla häiriintyneen ihmisen uhrit saavat jonkinlaisen viitekehyksen tapahtumille? Kukaan on tuskin lähdössä tekemään *virallisia* diagnooseja tai julkaisemassa puolisonsa kuvaa hesarin etusivulla. Jos joku näin äärimmäisiin tekoihin menisikin, se olisi jo epänormaalia ja tuskin netissä esiintyneen kirjoituksen aikaansaamaa.

    Ja tämä keskustelu siis häiritsee sinua koska...?

    parisuhteesi ongelma siis peräisin sinusta?

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    parisuhteesi ongelma siis peräisin sinusta?

    Yrität siis vältellä vastaamista keksimällä uusia kysymyksiä?

    Ja vastaus: ei ollut. Tunnen jälkeeni tulleita miehen uhreja kolme, ja kaikkien kokemukset ovat olleet pelottavan samanlaisia. Olen nykyisin avioliitossa kivan, tavallisen miehen kanssa; ennen tätä häiriintynyttä tai hänen jälkeensä en ole vastaavaan törmännyt.

    Josko nyt vastaisit siihen, miksi sinua häiritsee tämä keskustelu? Vai hukkuiko pointtisi itseltäsikin?

    se ei kuulu parisuhteisiin, eikä ole asiallista diagnosoida maallikkona asioista, joista ewi mitään ymmärrä!

    Jos juttu ei ollut sinusta kotoisin, eikä parisuhtestanne, vaan miehesi sairaudesta, silloin oikea osoite on "mielenterveyspalsta".

    Jos sinulle huomenna todetaan sydänvika, onko se aiheeltaan parisuhdeasia?

    muistathan sitten kaikissa sairauksissa, joita itsessäsi epäilet mennä parisuhdeterapeutille, jos olet suhteessa, kun oireet alkavat.
    Logiikkasi mukaan näin sinun on toimittava.

    Yksi vaikeus on juuri tuo uskottavuuskysymys. Jos kumppani osaa ihmisten ilmoilla käyttäytyä, olla huolehtivainen ja hurmaava; "Eihän teillä VOI olla mitään ongelmia". Kenelle siis kertoa mitä seinien sisällä tapahtuu, varsinkin kun omiin ystäviin saa vain rajoitetusti pitää yhteyttä?

    Itse tutustuin entisen kumppanin edellisiin naisystäviin vasta myöhemmin ja kävi ilmi, että kaikki olimme läpikäyneet lähestulkoon saman.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    vaatii AINA asiakkaaseen lähikontaktin, mielellään useamman kuin yhden.
    Ymmärtänet, että koko psykiatrian kirjan kirjoittaminen tähän on työläs juttu kelle tahansa. Ja sitten vielä sinun pitäisi ymmärtää, mistä kirjoitin.

    Kuten sanoin: VARMAA TIETOA EI SAA LÄÄKÄRIKÄÄN KUIN MONEN HOITOKERRAN/TAPAAMISEN JÄLKEEN. Joten näissä olosuhteissa, antakaa herran tähden olla!

    Käsittääkseni psykiatria on alue, jossa varmaa tietoa ei saada koskaan. Jos absoluuttisen varmaa tietoa ei kaikista sairauksista pystytä saamaan fysiologisestikaan, niin miten sitten on psykiatrian laita.
    Yritinkin vain kyseenalaistaa, että kuka sinä olet täällä määrittelemään mikä on mitäkin. Ja mikä se on se yleispätevä psykiatrian kirja josta mainitsit. Ja oletko itse psykiatrian erikoislääkäri? Onko sinulla vuosien kokemus? Koulutatko koko ajan itseäsi? Tiedätkö kaiken neurologiasta? Biokemiasta? Farmakologiasta? Ym. alaan liittyvistä tieteistä? Tuskin kukaan ihminen ikinä pystyy mistään asiasta olemaan absoluuttisen varma, voidaan vain olettaa, että asia jollakin todennäköisyydellä voi olla niin.

    Ihmiset varmaankin vaan yrittivät täällä keskustella yhdistävistä kokemuksista, eivät puoskaroida ketään.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    se ei kuulu parisuhteisiin, eikä ole asiallista diagnosoida maallikkona asioista, joista ewi mitään ymmärrä!

    Jos juttu ei ollut sinusta kotoisin, eikä parisuhtestanne, vaan miehesi sairaudesta, silloin oikea osoite on "mielenterveyspalsta".

    Jos sinulle huomenna todetaan sydänvika, onko se aiheeltaan parisuhdeasia?

