Olen lopultakin hyväksynyt sen, ettei minulle löydy parisuhdetta. Toki olisin toivonut, että olisin löytänyt elämänkumppanin, mutta vuosikausien monenlaisten yritysten jälkeen olen päättänyt antaa periksi. Päätös, tai ennemmin asian hyväksyminen, ei ole yhden illan aikana syntynyt vaan vuosien kuluessa syntynyt lopputulos.
Tuntuu oikeastaan todella helpottavalta. Yksi huolenaihe vähemmän elämässä. Nyt voin suunnata energiani kaikkeen muuhun tärkeään elämässä, harrastuksiin, itsestä huolehtimiseen, muihin nautintoihin kuten musiikkiin, elokuviin, liikkumiseen, matkusteluun. Ystäväni ovat suurimmaksi osaksi parisuhteessa, mutta (ikävä kyllä) kaikkien suhteet eivät taida kestää hautaan asti, ja sinkkuja on muutenkin kaikissa ikäryhmissä nykyään enemmän ja enemmän. Olen minäkin ollut parisuhteessa, kahdessakin "pidemmässä". Koska olen nätti nainen ja helposti lähestyttävä, olen varma ettei elämän viimeinen seksikokemus ole vielä takanapäin. Vaikka minulla ei olekaan ollut monia partnereita, tiedän että "sellaista" seuraa, tilaisuuksia ja tilanteita elämä heittää satunnaisesti eteen. Samalla olen hyväksynyt myös sen, ettei minusta koskaan tule äitiä, eikä se oikeastaan edes harmita kovinkaan paljon.
Suosittelen muitakin sinkkuja miettimään asiaa tästä näkökulmasta. Oma elämäni helpottui huomattavasti.
Tuntuu oikeastaan todella helpottavalta. Yksi huolenaihe vähemmän elämässä. Nyt voin suunnata energiani kaikkeen muuhun tärkeään elämässä, harrastuksiin, itsestä huolehtimiseen, muihin nautintoihin kuten musiikkiin, elokuviin, liikkumiseen, matkusteluun. Ystäväni ovat suurimmaksi osaksi parisuhteessa, mutta (ikävä kyllä) kaikkien suhteet eivät taida kestää hautaan asti, ja sinkkuja on muutenkin kaikissa ikäryhmissä nykyään enemmän ja enemmän. Olen minäkin ollut parisuhteessa, kahdessakin "pidemmässä". Koska olen nätti nainen ja helposti lähestyttävä, olen varma ettei elämän viimeinen seksikokemus ole vielä takanapäin. Vaikka minulla ei olekaan ollut monia partnereita, tiedän että "sellaista" seuraa, tilaisuuksia ja tilanteita elämä heittää satunnaisesti eteen. Samalla olen hyväksynyt myös sen, ettei minusta koskaan tule äitiä, eikä se oikeastaan edes harmita kovinkaan paljon.
Suosittelen muitakin sinkkuja miettimään asiaa tästä näkökulmasta. Oma elämäni helpottui huomattavasti.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja nainen olen minäkin. Tosin olen saanut kokea äidiksi tulemisen, ja kun se tapahtui nuorena niin nyt aikuinen lapsi on jo omillaan ja minä voin elää ihan niin vapaasti kuin haluan; tehdä töitä, matkustella, harrastaa. Ja ikää on kuitenkin alle 40.
Tarvitse mutta terve henkilö tarvitsee seksiä ainakin parikertaa viikossa mutta monelle ei riitä pelkkä seksisuhde vann halutaan jotain pysyvää mutta sinkkuudessakin on hyvät puolet. Lapset jos haluaa kannattaa ruveta harkitsemaan vasta 30-40 kympin ikäisenä ettei liian nuorena koska silloin yleensä vielä menojalkaa vipottaa ja ei jaksa lasten kanssa olla. Itse miehenä olin sinkkuna -80-90 luvun vaihteessa ja ajattelin että vietetäänpä kunnon sinkkuaika mutta puolen vuoden jälkeen löytyi hyvä nainen ja nyt ollaan oltu jo 21v kimpassa ja kummassakin on hyvät ja huonot puolet oli sitten sinkku tai parisuhteessa.
Rumalla naisella ei yksikään mies tee mitään, eikä rumiluksen mielipiteetkään ketään kiinnosta.
asioita on pakostakin tullut vähän seurattua niin , ikävä kyllä, tässä väittämässä on todellakin paljon perää.
Vaikka minä kuinka perkeleesti yrittäisin ihastua johonkin naiseen(siis naisena) jota en mitenkään kauniina voi pitää niin en kyllä sellaiseen pystyisi. Niin, ja miksi oikestaan tällaista lähtisin väkisin yrittämään varsinkaan silloin jos tätä naista en häenen nuoremmilta ja kauneemmilta vuosiltaankaan tuntisi.
Tosin alta nelikymppinen nainen ei ole vielä pelkän ikänsä vuoksi välttämättä ihan ruma ja jo kaikkea naiseuttaan menettänyt.
makuasioista ei voi kiistellä. Seksiseuraa saisin koska tahansa, myös flirttailijoita ja muita yrittäjiä riittää jopa koiranulkoilutusreissuilla. Mutta siinäpä se juuri onkin: en halua enää parisuhteeseen kun olen nähnyt ettei miehille ole väliä muulla kuin seksillä ja viehätysvoimalla. Ei tarvitse kuin sairastua flunssaan, kun jo mielenkiinto loppuu ja mies häviää niin ettei jäljelle jää edes jarrutusjälkiä.
Kuinka sellaiselle voisi rakentaa parisuhteen?
Ei sitä ole niin helppoa hyväksyä vaikka haluaisikin. Asia vaivaa koko ajan ja purkautuu suruna ja masennuksena.
että se olisi helppoa? Ainakin minulta se on vaatinut parin vuoden työstämisen. Kuluneena kesänä ajattelin ensimmäisen kerran täysin vilpittömästi, että olen oikeasti tosi onnellinen ja etuoikeutettu kun saan mennä ja tulla ihan miten haluan. Edellisenä kesänä oli vielä pieni varaus, että vaikka nautin vapaudestani niin voisihan sitä myös jakaa asiat jonkun toisen kanssa. Mutta silloinkaan en enää aktiivisesti hakenut seuraa. Itse asiassa en ole hakenut sitä enää kolmeen vuoteen.
..vuotta sinulla meni tuon päätöksen kypsymiseen?
Olen itse nyt ollut 5v sinkkuna eron jälkeen ja tunnen itseni välillä tosi yksinäiseksi. Harrastan liikuntaa jne. Kuitenkin koko ajan jotenkin toivon ja odotan, että jostain ilmestyisi se mies. Nyt asia on alkanut vaivata minua: miksi en voi olla onnellinen ihan tähän elämään tällaisena. Olen miettinyt johonkin yhdistykseen liittymistäkin? Mutta pahinta on juuri nämä viikonloput; syö yksin, kävele yksin, nuku yksin. Tuntuu kuin olisi leima otsassa, kun kohtaa pariskuntia kaupungilla. Ja mistä voi tietää tuleeko niitä seksikokemuksia vastaan. Tulevaisuus ahdistaa.
Naisille tuo päätös on kuitenkin hieman enemmän omaehtoinen kuin miehille. He kun näkevät todella näkevät ne ihmiset joiden kanssa heillä olisi mahdollisuus olla parisuhteessa ja vastoin käymisten kautta oppivat keiden kanssa he eivät voi olla parisuhteessa. Miehille yksinäinen elämä on usein pakon sanelemaa. Eihän länsimaisella miehellä yksinäisyys ole tietenkään aivan pakon sanelemaan koska mahdollisuus on hakea vaimo jostain matalanelintason maasta. Itse kun olen jo 26 niin olen jo ehtinyt harkita asiaa. Olen katsellut suomen kielen kursseja ja etsinyt thaivaimo yhteisöjä netistä. Olen myös katsellut mahdollisia töitä joita voisi saada ilman koulutusta, mutta lopulta en vaan pysty sitä vaimoa thaimaasta hakemaan. En vain näe tällaista kaupankassa pariutumista mielekkäänä vaikka se näyttää olevan ainoa vaihtoetoni pariutua. Tästä samasta syystä en ole koskaan kokeillut nettideittejä tai mitään tekstiviestipalveluja.
"Naisille tuo päätös on kuitenkin hieman enemmän omaehtoinen kuin miehille. He kun näkevät todella näkevät ne ihmiset joiden kanssa heillä olisi mahdollisuus olla parisuhteessa ja vastoin käymisten kautta oppivat keiden kanssa he eivät voi olla parisuhteessa."
Ainakin nyt tähän asti olen samaa mieltä. Kun kulttuurissamme miesten edellytetään lähestyvän ja iskevän naisia niin kaikki naiset(aivan ujoudesta riippumatta) pääsevät aina kokeilemaan parisuhteita ja hankkimaan paljon seksikokemusta. Jos nainen ei sitten ole miestä sittenpidempiaikaiseen parisuhteeseeen saanut, niin hän voi sitten olla vrma siitä että ei kelvannut.
Parisuhde/seksi-markkinoilta syrjäytyneelle miehlle (naisethan eivät siis voi näin syrjäytyä lainkaan) puolestaan tilanne voi olla se, että mies ei edes osaa sanoa minkälaisille naisille olisi kelvannut tai sitten ei, siis siinä tapauksessa jos hän naisia olisi lähestynyt ja heitä yrittänyt iskeä. Tämä on se asia joka voi alkaa jopa ahdistaa vielä vanhemmitenkin. Jos sen tietäisi että on naisten mielestä ihan tatti äijä niin eihän sillä täydelliselläkään syrjäytymisellä sitten niin mitään väliä olisi.
En oikein ymmärrä tätä. Tottakai ymmärrän sen että hyväksyy ettei välttämättä löydä parisuhdetta, mutta en sitä että se on joku suuri päätös joka muuttaa noin radikaalisti elämää.
"Nyt voin suunnata energiani kaikkeen muuhun tärkeään elämässä, harrastuksiin, itsestä huolehtimiseen, muihin nautintoihin kuten musiikkiin, elokuviin, liikkumiseen, matkusteluun."
Miten tämä ei ollut mahdollista ennen, etkö muka voinut nauttia musiikista tai matkustamisesta silloin kun vielä ajattelit että ehkä löydät miehen? Mitä sitten aikaisemmin teit kaiket päivät? Mitä teit kun kuuntelit musiikkia, et kiinnittänyt siihen huomiota? Onko se sitten sitä että ennen oli joka sekunti haku päällä niin täysillä ettei ehtinyt muuta ajatella? Tosi käsittämätöntä.
Sitten kun monet kysyvät että mistä sitä kumppania kannattaisi etsiä. Esim baarista tai lenkkipolultako. En edes ymmärrä mitä kumppanin etsiminen tarkoittaa. Että miten sitä oikein etsitään? Käydään mahdollisimman monta paikkaa ja harrastusta läpi vain sen toivossa että ehkä siellä tapaisi jonkun? Eiköhän se tule vastaan jossain jos on tullakseen. Eiköhän kannata harrastaa sitä mitä tahtoo ja nauttia siitä sen harrastuksen takia eikä tehdä jotain vain nähdäkseen tapaako ehkä jonkun.
En ymmärrä miksei voi vain nauttia siitä omasta elämästään ja antaa asioiden tapahtua. Se, että hyväksyy sen ettei kumppania löydy on kyllä ihan realistinen juttu, sillä eihän kaikki löydä kumppania. Tai ei löydä kumppania nuorena. Mutta en kyllä ymmärrä miten toive kumppanista voi estää tuollaisista asioista nauttimisen.
(vaikka et kysymystäsi juuri minulle osoittanutkaan) tuo aikaisempi kumppanin haku (toive) oli esimerkiksi sitä, että vaikka matkustelin ja nautin kokemuksistani, niin usein mietin mielessäni kuinka paljon mukavampaa olisi jakaa nämä kokemukset jonkun toisen kanssa.
Ensimmäiset tuollaiset ajatukset ovat 90-luvun puolelta. Sitten vuosituhannen vaihteen molemmin puolin oli mahdollisuus jakaa niitä kokemuksia toisen kanssa, eikä se oikeasti ollutkaan niin hienoa, kun molemmilla oli ihan erilaiset odotukset matkoilta. Viimeiset neljä vuotta olen jälleen matkustellut yksin. Alussa kaipasin (kaikesta kokemastani huolimatta) matkaseuraa, mutta sitten oivalsin että en oikeasti halua enää vaihtaa tätä olotilaa mihinkään muuhun. Minun ei tarvitse kysellä saako kumppanini ensi kuussa vapaata pitkän viikonlopun verran, tai jos ei saa niin pahastuuko hän siitä että minä joka tapauksessa lähden kaupunkilomalle Keski-Eurooppaan.
Ja joulu: minun ei tarvitse lähteä kenenkään vanhempien tai sisarusten luo jouluvierailulle tai muutenkaan ottaa stressiä siitä, kuinka joulu vietetään. Saan tehdä ihan mitä haluan. Voin lähteä taas hotellilomalle valmiiden jouluruokien ääreen tai hakea kasan kirjoja ja istua sohvannurkassa kun ulkona tuiskuttaa.
Asian hyväksyminen tuo helpotusta elämään, koska on yksi huolenaihe vähemmän elämässä. Ehkä et ymmärrä, koska et ole samassa tilanteessa. Enää en toivo löytäväni parisuhdetta, enkä tapaile miehiä sen toivossa.
Näin ollen aikaa ja energiaa vapautuu enemmän muihin asioihin, erityisesti niihin mukaviin ja muihin itselle tärkeisiin asioihin. Surua ja murhetta sekä pettymyksiä on vastaavasti vähemmän, ja se siis minimoituu tältä elämänalueelta. On enemmän aikaa kehittää muita elämän osa-alueita. Omalla kohdallani elämänlaatu on noussut selvästi. "päätös" on kypsynyt aktiivisesti noin 3 vuotta, vähemmän aktiivisesti sitä ennen 2 vuotta ja itänyt jo ennen sitä.
Olen 33-v mies ja olen myöskin hyväksynyt elämän yksinäni. Yhden lyhyen suhteen olen kokenut ja se siitä. Ei yhden illan juttuja eikä muitakaan suhteita. Selibaatissa siis koko loppuelämäni aion olla. Toki himoja tulee ja kun menee yli niin helpottaa sitten itse oloaan jos on pakko. Mielelläni en sitäkään tekisi. On vaan niin henkisesti hullua hommaa. Yksinäisyys on minulle normaalia. Töissä on työkaverit jne mutta vapaa-aikanani olen yksin..aina. No soittelen kitaraa, luen, katselen tv-sarjoja, liikun vähän ja pelailen konsolipelejä. Näin se aika menee kivasti.
Toki olisin halunnut rakkautta. Mutta en koskaan päässyt sisälle parisuhdeympyröihin. Silloin kun olin nuori 16-25v olin totaalisen arka ja ihmispelkoinen ja siksi jäin yksin. Nykyään olen liian vanha vaikka koenkin olevani teini näissä naisasioissa. Elämä on tällaista. Yksinkin on hyvä olla. Ei seksiä ei tauteja jne. Totaaliselibaatti kunniaan!
Selibaatti1977
Olet ihan liian nuori tuollaiseen päätökseen, minun mielestäni. Miksi sulkea kaikki ovet, vaikka tilanne juuri nyt on sellainen, että ei voi tietää. Itse aloin seurustella vakavasti 32v (nyt eronnut). Ei le olemassa mitään yleismaailmallista seurustelukuviota, vaan suhteita on erilaisia.
Itse nautin kyllä kovasti harrastuksistani ja musiikista jne., mutta silti aika ajoin iskee tuska siitä, miten paljon kivempaa asioita olisi jakaa toisen kanssa. Osaan olla yksinkin, mutta en ainakaan vielä lakkaa kaipaamasta lähelleni toista ihmistä.
Kun jää ulos parisuhdeympyröistä teinivuosina, myöhemmin on miehelle mahdotonta päästä sisään. Se on vain hyväksyttävä ja työstettävä elämää sen mukaan. Itsellä työstö on vielä hieman vaiheessa, olen ymmärtänyt oman kelpaamattomuuteni, mutta parisuhteen kaipaus välillä vielä tulee pintaan.
Kun ensimmäiset kaverit saivat esikoisensa kuluneen vuoden aikana, oli se aika minulle hyvin vaikeaa. Olin hyvin onnellinen kavereideni puolesta, mutta silloin itselle selkeni se, että sitä iloa ei tule koskaan itse kokemaan. Olin kuitenkin haaveillut mahdollisesta perheestä ja lapsesta kauan.
Viikonloput ovat usein vaikeimpia, koska lähes kaikki ystäväni seurustelevat, joten silloin saa ollla usein yksin ja on liikaa aikaa ajatella omaa tilannettaan... Pitää vain yrittää kehittää sellaista tekemistä, ettei jää ajatustensa kanssa liiaksi märehtimään. Liikunta ja hyvä ruoka usein auttaa.
"Mutta en koskaan päässyt sisälle parisuhdeympyröihin."
Tuo on kyllä niin hämärä käsite tuo parisuhdeympyrät. Jos joku on seurustellut kerran elämässään ja ollut sinkkuna jonkin aikaa, onko hän osallisena parisuhdeympyröissä? Tai jos joku on jo ensimmäisestä kumppanista löytänyt sen oikean, onko hän parisuhdeympyröissä? Vai vaaditaanko enemmän kuin yksi suhde ollakseen näissä parisuhdeympyröissä? Ja onko sillä jotain väliä kuinka paljon aikaa noiden suhteiden välillä on? Ja onko sillä väliä minkä ikäinen on?
Kun on aina ollut yksin eikä saa koskaan kokea rakkautta, läheisyyttä ja yhdessä oloa toisen kanssa niin ei oikeen mitkään muutkaan asiat tunnu kovin merkittäviltä. Ei sitä jaksa tai pysty nauttimaan oikein mistään. Itse en viitsi enää työn lisäksi tehdä oikeastaan mitään muuta paitsi mitä nyt vähän liikuntaa joskus ja roikun netissä. Viikonloppuisin olen yleensä melko masentunut.
Minullakin elämä helpottui, kun lopetin naisen etsimisen.
1-2v sitten olin todella masentunut ja yritin lähes epätoivoisesti löytää kumppania ja kun en löytänyt niin minä katkeroiduin.
Vietin lähes kaiken ajan sängyn pohjalla, tv:n edessä, netissä ja treffipalstalla, kun ei ollut valtavan naisen kaipuun takia kiinnostusta/energiaa tehdä mitään muuta.
Elin myös sellaisessa haavemaailmassa, että kaikki ongelmani ratkeavat, kun löydän kumppanin.
Lopulta minä luovutin. Päätin lopettaa etsimisen ja sitä myötä pääsin eroon masennuksesta, katkeruudesta ja paineesta jota kumppanin etsiminen aiheutti. Pystyn taas nauttimaan elämästä, suunnittelemaan tulevaisuutta ja kovasti yritän myös päästä eroon sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka on suurin syy minun ongelmiin.
Seksihalut pysyy helposti kurissa, kun masturboi säännöllisesti.
..viestistäsi paistaa rauhallisus ja tasapaino.
Siihen olen itsekin pyrkimässä.
Olette löytäneet sitten elämänne tämän maailman touhukkaina työmuurahaisina, eunekkeina jotka vartioivat muiden haaremeja ja masturbaatiota harjoittavina munkkeina.
Hienoa!
Valaistumisesi on todella lähellä tämän elämän aikana, neitsyysvaadekin tulee täyttymään helposti!
Elät selibaatissa ja katkeruudessa?
"Seksihalut pysyy helposti kurissa, kun masturboi säännöllisesti."
Viimeiset 10 vuotta laskennallisesti päivittäin masturboivana totean, etteivät seksihalut todellakaan katoa minnekään! Aina kun näkee nätin teinitytön miettii päässään vain rahasummaa, jonka olisi valmis maksamaan, että "saisi edes yhden kerran". Summat nousevat välillä hävettävän suuriksi, mutta onneksi tavistytöt eivät tajua, että joku siisti ja kunnollinen kaveri olisi valmis maksamaan huomattavat summan puolen tunnin sessiosta. Tytöt voivat keksittyä jakamaan itseään niille ihanille pettäville pelimiehille, joilta ei saa kuin tippurin tai hepatiitin. Ja ihan ilmaiseksi!
"Ei tarvitse kuin sairastua flunssaan, kun jo mielenkiinto loppuu ja mies häviää niin ettei jäljelle jää edes jarrutusjälkiä.
Kuinka sellaiselle voisi rakentaa parisuhteen?"
Tiesitkö, että kaikki miehet ei ole tuollaisia? Olet ilmeisesti vetävännäköinen nainen, joten et kelpuuta lähellesi kuin mahdollisimman vetävännäköisiä miehiä ja he kyllä tietävät markkina-arvonsa, joten sama se on silloin lähteä etsimään panoseuraa muualta kun kerran sitä löytyy.
Minulle ei tulisi mieleenkään lähteä nostelemaan naisen luota jos hän sairastuisi flunssaan tai jopa johonkin vakavampaankin tautiin. Mutta ettehän te naiset kelpuuta taviksen näköistä miestä kumppaniksi kun ei voi sitten kehua kavereille miten komea mies on rinnalla.