Miehet, auttaisitteko kertomaan mitä on mielessä miehellä, joka on jo useita kuukausia ollut ystävällinen, vitsikäs ja ihastuttava minua kohtaan. Olemme tavanneet yhteisen harrastuksen parissa. Hän aloitti pitkien katseen vaihtojen jälkeen tervehtimään minua ja lopulta aloimme jutella niitä näitä. Vaihdetaan kuulumisia, kerromme elämistämme (paitsi ei parisuhteisiin liittyvistä asioista), juttelemme harrastuksestamme ja hän auttaa ja neuvoo minua harrastuksessa eteenpäin. Olemme nähneet muuallakin ja aina hän tervehtii yhtä iloisesti ja katsoo (liian pitkään) silmiin.
Eräänä päivänä hän alkoi puhumaan vaimostaan muille ihmisille, jotka olivat läsnä, minä olin myös siinä vieressä. Jonkin ajan kuluttua tästä ihmetteli miksi olen niin vaisu. Eli olen tulkinnut hänen ystävällisyytensä väärin, hän on varattu ja kiinnostunut minusta vain, koska tahtoo aidosti neuvoa minua lajissa eteenpäin. Kysymys kuuluu onko tämä tyypillistä käytöstä miehille? Silmäniskut, kosketukset ja pitkät katseet ovat vain kevyttä flirttiä, mutta todellisuudessa haluaa vaan olla ystävällinen, ei muuta. Olen tulkinnut miehen käytöksen siis aivan väärin ja se harmittaa. Miten voin erottaa aidon ystävällisyyden muunlaisesta kiinnostuksesta jatkossa?
Vinkkejä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tässä sitä taas nähdään, että suomalaiset ymmärtävät flirtistä saman verran kuin sika sinfoniasta. Eikä sillä, ettenkö olisi pahoillani puolestasi. Oletko varma, että kyse oli enemmän miehen käytöksestä vai omasta toiveikkuudestasi?
possuja, kyllä ne musasta pitää.
Kyllä nainen sen tuntee, jos mies on kinnostunut tutustumaan lähemmin, sen vaan aistii.
Luulin, että aistin hänen kiinnostuksena, mutta selkeästi olin väärässä, koska kyseessä on varattu mies. Tilanne on jatkunut pitkään samana, mutta ymmärrän toki, ettei tästä päästä mihinkään mitä olisin toivonut. Vaimon olemassaolo sotki minun toiveet aikas lailla. :)
Ja Ratikkakuski, kyllä varmasti omilla toiveillani on osuutta tässä. Toki myös miehen käytös on ruokkinut ajatuksiani. Hurmaavaa kuitenkin, että aidosti ystävällisiä miehiä vielä löytyy, mutta kyllä silti harmittaa.
Jos teillä edelleen on jotain konkreetteja vinkkejä miten erottaa flirtti, jonka mieskin tahtoo johtavan pidemmälle, ystävällisyydestä ja kevyehköstä ajankulusta niin otan vinkkejä vastaan. Minulla nuo menivät täysin sekaisin, ja todellakin luulin, että aistin miehen kiinnostuksen oikein! No, kai tästäkin jotain oppii...