Kumpi?

Pitäisi nyt valita kumman näistä kahdesta ihanasta otan. Omatunto ei kestä että pidän kumpaakin miestä vaikka niin haluaisin. Netistä olen siis löytänyt nämä monemmat. Toinen syy miksi pitäisi valita on, että olen itse 25 ja miehet n. 28.

Itse olen ujohko ja hieman hiljainenkin, tunnollinen ja aika tarkka monista asioista. En juo tai käy baareissa ja asun Lapissa, Rovaniemellä ja nämä molemmat miehet Keski-Suomessa. Pirkanmaalla ja toinen Etelä-Pohjanmaalla eli välimatkaa on, mutta toista pystyisin tapailemaan nyt koska olen muuttamassa etelämmäs, ja pitäisi päättää kumpi se minun mieheni on. Kumpaakaan en täydestä sydämmestäni vielä rakasta juuri välimatkan takia, koska ei saa olla yhdessä. Ihastunut olen kumpaankin


A: Laiska, tempperamenttinen mutta silti niin ihana. Haluaa kaiken hipovan täydellisyyttä, joka ärsyttää minua välillä. Tuntuu ettei hän ymmärrä minua aina vaikka sanon suoraan mitä tahtoisin. On nyt alkanut parantamaan käytöstä minua kohtaan, koska ennen meillä meni huonosti. Hänen kanssaan on helppo puhua ja voin olla oma itseni ja saamme juttua aikaseksi vaikka olenkin ujo, eikä hänkään ole mikään baareissa juoksia vaikka niissä välillä käy ystäviensä kanssa. Hän ei välttämättä jaksaisi halata ja pussailla aina kun minä haluaisin, eikä jaksaisi katsoa vierekkäin leffaa usein.
Meillä on eri uskonto, joka vaikeuttaisi suhdetta eli minun pitäisi vaihtaa uskontoa, koska häneltä en sitä voi vaatia. Jos en vaihtaisi uskontoa tästä suhteesta ei tulisi mitään eikä hänen perheensä voisi minua hyväksyä. Toisaalta en tiedä uskonko itse tähän uskontoon ja jaksaisinko istua kirkossa... Olemme uskonnon takia meinanneet erota monesti.

B: Tunnollinen, rauhallinen ja ujo kuten minäkin ja kaiken tämän lisäksi komea. Hänelle olisi helppo puhua kaikki jos ei olisi itsellä tätä ongelmaa. Ei myöskään käy baareissa eikä polta. Hänet olen tuntenut jo kauan ja olemme seurustelleet kerran kunnolla, mutta suhde kariutui juttelun puutteeseen, ei siis ole keskitty tarpeeksi puhuttavaa. Koko ajan olemme kuitenkin tunteneet vetoa toisiamme kohtaan ja nyt olemme molemmat henkisesti kasvaneet ja juttelukin sujuu paremmin. Tuemme toisiamme, mutta harvoin silti nauramme yhdessä. Meillä olisi paljon yhteistä tekemistä, mutta tulisikohan meillä tylsää ajan saatossa. Hän tykkäisi halia ja vaittää iltaa rauhassa yhdessä kuten minäkin.

Saisipa yhdistää nämä.
4279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näitten kuvausten perusteella valitsisin ilman muuta B:n, mutta sehän riippuu vain siitä kumpaa rakastat enemmän. A:n kohdalla on kovin monta piirrettä, jotka eivät ennusta hyvää, ja varsinkin tuo uskontojuttu saa varoituskellot soimaan (ja lujaa... jos onkin eri uskonto, ei saisi vaatia toista vaihtamaan uskontoaan, se kertoo ettei arvosta sinun omia periaatteitasi muutenkaan) - B:n kohdalla on asiat hyvin. Ei ole pakko jutella, jos muuten on hyvä olla yhdessä ja tekemistäkin riittää. Se että voi viettää rauhassa koti-iltaa, on yhdessä viihtymisen perusta. Mahdollista tylsyyttä voi torjua monella tavalla, yhdessä.

Äänestä

Ilman muuta B!

Älä ala leikkimään mamujen kanssa, saat nokillesi ihan varmasti! Eikä tuo A näytä muutenkaan sinusta välittävän tippaakaan.

Äänestä

ensimmäiseen en lähtisi juuri noista syistä mitä kirjoitat. Toiseen en, koska olette jo yrittäneet, eikä siitä mitään tullut ynnä se mitä epäilit, että tulisikohan teille tylsää. Sitä ei voi tietää, mutta edellinen yrityksenne on teidän painolastinne ja taakka, joten melkoinen mahdollisuus epäonnistua uudelleen.

Vastaavassa tilanteessa ottaisin ihan uuden suunnan, ja katselisin, millainen on herra C tai herra D tai E tai F, tai montako niitä nyt pitäisikään käydä läpi ennen kuin kohdalla olisi hän, josta ei tarvitse arvailla. Siinä voi mennä kauan, tai sitten hän on jo matkalla kohti sinua.

Äänestä

Kuvauksesi perusteella A saattaa olla jotenkin luonnevikainen tai narsisti, mikä yleensä paljastuu vasta myöhemmin. Varmaan hän osaa olla hurmaava ja mielenkiintoinen, mutta - laiska (ei vaivaudu kenenkään hyväksi), haluaa kaiken hipovan täydellisyyttä (sinunkin, oman mielensä mukaista?), ei ymmärrä sinua vaikka sanot suoraan (ei aiokaan ymmärtää) ennen teillä meni huonosti (huh, näytteleekö nyt), ei jaksaisi halata ja pussailla (jo tässä vaiheessa, voih!) .... Uskonto on jokaisen henkilökohtainen vakaumus, eikä sitä vaihdeta siksi että joku toinen niin haluaa. Yleensä asia ratkaistaan niin että kumpikin pitää oman uskonsa ja antaa toisen pitää omansa. Määrääkö hän jatkossa muutkin sinun päätöksesi ja valintasi? Jos hänen perheensä hyväksyntä on niin tärkeää, niin perhe sekaantuu liikaa asioihinne! Vähintäänkin huolestuttavaa.

B vaikuttaa kaikinpuolin kunnolliselta tavalliselta suomalaiselta mieheltä. Vähäpuheisiahan ne on, ja joskus vähän tylsiäkin, mutta myös rakastavia, turvallisia ja luotettavia. Mutta jos sinussa ei syty sitä oikeaa tunnetta, niin ehkäpä se oikea on etsittävä jostain muualta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapittar kirjoitti:

Pitäisi nyt valita kumman näistä kahdesta ihanasta otan. Omatunto ei kestä että pidän kumpaakin miestä vaikka niin haluaisin. Netistä olen siis löytänyt nämä monemmat. Toinen syy miksi pitäisi valita on, että olen itse 25 ja miehet n. 28.

Itse olen ujohko ja hieman hiljainenkin, tunnollinen ja aika tarkka monista asioista. En juo tai käy baareissa ja asun Lapissa, Rovaniemellä ja nämä molemmat miehet Keski-Suomessa. Pirkanmaalla ja toinen Etelä-Pohjanmaalla eli välimatkaa on, mutta toista pystyisin tapailemaan nyt koska olen muuttamassa etelämmäs, ja pitäisi päättää kumpi se minun mieheni on. Kumpaakaan en täydestä sydämmestäni vielä rakasta juuri välimatkan takia, koska ei saa olla yhdessä. Ihastunut olen kumpaankin


A: Laiska, tempperamenttinen mutta silti niin ihana. Haluaa kaiken hipovan täydellisyyttä, joka ärsyttää minua välillä. Tuntuu ettei hän ymmärrä minua aina vaikka sanon suoraan mitä tahtoisin. On nyt alkanut parantamaan käytöstä minua kohtaan, koska ennen meillä meni huonosti. Hänen kanssaan on helppo puhua ja voin olla oma itseni ja saamme juttua aikaseksi vaikka olenkin ujo, eikä hänkään ole mikään baareissa juoksia vaikka niissä välillä käy ystäviensä kanssa. Hän ei välttämättä jaksaisi halata ja pussailla aina kun minä haluaisin, eikä jaksaisi katsoa vierekkäin leffaa usein.
Meillä on eri uskonto, joka vaikeuttaisi suhdetta eli minun pitäisi vaihtaa uskontoa, koska häneltä en sitä voi vaatia. Jos en vaihtaisi uskontoa tästä suhteesta ei tulisi mitään eikä hänen perheensä voisi minua hyväksyä. Toisaalta en tiedä uskonko itse tähän uskontoon ja jaksaisinko istua kirkossa... Olemme uskonnon takia meinanneet erota monesti.

B: Tunnollinen, rauhallinen ja ujo kuten minäkin ja kaiken tämän lisäksi komea. Hänelle olisi helppo puhua kaikki jos ei olisi itsellä tätä ongelmaa. Ei myöskään käy baareissa eikä polta. Hänet olen tuntenut jo kauan ja olemme seurustelleet kerran kunnolla, mutta suhde kariutui juttelun puutteeseen, ei siis ole keskitty tarpeeksi puhuttavaa. Koko ajan olemme kuitenkin tunteneet vetoa toisiamme kohtaan ja nyt olemme molemmat henkisesti kasvaneet ja juttelukin sujuu paremmin. Tuemme toisiamme, mutta harvoin silti nauramme yhdessä. Meillä olisi paljon yhteistä tekemistä, mutta tulisikohan meillä tylsää ajan saatossa. Hän tykkäisi halia ja vaittää iltaa rauhassa yhdessä kuten minäkin.

Saisipa yhdistää nämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu