En ole koskaan seurustellut, MIKSI?

No tässäpä muutamia vaihtoehtoja

A.) Miehet olettaa että seurustelet / oot "liian hyvä" niille että ei uskalla lähestyä

B.) Annat itestäs paskan itserakkaan ja kylmän vaikutelman

C.) Et anna vastakaikua tarpeeks jos susta nyt joku onkin kiinnostunut.

Nätit naiset tosiaan yleensä seurustelevat eikä heitä niin vain uskalla lähestyä. Jos taas baarissa istuu nainen vihaisena niin en kyllä sitäkään kovin helposti lähesty, koska kaipaan positiivisella elämänasenteella olevaa naista enkä jurottajaa. 20-vuotiaana en ollut itse valmis millään tavalla sitoutumaan naisiinn ja baarissa iskeminen oli vähän ehkä turhankin leikkimistä. Jälkeenpäin ajatellen käytin ehkä hyväkseni muutamaa, joille uskottelin olevani kiinnostunut, vaikka vaan seksi silloin kiinnosti ja veti baariin. Nykyisen naiseni, jonka kanssa olen nyt seurustelut pari vuotta löytyi työpaikaltani. Baareissa jatkuvasti luuhaavista naisista en myöhemmin enää perustanut, koska ei sellaisista ole tulevaisuudessa lasteni äidiksi.

Sanotaan ensin suoraan: hyvän seurustelukumppanin löytäminen ei ole helppoa. Jos jollain tuntuu olevan aina joku kainalossa heti edellisen lähdettyä, se tarkoittaa vain sitä että hän on valmis ottamaan lähes kenet tahansa.
OIkeasti sinulle sopivia ja kiinnostavia ei ole siis joka oksalla. Ilmeisesti sinä ainakin alitajuisesti valikoit jo valmiiksi jonkin verraan ja se on vain positiivista. Se saattaa kuitenkin näkyä ulospäin jonkinlaisena "kuorena" jota ei itse ehkä edes huomaa. Itsekin olin miehenä aikoinani samassa tilanteessa ja tuntui että en tahtonut löytää ketään. Silloin huomasin että monet ihmiset, niin naiset kuin miehetkin, ovat aika lailla "suojaus päällä" niin että ollaan helposti sosiaalisia ja kevereita mutta ihan lähelle on vaikea päästä. Ehkä sinäkin olet törmännyt tuohon muuriin silloin kun olisit itse ollut jostain kiinnostunut. Alkoholi murentaa muurit mutta ei mitenkään lisää sitä mahdollisuutta että sinua lähestyvä ihminen olisi sinulle sopiva, päinvastoin.

Omalla tarinallani on kuitenkin onnellinen loppu. Kerran sitten tuli sopiva tyttö vastaan ihan klassisesti baarissa ja se oli sitten menoa. Ei ollut "muureja" eikä muitakaan ja kaikki vain äkkiä napsahti kohdalleen ja oli ihanan helppoa ja luonnollista. Nyt sitten jo noita lapsiakin pyörii jaloissa ja onni kestää edelleen...

Itse aloitin ensimmäisen seurusteluni 31-vuotiaana!!! Tätä ennen 25-vuotiaana taktinen akti että pääsisin edes neitsyydestäni eroon.

Olin ihan hyvännäköinen, urheilullinen ja kaikkien mielestä todella mukava. Ystäviä siis oli, muttei poikaystäviä. Toisaalta olin myös määrätietoinen, mikä helposti pelottaa ihmiset (miehet) pois ja odotin aina että minua lähestyttäisiin. En tehnyt yhtäkään aloitetta itse. Suuri vaikuttaja yksinäisyyteeni oli yläasteaikainen kiusaaminen, joka seuraa henkisesti minua vielä tänä päivänäkin, niin ihmeellistä kuin se on.

Nyt siis kuitenkin seurustelen vakavalla pohjalla enää hämärä muisto siitä kuinka itkin itseni iltaisin uneen kun muilla oli seuraa ja pariskunnat kokoontuivat omiin kemuihinsa.
Omani kohtasin juuri siinä vaiheessa elämääni kun osasin antaa mennä, eli en enää kontrolloinut itseäni liikaa ja olin ensimmäistä kertaa sinut itseni kanssa. Niinhän sitä sanotaan, että kun opit täysin rakastamaan itseäsi myös muut rakastuvat sinuun!

Mutta nyt...toisaalta...kaipaan myös itsenäisyyttäni ja yksinoloa ja sitä että pystyi lähteä töihin vaikka toiselle puolen Suomea. Nyt riudun työttömänä miehen kotikaupungissa ja mietin että onko tämä todella se mihin haluan sijoittaa....

Tapasin mieheni 23-vuotiaana ja nyt olemme olleet yhdessä pian kuusi vuotta. Tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni ja taitaa myös jäädä ainoaksi. Sinun ikäisenä ajattelin, että en koskaaan löydä ketään itselleni. Vähäiset kaverini seurustelivat ja minä kökötin yksikseni kotona. Käytökseeni vaikutti suuresti yläasteen koulukiusaaminen. Se jätti mieleeni ikuiset arvet ja pysyvästi heikon itsetunnon. Kuten tuolla ylenpänä joku kirjoitti, myös minä rakensin ympärilleni kovan kuoren, jonka läpi en päästänyt ketään. Saatoin vaikuttaa ulospäin kylmältä ja välinpitämättömältä eikä sellaista ihmisistä kukaan halua lähestyä. Mutta en minä oikeasti sellainen ole. Halusin vain suojella itseäni.

Toiset vaan on niin sosiaalisia ja iloisia. Heidät huomataan ja he tutustuvat uusiin ihmisiin helposti. Sitä kautta kai niitä seurustelusuhteita syntyy. Kannattaa vaan yrittää olla iloinen ja reipas ja liikkua itseä kiinnostavissa harrastuksissa jne. Kotoa ei tule kukaan hakemaan (nm. kokemusta on). Tsemppia sinulle, et ole ainoa!

Ei tarvi ol kiire suhteeseen. Itse oon 24v mies enkä koskaan seurustellut - eikä ole tarvetta. Saan koska haluan.

Ei ehkä mätä mikään, siis ei kaikille vaan nuorena löydy heti sitä seurustelukumppaniakaan, kun tosiaan, kaikilla ei ole kiire löytää heti mitään, osa on vielä ujoja, epävarmuudet painaa ja ei kaikki halua ketä tahansa ja "kokemattomuudestaan eroon" kuin se olisi joku tauti tai synti (mikä on naurettavaa).
Joten siis, kun sen ikäisiä ihmisiä on rajallinen määrä, nuorena seurustelevia on rajallinen määrä ja uskaltajia on rajallinen määrä JA ottaen huomioon, että olisi aika sairasta, jos alle 20-vuotiasta jahtaisi kasa vanhempia, niin eihän sille mitään mahda. Niin, ja kaiken tämän lisäksi, parisuhdemielessä kiinnostavia ihmisiä on rajallinen määrä: siis eihän kaikkia kaikki kiinnosta! Ja taas väheni ihmisten määrä. Se on ihan matematiikkaa.

Kun sä olet nyt aikuinen ja etenkin kun olet yli 20-vuotias, laajenee näkymät. On ihan eri asia, voiko 16-vuotias seurustella terveesti 26-vuotiaan kanssa. 99%:n varmuudella ei todellakaan, siis normaali, terve aikuinen ei halua lasta, vaikka se olisi ihastuttava, viehättävä ja ihanan viaton (vaikka ois jo kehittynytkin ja kauniskin, niin ei). Mutta kun sä olet aikuinen aikuisten oikeasti, siis peruskoulutukset käytynä, täysi-ikäisyys ohitettuna, hieman jo jotain kokemusta muustakin kun yläasteesta ja ensikänneistä, niin näkymät laajenevat. Sä voit terveesti seurustella 20-50-vuotiaitten kanssa, paljon enemmän mahdollisuuksia... No joo, siis harva nyt haluaa kovin isoilla ikäeroilla seurustella, mutta siis 10 vuottakin lisää on ihan jees. Mietipäs paljonko enemmän ihmisiä se on! No, sitten sä liikut enemmän, käyt töissä, harrastuksissa, baareissa (?), opinnoissa, ja siis tapaat niin paljon enemmän ihmisiä, että tottakai mahikset kasvaa. Ja silti, tyyppejä on oikeasti rajallinen määrä ja ne ketkä aina löytävät jonkun ja heti, ovat juurikin näitä tyyppejä, jotka huolivat kenet tahansa ja ensimmäisen joka vastaan kävelee. Näin se vaan on: ei heille sopivia sen enempää ole.

Joten, ihmiset aina unohtavat, että on ihan matemaattinen tosiasia, että ei nuorena kaikille vaan riitä kumppaneita ja siinä ei tarvitse olla mitään sen kummempaa! Joten älä murehdi vaan elä eteenpäin, mitään mokaa ei ole käynyt, sinä olet ihan jees ja nätti, kiinnostavia/sopivia ihmisiä on rajallinen määrä ja näin.