Sylilapset ovat tämänpäivän noitavainon kohteet

uusi arkkipiispa sanoi, ettei homous ole syntiä.

Huom. Mäkinen ei kumonnut vielä viattoman ja synnittömän lapseen kohdistuvaa

P E R I S Y N T I käsitettä.
5249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

väärän todistuksen antaminen Jumalan Valtakunnan kaltaisesta lapsesta on Mäkisen herra epäjumalle mannaa! Sillä tavalla kierosti saadaan monia ihmisiä uskoon, että Jumalan Valtakunnassa on syntiä ja perkeleen perisyntiä. Sen käsityksen tunnustavia kutsutaan uskovaisiksi.
herra epäjumala tehdään esimerkiksi näin, Luder/Lutherin katekismus; ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA pilkun (,) paikka! tuossa tehdään herrasta (epä)jumala.
Jumalan Moosekselle antama ja Jeesuksen vahvistama sama tieto on näin:
(Suomen kielellä - Raamattu 1933/38)
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

Herra epäjumalan käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.


1Joh. 2:4
Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

Luukas 20:

45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:

46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,

47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".

Äänestä

jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette."
Markuksen evankeliumi: 7:13

Sairasta opetusta tuo lapsikaste, ajatella homot, lesbot, pedofiilit, eivät olekaan syntiä. Mutta, miten ihmeessä vastasyntynyt viaton lapsi sitten on syntinen?????

Haloo!!!!!!!!!!

Äänestä

  • kj.hu-y,gtr kirjoitti:

    http://www.sro.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=1061:entinen-mestarimuurari&catid=104:elaemaeaen-artikkeli&Itemid=550


    "....................Pappien määrä vapaamuurariliikkeessä kasvanut



    Entinen vapaamuurari Juhani Julin tietää Suomen suurloosissa toimivan aktiivisesti kymmeniä kirkon työntekijöitä, joista valtaosa on pappeja ja kanttoreita.........................................."

    tekevät; Sanotaan Ef. 5:12 ja Aposteli Paavali jatkaa jakeessa 13:

    mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta

    Ja hyvä, kun toit asian julkisuuteen.

    Äänestä

  • salassa, kirjoitti:

    tekevät; Sanotaan Ef. 5:12 ja Aposteli Paavali jatkaa jakeessa 13:

    mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta

    Ja hyvä, kun toit asian julkisuuteen.

    tuo on vain pieni yksi osa siitä, että kaikki paljastuu...
    itse itsensä tuovat esin rikollisina, valehtelijoina jne.
    esimerkiksi, väärän todistuksen antajina ("Jumala on avioliiton asettanut" vale, perisynti, kummin, lapsikaste jne..)
    ja kun katsot "heidän" tekoja niin ne vahvistavat tiedon ymmärtämisen! (uskovaisten, pikku lastenkin tappamiset, pakkokasteet, pedofiilien teot jne jne lista on todella pitkä)

    1 Joh 3:9. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta."

    Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.


    24:28 Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.



    Luuk. 20:46

    "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,


    Markuksen evankeliumi:

    12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla

    12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,

    12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."

    Suomalainen sananlasku:
    Omista synneistään paha pappi saarnaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohteet kirjoitti:

uusi arkkipiispa sanoi, ettei homous ole syntiä.

Huom. Mäkinen ei kumonnut vielä viattoman ja synnittömän lapseen kohdistuvaa

P E R I S Y N T I käsitettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu