Moi! Millaisia kokemuksia teillä on puolisona toisen kontrollin alla elämisestä. Elän itse elämää joka menee lähes täysin toisen halujen ja toiveiden mukaan. Olen se jolle aina käy kaikki ja joka on valmis antamaan periksi. Sisällä silti kiehuu kun en saa sanottua omaa mielipidettäni ja tahtoani. Kun saan sen sanottua niin puolisoni on ihan ihmeissään, syyttää jopa huutamisesta vaikka mielestäni en korota ääntäni. Suhteessa on muuten paljon hyvää ja rakkauttakin mielestäni, mutta tuntuu vain että en elä unelmaani, haluan osittain eri asioita. Olen jättänyt mm. työmatkoja tekemättä kaukomaihin koska puolisoni ei pysty olemaan Suomessa yksin, vaan on jatkuvasti niin huolissaan. Itseasiassa olen onnistunut välttämään useita työmatkoja ja kotimaan reissuille lähden vasta aamuvarhain jos mahdollista. Olen puoliso jolla ei ole kavereita työn ulkopuolella. Ainoan harrastuksenikin kanssa sain vääntää aika kovasti että sain sen läpi. Muita harrastuksia mun ei kuulemma kannata ottaa kun tää vie niin paljon aikaa (1pv/viikko).
Onko itsekästä lähteä tällaisesta suhteesta? Vai onko jokaisella oikeus elää unelmaansa ja tehdä myös niitä itselle tärkeitä asioita? Olenko se "kodinrikkoja" muiden silmissä jos lähden? Lapsia meillä ei ole.
Onko itsekästä lähteä tällaisesta suhteesta? Vai onko jokaisella oikeus elää unelmaansa ja tehdä myös niitä itselle tärkeitä asioita? Olenko se "kodinrikkoja" muiden silmissä jos lähden? Lapsia meillä ei ole.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä mieti sitä miltä näytät toisten silmissä. Mieti sitä mitä sinä oikeasti haluat. Jollet rakasta etkä tunne olevasi onnellinen, niin sun täytyy lähteä. Olisit kuitenkin reilu ja kertoisit ajatuksiasi puolisollesi. Jollette voi sitten keskustella, niin olet ainakin yrittänyt.
Kiitos viestistä. Osuit ytimeen. Moni sanoo että keskustelkaa, mutta kun tässä tilanteessa se ei mene niin. Miten tossun alla elävä ihminen keskustelee? Loukkaa sitä jonka tahdon mukaan eletään.
suhteessa jokunen vuosi sitten. On todella aivan turhaa kenenkään neuvoa, että keskustelkaa. Olet suhteessa narsistin kanssa. He eivät keskustele, eivät kuuntele toista, eivätkä ota millään lailla toista huomioon. Sulla on tasan kaks vaihtoehtoa: jatkat nykyistä menettämällä lopulta täysin itsekunnioitukses ja oman elämän tai sitten lähdet ajattelet omaa mielenterveyttäs ja jossain vaiheessa huomaat, että teit juuri oikean ratkaisun. Tommosessa suhteessa ei voi puhua rakkaudesta, koska rakkauteen kuuluu molemmille vapaus hengittää ja elää omaa elämää suhteen sisällä. Kerää voimas ja kamas ja lähde!
Kaikkea hyvää sulle!
Vika ei välttämättä ole kumppanissa vaan omien korvien välissä siinä mielessä, että kukaan muu ei voi muttaa suhdettanne tasapainoisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi kuin sinä itse. Muutoksen on tapahduttava sinussa ei välttämättä suhteessanne jos siis rakastat kumppaniasi. Älä ole enää tossukka vaan sanot myös omat mielipiteesi ja teet myös omia asioitasi, mutta älä tässäkään mene äärimmäisyyksiin. Löytäkää tasapaino - löydä tasapaino.
Piti vielä lisätä, että ihminen, joka on epävarma itsestään tulee helposti tossukaksi. Kaikki käy, ihan sama jne, koska hän pelkää toisen ihmisen reagointia. Sitten tavallaan vyöryttää oman pahan olonsa syyn toisen harteille vaikka usein on kyse siitä, että ei saa omien pelkojensa vuoksi suuta auki. Olisi aika uskallettava sanoa omatkin mielipiteet ja valmistautua siihen, että toiselle se voi olla aluksi shokki ja kauhistus. Toinen saattaa jopa suuttua. Anna suuttua - ei se ole maailman loppu! Sinä tiedät, että sinulla on oikeus kuunnella myös itseäsi ja toteuttaa myös itseäsi ei vain kumppanisi toiveita, ei vain omia halujasi vaan tasapaino on löydyttävä.
On pelkurimaista vain lähteä suhteesta ja vain siksi, että pelkää avata suutansa - pelkää joskus kuunnella itseään ja toteuttaa myös omia juttujaan. Toimiva suhde vaatii rohkeutta, yhdessä kasvamista, myös kritiikin kestämistä. Tsemppiä!
Toisen elämän rajoittaminen omilla säännöillä on henkistä väkivaltaa. Toki siihen voi vaikuttaa, keskustella avoimesti ja hakea apua.
Vaikka olisi kuinka vaikea keskustella silti kannattaa keskustella. Minusta olisi tosi epäreilua kumppaniasi kohtaan että vaan lähdet selittämättä sitä mitenkään etkä anna mahdollisuutta hallitsevalle kumppanille korjata tapojaan. Jos puhe ei mene perille ja olet keskustellut ja siltikään tapoja ei muuteta niin sitten voi lähteä. Kumppanisi voi syyttää itseään tosi kauan ja hartaasti tietämättä mitä teki väärit jos vaan lähdet sanomatta sanaakaan.
Jos keskustelu ei onnistu sitten millään muotoa, kirjoita ajatuksesi paperille ja jätä se kumppanillesi luettavaksi kun et itse ole paikalla.