Miten antaa itselle anteeksi.

Jeps. Mulle kävi melkein samoin, tosin en ollut työmatkalla. Suhdekin oli vasta aika alussa. Noh, siinä tais mennä 7-8kk ennenku sain sanottua. Siihen asti ajattelin asiaa päivittäin ja purin sitä aina jollain tapaa. Lopulta päätin kertoa tekoseni koska vaihtoehdot alkoi olla aika vähissä, lopettaa muuten loistava suhde tai kertoa asia. Kertomisen jälkeen meni pari kuukautta ja tilanne normalisoitui. Tai oikeastaan nyt menee paremmin kun koskaan.

Mutta ihan se riippuu partnerista, että kannattaako se kertominen. Jos uskot että kaveri sen kestää, niin parasta se on kertoa, muuten se tosiaan vaivaa kauan, itelläni n.8kk ja paheni vaan koko ajan.

En kannusta kertomaan toilailuista rakkaalle, jos vain suinkin tunnet, että kykenet elämään tekosi kanssa yksin.
Itselleen kykenee antamaan anteeksi vasta kun on käsitellyt asian ja siihen liittyvät tunteet juurta jaksaen eli ajan kanssa.

Miespuolinen tuttuni (perheellinen) kärvisteli syyllisyydessään vuoden ja vasta sitten alkoi etäisyyttä tapahtuneeseen olla hänen mielestään tarpeeksi, jotta sen tosiasian kanssa pystyi elämään.
Naispulinen tuttuni ei kyennyt elämään asian kanssa yksin vaan kertoi kumppanilleen ja tämä muutti omaan kämppään tilannetta mutustelemaan.

Eli kaikki on yksilöllistä. Jos koet pystyväsi olemaan hyvä jätkä noin muuten eli koet aitoja onnistumisia, jotka sitten ajan mittaan peittoaa syyllisyydentunteen, voi prosessi jäädä lyhyemmäksi. Mutta huomaa sekin, että saatat alkaa hyvittelemään tekoasi tietämättäsikin naisellesi olemalla korostetun kiltti ja ihana. Se ei ole ratkaisu edes syyllisyyteen, se vaan alleviivaa sitä, kun kerran mieli ei ole puhdas.

Pyri juttelemaan asiasta jonkun kanssa, mieluiten jonkun, joka ei tunne ainakaan naistasi kovin hyvin. Yhteisille tutuille kertominen on aina riski, niinkun tiedät...
On hyvä puhua asiasta ja saada mielipiteitä ja kommenneja multakin, sillä omassa nupissa asian liian kauan vatvominen saattaa vaan lisätä syyllisyydentunnetta.

Jokainen kompuroi joskus, mutta pitää aina ottaa huomioon myös se kokonaisuus, johon kompurointi vaikuttaa. Niin kuin sulla nyt parisuhteeseen, josta et halua luopua ja jossa on taas alkanut mennä hyvin.
Ole myös tietoinen siitä, että saatat nyt prosessin ollessa yhä kesken sätkiä syyllisyydessäsi niin, että naisesi alkaa ihmetellä oikein ääneen, että mikä sua riivaa. Valmistaudu vastaamaan ja mieti mitä vastaat, sillä syy pahaan oloosi ei ainakan ole naisessasi...

Minäkin petin miestäni. Tapahtuneesta tulee kohta vuosi. Aavistuksen on olo helpottunut. Minäkin söin pitkään unilääkkeitä, että pystyin nukkumaan. Jouduin hakemaan myös ammattiapua. Kertoa en aijo! Ajattelen niin, että minun kuuluu kärsiä. Kuinka sitten pystyisin elämään itseni kanssa kun näkisin joka päivä kuinka toinen kärsii. Haluan säästää hänet siltä. Nyt ei tarvitse kenenkään moralisoida, että luottamus kuuluu parisuhteeseen ym. ym. Se oli yksi kerta eikä se tule toistumaan.

Jos välität hänestä, älä kerro. Olet saanut riittävän opetuksen. Laulussakin (Zen cafe)sanotaan jotain sellaista, että jos petät, älä kerro mulle ainakaan. Ja jos suhteenne on uudella raiteella, anna itsellesi anteeksi, ole armollinen itsellesi, suhteellesi.

ja jäisit joskus teostasi kiinni, en antaisi ikinä anteeksi. Nimenomaan sitä että ET kertonut, et luottanut sen vertaa, että olisit ollut mies ja kantanut tekojesi seuraukset, eritoten ollut REHELLINEN.

Minä en haluaisi seurustella ihmisen kanssa joka valehtelee ja on tehnyt selkäni takana jotain noin suurta kertomatta siitä minulle. Suhteeseen kuuluu molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus.

Jos asiat ovat menneet siihen pisteeseen että joku kolmas on ollut kuvioissa mukana, on kumppanillasi oikeus tietää ja tehdä omat päätöksensä asian suhteen.

Useasti pettäjillä tuntuu olevan vain ajatus omasta hyvästä (vaikka sitä usein selitelläänkin sillä, ettei halua loukata toista kertomalla). Mutta kun se loukkaus on tapahtunut jo siinä petettäessä.

Vaikenemalla asiasta pitää kumppaninsa hyvässä uskossa siihen, että molemminpuolinen luottamus ja rehellisyys on kunnossa vaikkei niin ole. Jos ja kun asia tulee joskus ilmi, on todennäköisesti pahin asia se, että et kertonut, eikä se mitä tapahtui.