    Kun on parisuhteessa häiriintyneen ihmisen kanssa, tämä vaikuttaa väistämättä suhteeseen. Ja kuuluu siis myös parisuhdeotsikon alle. Asiaa voitaisiin myös käsitellä mielenterveysotsikon alla, mutta minä ja moni muu on valinnut toisin. Jos sinua häiritsee se että näin monella on ollut ihan oikea parisuhde häiriintyneen ihmisen kanssa, kannattaisi ehkä miettiä kenellä on ongelma.

    Referoin tähän vielä edellistä viestiäni jonka sinnikkäästi sivuutat.

    "Kukaan on tuskin lähdössä tekemään *virallisia* diagnooseja tai julkaisemassa puolisonsa kuvaa hesarin etusivulla. Jos joku näin äärimmäisiin tekoihin menisikin, se olisi jo epänormaalia ja tuskin netissä esiintyneen kirjoituksen aikaansaamaa."

    Se siitä "maallikkona diagnosoimisesta".

    Viittauksesi sydänvikaan oli hiukan outo, mutta tarkoittanet sitä, kokisinko sydänvian vaikuttavan parisuhteeseen siinä määrin että se olisi parisuhdeasia. Partnerin terveys ja sairaus vaikuttavat tietysti monella tavalla myös toisen osapuolen elämään. Sydänvikaa kokematta en voi sanoa kuinka paljon se vaikuttaa parisuhteeseen. Toisenlaista vakavaa fyysistä sairautta olen sairastanut itse, ja esimerkiksi rankan hoidon jälkeen poisjäänyt seksi on hyvin suuressa määrin parisuhdeasia. Tokihan tämä riippuu aina sairaudesta, parisuhteen laadusta ja sairauden vaikutuksista siihen.

    Minusta näyttää yhä enenevässä määrin että sinua jotenkin ahdistaa kun asiat eivät ole joko-tai. En voi edelleenkään tietää onko näin, mutta komenttisi ovat alkaneet mennä hiukan lapselliseen suuntaan. Ehkä et ole vielä kokenut että elämän ilmiöitä on vaikea tulkita yksiselittesesti? Odotan edelleen hiukan selkeämpää avstausta, muutenhan joudun arvailemaan.

    Äänestä

  • Elisabeth kirjoitti:

    Yksi vaikeus on juuri tuo uskottavuuskysymys. Jos kumppani osaa ihmisten ilmoilla käyttäytyä, olla huolehtivainen ja hurmaava; "Eihän teillä VOI olla mitään ongelmia". Kenelle siis kertoa mitä seinien sisällä tapahtuu, varsinkin kun omiin ystäviin saa vain rajoitetusti pitää yhteyttä?

    Itse tutustuin entisen kumppanin edellisiin naisystäviin vasta myöhemmin ja kävi ilmi, että kaikki olimme läpikäyneet lähestulkoon saman.

    ja kerro huolesi. Pyydä lähetettä psykiatrille.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Kun on parisuhteessa häiriintyneen ihmisen kanssa, tämä vaikuttaa väistämättä suhteeseen. Ja kuuluu siis myös parisuhdeotsikon alle. Asiaa voitaisiin myös käsitellä mielenterveysotsikon alla, mutta minä ja moni muu on valinnut toisin. Jos sinua häiritsee se että näin monella on ollut ihan oikea parisuhde häiriintyneen ihmisen kanssa, kannattaisi ehkä miettiä kenellä on ongelma.

    Referoin tähän vielä edellistä viestiäni jonka sinnikkäästi sivuutat.

    "Kukaan on tuskin lähdössä tekemään *virallisia* diagnooseja tai julkaisemassa puolisonsa kuvaa hesarin etusivulla. Jos joku näin äärimmäisiin tekoihin menisikin, se olisi jo epänormaalia ja tuskin netissä esiintyneen kirjoituksen aikaansaamaa."

    Se siitä "maallikkona diagnosoimisesta".

    Viittauksesi sydänvikaan oli hiukan outo, mutta tarkoittanet sitä, kokisinko sydänvian vaikuttavan parisuhteeseen siinä määrin että se olisi parisuhdeasia. Partnerin terveys ja sairaus vaikuttavat tietysti monella tavalla myös toisen osapuolen elämään. Sydänvikaa kokematta en voi sanoa kuinka paljon se vaikuttaa parisuhteeseen. Toisenlaista vakavaa fyysistä sairautta olen sairastanut itse, ja esimerkiksi rankan hoidon jälkeen poisjäänyt seksi on hyvin suuressa määrin parisuhdeasia. Tokihan tämä riippuu aina sairaudesta, parisuhteen laadusta ja sairauden vaikutuksista siihen.

    Minusta näyttää yhä enenevässä määrin että sinua jotenkin ahdistaa kun asiat eivät ole joko-tai. En voi edelleenkään tietää onko näin, mutta komenttisi ovat alkaneet mennä hiukan lapselliseen suuntaan. Ehkä et ole vielä kokenut että elämän ilmiöitä on vaikea tulkita yksiselittesesti? Odotan edelleen hiukan selkeämpää avstausta, muutenhan joudun arvailemaan.

    lähden ulos nauttimaan kauniista säästä. Vastaan sitten myöhemmin jos keskustelua syntyy.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    ja kerro huolesi. Pyydä lähetettä psykiatrille.

    kirveesi kiveen :)

    olevaan kysymykseeni. Jospa se siitä.

    Äänestä

  • nainen78 kirjoitti:

    Käsittääkseni psykiatria on alue, jossa varmaa tietoa ei saada koskaan. Jos absoluuttisen varmaa tietoa ei kaikista sairauksista pystytä saamaan fysiologisestikaan, niin miten sitten on psykiatrian laita.
    Yritinkin vain kyseenalaistaa, että kuka sinä olet täällä määrittelemään mikä on mitäkin. Ja mikä se on se yleispätevä psykiatrian kirja josta mainitsit. Ja oletko itse psykiatrian erikoislääkäri? Onko sinulla vuosien kokemus? Koulutatko koko ajan itseäsi? Tiedätkö kaiken neurologiasta? Biokemiasta? Farmakologiasta? Ym. alaan liittyvistä tieteistä? Tuskin kukaan ihminen ikinä pystyy mistään asiasta olemaan absoluuttisen varma, voidaan vain olettaa, että asia jollakin todennäköisyydellä voi olla niin.

    Ihmiset varmaankin vaan yrittivät täällä keskustella yhdistävistä kokemuksista, eivät puoskaroida ketään.

    on kysymys, johon olen odottanut vastauksia jo jonkin aikaa.
    Sillä emme voi keskustella ennen kuin tiedämme, mistä keskustelemme, ja miten suljemme asiaan kuulumattoman osan pois.

    Äänestä

  • parisuhteista?

    Äänestä

  • Elisabeth kirjoitti:

    kirveesi kiveen :)

    minulla ei ole kirvestä. Onko sinulla kivi?

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    minulla ei ole kirvestä. Onko sinulla kivi?

    Hyvä on, toinen metafora:

    "Ei tuuli kallioita siirrä".

    Äänestä

  • Eliasbeth kirjoitti:

    Hyvä on, toinen metafora:

    "Ei tuuli kallioita siirrä".

    minä vastasin kysymykseesi, kenelle kertoa.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    on kysymys, johon olen odottanut vastauksia jo jonkin aikaa.
    Sillä emme voi keskustella ennen kuin tiedämme, mistä keskustelemme, ja miten suljemme asiaan kuulumattoman osan pois.

    Eli sinun kanssa ei voi keskustella, jos esitän suoria kysymyksiä sinuun liittyen? Et siis voi ymmärtää edellisiä kysymyksiäni,(tyyliin; "oletko psykiatrian erikoislääkäri?"), ellet saa vastausta sitä ennen johonkin toiseen kysymykseen. Tuolla logiikalla on hieman hankala keskustella. Varsinkin kun pidät muita tyhmempinä kuin sinä. En jaksa enää edes yrittää mitään "keskustelua". Saat jäädä tänne todistelemaan. Voit vastata tähän aivan mitä haluat, saat viimeisen sanan, kun se sinulle niin tärkeää. Heippa.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    minä vastasin kysymykseesi, kenelle kertoa.

    kun tarvitsen mielipidettäsi, kysyn sitä sinulta.

    Sinulla tuntuu olevan jäätävä tarve päästä sanomaan viimeinen sana; joten ole hyvä, täytä mielihalusi aivan miten päin lystäät.

    Ja edelleen; myös luetun ymmärtämistä voi harjoitella.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    muistathan sitten kaikissa sairauksissa, joita itsessäsi epäilet mennä parisuhdeterapeutille, jos olet suhteessa, kun oireet alkavat.
    Logiikkasi mukaan näin sinun on toimittava.

    Myönnetään, tulin laittamaan aurinkovoidetta ja jäin hihittämään koneen ääreen. Mistä sinä kaisa voit noin päätellä? Syyllistyt nyt itse siihen *pahaan* syntiin eli väität tietäväsi asioista joista et tiedä. Luepa uudelleen ihan ajatuksen kanssa ja mieti missä kohtaa olen sanonut koskaan käyneeni parisuhdeterapiassa. Tai väittäneeni, että parisuhdeterapialla hoidetaan fyysisiä sairauksia? Se, että lähes kaikki asiani vaikuttavat välillisesti tai välittömästi parisuhteeseenkin, on aivan eri asia.

    Kommenttisi kertoo sinun logiikastasi, ei minun. Vink vink.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    olevaan kysymykseeni. Jospa se siitä.

    ...useampaan otteeseen. Sinun vain pitäisi lukea ja ymmärtää viestini jotta käsittäisit minun tehneen sen jo parissakin viestissä. Mutta kerrataan:

    "Kuka tässä on diagnoosia yrittänyt mitenkään (lääke)tieteellisellä tasolla tehdä? Palsta on nimeltään "parisuhde", ja kuvitellakseni myös jollakin tasolla häiriintyneen puolison uhriksi joutuneet ovat oikeutettuja kertomaan kokemuksistaan ja keskustelemaan.

    Me emme voi internetissä tehdä toisistamme diagnooseja, sen tajuaa jokainen vähänkin järjissään oleva. Lähettämäni lista saattaa auttaa jotakuta asettamaan omat kokemuksensa jonkinlaiseen viitekehykseen ja selviämään paremmin. Jos tämä sinua kovasti häiritsee, niin kannattaisi ehkä jättää lukematta.

    Kaikkea sairasta ja häiriintynyttä ei koskaan diagnosoida. Tämä ei poista inhimillistä kärsimystä, eikä varmastikaan kukaan asiaa kokematon kärsi siitä että häiriintyneen ihmisen uhrit käsittävät vian olevan puolison mielessä eikä itsessä."

    "Edelleen, miksi sinua sieppaa että jollakin tavalla häiriintyneen ihmisen uhrit saavat jonkinlaisen viitekehyksen tapahtumille? Kukaan on tuskin lähdössä tekemään *virallisia* diagnooseja tai julkaisemassa puolisonsa kuvaa hesarin etusivulla. Jos joku näin äärimmäisiin tekoihin menisikin, se olisi jo epänormaalia ja tuskin netissä esiintyneen kirjoituksen aikaansaamaa."

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Myönnetään, tulin laittamaan aurinkovoidetta ja jäin hihittämään koneen ääreen. Mistä sinä kaisa voit noin päätellä? Syyllistyt nyt itse siihen *pahaan* syntiin eli väität tietäväsi asioista joista et tiedä. Luepa uudelleen ihan ajatuksen kanssa ja mieti missä kohtaa olen sanonut koskaan käyneeni parisuhdeterapiassa. Tai väittäneeni, että parisuhdeterapialla hoidetaan fyysisiä sairauksia? Se, että lähes kaikki asiani vaikuttavat välillisesti tai välittömästi parisuhteeseenkin, on aivan eri asia.

    Kommenttisi kertoo sinun logiikastasi, ei minun. Vink vink.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000003246060

    Äänestä

  • Mutta loput ei. Oonko nyt narsisti? :O

    Äänestä

  • Huomautaisin että tuo 75 % on miehiä. Tarkoitaa niitä joilla on diagnoosi. Mutta jos tutustut enemmän aiheeseen niin kirjallisuun sanoo että naisella diaknoosin tekeminen on paljon vaikeampaa.
    Ja sanoisin kokemuksesta että luonnehäiriöinen ei parane koskaan vaikka hoidetaisiin kuinka ex- vaimolla diagnoosi tehty 9 v sitten, hoidetiiin niin terapialla, lääkeillä ja perheterapialla mutta tuloksetta . Mitä enemmän ikää sen vaikeamaksi muutui.

    Äänestä

Oma isäni on jonkin sortin luonnevikainen, todennäköisesti juuri tällainen narsisti, jos se nyt on tämän hetkinen nimike.
Oli nimike mikä hyvänsä, niin näitä ihmisiä yhdistää samat, muille ihmisille vahingolliset käyttäytymismallit.
Edesmenneen äitini itsetunnon hän tuhosi melkeinpä täysin ja aiheutti meille lapsille ikuiset haavat. Oli nimike mikä hyvänsä, niin hänen käyttäytymisensä oli juuri samanlaista, kuin mitä täällä on kuvattu.
Sitä on todellakin vaikea uskoa, koska hän osaa niin taitavasti manipuloida ja hurmata ihmisiä. Omasta perheestänikin olen ainut, joka on tajunnut, että isäni on luonnevikainen.
Nyt yritän vain hyväksyä sen, että isäni ei ole henkisesti terve, eikä tuskin koskaan tule olemaankaan.

Pysykää ihmiset erossa näistä luonnevikaisista, tai mikä se sopiva nimitys sitten onkaan. Sokeasta ei saa näkevää toivomalla.

Äänestä
  • Kysyn teiltä asian NIIN hyvin tietäviltä, että kertokaa miten suljette pois rajatilapersoonallisuuden, psykopatian, hyperaktiivisuushäiriön narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, kuulopuheitten perusteella siis.

    Kuulisin mielelläni miten sen teette ja millä perusteella.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    Kysyn teiltä asian NIIN hyvin tietäviltä, että kertokaa miten suljette pois rajatilapersoonallisuuden, psykopatian, hyperaktiivisuushäiriön narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, kuulopuheitten perusteella siis.

    vai loppuiko tieto?

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    vai loppuiko tieto?

    Voi Kaisa!
    Onpas sulla uho päällä, ihan pistää naurattaan...
    Ei kukaan jaksa sun veivaamista, kun ilmeisesti olet tällä palstalla vaan hakemassa huomiota itsellesi. Get a life =) !

    Äänestä

  • maisa kirjoitti:

    Voi Kaisa!
    Onpas sulla uho päällä, ihan pistää naurattaan...
    Ei kukaan jaksa sun veivaamista, kun ilmeisesti olet tällä palstalla vaan hakemassa huomiota itsellesi. Get a life =) !

    että haluatte puhua aiheesta, josta te ette tiedä mitään?

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    vai loppuiko tieto?

    Liian laiska kirjoittamaan omin sanoin, joten käytän hiukan copypastea.

    "Edelleen, miksi sinua sieppaa että jollakin tavalla häiriintyneen ihmisen uhrit saavat jonkinlaisen viitekehyksen tapahtumille? Kukaan on tuskin lähdössä tekemään *virallisia* diagnooseja"

    Minua ei voisi vähempää kiinnostaa mikä on virallinen diagnoosi, en koskaan tule sellaista saamaan. Haluan jakaa kokemuksia muiden onnettomien kanssa, jotka ovat törmänneet todennäköisesti narsistisesti häiriintyneeseen mieheen/naiseen. Ihmettelenpä minäkin muuten miksi et vastannut naiselle, taisi olla liian tiukkaa keskustelua ja et pärjännyt enää inttämällä.

    Kukaan muu kuin sinä ei ole ollut väittämässä että kukaan tässä keskusteluketjussa pyrkisi tieteelliseen tarkkuuteen tai diagnosiin. Ja silti vain jatkat.

    Äänestä

  • sivustakatsoja kirjoitti:

    olisi kannattanut jopa pysyäkin, koska sanottavaa ei tosissaan ollut. Olisit vaikuttanut älykkäältä sivustakatsojalta...

    Tämä ei ole paikka josta saa diagnooseja aviopuolisoiden älyttömiin tempauksiin.

    Se "lista" näistä oli viimeinen niitti. Ei sairasta ihmistä voi käsitellä kuten tervettä, eikä päinvastoin.

    Narsismissa on se "huono" puoli, että sitä esiintyy terveessäkin mielessä. Sen erottaminen persoonallisuushäiriöstä on lääkärillekin vaikeaa, joten en millään tajua pointtia keskustella asiasta, jossa mikään ei ole varmaa eikä kukaan tiedä mitään.
    Lisäksi SE EI OLE PARISUHDEONGELMA. Mustasukkaisuus ja perheväkivalta ovat, ehkäpä jossain määrin tasa-arvoasiatkin, silloin kun ne koskevat parisuhdetta, mutta että täällä väitti nim."nainen", että myös narsismi kuuluu parisuhteisiin, en enää tajua. Se on liiallisena esiintyessään (häiritsevänä) sairaus, jonka kantaja siitä kärsii! Puhutte kuin asia olisi henkilölle itselleen yhtä juhlaa. Sitä en voi hyväksyä.

    ...nimimerkki, muuten. Kuten jo sanoin niin en odota DIAGNOOSIA ja tiedän että kukaan täällä ei sitä pysty tekemään. Minä haluan tietää miten muut ovat kokeneet samanlaiset asiat.

    Äänestä

  • sivustakatsoja kirjoitti:

    ...nimimerkki, muuten. Kuten jo sanoin niin en odota DIAGNOOSIA ja tiedän että kukaan täällä ei sitä pysty tekemään. Minä haluan tietää miten muut ovat kokeneet samanlaiset asiat.

    miten kukaan voi tietää olevansa narsistisen persoonallisuushäiriöisen puoliso, jos sitä EI OLE diagnosoitu?
    Tässä ydinkysymys.
    Jos taas puhutaan yleisellä tasolla hankalista puolisoista, ei saa sekoittaa asiaan sanaa "persoonallisuushäiriö" eikä sanaa "luonnehäiriö".

    Joko menee jakeluun?

    Siis etsitäänkö tässä varmoja tapauksia, vaan höpistäänkö lämpimikseen? Kannattaa myös muistaa, että ihmisten sietokyky on erilainen, silloin kun varmistettua diagnoosia ei ole. Jollekin kaikenlainen "tottelemattomuus" puolison taholta on narsismia. Lisäksi osa manipuloi omalla käytöksellään täysin terveen puolisonsa käyttäytymään näennäisen häiriöisesti
    ...

    Varmimman ja asiantuntevimmat vastaukset, silloin kun kyseessä todella ON häiriötila saat niiltä, joilla on asiasta samaa kokemusta. Ei niiltä, jotka vain luulevat asioiden niin olevan, jonkin listan perusteella!

    ...tietää. Mutta ihminen jolla on samanlaisia kokemuskia kuin minulla, voi kertoa kuinka selvisi. Sillä ei ole mitään väliä millä tavalla entinen mies olisi diagnosoitu, minulle riittää että yllämainitut piirteet olivat hyvin näkyviä.

    En minä koskaan tule tietämään mikä on oikea diagnoosi. Siksikö en saa keskustella maallikkojen kesken siitä että tuntuu pahalta kun toinen on "hullu"? Ei minun mielestäni kukaan ollut väittänyt etsivänsä varmoja tapauksia. Tai tekemässä diagnooseja. Uskotko?

    jo aloituksessa pyydettiin kokemuksia luonnehäiriöisen puolisoilta...

    Nopeasti selvisi, ettei niitä ollut missään diagnosoitu.

    Minulla itselläni on asiasta paljon tietoa, mutta nämä eivät ole oikeita paikkoja asiasta tiedottamiseen.

    Jos joku saa syyttä hullun leiman itseensä siksi, että minä olen asialla halunnut täällä päteä...
    Pidän sellaista moraalittomana.

    Äänestä

  • kaisa kirjoitti:

    Kysyn teiltä asian NIIN hyvin tietäviltä, että kertokaa miten suljette pois rajatilapersoonallisuuden, psykopatian, hyperaktiivisuushäiriön narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, kuulopuheitten perusteella siis.

    Kuulisin mielelläni miten sen teette ja millä perusteella.

    ...sattuu olemaan ADHD, jonka kyllä osasin itsekin päätellä asiasta lukemani perusteella. Vähän reilu vuosi sitten sain myös asiaan perehtyneen psykiatrin diagnoosin. Ja osasin oirelistan perusteella sulkea itsestäni pois epäilykset narsistisesta luonnehäiriöstä. Luulisi, että psykiatrikin olisi ohimennen seurannut, voisiko minulla olla kyseisen luonnehäiriön oireita. Ja taatusti tiedän, että oman vaivani oireet saavat välillä mieheni hermostumaan, ärsyyntymään tms. Siis idioottivarmasti nämä asiat vaikuttavat myös parisuhteeseen. Siis myös noiden kirjoittajien ongelmat ovat ihan totta parisuhteen ongelmia, eivät vain sen yhden puolison.

    En siis itsekään ollut diagnosoimassa noita tämän ketjun tapauksia, enkä siis väitäkään, että heillä olisi tai ei olisi narsistista luonnehäiriötä. Kuitenkin: jos joku mahdollisen (siis ei-diagnosoidun) ADHD:n puoliso aloittaisi ketjun, jossa kuvataan minun tapaisiani oireita, kehottaisin häntä käymään asiaa koskevilla nettisivuilla ja perehtymään aiheeseen ensin. En taatusti syyttäisi heitä, kuten sinä. Minä kärsin itse omasta vaivastani, mutta kyllä se haittaa myös puolisoani, joka esimerkiksi tuskastuu jäljiltäni sekaiseen huusholliin. Siis se vaikuttaa myös parisuhteeseen.

    Keskustelussa siis oli kyse enemmänkin siitä, että sellaiset ihmiset halusivat keskustella keskenään, joiden puolisoilla oli jokin yhteinen häiritsevä piirre. On saivartelua tivata diagnoosia. Jos ADHD-oireisten puolisot alkaisivat vaihtaa kokemuksia täällä, vaikka diagnoosia ei olisi tehty, ilmaisu "ADHD-oireinen" olisi vain lyhenne koko sille litanialle, jonka monet puolisot voisivat allekirjoittaa - riippumatta siitä, onko se täsmällisen todellinen diagnoosi vai ei. Siis muu porukka yritti puhua asiasta, mutta sinä takerruit aidan seipääseen.

    Ja kyllä esimerkiksi syöpä ja sydänvika vaikuttavat myös parisuhteeseen. Vai väitätkö, ettei se vaikuta parisuhteeseen, jos toinen puoliso kuolee? Tai yhteiset suunnitelmat muuttuvat sairauden takia?

    Ja minun kommenttini viivästyi siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla on muutakin elämää kuin tämä palsta ja sinun kysymyksesi. Kyselyjesi aikaan olin tekemässä perheelle syötävää, ja illalla oli esikoiseni koulun vanhempainilta. Siis maailma ei pyöri vain sinun napasi ympärillä, Kaisaseni.

    Ja meidän perheessämme sattuu olemaan yhtä sun toista diagnoosia, jotka vaikuttavat myös perhe-elämään, mutta hullun kirjoihin ei _vielä_ kukaan ole onnistunut pääsemään. :) Ja jos pääsisi, entäs sitten? Se olisi sen ajan murhe.

    Äänestä

Näin muutaman vuoden kuluttua tapahtuneesta tunnen hiljaista riemua; minua ei silti nujerrettu. Kuljen pää pystyssä ja voin katsoa silmiin ketä tahansa vastaantulijaa.

Etäisyys auttaa laittaman asioita oikeaan järjestykseen, tuo ikäänkuin ulkopuolisen silmät tapahtuneeseen. Voin omasta puolestani allekirjoittaa lauseen :"Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa".

Heikkona hetkenä mietin missä olisin jos olisin vielä halunnut jatkaa, jos olisin antanut periksi. Mitä olisi tapahtunut, olisinko kenties vielä elossa. Niin, senkin olen kerran kuullut; "Kuolet jos et lähde nyt...."

Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita tai omista syistään pysty/ voi tehdä samaa päätöstä jonka itse tein. Täytyy sanoa, että ymmärrän heitä hyvin kaiken kokemani jälkeen. Täytyy myös uskoa, että jokaiselle koittaa hetki jolloin tietää, että on olemassa myös vaihtoehto.

Äänestä
  • oletko nyt ok, vai oletko vieläkin narsisti?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    oletko nyt ok, vai oletko vieläkin narsisti?

    Kohta meissä kaikissa asuu pieni narsisti :)

    Äänestä

Olette ehkä huomanneet saman kuin minä, yhden ihmisen sabotaasin ansioista keskusteluketjun alkuperäinen merkitys on unohtunut kokonaan. Minä aion lopettaa keskusteluun kommentoimisen tähän viestiin, koska mitä ilmeisimmin palstaterroristi kaisa ei aio lopettaa ja hän haluaa häiritä keskustelun sijasta. Ikävän onnistuneesti.

Tsemppiä kaikille joilla on kokemuksia häiriintyneestä puolisosta, älkää antaka kaisan kaltaisten pahoittaa mieltänne! :D

Lopetan nyt viestittelyn ja palaan taas kun palstalle ilmaantuu uusi kiinnostava keskustelu!

Äänestä
  • ymmärtää, että persoonallisuushäiriö ei ole sama kuin vittumainen mies.
    Vai tajusitko?

    Äänestä

  • sarianna kirjoitti:

    ymmärtää, että persoonallisuushäiriö ei ole sama kuin vittumainen mies.
    Vai tajusitko?

    Mitä höpinää. Etteikö muka persoonallissuushäiriö saattaisi aiheuttaa parisuhdeongelmia? Senverta täällä poikkeamisella ymmärsin, että kaisa (sari) ilmeisesti on mies, joka puolustaa jotakin henkeen ja vereen...

    Äänestä

  • jussi kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Kaisa,Sarianna ja Merja taitavat olla sama henkilö. Ihan samaan tyyliin uhittelevat. Todennäköisesti kyseessä on mies, joka yrittää vaan provosoida.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    vanha totuus on, että kun perusteet loppuvat asiasta, aletaan painia henkilökohtaisessa sarjassa.

    Äänestä

  • merja kirjoitti:

    vanha totuus on, että kun perusteet loppuvat asiasta, aletaan painia henkilökohtaisessa sarjassa.

    Hyväksyn näkemyksesi siltä osin, että todellista diagnoosia ei noin vain voi tehdä kuka vain.

    Jos kuitenkin ymmärsin oikein, alkuperäinen kirjoittaja käytti kyseistä termiä vain siksi, että otsikko kuvaisi, minkä _tyyppisestä_ asiasta on kysymys. Sinä ja Kaisa (ja tämä kolmas, mikä hän nyt olikaan) otitte nimityksen liian kirjaimellisesti.

    Siis toistan samaa kuin muutkin: samantapaisia asioita kokeneet halusivat keskustella aiheesta keskenään. Vertaus: jos nalkuttajan puolisot alkavat ketjun, voisitte samalla logiikalla saivarrella termin "nalkutus" käytöstä. Ja jos joku käyttää vaikkapa ilmaisua "tilanne masentaa" (ja kaikki muu osa juttua koskisi vaikkapa taloudellista tilannetta, v-mäistä puolisoa tms), voisitte saivarrella, että masennuksen pystyy toteamaan vain psykiatri - ja ihmisen kirjoituksen tarkoitus olisi kuitenkin ollut jokin ihan muu.

    Yhtä lailla joku voisi kirjoittaa olevansa vihreänä kateudesta. Samalla logiikalla Kaisan ja sinun pitäisi puuttua siihen, että ihminen ei voi muuttua väriltään vihreäksi. Sitä tarkoitan liialla kirjaimellisuudella.

    mutta luin lähes kaiken.
    Tuota, musta on väärin tehdä täällä ominpäin jostain hullua. siis jostain kolmannesta osapuolesta.
    Jos jonkun puoliso, mies tai vaimo käyttäyty noin ei sen tosiaan tarvii olla narsismin kanssa missään tekemisissä.
    Moneen kertaan tuossa joku tolkutti sitä, että diagnoosin tekeminen ei ole mikään helppo homma.
    Kukapa meistä ei olisi lukenut lääkärikirjaa ja huomannut kuinka moni juttu sopii "oireisiin", vaikka ei sairautta olekaan.
    Saati sitten kun kyseessä on kolmannen "oireet", joita maallikot yhdessä pohtivat. JOS ASIAA EI OLE TODETTU, SITÄ EI OLE OLEMASSA.
    Näinhän se menee tosielämässä.

    Kyllä kuule jonkun kolmannen osapuolen leimaaminen mielisairaaksi ja persoonallisuushäiriöiseksi (ei ole silti synonyymit) on vakava asia. Tykkäisitkö itse, jos joku tekis saman sulle?

    KUN haettiin persoonallisuushäiriöisten puolisoita, miksi siihen vastaavat sellaiset, jotka kuvittelevat (luulosairaan lailla) omistavansa sellaisen puolison?
    Miksi julkaista oikein lista ja arvottaa kenellä on se "pahin".

    Siinä olen samaa mieltä, että asia ei tänne tuossa laajuudessaan kuulu pätkääkään. Parisuhteissa ilmenevät ongelmat on lähinnä kiinni itsestä tai siitä puolisosta, mutta ei niin, että parisuhdeongelma aiheutuu toisen sairaudesta, jolle ei kai kukaan sentään mitään voi! Siinä tapauksessa, jos niin käy, ongelma on sillä, jolla ei ole sairautta. Muut ovat sitten sairaudesta purkautuvia juttuja ja sellaisina niitä myös on tulkittava.

    Sitä paitsi, ehkä täällä on joku "viirapää", joka nyt sai päähänsä että hänen puolisonsa on "lista" mukaan luonnehäiriöinen. Ajatelkaa millaiseen helvettiin olette saattaneet viattoiman sivullisen?

    On ihan oikein puolustaa oikeita termejä, koska jos muuta tarkoitetaan, miksi kirjoittaa toisin?

    Huh, varmaan nainenX:n pisin ja vaikuttavin kirjoitus. Mutta mielipide kuitenkin.

    Äänestä

  • nainenX kirjoitti:

    "JOS ASIAA EI OLE TODETTU virallisesti, SITÄ EI OLE OLEMASSA." Huh. Onneksi ei olla Pojois-Koreassa, joka lienee merkittävin tämän filosofian kannattaja. Nykyään tulee asiallista ja asiatonta tietoa tuutin täydeltä ympäri mailmaa. Annetaan kaikille oikeus mielipiteeseen ja pidetään vastuu kuulemisesta itsellä.

    Äänestä

  • zeo kirjoitti:

    sairaus. Sinä sairastat sitä mitä minä sanon. Se riittää.

    Äänestä

Hei!

Itse seurustelin narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivän miehen kanssa 5 vuotta ja erostamme on nyt n. 2 kuukautta.

Ai että elämä on helppoa ja mukavaa kun saa olla itsekseen, sitä tilannetta ei ymmärrä kun itse on siinä, mutta jälkeenpäin kun pystyy tarkastelemaan objektiivisesti kaikkea sitä paskaa, niin ei voi kuin huokaista helpotuksesta.

Aloin jo epäillä omaa mielenterveyttäni ja itsetuntoni alkoi olla pohjamudissa, nyt alan kyllä jo palautua normaaliksi! :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sunshine kirjoitti:

Hei!

Olisin kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksista parisuhteesta narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivän ihmisen kanssa. Itselläni on takana kolme vuotta kestänyt suhde tällaisen ihmisen kanssa. Vei kauan ennen kuin tajusin, että syy ei aina ollut minussa, vaikka hän niin väitti. Erostamme on nyt vähän yli kolme kuukautta ja alan vähitellen toipua vuoristoratasuhteestamme.

Ex-miehelläni on jo uusi nainen ja en voi mielessäni olla ajattelematta, että naisparka ei tiedä, mitä helvettiä pahimmillaan on luvassa. Mieshän osaa alkuvaiheessa hurmata ja hullaannuttaa. Itsekään en voinut hänet tavatessani ymmärtää, miten joku nainen oli voinut jättää niin täydellisen miehen. Karu totuus paljastui vähitellen. Henkinen väkivalta, jota narsistisesta luonteesta kärsivä ihminen käyttää voi olla äärimmäisen julmaa ja laskelmoivaa.

Kirjoitelkaa kokemuksianne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu