Tässä muutamia kristillisiä hevibändejä joista itse pidän:
Wingdom
Lopetti jo 5 vuotta sitten toimintansa, ja ainoa mitä jäljelle jäi oli yksi albumi: Reality, jonka kappaleet on lähes täysin säveltänyt ja sanoittanut Mikko Härkin. Wingdom on progressiivista metallia, ja voisin suositella sitä esimerkiksi Dream Teatherista ja sen tyylisestä musiikista pitäville ihmisille.
Divinefire
Niin ikään toimintansa lopettanut. Julkaisi 4 täyspitkää albumia, ja ei mikään hullumpi ole. Vanhemmilla levyillä on kevyempää metallia, ja omasta mielestäni paras albumi on heti ensimmäinen: Glory the Name. Raskaammasta musiikista pitäville suosittelen sitten ainakin Into a New Dimension albumia. Örinäosuuksiakin on lisätty huomattavasti. Nostan esille ensimmäiseltä albumilta kappaleet The Sign sekä Live my life for You. Huikeita tekeleitä.
Oratorio
Suomalainen bändi. Iskee omalla tavallaan, vaikka periaatteessa on aika epäkypsää musaa. Kuuntelukokemuksia laajemmin on vain debyyttialbumista: The Reality of Existence. Kuunnelkaa ainakin Glory and Power kappale, se on tästä bändistä jäänyt parhaiten mieleen.
Narnia
Yksi suosituimmista White Metal bändeistä. Hyviä levyjä ja kappaleita löytyy paljon, mutta itse nostaisin esille albumin Enter the Gate. Levyllä lähes jokainen biisi on hyvä ja melodisesti tarttuva. Suosittelen.
Noista pidän varmaankin eniten. Muitakin kuuntelen, mutta ne tulee sitten perästä.
"White Metal" bändejä
heavenofmusic
1
561
Vastaukset 1
- .............
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1282006
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r157844Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 72690
- 67626
- 53617
- 59616
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.137594Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e121560Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4479
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.141459