Olemme erään ystävän kanssa hyvin läheisiä.
Olemme hyvin paljon syystä (pakollisesta) tai toisesta vuorovaikutuksessa keskenämme. Pidämme toisistamme erittäin paljon ihmisinä.
Olemme molemmat naimisissa toisten ihmisten kanssa ja onnellisia sekä tyytyväisiä elämäämme omissa perheissämme. Tiedän, että meidän kummankaan moraali ei hyväksy uskottomuutta.
Uskon, että mies pyrkii välttelemään minua juuri em. syistä.
Miten minun pitäisi käyttäytyä? Nostaa kissa pöydälle? Vai olla kuin en voisi sietää tyyppiä, vaikka tiedämme varsin hyvin, että se ei ole totta? Vai mitä?
Olemme hyvin paljon syystä (pakollisesta) tai toisesta vuorovaikutuksessa keskenämme. Pidämme toisistamme erittäin paljon ihmisinä.
Olemme molemmat naimisissa toisten ihmisten kanssa ja onnellisia sekä tyytyväisiä elämäämme omissa perheissämme. Tiedän, että meidän kummankaan moraali ei hyväksy uskottomuutta.
Uskon, että mies pyrkii välttelemään minua juuri em. syistä.
Miten minun pitäisi käyttäytyä? Nostaa kissa pöydälle? Vai olla kuin en voisi sietää tyyppiä, vaikka tiedämme varsin hyvin, että se ei ole totta? Vai mitä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
kyllähän ystävä voi olla vaikka ei pitemmälle menekkään. kyllä kavereina voi olla kumpiakin miehiä ja naisia. perhettä ei sen takia kannata hajoittaa.
Niinhän minä haluaisinkin ja yritänkin olla ihan ystävä. Enkä todella usko, toisenkaan sellaista haluavan tai ehkä haluaisi, mutta halut ja käytäntö kun ei ole samaa. Mutta juuri siksi luulen, että hän ei uskalla olla kanssani ystävä, kun ei luota itseensä ja/tai minuun. On jo niin silmään pistävää, kun mies liukenee heti, kun tulen lähelle, vaikka ympärillä olisi "suojamuurina" toisia yhteisiä ystäviä. Ja kun yritän kautta rantain puhua asiasta, niin olen sitten niin kiva ja mukava ja kaikkee, että pysy aina yhtä hyvänä tyyppinä. Mutta miks ei voi olla hyvä ystävä sitten, luottais ystävään, niin kuin on luottanut jo vuosia. Miks se pelkää nykyisin kanssakäymistä?
Ollaan nimetty likkojen kanssa tuollainen käyttäytyminen termillä pilluvaara. Mitä enemmän mies päässään kuvittelee tapahtuvan ja tietää laittavansa vastustuskykynsä koetteelle, ja epäilee siinä epäonnistuvansa, sitä kauempana hän pysyy. Kieltää tunteensa. Jos asian ottaaa puheeksi,niinkuin meillä naisilla on tapana,mies kuittaa asian olemalla erittäin mielissään saamastaan huomiosta, mutta sanomalla, että olet käsittänyt hänet väärin. Vaikka nainen olisikin tulkinnut tunteet ja eleet yms. täysin oikein, on miehen mahdoton ottaa asia rehellisesti puheeksi, sillä sehän olisi samalla tunnustamista. Miehekkäästi hammasta purren kieltää kaiken, jottei muka sotkisi asioita pahemmaksi. Mitä enemmän mies välttelee ja kiertää sitä lämpänä totuutta ollaan. Tässä teoreettinen ja oikeaksi todistettu tausta ristiriitaisia viestejä viestivän miehen käyttäytymiseen.
Joku voi väittää, ettei pidä paikkaansa, mutta parempaakaan teoriaa ei olla keksitty. Saa esittää,jos löytyy.
Mitä pahaa siinä on jos ei halua ottaa riskejä koska haluaa pitää oman liittonsa kunnossa. Jos itse ihastuisin johonkin naiseen en haluaisi olla missään tekemisissä koska liha on heikko, ja oma muijani on mulle paras.
No ei mitään pahaa, päinvastoin erittäin kunnioitettavaa ja arvostettavaa, mutta miks ei vois luottaa itseensä ja toiseen. Kyllä me tai siis minä olen sanonut sille, että en voisi kuvitella mitään syrjähyppyjä ja uskon että hänenkin samalla tavalla ajattelevan sekä arvostavan omaa ja minun onnea omassa elämässä - tulkitsin hiljaisuuden myöntymisen merkiksi. Nuo ominaisuudet kun ovat ehkä elämän tärkeimmät arvot. Totuus on, että me todella joudutaan kanssakäymiseen. Se mies on yks parhaista ystävistäni jo vuosien ajan ollut ja kyllä minua harmittaa, kun ei uskalla enää edes jutella kahvipöydässä 30 sekunttia pidempään kun minä tulen.
kai se sitä on, niin minäkin luulen. Olen kauttarantain yrittänyt sanoa, että älä pelkää, en tule vannomaan sulle ikusita rakkautta tai en aijo suudella sua tai en raiskaa sua tms. Haluan olla ystävä niin kuin ennen: jutella vaikka omista ja lasten harrastuksista, opinnoista, työstä tms elämästä.
Toisaalta hän antaa ymmärtää, että tule juttelemaan. Sanoo, että olet niin kiva ja hyvä tyyppi, sun kanssa on helppo jutella ja olen kaunis ja kaikkee - ilmeisesti lähes täydellinen :) Myönnän, että hän muistuttaa eniten omaa rakasta miestäni kaikista tuntemistani miehistä, mutta en todellakaan tarvitse toista miestä.
Mutta eikö voisi luottaa itseensä ja toiseen? Juttele siinä sitten toisen kanssa, kun toinen liukenee...
Häntä saattaa kyllästyttää että sinä jahtaat häntä. Jätä hänet rauhaan äläkä ahdistele enää.
En todellakaan jahtaa, päinvastoin olen mielumminkin yrittänyt vähän kartella mm välttämällä ei pakollisia kahvihetkiä yhtäaikaa.
Vielä puoli vuotta sitten jäimme usein pitkäksikin aikaa kahdestaan toisten lähdettyä kahvilta. Tosin niin minä kun hänkin saattoimme jäädä jutustelemaan jonkin toisenkin yhtä hyvin naisen kuin miehenkin kanssa - ihan kaveripohjalta.
Mutta toisinaan, väillä useinkin, joudumme pakosta kommunikoimaan samassa ryhmässä (sen kummemmin tarkentamatta millainen ryhmä ja missä yhteydessä), mutta kun hän liukenee niistäkin pakollisista tilanteista.
Se ei minusta tunnu kivalta, kun koen, että olisin syypää, ettei hän hoida asioita, joita häneltä odotetaan ainakaan niin kuin hänen oletettaisiin asiat hoitavan.
Eikö voisi olla ystävä ihan kuin kaikki yhteiset hyvät ystävät ryhmässämme ja asennoitua ihan samalla tavalla, olla vaan välittämättä mahdollisista tarpeettomista tunteista? Eikö sellainen tosiaankaan onnistu mieheltä? Onko se seksi aina mielessä, jos on kiva tyyppi?
Jos hän sitten on rakastunut sinuun ja haluaa ottaa etäisyyttä koska tietää rakkauden olevan tuhoon tuomittu.
Minä olen miettinyt, pitäisikö minun mennä ja nostaa kissa pöydälle: Relaa hei vähän, minä en raiskaa, suutele, tunnusta ikuista rakkautta vaan ihan ystävyyttä minä kaipaan, kaveruutta niin ku aina on ollu, flirtti flirttinä ilman mitään ylimääräisiä taka-ajatuksia.
Toisaalta kun tunnen kaverin, niin miehen ego voi kun voikin saada pahan kolhun, enkä uskalla oikein mennä asiakseen juttusille aiheesta. Pidän hänestä sen verran paljon, että en haluaisi olla tyly tai ilkeäkään.
Toisaalta, kun olen kartellut häntä monen kuukauden ajan, olen miettinyt, että teenkö siinäkään oikein, kun tämä ei ala loppua ja tulla tavallinen ystävyys-suhde takas? Hän on antanut minun ymmärtää, että haluaisi jutella kanssani, mutta en juuri ole uskaltanut mennä hänen luokse, ettei hän saa tunnetta, että jahtaisin tai ahdistelisin. Toisaalta hän tuntuu karkaavan aina niistä pakollisista tilanteista, joissa minä olen läsnä, niin ehkä hän ei tiedä itsekään mitä haluaa.
Ehkä hänenkin olisi kuitenkin helpompi, jos kertoisin hänelle, miltä minusta meidän ystävyys nyt näyttää ja tuntuu? Mutta siksi minä just pelkäänkin, kun minä en ole sitä miestä koskaan seksuaalisesti halunnut, niin jos ja ilmeisesti kun hän on minua halunnut, niin onko se liian kova pala miehelle? Olisiko se varma tapa tuhota hyvä ystävyys? Sitä en haluaisi, ennemmin odotan ja annan hänelle aikaa selvitellä tunteitaan.
Miksei asiasta voi PUHUA.Miksei sille kenen kanssa on flirtannut siihen pisteeseen,että kiinnostus on molemmin puolista, voi selittää, kertoa asiaa, ettei aikaisempi mielenkiinto jää vain ilmaan roikkumaan ? Kyllä nainen selkeän ein syineen kestää, mutta miehet jostain syystä mielummin jättävät tilanteen auki. Onko miehillä kuitenkin halu ja tarve "roikottaa hihassaan" jotain ihailijaa; tekeehän se hyvää itsetunnolle, jos on joku kuka laittaa sanaa perään, kuolaa ja itkee vuorotellen. Asiasta pääsisi helpoiten kertomalla tilanteesta,nainen taatusti tajuaa väistää. Ongelma on se, ettei miehet mielellään luovu saavuttamistaan eduista.
Mitä jos miehet alkaisivat puhumaan asioista ? Setvimään ja selvittämään, eikä vaan väistämään ja painamaan taaemmaksi. Mahtaisiko olla helpompaa ??
hienovarainen ja vaikka pitäisi sinusta ystävänäkin, hän pelkää omia halujaan, eikä halua rikkoa mitään. Hän voi myös pelätä loukkaavansa sinua.
Sain tietää eilen ja olen järkyttynyt: hänen oma hänelle todella rakas vaimo oli pettänyt ja kun hän sai tietää siitä, käytös muuttui. Ymmärrän nyt hyvin ja arvostan häntä entistä enemmän. Ja hänen hienoa luonnettaan kuvaa se, että haavoittuneena hän ei todellakaan ota pienintäkään riskiä.
Se vaimo on yhtä suuri lottovoittaja kuin minäkin: meillä on yhdet maailman parhaista miehistä. Miks helvetissä pitää niin hyvää miestä mennä pettämään? Olen äärettömän surullinen sen miehen puolesta ja ymmärrän, ettei hän voi luottaa minuunkaan kun hänelle maailman rakkain ihminen on pettänyt luottamuksen ja rikkonut hänen koko maailman.
Odotan ja tiedän, että olemme edelleen yhtä hyvät ystävät, mutta hänen tilanteessaan, liian hyvät...