keskustelupalstalla, että tääl ihmiset eivät vastaa sähköpostiosoitteisiin, ovat valikoivia, tapaamis päivämäärien sopiminen venyy jos edes saadaan aikaiseksi koskaan???!!!!
En osaa ottaa vakavasti moniakaan kirjoitelmia täällä saati niitä harvoja jotka tulee mailiini.
KYSYMYS :OLETTEKO OIKEASTI YSTÄVÄN TARPEESSA VAI JONKUN MUUN ?
vastaa itsellesi ja/tai kirjoita tänne!
En osaa ottaa vakavasti moniakaan kirjoitelmia täällä saati niitä harvoja jotka tulee mailiini.
KYSYMYS :OLETTEKO OIKEASTI YSTÄVÄN TARPEESSA VAI JONKUN MUUN ?
vastaa itsellesi ja/tai kirjoita tänne!
Vastaukset 18
Vanhimmat
En tiedä, mutta voin sanoa että vaikea on tuttavia löytää niin miehistä kuin naisista.
Mies olen ja tuttavuudet päättyvät monetkin aika pika pikaa vaikka kuinka innostusta olisi ensin toisen puolelta.
Itse ainakin voisin lisää ottaa ihmisiä ympärille, mutta Suomessa niitä on vaikea löytää.
Aattelin että ehkä täältä palstalta, mutta ei se onnistunut silloin.
Ei kannata ottaa itteensä vaikka ei "onnista" se on joidenkin ihmisten tapa toimia vain. Tokihan se voi harmittaa ja turhauttaa, mutta minkäs teet?
niitä samanhenkisempiä ystäviä on vain vaikeampi löytää. Tähän tulokseen olen ainakin itse päätynyt etsinnöissäni. Eihän kuitenkaan ystävyys ala ja synny siitä vaan ja kenen kanssa vaan. Kyllä siihen tarvitaan enemmän, että tunnet jonkun ihmisen oikeasti ja aidosti kiinnostavaksi ja tunne olisi myös molemminpuolinen. Ainakin näkisin samoilla kiinnostuksilla, ajatusmaailmoilla, elämäntilanteilla ja elämänarvoilla olevan enemmänkin merkitystä ihmisten välillä ja ystävyysssuhteiden luomisessa. Parhaintahan on, jos ne kemiatkin vielä kohtaisivat ja jonkun ihmisen kanssa tuntuisi synkkaavan niin luonteet kuin ajatuksetkin yhteen.
Tämä virtuaalimaailma on ihmistä pullollaan. Joillakin saattaa olla onnea ystävän löytämisessä, joillekin se saattaa tuottaa vain pettymyksiä. Pitää silti itse tietää ja tiedostaa, mitä oikeasti etsii ja olla realistinen itselleen. Kun tietää tarkemmin omat 'vaatimukset', pettyy vähemmän ja ei odota myöskään liian suuria. Näin tavallaan on myös helpompi karsia joukosta pois vain ne, mitkä ei täytä niitä toiveita ja odotuksia mitä ystävyydelle asetat.
Itse tarkoitin sitä että monilla ihmisillä ei vaikuta olevan edes kaverimielessä halua tutustua syvällisemmin jos heti ei "kolahda".
Tämän ymmärtäisi paremmin jos kyse olisi kumppanin löytämisestä, mutta kuvittelisi että kavereina tutustuen antaisi toiselle enemmän aikaa osoittaa että sovitaan yhteen kavereina.
"Pitää silti itse tietää ja tiedostaa, mitä oikeasti etsii ja olla realistinen itselleen. Kun tietää tarkemmin omat 'vaatimukset', pettyy vähemmän ja ei odota myöskään liian suuria. Näin tavallaan on myös helpompi karsia joukosta pois vain ne, mitkä ei täytä niitä toiveita ja odotuksia mitä ystävyydelle asetat. "
En usko enää "realismiin". Uskon siihen että ihmiset toimivat nykyään hyvin tietoisen kylmästi, laskelmoivasti, pinnallisesti ja hyvin mielivaltaisesti jopa kavereita etsittäessä.
Voisi puhua jopa tietynasteisesta hyväksikäytöstä.
Katsotaan mitä "tarjottavaa" toisella kuvitelleen että itse on tietyn "arvoinen" ja että jo valmiiksi tarjoaa niin paljon ettei ole tarpeen suhtautua toiseen avoimemmin.
Itseasiassa ne ihmiset jotka ovat väittääneet olevansa "avoimia" ja "ennakkoluulottomia" ovat juuri niitä joilla on halu tutustua hyvin pinnallisesti sekä heittää purulelu sitten nurkkaan kun sitä on kerran retuutettu.
Jos alkaisin oikeasti karsimaan niin harva olisi sen arvoinen, mutta yritän antaa ihmisille ja meille mahdollisuuden. Moni muu ei ole valmis siihen mahdollisuuteen.
Esimerkiksi itse olen kuullut monelta miten fiksu ja mukava sitä on sekä miten juttuun tullaan hyvin huumorintajua myöten. Arvaten saattaa että ihmiset vain lopettavat yhteydenpidon usein jopa piankin. Siinä voi sitten miettiä omia "realistisia tavoitteita", että kenellä se realismi on enemmän hallussa.
että vain harva voi olla ja osoittautua sen ystävän arvoiseksi. Jos omistaa edes sen yhdenkin hyvän ystävän, on se kyllä kullan arvoinen. Kuitenkin ystävyyteen on ensin pitkä matka. Jotain täytyy myös siinä ihmisessä itsessään olla ja kiinnostuksen kasvaa ennen kuin sen tietää ja tuntee, ja että voidaan alkaa puhua myös siitä oikeasta ystävyydestä, tai kutsua toista jo ystäväksi.
Meillä ihmisillä on tietynlaiset mielikuvat muista. Kuitenkin jos etsii ystäviä netin kautta, on niin helppoa vain ja vaivatonta jättää vastaamatta jollekin. Haluamatta tutustua sen enempää tai ei vain sitten kiinnosta. Kuin se, että alat ventovieraan ihmisen kanssa ensin vain kasvottomana kirjoittelemaan, tutustumaan ja kertomaan itsestäsi. Sitten kun kumpikin haluaa tavata ja ensin kirjoittelun perusteella olet luonut ja saanut ihmisestä ehkä sen 'mukavan ja kiinnostavan ensivaikutelman' voi hän sitten olla ja osoittautuakin aivan muuksi tavatessasi hänet oikeasti. Itse ainakin haluan tavata ihmisen ensin. Alkuunhan voi jotain kirjoitella ja jos sen perusteella tuntee ja kokee ihmisen kiinnostavaksi ja se on myös molemminpuolista, on hyvä tavatakin. Kuitenkinhan näkemällä ja tapaamalla oikeasti ihmisen ensin, vasta luo ja saakin itselleen sen oikeamman käsityksen ja todellisemman kuvan hänestä.
Itse pyrin olemaan realistinen ja kokemus on opettanut. En silti lakkaa toivomasta tai uskomasta siihen etteikö kaltaisiaan ihmisiä ja ystäviä voisi löytää. Ehkä etsin liiaksi sitä samankaltaista tai omanlaistani ja -tyyppistä ihmistä, mutta en halua madaltaa 'vaatimuksissanikaan' liikaa tämän suhteen. Harvoin kuitenkaan joku ihminen koskettaa niin aidosti tai syvemmin. Tai että tuntisikin löytäneensä sen puuttuvan sielunsiskon- tai puolikkaan.
Itselläni on tunne että olen törmännyt kahdenlaisiin ihmisiin:
-Noihin jotka tahtovat tutustua pinnallisesti ja lyhyesti.
-Kaltaisiisi jotka etsivät liiankin tarkasti omiin kriteeriiheinsä ja omiin tuntemuksiinsa kääriytyen ihmistä jota ei välttämättä edes koskaan löydy koska ovat niin omien näkemystensä vankeja
Tämän vuoksi kokemukset ihmisistä tosielämässä jäävät lyhyiksi vaikka esimerkiksi netin kautta tutustuisi aluksi.
Henkilökohtaisesti en ala anella keneltäkään olla toisen tuttava, kaveri tai ystävä (tai varsinkaan joku ehdokas parisuhteeseen) mutta joskus tuntuu että tulisiko niin sitten tehdä.
Oma aktiivisuus ja yritys ei välttämättä riitä jos ei anneta mahdollisuutta tutustua sekä esimerkiksi yksi lyhyt tapaaminen ratkaisee kaiken.
Mielestäni silloin se "realismi" on aika kaukana ihmisen mielestä jos hän seilaa kapea-alaisesti katsellen ihmisiä muka ollen avoin erilaisille ihmisille vain hetken ajan. Sen jälkeen hyläten heidät kuin edellisellä viikolla ostetun mollamaijan joka nyt "vain ei ollut ihan just se mieleinen".
Jos olisin heikompi luonteisempi niin voisin tosissaan kaikki ihmiset tavattuani todeta että minussa on varmasti jotain vikaa tai minusta saa väärän kuvan, mutta olen todennut että se ei ole mahdollista jos olen heidän mielestään kuitenkin jollakin tavalla niin fiksu jne. Vika todennäköisesti on ilmapiirissä joka nykyään vallittsee ihmissuhteissa jopa ihan tuttavuuksien välillä.
Tärkeintä on olla naamakirjassa ja kertoa itsestä miltä tuntuu sekä jakaa jotain "spesiaalia" oman superitsensä sekä jonkun toisen ihailtavan henkilön kanssa. Kaikki muut ovat aika turhia kapistuksia.
etsiväni enemmän sellaista ihmistä, joka koskettaa vain jollain tavalla ja tasolla enemmän. Kuitenkin siihen, että joku ihminen on jotain enemmän ja joka koskettaa niin ajatus- kuin tunnetasolla itseäni, on oltava myös samankaltainen tai -henkinen. Ei minua voi koskettaa kaikki ihmiset samoin, ns. pinnalliset ihmiset, jotka ei näe ja tunne syvemmälle. Aitous ja se että on oma itsensä on minulle ihmisessä tärkeää. Tunne, että joku on aidosti oma itsensä ja aidosti myös toisesta ihmisestä kiinnostunut. Tai se että vain se pelkkä ulkokuori, ulkoinen puoli ihmisessä kiinnostaa ja se mitä sisimmässä ja pinnan alla, syvemmällä ihmisessä on, ei lainkaan.
Ehkä kysymyksessä on enemmän se tunnepuoli, mitä haen ihmisestä. Ja jollain tavalla kyky nähdä ja katsoa syvemmälle ihmiseen ja tuntea ihminen, josta lähtee samanlaisia signaaleja. Uskon siihen, että sellaisen samankaltaisen ihmisen vain tunnistaa ja vaistoaa, jokin vain sama tunne tai intuitio on silloin vahvemmin läsnä. Voin olla hölmö uskoessani näin, mutta vain siten pystyn itselleni sen selittämään, määrittäessäni sitä tunnetta, kun joku ihminen tuntuu vain siltä, samankaltaiselta.
Ehkä kiinnostus ja halu tutustua on enemmän vain samankaltaisiin ihmisiin. Tottahan on että sellaisia on vaikea löytää, tai niitä on vain harvassa (jos ollenkaan). Jotka tuntee ja ajattelee samalla tavalla. Tokihan yhteistä voi löytyä muutakin kautta ja ihmisestä tehdä kiinnostavan muukin. Jokin tai jotain kuitenkin toisesta ihmisestä on ensin löydyttävä, mikä sen todellisen kiinnostuksen aikaansaa. Kuin sekin että tietää ettei jokin ihminen vain tunnu siltä tai kiinnosta aidosti.
Hassua kirjoittaa tällaista lauantai-iltana näin myöhään, mutta mikäs siinä.
Tunne puoli on sinulle tärkeää?
Uskotko noin vahvasti että sinun intuitiosi on noin oikeassa aina? Että sinun tunteesi ovat niin päteviä valitsemaan "oikein"? Esimerkiksi tietyssä tilanteessa?
Totta kai toisesta pitää löytyä jotain samaa varsinkin jos etsii varsinaista ystävyyttä, mutta eikö ole omituista että jos paperilla näyttää että on kiinnostuksen kohteita samanlaisia ja juttu luistaa niin miten toinen voi kokea ettei ole tarvetta tutustua paremmin tai siis yrittää?
Missä vaiheessa sinä toteat että "tämä ei ole mun tyyppinen ihminen kun siltä tuntuu"?
Jos kyseessä on joku kumppanin valinta niin ok, mutta jos kyseessä on sitten kaveruus?
Mitenkähän siinä käynee kun olet tavannut erilaisia ihmisiä heidät käännyttäen pois ja 5 vuoden päästä kohtaat sitten sen joka tuntuu sulle siltä ja joka kiinnostaa aidosti, mutta hän toteaa ettei hän tunne niin kuin sinä teet?
Onko sinulla siinä vaiheessa mennyt viisi vuotta ehkä hukkaan ja ehkei sun tunteet ole olleet kovin hyviä asioiden tulkitsijoita.
Tai vaikka tuo ystävyy syntyisikin niin kuinka monen ihmisen josta olisi voinut tulla ihan samanlainen kuin tästä yhdestä olet oikeasti käännyttänyt pois?
Mielestäni on hämmentävää miten hyviä ihmistuntijoita ihmiset tuntuvat pinnallisin perustein olevan. Esimerkiksi sinäkin vaikka puhut syvällisistä asioista. Oisko ehkä niin että ne pinnalliset perusteet ja pinnalliset tunteet vaikuttaa lopulta sinuunkin?
Yksi asia jota olen itse opetellut on itsensä epäily siltä osin että osaa olla kriittinen omien arviointiensa ja tunteidensa pohjalta. Sitä se oikea avoimuus on. Antaa mahdollisuuden ja sitä kautta voi tutustua ehkä jollakin tavalla erilaiselta vaikuttavaan ihmiseen josta paljastuu paremmin tutustuessa ehkä kovinkin yhteneväisiä piirteitä.
On todellakin hölmöä uskoa johonkin jotta pystyy itselleen jotain selvittämään perustuen intuitioon tai vahvana läsnä olemiseen.
Esimerkiksi juuri kun tapaat jonkun yhden ainoan kerran tai hetkellisesti tunnet jonkun. Tunsitko hänet oikeasti tunteidesi perusteella? En usko.
ja perustan ensin näkemykseni enemmän intuition kaltaiseen tunteeseen ihmisestä. Enhän toki ole niin väittänyt tai olettanutkaan, että olen aina siinä oikeassa tavatessani ihmisen, vaan tunne voi olla aivan päinvastainenkin. Kuitenkin kysymyksessä on enemmän tunteeseen perustuva tekijä ja siihen mitä tunteita toinen ihminen minussa herättää ja päinvastoin. Olen myös tutustunut pitemmän kaavan mukaan, mikä perustuu siihen, että olen myös tavannut ihmisen jo monta kertaa ja huomannut ihmisen olevan kiinnostava ja samankaltainen ja tämä tutustuminen on jatkunut ja edennyt ystävä vaiheeseen. Ihmisestä on myös löytynyt se tärkeä piirre, eli aitous ja se että hän oikeasti minusta ihmisenä myöskin kiinnostunut. Eikä tämä ole kaveruutta vain, vaan ystävyyttä.
Niinkuin jo aiemminkin kirjoitin, haluan tavata ja nähdä ensin ihmisen oikeasti. Koska se kertoo ja tuo totuuden enemmän ihmisestä esiin ja sen kautta näkee millainen ihminen on myös todellisesti nähtynä. Mikäli vain kirjoittaa kuukausia ensin ja tutustuu vain siten, voi pettymys olla suurempikin ja huomata ettei kyseinen ihminen olekaan niin kiinnostava kuin mitä kirjoittamisensa perusteella on kertonut ja saanut hänestä kuvan. Järkevämpäähän on tavata ihminen ja nähdä oikeasti herääkö se kiinnostus myös sitten oikeasti tavatessaan hänet. Tällöin esiin tulee luonne, minkä näköinen ihminen on, eleet, olemus, miten puhuu ja ilmaisee itseään. Tavallaan nähdessään ihmisen kasvot, silmät ja olemuksen, kertoo se enemmän kuin tuhat sanaa. Onhan se erilaisempaa nähdä ja kuulla jonkun puhuvan ja kertovan itsestään kuin olla näkemättä ihmistä lainkaan ja vain kirjoittaa hänen kanssaan. Puhua ja nähdä fyysisesti kasvotusten ja olla läsnä on ihan eri kuin kirjoittaa vain ajatuksiaan kasvottomana ja näkemättä ihmistä lainkaan.
Onhan se mahdollista ja näin käynytkin, että olen kiinnostunut jostain ihmisestä, mutta hän ei ole samalla tavoin kuin minä. Tässä tapauksessa hän etsi vain kaveria ja minä ystävää. Yhtä hyväsyttävää mielestäni kuin sekin etten itse kiinnostu jostain tai että joku olisikin kiinnostunut minusta. Harvoin olen löytänyt sen kaltaista ihmistä, jonka kanssa löytää ns. yhteisen sävelen. Tällä tarkoitan sitä samankaltaista ja -oloista ihmistä jota olen etsinyt. Vastaan on tullut samankaltaisiakin, mutta elämä ja muutokset ovat vieneet eri suuntiin ja kauemmaksi ja ystävyys ei ole voinut jatkua samoilla edellytyksin. Ystävyys on vain katkennut ja jäänyt vain jonnekin elämän ja matkan varrelle.
Elämässä on tullut myös menetettyä ystävyys ja ihminen jota en ole enää löytänyt. Ajattelen häntä vieläkin, vaikka tuskin hän enää minua. Jos hän vielä ilmestyisi elämääni tai löytäisin hänet vielä, kysyisin varmaan, oletko etsinyt minua myös tai toivonut vielä löytäväsi.
Olen tavannut pinnallisia ihmisiä, jotka ovat täynnä vain itseään. Tai että heidän kanssaan voisi jutella mistään avoimesti ja että olisivat omia itseään pelkäämättä näyttää sitä, mitä aidosti ja oikeasti myös ihmisenä ovat. Ihmisiä, joita ei kiinnosta toinen ihminen, vaan enemmänkin tuovat esille itseään ja omaa tärkeyttään. Vain omat ajatukset ja pään sisältö ovat tärkeitä muut voi jättää huomioimatta. Epäkypsiä, tunteettomia, välinpitämättömiä, itseensä sulkeutuneita ja itsessään olevia. Joille tärkeämpää on se miltä näyttää ja on ulkoisesti kuin että näyttäisi sen myös sisäisesti.
Kyllä ihmisestä voi tuntea paljonkin. Joko saada tunteisiin vastakaikua tai huomata ettei ihminen herätä tai anna niitä halutunlaisia tunteita mitä toivoisi. Esim. nähdessään ensimmäistä kertaa jonkun ihmisen kasvotusten, mitä hän herättää minussa tai millaisen tunteen saan hänestä ihmisenä. Paljolti siihen perustuu saamasi tunne ja ensivaikutelma jostain ihmisestä. Joko sen perusteella pidät ihmisestä tai sitten et. Onko se sitten enemmän samankaltaista ihmistuntemusta tai vain se jokin tunne hänestä, mikä sen totuudellisesti kertoo.
"Paljolti siihen perustuu saamasi tunne ja ensivaikutelma jostain ihmisestä. Joko sen perusteella pidät ihmisestä tai sitten et. Onko se sitten enemmän samankaltaista ihmistuntemusta tai vain se jokin tunne hänestä, mikä sen totuudellisesti kertoo. "
Minulle tämä on täysi valhe johon ihminen haluaa uskoa.
Ihminen on niin typerä että hän uskoo että hänen ensivaikutelmansa on pysyvä ja että se on myös oikea.
Se missä vaiheessa toteat toisen olevan erilainen ja sopimaton sinulle kaverina tai ystävänä on sinun oma päätöksesi.
Sanoinpahan vain että siinä voi tehdä pahoja virhearvioita ja jos kuvittelee aina niiden suhteen olevan oikeassa tai luottaa tunteeseen kuka on oikea ja väärä niin lopulta sitä itselleen vain todistelee yhä uudestaan ja uudestaan oikeaksi mahdollisesti vääriä valintoja suuntaan tai toiseen.
Ei kannata olla niin varma ihmisistä. Esimerkiksi ensikontaktissa tai ihmisen tavatessa monet asiat eivät todellakaan kerro enempää kuin tuhat sanaa. Ajan myötä toki voit ihmiset päätöksestä paljonkin enemmän kuin ehkä hänen sanoistaan (tai ristiriidasta niiden välillä) mutta jos heti olet valmis päättelemään ihmisen eleistä, silmistä yms. mikä hän on naisiaan tai miehiään niin aika herkästi uskot itseäsi.
Ihmiset voivat myös olla tapaamisissa jäykkiä, hiljaisia, ylikohteliaita tai vaikka ylikompensoivat omaa jännitystään jne. Osalla esimerkiksi saattaa olla taipumusta huumoriin tavattaessa osa on vakavampia.
Varsinkin Suomessa esimerkiksi ihmiset eivät välttämättä heti osaa rentoutua vaikka tapaavat jonkun johon ovat pitäneet yhteyttä. Osa saattaa rentoutua liikaa jolloin heistä voi jäädä hieman holtiton tai outo kuva.
Jolloin sinä luotat tunteisiin ja siihen ensivaikutelmaan ihmisestä? Huono valinta.
kaikesta eri mieltä ja ajatuksemme menevän ristiin ja kuin 'puhuisimme' myös täysin eri kieltä. Näin kuitenkin itse ajattelen ja kaikesta mitä olen kirjoittanut sen myös allekirjoitan. On kuitenkin enemmän niitä hyviä kokemuksia kuin huonoja. Tällainen minä olen ihmisenä ja pidän uskomuksistani kiinni.
Toivottavasti sinua onnistaa niiden tuttavien löytämisessä ja saat niitä hyviäkin kokemuksia ihmisistä. Kirjoituksesi perusteella sinusta saa kuitenkin aika negatiivissävytteisen kuvan ja herää kysymys, että onkohan jotain vikaa sinussa ihmisenä, jos ihmisten kiinnostus on sinuun vain lopahtanut, vaikka aluksi onkin ensin tuntunut innostuneelta. Tai kun sinun on niin vaikeaa löytää vain niitä 'tuttavia'. 'Mutta meressähän on paljon kaloja.' Ja jokaiselle varmaan löytyy edes se yksi sopiva, tai lähelle ainakin.
Kiitos paljon.
On sinulla varmasti hienot ajatukset ihmisistä ja vaistosi on loistava kun oikein näet lukemalla pelkkää tekstiä palstalla että onko siellä negatiivinen ihminen.
Minä suurin piirtein osaan kyllä arvata missä se vika tässä tapauksessa on. ;)
; ) .
Kerroin muuten omasta kokemuksestani sinulle jotta voisit hieman miettiä asioita.
Olen itse nimittäin toiminut kuten kuvailit kunnes tajusin että kaikki ei ole aina sitä miltä ensisilmäyksellä näyttää. Huomasin että myös sen että jälkeen päin selitin asioita päässäni itselleni että "no musta tuntuu tältä kun..." vaikka lopulta en oikeasti tuntenut sitä ihmistä, arvailin vain. Molempiin suuntiin voi tehdä pahoja vääriä oletuksia. Esimerkiksi jo toisella kerralla erilaisessa ympäristössä tavatessa voi aivan yhtäkkiä olla molemmat rentoja.
Lisäksi kannattaa kysyä että miten itse toimii ensitapaamisessa tai tapaamisissa. Onko siinä sellaista joka aiheuttaa toisen käytöksessä jotain sellaista joka sitten itsestä tuntuu vääränlaiselta itselle?
Tokihan jos toisen oppii tuntemaan niin sitten voi tehdä ihan tunteiden perusteella niitä valintoja, mutta ei ehken kannata jos jotain sielunveljeä tai sisarta ettii ihan ensimmäisellä yrityksellä tyrmätä.
Koskee myös muuten parisuhteiden aloituksia.
On hyvä epäillä omia hetkellisiä tunteitaan sekä ajatuksiaan. Vaisto tai intuitio on usein kuin kolikon heittoa, puolet ajasta menee oikein ja puolet ajasta väärin. Jos siihen haluaa uskoa niin siitäpä vain, mutta aika korkealle silloin asettaa oman arviointikykynsä kun ihmisellä on taipumusta virheisiin kuitenkin.
Syy minkä takia oma arviointikykyni ja vaistoni on kehittynyt (sekä ihmistuntemus ja omien tunteiden luku myös) on että olen kriittinen ollut niiden suhteen. Muuten ne jäävät kehittymättä ja sitä menee yksinkertaisella "mä uskon tähän ja nyt tuntuu tältä joten mä teen näin" periaatteella.
En lähde kolikkoa heittelemään jos vaakalaudalla on kaveruus, ystävyys tai sielunkumppanuus. Nähtävästi sinusta se on ainoa oikea tie koska uskot että sieltä tulee aina se kruuna tarvittaessa kohtalon sanelemana.
Törmäsinpäs mielenkiintoiseen viestittelyyn. Pakko itsekin sanoa muutama sana. Olen yksin ja mielelläni tutustuisin johonkin mukavaan ikäiseeni reiluun mieheen. Mietin vain missä, sillä en liiku ravintoloissa. Tykkään kyllä tanssia mutta sen oman kullan kanssa. Alkoholia käytän todella vähän. Luonto ja kaikki siihen liittyvä on minulle tärkeää. Miehen suhteen ei ole erityisiä vaatimuksia, olen avoin tutustumaan. Tutustumisen, tuttuuden myötä sen sitten näkee, syntyykö mahdollisesti enemmän. Pidän särmistä, särmät tekevät ihmisestä mielenkiintoisen. En hae kaltaistani, mukava oppia uutta uudenlaisen ihmisen kanssa. En enää tällä iällä jaksa jahkata, mukava rento yhdessäolo viehättää. Intohimo - eiköhän se synny juuri siitä. Tykkää olla toisen kanssa ja arvostaa omana itsenään.
Moni yksinäinen on epävarma itsestään ja pelkää hylätyksi tulemista. Halutaan kirjoittaa kauan ennen kuin tavataan, jotta se toinen tahtoisi jatkaa tutustumista vaikkei ensitapaaminen menisi nappiin. Kirjoittaminen lopetetaan kun ajatellaan, ettei olla niin mielenkiintoisia että se toinen jaksaisi kiinnostua. On helpompaa lopettaa kirjoittaminen itse kuin jäädä odottamaan vastausta jota ei koskaan tule.
En oikein usko tuohonkaan.
Miksi ensitapaamisen pitäisi "mennä nappiin"?
Ollaanko edelleen lastentarhassa missä ystävyydet perustuvat samanvärisiin kurahousuihin kun heikkalaatikolla ekaa kertaa tavataan?
Varmasti osasta on helpompi lopettaa kirjoittaminen kuin sitten
Se mikä on omituisinta että johonkin voi olla jopa kuukausia yhteyksissä ja yhden lyhyen tapaamisen perusteella toinen päättää että ei olla samanlaisia joten toiseen voi sitten lopettaa yhteydenpidon yhtäkkiä tai sitten vähitellen olemalla passiivinen. Aivan ihme touhua, sairasta suorastaan jos ajattelee. Ei fiksua millään tavalla olipa yksinäinen tai ei.
Eihän siinä mitään kumppania olla kuitenkaan hakemassa. Esimerkiksi viime keväänä tapasin yhden naisen leffateatterissa ekaa kertaa kun oltiin kirjoiteltu pari kuukautta. Kyseessä oli siis ihan kaveruus idea. Naurettiin yhdessä ja juteltiin ummet lammet. Kuitenkin totesi että ollaan pikkaisen erilaisia ja lopputulos oli siinä että kun jälkikäteen yritin olla aktiivinen netissä niin hänen puoleltaan yhteydenpito loppui.
Ehkä tämän "-nainen vain-" kommenteissa on perää että minussa on jotain vikaa ihmisenä esimerkiksi ulkonäössä (hygienia on kunnossa, pukeuden siististi). Käytökseni pitäisi olla aika moitteetonta ja toisen kunnioittamiseen pyrkivää (en lähentele esim.)
Sehän kertookin siitä vastapuolesta että miten lapsellisella tasolla sitten ollaan liikenteessä kun vaikuttaisi että on paljon yhteistä, mutta mahdollisuus voidaan hylätä "mutu"-periaattella kuten tämä ylempänä kommentoinut piiperopaapero tekee tai sitten jonkun hassun ulkoisen vian takia (josta minulla ei ole harmainta aavistusta mikä se voisi olla ehkä liian pienet silmät).
Päivittäisten tuttavien löytäminenhän nykyään on helppoa mutta pitempiaikaisten kavereiden ja ystävien ei niinkään. Se johtunee juuri ihmisten asenteista tutusmiseen. Koetaan olevansa itse niin täydellisiä ja vielä odotetaan, naurattaa ihan, että eka tapaamisen pitäisi "mennä nappiin"?
Kuka nyt kaveruudesta odottaa kuutamosiltaa? Eihän nyt missään muuallakaan toiseen tutustua (esim. työpaikoilla, harrastuksissa) sen ekan kerran kautta vaan ajan mittaan.
Kaikki sympatiani sulle Sellera. Vaikutat fiksulta mieheltä. Ikävää, että jotkut (tai itse asiassa aika monet) naiset ovat niin valikoivia ja jotenkin pinnallisia. Sanon tämän, vaikka olen itsekin nainen ja vieläpä feministi. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja että vielä löydät ystäviä!
Kiitokset sympatiasta.
Kaikki naiset sanovatkin miten fiksulta miehetä vaikutan. Harmi vain että pelkällä fiksuudella naista ei saa ainakaan parisuhteeseen. Nykyään etsitään pintakoreutta ja sen jälkeen ehkä joskus toisinaan aletaan itkeä fiksuuden perään sitten kun toisella ei olekaan sitä.
Ystäviä minulla onkin kyllä muutama, mutta ihmetyttää tämä ihmisten tapa tutustua nykyään. Varsinkin naisten.
Paljon on valikointia ja odotuksia, mutta ihmisistä itsestään ei taida oikein olla mihinkään?