Mutta itse teet päätöksesi. Kuvittele asia toisin päin, että naisellasi olisi tapahtunut noin ja ehkä vielä enemmänkin - suhdetta olisi jatkunut jo pitkään. Haluasitko, että hän kertoisi rehellisesti sinulle missä mennään vai haluaisitko elää sokeana ja näennäisen onnellisena sekä tietämättömänä mitä selkäsi takana (ehkäpä hyvin avoimestikin) puuhataan?

Kerta kaikkiaan väärä asenne elää elämäänsä. "Syyllisyys". Syyllisyys estää jatkamasta elämää. Hyvin yksinkertaista; negatiiviset tunteet ovat turhia ja haitallisia, sen sijaan tulisi kohdistaa ajatuksensa positiivisiin tai arkipäiväisiin asioihin.

Pari faktaa, joita tämän palstan nyyhkyfeministit ja muut kummajaiset eivät voi kumota;

1. Olet pannut toista naista.
2. Syyllisyydessä piehtarointi jälkeenpäin ei auta mitään, tekee vain asiat vaikeammiksi.

Yksi asia on varma; teetpä mitä tahansa, syyllisyys on täysin turhaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi vaikka pyörisit tuhkassa päivittäin. Katumuksellasi saat asiasi vain enemmän sekaisin ja varsinkin pääsi; miksi ihmeessä siis teet niin?

Otat asian opetuksena; jos kerran tulee näin paska olo, niin miksi tekisin saman asian uudestaan. Ja jos ei tullutkaan niin paska olo, niin käy vetämässä viikseen uudestaan jotakin vierasta, toinen kerta tekee aina parempaa usko pois!

Hei Pete !
Elämä heittelee ja pitkän tauon jälkeen teillä kuitenkin tyttöystäväs kanssa menee nyt paremmin. Älä tee sitä virhettä, että kerrot. Riittää kun yksi sydän murehtii. Olemme vaan inhimmillisiä olentoja ja jokainen tekee virheitä.

Anna itselles anteeksi myöntämällä moka. Sano se itsellesi ääneen. Se helpottaa. Selviät antamalla itselles vastauksia. Mitä sait palkaksi ja mitä haluat nyt elämältäsi? Ota opiksesi ja älä tuhoa sitä mikä sinulla vielä on jäljellä.

Sinun itsesi täytyy ratkaista, onko suhteenne niin vahva että kestää totuuden.

Kerron naisen ja petetyn mielipiteen asiasta:

Sain viikko sitten kuulla mieheltäni, että hän oli pettänyt minua. Kaksi kertaa viime syksynä/talvella. Olin jotain epäillytkin ja epäilyni saivat vahvistuksen.

Tottakai tuli helvetillinen kriisi ja jouduin pohtimaan perustavanlaatuisia kysymyksiä suhteestamme, mutta vielä kaiken kivun keskelläkin olen helpottunut siitä, että nyt tiedän. Tieto lisää tuskaa, mutta ei valehtelukaan hyvää tee... Mieheni pelastus oli, että hän kertoi asiasta itse. Hän oli kärsinyt tunnontuskista kuten sinäkin ja se vaikutti suhteeseemme, vaikka hän muuta yrittikin. Nyt kihlauksen ja avioliittosuunnitelmien edessä hän vihdoin avautui ja halusi aloittaa uudelta ja vankemmalta pohjalta.

En tiedä, milloin kykenen antamaan anteeksi. Tällä hetkellä paras mihin pystyn, on antaa tilaisuus hänelle todistaa olevansa luottamukseni arvoinen.

Teko ei tule tekemättömäksi, vaikka yrittäisit sen unohtaa. Ehkä pystyt siihen, ehkä et. Tosiasia on kuitenkin se, että olet tehnyt väärin ja sinun pitää kyetä kantamaan siitä vastuu. Totuudella on ikävä taipumus tulla esiin ja mielummin rakkaasi varmasti kuulisi asian sinulta itseltään. Sillä asian salaaminen ja toisaalta sen kertominen puhuvat omaa kieltään...

Jos olette löytäneet uuden vaihteen niin älä kerro missään nimessä.

Kanna itse oma ristisi. Älä kaada sitä tyttöystäväsi päälle. Kestä niinkuin mies ja hemmottele tyttöystävääsi.

Jos kaikki on nyt jo paremmin, niin älä kerro. Oma mieheni petti minua kerran yli kaksi vuotta sitten ja vieläkin välillä on asian kanssa vaikeeta. Hän kertoi minulle asiasta itse ja vieläkin muistan tuon tilanteen kuin hidastetusta filmistä. Luulin, että ajan kanssa kaikki menee kohti parempaa, mutta oikeastaan vaikeinta oli vasta paljon myöhemmin kun olisi elämän pitänyt mennä eteenpäin...joka ainoan kerran kun hänellä oli saunailta tms. minä ahdistuin ja totta kai hän huomasi sen. Me elimme molemmat tuon yhden änkyräkännissä sohlatun yön vuoksi helvetillisessä piinassa reilusti yli vuoden. Minulla meni täysin luottamus sen suhteen kykeneekö hän kontrolloimaan halunsa kännissä. Vasta nyt vähitellen tiedän tehneeni oikean ratkaisun kun jäimme yhteen, mutta pitkään kyseenalaistin sitäkin. Minusta mieheltäni "miehisin" teko olisi ollut se, että olisi kärsinyt yksin omat syyllisyydentuskansa ja vakuuttunut niiden myötä siitä, ettei tee mitään sen kaltaista ENÄÄ IKINÄ. Vaan jos menee pettämään toisenkin kerran, on syytä ihan vaan ilmoittaa toisen helpotukseksi millainen törppö on, ja sitten vaan lähteä.