Viisi nuorta siivosi ja kokkasi Päivi Räsäselle
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen sai torstai-illalla ehkä omalaatuisimman tuen osoituksen kiihkeän homokeskusteluviikon päätteeksi.
Viisi opiskelijaa Kansanlähetysopistosta Hausjärveltä tarjoutui siivoamaan Räsästen kodin Riihimäellä.
He halusivat tuoda myös ruokaa koko perheelle. Räsänen kertoi asiasta perjantaina blogissaan.
Ilta-Sanomille Räsänen tarkensi, että apu otettiin mielihyvin vastaan.
- He tekivät sen todellakin. Kun pääsin kotiin illalla puoli yhdeksän maissa, siellä oli koti siivottu. He olivat kysyneet mieheltäni luvan tulla, Päivi Räsänen kertoi IS:lle.
kolme tuntia
Räsäsen mukaan opiskelijat olivat miettineet, mikä olisi tapa, jolla he pystyisivät ilmaisemaan tukeaan.
Siivousprojekti oli kestänyt kolmisen tuntia.
- Tosi reippaasti he tekivät töitä. Kyllä meillä oli siistiä! Pihakin oli haravoitu, jopa sauna oli pesty, Räsänen luettelee.
- Ruokaakin oli kolmenlaista: oli kanarisottoa, cuscus-ruokaa, pastaa ja possunsuikaleita. He olivat valmistaneet ruuat valmiiksi ja toivat mukanaan. Oli tosi suloista - kyllä minä kyyneliin liikutuin! Räsänen myöntää.
Kaiken lisäksi nuoret olivat tuoneet kukkia ja suklaata.
- Apu osui oikeaan kohtaan, koska meillä on ollut sellainen tilanne, että oikein kukaan ei ole ennättänyt siivota eikä oikein ruokaakaan laittaa, Räsänen jatkaa.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2267542
Kyllä oli upeasti toimittu näiltä nuorilta, Jumala Siunatkoon heitä ja Päivi Räsästä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
miehien ei nimittäin kuulu siivota vaan sen tekee joku vaimoista tai naispuolisista orjista.
sinun huushollissa tapahtuu?---"miehien ei nimittäin kuulu siivota vaan sen tekee joku vaimoista tai naispuolisista orjista"--
En osaa sanoa oliko Räsästen kodissa nais- vai miespuolisia tai jopa molempien sukupuolten edustajia siivomassa mutta kauniisti nuoret osoittivat tukensa Päiville, voi että tuli hyvä mieli ihan itsellekkin tuosta lukiessa!