Ote eräästä VHH:laisen kommentista:
"Äidinmaidossa on suhteet kohdallaan energianlähteille ja rasvojen laaduille. Miksi tätä pitäisi yrittää väännellä ja käännellä? Miksi yrittää olla luontoa "viisaampi"? Älytöntä. "
Olen samaa mieltä: miksi VHH:laiset kuvittelevat olevansa luontoäitiä fiksumpia ja väittävät luonnottoman dieettinsä mukamas myötäilevän luontoäidin tahtoa.
Sekä vasikka, lammas tai orava kuten kaikki nisäkkäät juovat äidinmaitoa elämänsä ensi taipaleella mutta siirtyvät sitten ruokaan joka muistuttaa kaikkea muuta kuin alkuperäistä äidinmaitoa sekä luonteeltaan että koostumukseltaan.
Että tällaisin "äidinmaitokoostumus"-perustein VHH-mopoa sitten työnnetään eteenpäin. Ja joihinkin todellisuudesta ja luonnosta erkaantuneihin älykääpiöihin se todella saattaa purra.
VHH:n luonnottomuutta voi perustella muutamilla seikoilla. Jos tutkiskellaan ympäristöä jossa ihminen muinoin on kasvanut ja kehittynyt niin olisiko hän voinut toimia seuraavasti:
-rajoittanut joka päivä hiilihydraatit tiettyyn grammamäärään
-syönyt kolme kertaa päivässä ja laistanut kaikki välipalat
-voinut jatkaa edellämainittujen kohtien noudattamasta koko elämänsä loppuun
Paljoa ei VHH:n luonnollisuudesta jäljelle jäänyt. VHH on kaikista keinoteikisista dieeteistä keinotekoisin ja lunnottomin, vertailuksi voidaan ottaa mikä lähes mikä tahansa dieetti niin se on aina lähempänä luonnolisuutta kuin VHH.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Äidinmaito on vauvojen ruokaa ja sille ei häirikköidiootit voi mitään.
itenkä menee Trollhättanin mielisairaalassa? Onko nyt löytynyt sopiva lääkitys?
On taas uusi kusipääidioottien VHH-päivä
Äidinmaidon terveydellisiä vaikutuksia on suuresti liioiteltu. Äidinmaidon sisältämän rasvan takia se olis kiellettävä ja sen sijaan käytettävä äidinmaidon vastikkeita.
Sydäntaudit kun alkavat muodostua jo varhaislapsuudessa. Olisi siis tärkeää hallita lapsen rasvansaantia jo heti syntymän jälkeen.
Teollisella äidinmaidolla voitaisiin varmistaa oikeiden ravinteiden saanti lapselle. Ja näin turvata hänen kehityksensä.
On VHH propakandaa että luonollisnen ravinto olisi lapselle tai yleensä ihmiselle paras vaihtoehto. Mikään luonnolinen ravinto ei takaa niin täydellistä ravintokoostumusta kuin teollisesti tuotettu ravinto.
Olisikin otettava käyttöön uudet funktionaaliset ruokavalmisteet. Joihin vitamiinien lisäksi voitaisiin lisätä statiineja ja verensokeria tehokaasti alentavia aineita. Myös nykyiset rokotteet voitaisiin korvat pitkälti ruokaan lisättävillä aineilla. Myös antibioottien käyttöä jokapäiväisessa ruuassa tulisi harkita. Näin saavutettaisiin jo varhaislapsuudessa tila joka takaisi terveen kasvun ja aikuisuuden.
kysymys on äidinmaidon korvikkeesta jota nyt hehkutat. huomaa korvikkeesta. KUTEN SINÄKIN OLET VÄÄRENNÖS, et edes korvike
Maito nousee taas pääaiheeksi....
VHH on luonnoton muiltakin kuin maidon juonnin osalta.
Voi VHH:laisen tyhmyyttä.