se on

palstan keskusteluissa rasittava ja turhaauttava ilmiö kun varsinkin jo olemassaolevan valtakulttuurin edustajien taholta kaikki pyritään palauttamaan vain ja ainoastaan yksilötasolle( paasataan ihan suoraankin niin että kulttuuri on annettu eikä siihen ole mitään sanomista saati mahdollisuutta vähääkään vaikuttaa oli tämä kulttuuri sitten mikä hyvänsä), ja tässä ikäänkuin tykkänään kiistetään kulttuuristen tekijöiden merkitys. Tavoitteena tässä lienee se että näin voidaan torjua kulttuuriamme kritisoivat äänet ne näin mennen järjettömiksi leimaten. Toisaalta kuitenkin tämän saman linjan edustajat yhtä lailla koko ajan nimenomaan pyrkivät omalla palautteellaan kulttuuriin päin vahvistamaan itse haluamiaan trendejä.
6155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eli siis jos ei ole samaa mieltä tällaisen "kritisoijan" kanssa, niin pitäisi silti vaan kehua että oikeassa olet? Jos on eri mieltä, niin kai senkin saa sanoa, vaikka sitten olisikin mielestäsi "valtakulttuurin edustaja"? Pelkkä kritisointi ei tarkoita sitä että olisi oikeassa.

Äänestä
  • sitten pystynyt tulkitsemaan tuosta sitä keskeistä asiaa. Koetan nyt laittaa sen tähän vielä mahdollisimman lyhyesti.

    Itselle epämieluisat mielipiteet pyritään palauttamaan vain ja ainoastaan yksilötasolle, ja tällä sitten pyritään leimaamaan tällaiset mielipiteet tai palaute kulttuuriin päin järjettemäksi, Samalla kuitenkin itse pyritään vahvistamaan ja ajamaan kulttuurissa itselleen mieluisia trendejä omalla palautteellaan kulttuuriin päin.

    Äänestä

Näin on. On se kummaa kun tuhannet ja taas tuhannet miehet onnistuvat saamaan naisia, ja sitten kun muutama heikompi ja sosiaalisesti kömpelömpi tapaus jää ilman ja tulee itkemään tälle palstalle niin heti sanotaan että vika on heissä itsessään tai heidän toimintatavoissaan. Eivätkö ne ihmiset ymmärrä että se on kulttuuriasia ja että valtakulttuuri nyt vain sattuu syrjimään näitä heikompia ja sosiaalisesti toistaitoisia yksilöitä.

Äänestä
  • ja jo sekin tosiasia kun naisia ja miehiä syntyy ikäluokkaa kohti suurin piirtein yhtä paljon ja osa miehistä varaa käyttöönsä useampia naisia aiheuttaa sen että väistämättä osa miehistä jää kokonaankin ilman naisseuraa. Ja nimenomaan tämä 'kokonaankin ilman naisseuraa' on erityisen vahvasti kulttuurisita johtuva asia. Tähän vaikuttaa se parisuhde/seksi-markkinoilta/kulttuurista syrjäytymiskierre joka on miehelle itse itseään ruokkiva ja ajassa vahvistuva kierre.
    On aivan yhtä asiatonta ihan vaan lonkalta palauttaa yksilön kaikki ongelmat pelkästään hänen omaksi viakseen kuin palauttaa ne pelkästtään johtuvaksi siitä kulttuurista jonka paineiden alaisena hän elämään joutuu. Me kaikki olemme vuorovaikutussuhteessa siihen kulttuuriin jonka paineiden alaisena elämään joudumme.

    Äänestä

No minkälaiseksi se kulttuuri pitäisi muuttaa?

Äänestä
  • näilläkin sivuilla nimenomaan juuri annttu palautetta tämän asian suhteen. Osin on myös haluttu pitää kiinni aiemmin vallala olleista(ja edelleen ainakin kulttuurijääminä vahvasti vaikuttavista) parisuhdde/seksi asioita koskevista käyttäytymissäännöistä ja mehen/naisen rooleista.
    Tietyn linjan kommentijat vaan näilläkin sivuilla haluavat kaiken heille kulttuuriin päin epämieluisan palautteen ihan vaan lonkalta kuitata pelkästään yksilötason ongelmiksi ja nimenomaan vielä juurikin syyllistää niistä vain ja pelkästään yksilöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämänkn----- kirjoitti:

palstan keskusteluissa rasittava ja turhaauttava ilmiö kun varsinkin jo olemassaolevan valtakulttuurin edustajien taholta kaikki pyritään palauttamaan vain ja ainoastaan yksilötasolle( paasataan ihan suoraankin niin että kulttuuri on annettu eikä siihen ole mitään sanomista saati mahdollisuutta vähääkään vaikuttaa oli tämä kulttuuri sitten mikä hyvänsä), ja tässä ikäänkuin tykkänään kiistetään kulttuuristen tekijöiden merkitys. Tavoitteena tässä lienee se että näin voidaan torjua kulttuuriamme kritisoivat äänet ne näin mennen järjettömiksi leimaten. Toisaalta kuitenkin tämän saman linjan edustajat yhtä lailla koko ajan nimenomaan pyrkivät omalla palautteellaan kulttuuriin päin vahvistamaan itse haluamiaan trendejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu