Johanneksn Ilnestys kirja enkeleille

Johanneksn Ilmestys kirja 10

4. Kun ne seitsemän ukkosen jylinää olivat puhuneet, yritin minä kirjoittaa, mutta minä kuulin äänen
taivaasta sanovan: "Pane sinetin taakse, mitä ne seitsemän ukkosen jylinää puhuivat, äläkä
sitä kirjoita."

Daniel 12

1. Siihen aikaan nousee enkeli Miikkael, se se suuri enkeli ruhtinas, joka seisoo sinun kanssasi
lasten suojana.
Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole siitä saakka, kun kansoja on ollut
mailman siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastan sinun kansasi.

2. Ja monet, maan tomussa makaavat heräävät, toiset iänkaikkiseen elämään ja toiset iankaikkiseen
kauhistukseen.

3. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaan vahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen, saavat,
niinkuin tähdet aina iankaikkiseti.

4. Mutta sinä Daniel, lukitse nämä sanat, ja sinetöi, tämän lopun aikaan asti, monet tutkivat,
ja ymmärrys lisääntyy.

7. Ja minä kuuntelin pellavapukista miestä, joka oli vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman
kätensä taivasta kohti ja vannoi Hänen kauttansa, joka elää iänkaikkisesti:
"Siihen on vielä aikaa kakai aikaa, kaksi ja puoli aikaa, ja Pyhän kansan yhden osan hajoitus on
loppunut, silloin kaikki tämä on täyttynyt.

8. Minä kuulin enkä ymmärtänyt, ja sanoin: "Herrani mikä on oleva päätös?"

9. Niin Hän sanoi: Mene Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöitynä lopun aikaan asti!

10. Monet puhdistetaan, ja kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina,
eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä,mutta taidolliset ymmärtävät.

11. Siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on tuleva
tuhatkasisataayhdeksänkymmentä päivää.

12. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa kolmesataakolmekymmentäviisi päivää.

13. Mutta sinä, mene, kunnes loppu tulee, ja lepää, ja nouse osaksi päivien lopussa."

Minä Jeesus Kristus, olen avannut lopun ajan salisuuden heille, joilla on taidollisuus ja tiedollisuus.
Minä Jeesus olen antava teille taidolliset kertoa kaiken sen kaikille, jotka salassa on ollut aina näihin päiviin asti.

Elämme lopun aikaa ja aikaa on siihen kaikille, jotka taivuttavat tahtonsa. Jeesuksen evankelumit antavat Jeesuksen opetukset.
Jotka uskovat ja täyttävät koksydämiseti Jumalan tahtoa, he saavat periä Jumalan valtakunnan.

Te, jotka taidatte laskea lakekaa. Aikaa on vähän tulkaa minun eteeni ja tehkää parannus.
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Valkeuden lähettilää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu