Missä määrin se on opittu juttu? Tiedättehän, kun nainen/tyttö lapsen nähdessään puhkeaa hymyyn ja lausuu jonkin ihastelevan kommentin. Asiakaspalvelutyössä olevilla naisilla tähän on jopa jonkinlainen kirjoittamaton velvollisuus, jota itse en useinkaan jaksa noudattaa etenkään, jos lapsella on itku- tai raivokohtaus meneillään.
Tapahtuuko lapsen ihastelu naisilta luonnostaan? Väittäisin, että se on jossain määrin kulttuuriimme kuuluva käytösmalli. Muuten on katkera vanhapiika-akka, ehkä lesbo, jos vauvan nähdessään ei puhkea lepertämään. Todellisuus on, että kaikkia naisia lapset eivät kiehdo.
Olen pannut merkille, että pienten lasten väsyneillä äideillä ei ole velvollisuutta lässyttää toistensa penskoille. Äidit eivät odota sitä toisiltaan tai lapsia työkseen hoitavilta.
Tapahtuuko lapsen ihastelu naisilta luonnostaan? Väittäisin, että se on jossain määrin kulttuuriimme kuuluva käytösmalli. Muuten on katkera vanhapiika-akka, ehkä lesbo, jos vauvan nähdessään ei puhkea lepertämään. Todellisuus on, että kaikkia naisia lapset eivät kiehdo.
Olen pannut merkille, että pienten lasten väsyneillä äideillä ei ole velvollisuutta lässyttää toistensa penskoille. Äidit eivät odota sitä toisiltaan tai lapsia työkseen hoitavilta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ite naisena en tuohon kategoriaan kuulu..
en vain tajua miksi mun pitäisi olla ihastunut jokaiseen räkänokkaan joita näen kaupungilla?
en vain tykkää lapsista joten en niitä myöskään ihaile kaupungilla koskaan.. en vain mahda sille mitään et en jaksa olla hymy perseessä kokoaikaa..
Ei kait sinänsä kuulu mitenkään ihastella, kyllä mä tiedän vaikka kuinka paljon naisia, jotka suhtautuu ihan neutraalisti, vaikka ihan tervejärkisiä ovatkin, eivätkä mitään lapsen vihaajia tai katkeria vanhoja piikoja sinänsä. Tuskin kukaan nyt mitenkään itku- ja raivokohtausta ihastelee, itseäni sinänsä joskus huvittaa, kun pieni lapsi on niin aito ja absoluuttinen ilmaisussaan. Väsyneenä väsyttää tietty, mutta enpä yleensä stressiä ota. Äänet, tunteet ja joskus jopa meteli kuuluu maailmaan, täällä kun on muitakin kun minä ja sitäpaitsi, minullakin niitä kaikkia on...
Tykkään lapsista yleisesti ottaen, siis että kivaahan heidän kanssaan on jutella, ihan iloa olen saanut naapurienkin lapsien jutuista, kun ovat juttutuulella. Lässytyksestä en ole ikinä pitänyt, itsekään lapsena, en lässytä enkä lepertele sillä tavalla lapsille koskaan, mielestäni se on väheksyvää. Ja on siis aina ollut, ei ole lepertelyllä minuun tehty lapsena vaikutusta, mutta ei sen puoleen: ei aikuisenakaan. En jaksa parisuhteessakaan mitään jatkuvaa kullittelua ja lässyttämistä. Eikä minulle ainakaan mitään velvollisuutta ole koskaan kukaan ladannutkaan, ehkäpä ne ketkä paineita ottavat, ottavat sitä itse ja itse alistuvat muka muitten vaatimuksiin, teeskentelyyn omien luulojensa takia, ilman että sitä todellisuudessa kukaan vaatii?
Vauvat on ihan kivoja, vaikken vieraitten vauvoja hoitaisi eikä vaipan vaihtoon ole kiirettä. Suurin osa on oikein suloisia. Kaikkien raivostukseksi tosin, tykkään yhtä paljon koiran ja kissan pennuista ja tykkään muutenkin että oikeastaan kaikkien meidän elävien lapset ovat suloisia, vauvat etenkin... No, ehkä nisäkkäiden. Ja lintujen. No, on ne kalatkin ihan kivoja, mutta ei niitä sillälailla suloisina pidä :D
Mutta lapsilla on semmoinen ihana katse, kun kaikki on uutta. Samalla iskee aina suru ja pelko siitä, että voi pientä lasta, toivottavasti elämä kohtelee sinua hyvin. Joskus sen saman näkee aikuisella, kun se nukkuu tai ei tajua, että sen näkee.
"pieni lapsi on niin aito ja absoluuttinen ilmaisussaan"
No onneksi ei olla enää aikuisena niin aitoja ja absoluuttisia, en osaa muuta sanoa.
poikkean ilmeisesti sitten tästä,sillä itse en puhkea hymyyn,lähinnä tulee kamala ärsytys päälle.
Tuli mieleen eräs kerta kun yksi tutun tuttu esitteli vauvaansa, niin sanoin lipilaariäänellä että voi kun minäkin haluaisin tuollaisen (never). Kyllä se ihastelu kuuluu asiaan ainakin naisilla. Sama koskee myös jos joku esittelee uutta kotiaan tai nomitävain..
Harvemmin ihastelen lapsia vaan ihan neutraalisti käyttäydyn, itseäni vaan ärsyttää ne vanhemmat jotka hymyilevät esim. jossain kassajonossa takanaolevalle (eli minulle) ja katsoo samalla lapseensa sekä odottaa että ihastelisin hänen lastaan.. En kuulu tähän joukkoon joka siis tekisi sen ihan vanhemman itseihastelun yllyttämänä, teen sen ihan silloin jos näen jonkun ihanan lapsen joka kiinnittää huomioni.
Tuohon kuvailemaasi voi muuten olla toinenkin syy. Itse koiranomistajana usein vilkaisen tuolla tapaa koiraani, eikä se suinkaan tarkoita, että odottaisin koiraani ihasteltavan :D Se on lähinnä vain tapa, tarkistan huomasiko koirakin ihmisen ja heiluttaako se häntää yms. Samalla yritän varmistaa, onko ihminen mahdollisesti tulossa rapsuttamaan koiraa, sillä moni rapsuttelija tulee ihan varoittamatta, ja vaikka koirani on kiltti sillä on paha tapa hyppiä päin, mikä minun pitää estää. Samalla se on myös tietynlaisen sosiaalisen hermostumisen purkamista - koira (ja sen käytös, hännänheilutus tms.) ikäänkuin antaa ujona ihmisenä "syyn" hymyillä ventovieraalle.
No, lapsi nyt on vähän eri... mutta samanlaiset syyt voi olla kuitenkin.
En osaa lässyttää ja ihastella lapsia kuulostamatta todella feikiltä, joten jos joku esittelee minulle lastansa, olen ottanut tavaksi kehaista, että sillä on "älykäs ja tarkkaavainen katse". Lapsen äiti (tai isä) on silminnähden ilahtunut joka kerta. Enkä sitä paitsi valehtele, koska en osaa yhtään sanoa, kuka lapsi on älykkäämmän näköinen ja kuka ei ;-)
Kai se on opitun käyttäytymismallin ohella jonkinlaista yhteenkuuluvuuden ja hyväksynnän osoitusta. On joskus aika hupaisaa, kuinka automaattisesti lasten äidit (ja isät, jos sattuvat olemaan työntövuorossa) odottavat reaktiota lähellä olevilta ja silminnähden pahastuvat, jos eivät sitä saa. Usein siis, eivät aina.
Lapsen katseeseen vastaaminen positiivisesti on varmaankin osittain opittu käytösmalli, jota nimenomaan naisten tulee noudattaa. Miesten ei edelleenkään tarvitse leperrellä lapsille.
Jos on kyse tuttavan lapsesta, niin olisi tietysti hyvä, jos osoittaisi lapselle edes vähän positiivista kiinnostusta. Äidit ovat aika herkkiä tässä suhteessa (eivät tosin kaikki) ja pitävät aidosti siitä, että tuttava ottaa lapsen syliin tms. Mutta ei tästä pitäisi minusta kummankaan osapuolen mitään paineita ottaa.
Nii-in... enpä tiedä. Itse en ole kokenut, että minulta odotettaisiin jonkinlaisia kehuja jos lapsi näkökenttään tupsahtaa.
Ja voihan tuossa olla sukupuolten välisiä eroja. Muistan vieläkin sen, kun jossain ohjelmassa tehtiin pikku testi. Kadulle, jonkun liikkeen eteen oli jätetty vaunut, joista kuului itkua. Miehet useimmiten ohittivat vaunut suoraan, mutta naisista suurempi osa pysähtyi kurkkaamaan vaunuihin, että onko kaikki hyvin tai käryilemään missä vauvan vanhemmat ovat.
Toisaalta taas, vaikka itse suht lapsirakas olenkin, niin kyllä tässä huushollissa se ihastelija numero ykkönen on ehdottomasti tuo mies. Mutta kyllä tosiaan itse, silloin kun niin koen (ei koske siis kaikkia maailman lapsia ja vauvoja), voin hymähdellä jonkun tenavan tempauksille tai ihastella - en tosin sitäkään mitenkään suoraan vanhemmalle. Esimerkiksi tempausten suhteen asia voisi olla eri, jos täällä kotonakin olisi muksu, joka kaupassa tahtoisi lätätä kaikki meikkiosaston luomivärinäytteet naamaansa tai muuta vastaavaa.
Opittua tai tuolta ihmisten omasta luonteestakin riippuvaa ja sieltä luontaisesti kumpuavaa? Tiedä häntä, ainakin sen täytyy olla sitten omalla kohdallani korkeintaan tiedostamatta opittua, koska en ole kokenut että minulta jotenkin odotettaisiin sellaista. Saati, että kokisin neutraalisti lapsiin suhtautuvia naisia tai miehiä jotenkin omituisiksi. Jos tulisi suuri vihanpurkaus turhasta tai aivan hysteerinen ihastuslässytysmegakohtaus, niin se voisi jo vähän omituiselta tuntuakin. Mutta se nyt on ainakin opittua, että jos kyseessä olisikin taaperon sijaan keski-ikäinen mies tai nainen niin hänen tekemisiinsä tai olemukseensa en reagoisi edes etäältä. ;)
Itse ihastelen lapsia vain jos ne ovat oikeasti ihastuttavia ja saavat minut hymyilemään. Ei tarvi teeskennellä.
Jaa en tiiä. Mutta nyt kun asiaa pohdin, niin totesin, että itse olen ollut tuollainen AINA, siis ihan taaperoiästä lähtien vauvat ovat olleen minusta ihania, mutta sisarellani tämä lässytysmoodi on tullut uutena piirteenä nyt 20 ikäisenä.
Hmm... tätä pitäisi analysoida joskus muulloin kun yövuoron päätteeksi.
Yleensä tuttuun lapseen reagoin neutraalisti eli voin vaikka mennä hänen tasolleen ja kysyä mitä kuuluu. Tuntemattomien lapsia en noteeraa.
Ihettelen joskus itsekin tuota lepertelyä. Mua se ärsyttää että aikuinen lässyttää. Nämä lässyttäjät eivät usein osaa suhtautua asiallisesti esim. eläimiin (lepertelevät niillekkin!), vammaisiin (puhuvat tosiaan kuin aivokuolleelle tai idiootille) tai vanhuksiin (katso kohta vammainen). Mun mielestä kaikkiin ihmisiin suhtaudutaan samalla lailla, oli se sitten kuka vaan. Niin ja eläimiin suhtaudutaan kuin eläimiin, ei ne puhetta paljon taida tajuta.