Hajoan. Miksi näin kävi? En voi enää nähdä sinua, en kuulla ääntäsi, enkä voi enää kokea kanssasi mitään koska olet jättänyt tämän maailman. Olet jättänyt minut.
Kuinka minä selviän tästä? Miten poistaa ikävä?
Tuntuu että tukehdun ja sydämeni huutaa niin lujaa ettei ääntä juuri kuulu.
Tuntuu etten selviä tästä. Päivä tuntuu pitkältä. On yö ja kohta seuraava päivä, mutta aika tuntuu niin pitkältä etten usko enää jaksavani.
Maailma "suree" kanssani. Kuulen paljon pahaa sinusta, kuulen paljon ikävöintiä tahoilta jotka sinut hädin tuskin tunsivat. Osanottoja toisensa perään... "Kyllä se siitä..." ja sitten näitä jotka "ymmärtävät" tämän tuskani ja niitä jotka eivät ymmärrä. Ihmiset kuvittelevat päättävänsä kuinka minun tulisi surra, kuinka paljon ja kuinka pitkään ja jotkut väittävät ymmärtävänsä miltä minusta tuntuu.
Ei... Kukaan ei voi päättää sitä miltä minusta tuntuu, eikä ymmärtää miltä minusta tuntuu.
Jokainen joka on menettänyt jonkun läheisen tietää miltä se menetys tuntuu, mutta kukaan ei voi tietää miltä toisesta tuntuu. Olemme silti menettäneet saman ihmisen. Anteeksi heille. Minä en osaa surra yhdessä.
Tuntuu tyhjältä. Mitä maailma onkaan ilman sinua? Maailma on menettänyt hetkeksi minut. Minä menetin maailman.
En voi enää nähdä sinua. Voin vain muistaa. Voin vain muistaa kaiken sen mitä annoit meille kaikille ja tahdon säilyttää sen muiston omaan kuolemaani saakka.
Nostan pääni pystyyn. Tuntuu edelleen raskaalta. Ei tämä voi päättyä näin! En ole yksin....
JA minun on otettava vastaan ne päivät jotka minulla on vielä jäljellä, sillä minäkään en elä täällä ikuisesti.
On nautittava niiden ihmisten seurasta jotka täällä ovat kanssani, sillä ikinä ei voi tietää milloin aika koittaa.
Sydämeni on reikiä täynnä. Sinä olet yksi niistä.
Muistan sinua lämmöllä ja sillä lämmöllä yritän paikata sen tyhjyyden honka minuun jätit....
Kuinka minä selviän tästä? Miten poistaa ikävä?
Tuntuu että tukehdun ja sydämeni huutaa niin lujaa ettei ääntä juuri kuulu.
Tuntuu etten selviä tästä. Päivä tuntuu pitkältä. On yö ja kohta seuraava päivä, mutta aika tuntuu niin pitkältä etten usko enää jaksavani.
Maailma "suree" kanssani. Kuulen paljon pahaa sinusta, kuulen paljon ikävöintiä tahoilta jotka sinut hädin tuskin tunsivat. Osanottoja toisensa perään... "Kyllä se siitä..." ja sitten näitä jotka "ymmärtävät" tämän tuskani ja niitä jotka eivät ymmärrä. Ihmiset kuvittelevat päättävänsä kuinka minun tulisi surra, kuinka paljon ja kuinka pitkään ja jotkut väittävät ymmärtävänsä miltä minusta tuntuu.
Ei... Kukaan ei voi päättää sitä miltä minusta tuntuu, eikä ymmärtää miltä minusta tuntuu.
Jokainen joka on menettänyt jonkun läheisen tietää miltä se menetys tuntuu, mutta kukaan ei voi tietää miltä toisesta tuntuu. Olemme silti menettäneet saman ihmisen. Anteeksi heille. Minä en osaa surra yhdessä.
Tuntuu tyhjältä. Mitä maailma onkaan ilman sinua? Maailma on menettänyt hetkeksi minut. Minä menetin maailman.
En voi enää nähdä sinua. Voin vain muistaa. Voin vain muistaa kaiken sen mitä annoit meille kaikille ja tahdon säilyttää sen muiston omaan kuolemaani saakka.
Nostan pääni pystyyn. Tuntuu edelleen raskaalta. Ei tämä voi päättyä näin! En ole yksin....
JA minun on otettava vastaan ne päivät jotka minulla on vielä jäljellä, sillä minäkään en elä täällä ikuisesti.
On nautittava niiden ihmisten seurasta jotka täällä ovat kanssani, sillä ikinä ei voi tietää milloin aika koittaa.
Sydämeni on reikiä täynnä. Sinä olet yksi niistä.
Muistan sinua lämmöllä ja sillä lämmöllä yritän paikata sen tyhjyyden honka minuun jätit....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivon että minäkin selviän. Menetin aarteeni, esikoiseni, kultanuppuni, enkelini. Tiedän jo ettei tämä suru mene ohi. Tätä tuskaa ei voi jättää taakseen ja jatkaa eteenpäin. Tämä tuska on nyt osa minua ja tulee olemaan. Maailma on menettänyt sinut ja ehkä maailma vasta nyt ymmärtää mitä menettikään.
Kuljen kyyneleistä polkua varjoisassa metsässä kompastellen. Minun on kylmä ja olen väsynyt. Välillä kuitenkin auringonsäde pilkahtaa puiden lomasta. Lämmittää sydäntäni siitä kohtaa missä kannan sinua. Osani on raskas, mutta arvokas. Olen enkelin äiti.
muutkin ihmiset ovat olemassa ja tarvitsevat huomiotamme. Yksikään poismennyt ei toivoisi, että jäämme murheeseen makaamaan. Suru on aina mukana, mutta maailma jatkaa pyörimistään ja meidän täytyy jatkaa kulkuamme. Kuljettakaa niitä rakkaita sydämissänne, mutta älkää jättäkö niitä huomioimatta, jotka vielä elävät, sehän olisi väärin. Voimia jokaiselle.
Minäkin olen pohtinut monesti yöllä ja päivällä sitä, että selviänkö puolison kuolemasta. Nyt on kuitenkin kulunut jo puoli vuotta ja tässä ollaan edelleen. Alussa tuska, itkut ja ahdistus olivat joka päiväistä. Lisäksi tunne siitä, ettei kukaan enää tarvitse. Mitä varten elää? Minä olin jäämässä myös pois työelämästä eli ei ollut enää paikkaa, minne mennä aamuisin. Ei enää hyvän aamun eikä illan toivotuksia. Ei kättä, johon tarttua eikä saa enää lämpimiä halauksia rakkaalta. Kaikki on poissa.
Kuitenkin pahin ikävä ja ahdistus jäävät vähitellen kauemmaksi. Esiin tulevat kauniit ja rakkaat muistot.
Ystävät, perhe, erilaiset leskien kurssit ja sururyhmä sekä liikuntaharrastukset ovat auttaneet minua jaksamaan eteenpäin. Valokuvien katselut ja kirjojen lukeminen auttavat myös. Samoin tunne siitä, että puolisolla on nyt kaikki hyvin. Ei kipua, pelkoa ei huolta eikä murhetta. Ikävä on vain meillä jälkeenjääneillä. Syyllisyyttäkin joskus poden. Teinkö kaikki oikein häntä hoitaessani. Nyt olen jotenkin nekin asiat saanut käsiteltyä. Uskoimme molemmat, että jokaisella on aikansa. Yhtään päivää ei voi saada ylimääräistä aikaa eikä täältä yleensä yhdessä pois lähdetä. Jomman kumman vuoro tulee ensin.
Toivon, että aika auttaa sinua selviytymään ja jokainen uusi päivä toisi hieman paremman olon. Tuo surutyön tekeminen kun on jokaisen kohdalla niin erilaista.