Treffeille lähtemisen halukkuus on kadonnut omituisesti nuorilta ihmisiltä. Siinä missä kymmenen vuotta sitten toisilleen tuntemattomat naiset ja miehet kohtaili usein spontaanisti kasvokkain, tämä luonnollinen tutustuminen on jostain syystä vähentynyt aivan minimiin. Hemmetti porukat vaan jumittaa netin ja ikivanhan kaveripiirin ääressä eikä uskalleta kokeilla mitään uutta sillä lailla kuin ennen! Aivan kaikesta pitäisi olla desimaalintarkat ennakkofaktat ennen kuin liikautetaan omaa persustaa sohvalta ylös, saati sitten ulko-ovesta kaupungille. Ja jos mennään, niin vaikeasti lähestyttävillä isoilla kaveriporukoilla valikoituihin paikkoihin. Radiossa ihmeteltiin kuluneella viikolla, miksei ihmisiä enää edes näy ulkona liikkumassa muuten kuin työmatkoilla tai joku eläin narun päässä. Voiko kaikilla olla niin hemmetin kiire, tai ääretön laiskuus, ettei enää yksistään ja kaverin kanssa käydä vapaa-ajalla ihan vaan ulkoilemassa? Puhumattakaan että tapailtaisiin uusina tuttavuuksina vastakkaisen sukupuolen edustajia.
En halua syyllistää, mutta nuoret naiset on muuttuneet suorastaan skeptisen valikoiviksi. Moni voi esimerkiksi pelkästään miehen kampauksen perusteella päättää, ettei tuon kanssa ainakaan lähde treffeille. Onhan se nyt selvää että jos ei letti miellytä, niin tapaus on sisältäkin täysin paska. Tämä vaan on se ajatusmaailman fakta jonka miehenä huomaa ilman sen kummempaa havainnointia. Äärettömät ennakkoluulot kaikesta, ja hyvistä mahdollisuuksista kieltäytydään heti kättelyssä jos yksikin pieni seikka menee oman miesihanteen, kaveripiirin arvostuksen tai senhetkisen mielentilan kanssa ristiin. Ennen nuoret naiset eivät tuijottaneet hiusten asentoa ja kauluksen väriä, vaan lähtivät rohkeasti jutustelemaan vaikkapa illallisen merkeissä. Ehdota sitä tänä päivänä tuntemattomalle naiselle, niin hän leimaa sinut heti kättelyssä ahdistelijaksi, hyvä ellei tee ilmoitusta poliisille. On tämä maailma tässä suhteessa niin läpeensä mädäntynyt.
Mitä vikaa sitten voisi olla miehissä? Suurin vika on tunnetusti se, ettei ole pelimies. Jos on tavallinen, siisti, työssäkäyvä ja perhekeskeinen perusmies niin varmimmin jää ilman naista. Vaan odotas kun oletkin erikoisesti pukeutuva ja jotain musiikkia diggaava välinpitämätön alkoholistin alku, jo on vientiä. Näitä "kovismiehiä" tahtovat 85% naisista ei edes suostu vilkaisemaan hyvin käyttäytyvää ja kunnolla tienaavaa diplomi-insinööriä. Sitten ihmetellään miten Suomen nuoriso voi huonommin ja huonommin. Onko se muka jokin ihme, kun fiksujen ja kohteliaiden miesten geenit jäävät käyttämättä jälkikasvun tuottamiseen!
Ja koska tämä palvelin ei salli perusteellisen pitkiä tilityksiä, jatkan alla olevassa viestissä.
En halua syyllistää, mutta nuoret naiset on muuttuneet suorastaan skeptisen valikoiviksi. Moni voi esimerkiksi pelkästään miehen kampauksen perusteella päättää, ettei tuon kanssa ainakaan lähde treffeille. Onhan se nyt selvää että jos ei letti miellytä, niin tapaus on sisältäkin täysin paska. Tämä vaan on se ajatusmaailman fakta jonka miehenä huomaa ilman sen kummempaa havainnointia. Äärettömät ennakkoluulot kaikesta, ja hyvistä mahdollisuuksista kieltäytydään heti kättelyssä jos yksikin pieni seikka menee oman miesihanteen, kaveripiirin arvostuksen tai senhetkisen mielentilan kanssa ristiin. Ennen nuoret naiset eivät tuijottaneet hiusten asentoa ja kauluksen väriä, vaan lähtivät rohkeasti jutustelemaan vaikkapa illallisen merkeissä. Ehdota sitä tänä päivänä tuntemattomalle naiselle, niin hän leimaa sinut heti kättelyssä ahdistelijaksi, hyvä ellei tee ilmoitusta poliisille. On tämä maailma tässä suhteessa niin läpeensä mädäntynyt.
Mitä vikaa sitten voisi olla miehissä? Suurin vika on tunnetusti se, ettei ole pelimies. Jos on tavallinen, siisti, työssäkäyvä ja perhekeskeinen perusmies niin varmimmin jää ilman naista. Vaan odotas kun oletkin erikoisesti pukeutuva ja jotain musiikkia diggaava välinpitämätön alkoholistin alku, jo on vientiä. Näitä "kovismiehiä" tahtovat 85% naisista ei edes suostu vilkaisemaan hyvin käyttäytyvää ja kunnolla tienaavaa diplomi-insinööriä. Sitten ihmetellään miten Suomen nuoriso voi huonommin ja huonommin. Onko se muka jokin ihme, kun fiksujen ja kohteliaiden miesten geenit jäävät käyttämättä jälkikasvun tuottamiseen!
Ja koska tämä palvelin ei salli perusteellisen pitkiä tilityksiä, jatkan alla olevassa viestissä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mies, mitä teet, jos olet yksin ja haluat tositarkoituksella treffailla ikäisiäsi naisia? Laitatko ilmoituksen nettiin? Sillä tavalla olen päässyt oikeille treffeille kerran viidessä vuodessa. Lähdetkö baariin? Ei oikeasti hyvä mies löydä sieltä enää kunnollista, saati henkisesti tasoistaan, puhumattakaan että motivoitunutta seuraa. Liikutko enemmän julkisilla paikoilla? Liiku vaan, se on turhaa, siellä ei nykyään ole enää muita kuin eläkeläiset päiväkävelyllä. Aloitatko uuden harrastuksen? Voit aloittaa, tosin siellä on kaikki kilpakosijasi tavoittelemassa niitä muutamaa harvaa, sittenkin jo varattua naista. Uskotteko että tilanne on mennyt ihan perkeleen vaikeaksi.
Sitten luemme lehdistä, että "nuori mies tunkeutui nukkuvan naisen asuntoon", "tirkistelijä liikkeellä siellä ja siellä", "naiset seksuaalisen ahdistelun kohteena", "nuori mies menehtyi oman käden kautta". Ovatko nämä jotain uutisia? On sanomattakin selvää, että mielenterveys siinä menee, kun vuosikausia enemmän tai vähemmän yrittää hyvällä tutustua vastakkaiseen sukupuoleen ilman pienintäkään vastakaikua. Väitän että kaikki nämä tyypit, jotka syyllistyvät naisten ahdisteluun tai päättävät päivänsä ennen aikojaan, ovat kokeneet naisettomuuden sen kylmimmässä muodossa; täydellisen ilman jäämisen, mahdottomuuden edes jutella naisten kanssa. Hulluksi tulee vahvempikin mies ellei koskaan saa. Edes jutella!
Se on itsestä kiinni, sanoo ne, joille on käynyt tuuri. Ja onnensa saaneet kätkevät sen huolellisesti. Muilla ei ole mitään väliä. Yksin jäänyt mies on täysin oman onnensa, tai oikeammin sanottuna onnettomuutensa nojassa. Hänestä ei välitä kukaan, hän ei kiinnosta ketään, hän on kaikille aivan sama. Ainoa turva ovat rakastavat sukulaiset. Eihän näitä asioita yhdenkään naisen tarvitse miettiä. Jos naiset jakaisivat vaikka vain avoimuutta ja ystävyyttä hitusen nykyistä enemmän, se säästäisi monen hyvän miehen hengen ja mielenterveyden. Mutta nyky-yhteiskunta ei salli minkäänlaista yhteydenpitoa sellaisiin miehiin, joista ei jotenkin hyödy tai jotka eivät ole potentiaalisia seurustelukumppaneita. Ei miehen kanssa voi vain lähteä kahville ja vaihtaa kuulumisia. Se olisi ennenkuulumatonta.
Mistä tulee se erikoinen ajattelutapa, ettei minulle kuulu kenenkään muun kuin oman lähipiirini asiat? Kaikki muu katsotaan sairaaksi stalkkaukseksi tai vähintään erikoiseksi kiinnostumiseksi. Tämä ajatusmaailma on sairain mitä tiedetään. Nuorista ihmisistä on tullut täydellisen välinpitämättömiä muista oman ikäluokkansa yksilöistä. Osuvin esimerkki keskimäärin kaksvitosten ihmisten työpaikasta, jossa muun bisneksen ohessa jaetaan asiakkaille ilmaisia sateenvarjoja. Kun sitten saman työpaikan insinööri oli lähdössä sateessa kotiin, hänelle ei annettu sateenvarjoa lainaksi. Puhumattakaan että samalla reitillä auton kanssa ajavat naispuoliset työkaverit olisi ottaneet kyytiin. Tämä on juuri sitä v*ttumaisinta käytöstä mitä voi odottaa, ja nykyään jatkuvasti tapahtuu. Kenelle tästä tulee hyvä mieli?
Olen aina positiivisella mielellä liikkeellä tutustumassa uusiin ihmisiin. Yllä mainittu on vaan se vuosien varrella tiivistynyt katkeruus, joka tosielämän vastoinkäymisten kautta on tähän tekstiin opittu, itketty ja analysoitu.
Sanokaa yksikin toimiva tapa päästä kahden viikon sisällä treffeille uuden, ennestään tuntemattoman nuoren naisen kanssa. Sen todettuani alan jälleen uskoa ihmisten katoamaisillaan olevaan perimmäiseen hyvyyteen.
Ei mulla ainakaan ole ollut mitään ongelmia tavara ns. normaaleja naisia baareissa tai vaikkapa harrastusten kautta. Enkä todellakaan ole mikään juoppo tai "renttu", menen vain aina juttelemaan naisten kanssa ja jos tuntuu siltä että naista kiinnostaa, niin sitten yritän "iskeä" hänet. Toki noita pakkeja tulee lähes aina, mutta kyllä se oma saldo on aina jotain 10 onnistunutta iskuyritystä vuodessa. Jos ap ei ole päässyt kuin yksille treffeille viimeisen 5 vuoden aikana, niin kyllä se vika taitaa olla ap:ssä tai hänen toimissaan eikä naisissa. Katso peiliin ja lopeta se muiden syyttely omista ongelmistasi.
Olen mies, joka ei yrittämisestä huolimatta onnistunut pääsemään koskaan treffeille ennen kuin 27-vuotiaana. Tiedän siis hyvin, millaisia epätoivon ja katkeruuden tunteita se voi alkaa miehessä herättää, kun koko kauniimpi sukupolvi tuntuu päättäneen yhdessä, että ton kanssa ei sitten aleta. Kokeilin vuosikaupalla nettideittejäkin, menestyksettä.
Tämän vuoden alusta tapahtui kuitenkin järkyttävän raju muutos: Olen tapaillut jo kahdeksaa eri nättiä, fiksua, mukavaa naista. Useimpia useammin kuin kerran. Aloitteita olen tehnyt vähemmän kuin koskaan, ja pakkeja on tullut vain muutama. Pientä flirttiä on ilmestynyt piristämään arkea niin kaupan kassan kuin työpaikalla vastaantulevien tuntemattomien naisten kanssa aina joskus. Uskomatonta kyllä, mullekin on tehty pari aloitetta, ja ensisuudelmani huuleni kokivat yllättäen hieman ujolta tyttöseltä halatessani häntä hyvästiksi. Sänkyyn en ole kenenkään kanssa päätynyt, mutta sen suhteen mulla ei ole mikään kiire.
Mikä sitten muuttui? En alkanut seuraamaan mitään pelimiesoppaiden neuvoja (lueskelin kyllä netistä jotain sellaisia, mutta niistä paistava asenne naisia kohtaan kuvotti mua). En muuttanut pukeutumistyyliäni, edelleen arkiasuni on perusfarkut t-paita tai neule. Mutta olen huomannut tuntevani itseni miehekkäämmäksi, naisten antama positiivinen huomio on ruokkinut itsetuntoani, ja se kai paistaa läpi. Suhtaudun elämään kevyemmällä, rennommalla otteella. Kävelen kai selkä suorempana, koska mulle on sanottu ryhdikkäästä kävelytyylistäni (miehet huumorilla, naiset ihailevan kuuloisella sävyllä flirttaillessaan). Musta tuntuu, että ihmiset näkevät persoonallisuuteni nykyään paremmin, ehkä peittelin sitä ennen alitajuisesti.
Muutoksen kohdallani laukaisi luopuminen vahvoista silmälaseista. Yhtäkkiä tunnen itseni enemmän Teräsmieheksi kuin Clark Kentiksi. Suosittelen. Mutta ennen kaikkea: Älä anna sijaa katkeruudelle. Oon huomannut, että silloin kun on vaikeaa, hikiliikunta monesti helpottaa - eli lenkkikengät jalkaan ja purkamaan paha olo asfalttiin, tai käsipainoja heiluttamaan, tai vaikka sadan punnerruksen ohjelmaa aloittelemaan.
Missä kävelet selkä suorana, missä ja miten ensikosketuksesi naisiin ovat tarkalleen ottaen tapahtuneet? Mitä tarkoitat luopumisella silmälaseista? Eihän niistä useimmat voi luopua jotka laseja välttämättä tarvitsee. Ovatko silmälasit jokin este vielä nykyajan naisillekin?
Ja ennen kaikkea, miten voitat tuntemattoman naisen lähtökohtaisen skeptisyyden?
tuossa palauttamaan kaiken yksilötasolle. Se on selvä että nämä asiat eivät kertakaikkiaan ole palautettavissa pelkästään yksilötasolle, vai kiistätkö tämänkin.
Tämä juuri on yksi ongelman ytimistä, että vastuu kaikesta sysätään yksilötasolle. Kenenkään ei tarvitse huomioida toista, koska jokaisen ongelmat on henkilön itsensä yksityisasioita. Tämä pirullinen asenne nakertaa yhteiskunnasta monta onnistumisen ja onnellisuuden mahdollisuutta, hyvä Marcoo.
No totta kai tuo on palautettavissa yksilötasolle. Koko väittämähän rakentui sille että yksi luuseri ei ole päässyt treffeille kuin kerran viimeisen 5 vuoden aikana.
Etkö tajua, että tässä puhutaan nyt yleisestä yhteiskunnallisesta ongelmasta. Lueskeleppa uusimpia mielenterveysjulkaisuja, miesten kirjoituksia vähän laajemmin, ja tutustu sinkkuna elävään miessukupolveen niin sinullekin valottuu millaisiksi markkinat on menneet. Ne jotka uskaltavat täällä tunnustaa ongelman ääneen, ovat vain rehellisiä jäävuoren huippuja. Suurin osa kärsii hiljaisuudessa siitä että naisten lähestyminen on nykyään niin pirun vaikeaa.
Se ei todellakaan ole mikään yksilötason juttu.
deittailemaan rumaa naista? Siis naista, joka on koulutettu, mukava, hyvässä ammatissa, savuton, raitis tai lähes raitis, elämänhallinta kunnossa, ei lapsia eikä yhden yön suhteita taustalla. Ainoana ongelmana parisuhteen löytämisessä on ulkonäkö, esimerkiksi epäsymmetriset tai muuten kauneusihanteesta selvästi poikkeavat kasvonpiirteeet? Tai vaikkapa runsaasti selluliittia (huom miehet, selluliitti ei ole yhtä kuin läski, laihallakin voi olla selluliittia eikä sille oikeasti voi millään rasvoilla tai hieromisella yhtään mitään).
Veikkaan, että et kiinnostuisi. Kenen sitten kuuluisi kiinnostua? Eikö rumalla naisellakin ole oikeus rakkauteen, ihailtuna ja haluttuna olemiseen?
Missäkö kävelen selkä suorana? Kaikkialla. Muttei jäykkänä ja tikkusuorana, vaan rinta ulkona, kädet rentoina, ehkä pääni sisällä jotain inspiroivaa biisiä hyräillen. Muistan, kun vuosia sitten joku kaveri kommentoi, että mä kävelen kuin vanhus. Vain muutama viikko sitten ulkomaalainen opiskelijatyttö kertoi vastaan kävellessään, että "the way you walk... that is so cool".
Useimmat ihmiset voivat luopua silmälaseista! On piilolinssejä ja laserleikkauksia. En kyllä ole varma, onko oikeasti merkitystä niillä itse laseilla, vai auttoiko se vain pääsemään irti huonon itsetunnon kierteestä. Siltikin puolitutut naiset on kommentoineet lasien poistumista mm. sanoin "hyvältä näyttää".
Mä en pyöri baareissa, joten yli puolet noista mainituista ensitreffeistä tuli tehtyä netin kautta. Kuvaton, lyhyehkö profiili. Ei pitkiä kirjoitteluja, ei kuvien vaihtamista, jos jotain yhteistä näyttää olevan niin mennään kahville ja tutustutaan vähän, mitä siinä häviää. Useimpien niistä kanssa kävin treffeillä useammankin kerran, joten ensivaikutelma ei kai ollut pettymys :) Parin kanssa tuntui kuin olisi jutellut kaverin kanssa, joten niissä ensitapaaminen jäi viimeiseksi.
Loput tuli tavattua ihan normielämässä, kuten tuon ujon ensisuudelman antanut tyttönen. Sen kanssa en tosin käynyt kertaaakaan "virallisilla treffeillä", vaan muuten vaan vietettiin yhdessä aikaa mm. uiden, ja jossain vaiheessa tajusin, että sehän on ihastunut muhun ja mäkin siihen. Juttu kaatui sitten välimatkaan, kun tyttö palasi kotiin toiselle mantereelle.
Lähtökohtainen skeptisyys? En mä sellaista yritäkään voittaa. Jos normijutustelu on naisesta jotenkin outoa puolitutun tai tuntemattoman miehen kanssa, kyse on sen sosiaalisesta avuttomuudesta, ei mun. Kyllä ne nopeasti unohtavat sen, että äsken ei tunnettu yhtään, jos vaan itse miehenä käyttäytyy kuin normaali, ystävällinen, mukava ja kohtelias mies. Ja muuten, flirtti mun kohdalla tarkoittaa leikkisää asennetta, katseita syvälle silmiin kunnes tytön huulet livahtavat kainoon hymyyn ja katse kääntyy alaviistoon ja leikittelevää jutustelua.
Kävin tuossa muuten juuri kävelemässä kaupungilla ja kahvilassa lehden lukemassa. Matkalla tuli kolmen vastaantulleen tai kahvilan pöydässä istuneen tuntemattoman nuoren naisen kohdalla toistuneeksi tuo mainittu silmäpelikuvio (katsekontakti, äkillinen ujo hymy, katse pois... ja kohta uusi vilkaisu, johon en osaa olla vastaamatta pienellä hymyllä). Sellainen pönkittää mukavasti itsetuntoa - varmaan sama juttu kuin naisilla "itsensä vuoksi meikkaaminen", kyllähän vastakkaisen sukupuolen ihailevat tai ainakin sellaisiksi tulkitut katseet piristävät. Ja ennen tätä vuotta tuollaista tapahtui mulle tasan kerran, Pieksämäen rautatieasemalla aurinkoisena kesäpäivänä 2003, ja sekin tyttö oli kiirehtimässä eri junaan.
Loppujen lopuksi mä uskon, että kyse on kuin onkin itsetunnosta, vaikken mä ennen kokenut itsetuntoani niin hirveän huonoksi. Se heijastuu kehonkieleen, ja naiset reagoivat kai siihen alitajuisesti. Näin mä luulen. Eli ehkä resepti naisonnen kääntämiseen on niinkin yksinkertainen kuin itsetunnon kasvattaminen keinolla millä hyvänsä: tekemällä juttuja joita vähän pelkää tehdä, muistelemalla onnistumisiaan ja jättämällä itsesäälissä pyöriskely vaikkapa kuuntelemalla Paul Stanleyn Live to Win -biisiä. ("Live to win, 'til you die, 'til the light dies in your eyes...")
Selluliitti nyt ei mitään haittais jos ei muuten olis kovin lihava. Ei kasvojenkaan tarvi olla maailman kauneimmat. Ihminen on kokonaisuus ei vaan pelkät kasvot tai kauneus.
Hienoa, että joku on onnistunut muuttamaan elämäänsa ja nostamaan itsetuntoaan. Joillakin muutokseen auttaa pieni askel, josta seuraa itsetunnon paranemisen kierre. Itse olen yrittänyt kanssa lähteä nostamaan itsetunoani, mutta epäonnistunut siinä täysin. Parin viime vuoden aikana olen pudottanut painoa n. 20 kiloa, siirtynyt käyttämään piilolinssejä , ja uusin vaatekaappianikin naispuoleisen kaverini avulla parempaan suuntaan. Luulin projektiin alkaessa että tuntisin itseni jälkeenpäin paremmaksi ihmiseksi. Toisin kävi, itsetuntoni ei koskaan ole ollut näin matalalla ja inhoan itseäni enemmän.
ollenkaan vaikea ymmärtää tuota. Omalta kohdaltani voin sanoa, että ilmeisesti se on kuitenkin jotenkin auttaunut minua tässä asiassa kun kaksikymppiseksi asti minulla sentään oli pari ihan asiallisen oloista ikäistäni naista joiden kanssa vähän olin ja öitä heidän kanssaan sängyssäkin vietin ja he olivat minuun todella ihastuneita. Näin vaikka en siis näiden pimujen kanssa muuta ollut kuin joskus viikonloppisin tai tanssiltoina ja niiden päätteksi heidän kämpillään öitä. Tämä siis tapahtui jo 70-luvun puolella.
Minä olen nyt havainnut jonkun hyvin radikaalin muutksen kulttuurissamme tapahtuneen. Tämä ei voi johtua siitäkään, että olisin itse tullut joksikin hirviön näköiseksi vaikka vanhentunut olenkin. Olen itse asiassa nykyään raamieni osalta jokseenkin tasan niissä mitoissa ja mallissakin mitä jo joskus 2-kymppisenäkin, ja naamaltani en todellakaan ole mikään pahan näköinen vieläkään vaikka vanhentunut olenkin ja nuoruuden lookki alkaa jo kokonaaankin olla mennyt.
Toisaalla kirjoitinkin vähän tästä viuime aikoin havaitsemastanui kulttuurimme muutoksesta
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9396104/46301499
Siinä puhut täysin totta. Jos nuori mies menet hiljaisekke huoltoasemalle ja otat kahvin, tuleeko kassaneiti automaattisesti pöytääsi jutustelemaan. Ei saletisti tule. Mutta 70-luvulla tuli aina.
Johtuu varman siitä että silloin 70-luvulla sinä ja se kassaneiti olitte samanikäisiä. Nykyään olet jo papparainen sen 20 vuotiaan kassaneidin silmissä.